Suoritukset tuovat järjestystä outoon kevääseen

"Etenkin kriisin keskellä suoritteiden tekeminen ja listaaminen tuo järjestystä kaaokseen. Tarmokas puuhastelu luo uskoa siihen, että vaikka muuten elämme keskellä mieletöntä kaaosta, jokin asia menee silti eteenpäin – edistyy, valmistuu, tulee päätökseen", kirjoittaa Anni Hyypiö pääkirjoituksessaan.

Tämä kummallinen kevät muutti suhtautumisemme ajankäyttöön. Maaliskuun puolivälin jälkeen ei ole ollut asiaa entiseen tapaan vierailuille, bileille, elokuvateattereihin, kahviloihin, kirjastoihin tai kokouksiin. 

Kodin ulkopuoliselta elämältä sulkeutuminen on vapauttanut käyttöömme aikaa: kun kalenteri tyhjenee menoista, olisi periaatteessa mahdollisuus tehdä vaikka mitä. Kerrankin olisi siis aikaa siivota keittiön kaapit, lukea klassikoita, kuunnella äänikirjoina klassikoita, leipoa hapanjuurileipää, katsoa sinfoniaorkestereiden etälähetyksiä, kirjoittaa kirjeitä tärkeille ihmisille, aloittaa juoksukoulu ja ilmoittautua puolimaratonille, kilistellä kavereiden kanssa zoom-aftereilla. 

Nyt olisi siis hyvä aika tehdä kaikki ne asiat, joita normaalissa arjessa ei ehdi tehdä.

Koska asun kahden etätöitä tekevän aikuisen muodostamassa taloudessa, työpäivieni jälkeiset tunnit ovat olleet pääasiassa vapaita velvoitteista. Kun on siis kerrankin ollut aikaa, olen käyttänyt poikkeustilaa erilaisten suoritteiden tekemiseen: siivonnut kaappeja, leiponut pikkurieskoja ja kakkuja, kirjannut ylös juoksuminuutteja. (Ostin myös uuden sieni- ja kasvikuivurin, hinta 39,90.) 

Syynä tälle on pelko siitä, että jos nyt en tee kaikkia hyödyllisiä, kehittäviä ja opettavaisia asioita kun kerrankin aikaa olisi, en tee niitä koskaan. Silloin koko poikkeustila olisi mennyt hukkaan. 

Vasta myöhemmin olen herännyt miettimään sitä, miksi kriisitilanne ylipäänsä pitäisi käyttää hyödyksi. 

Vaikka pidän kotoilua myös rentouttavana puuhana sinänsä, olen välillä miettinyt, tuotammeko nyt leipomis-, siivoamis- ynnä muita -suoritteita myös siksi, että olemme niin kasvaneet ja tottuneet siihen jatkuvan toiston myötä. Niin opinnoissa kuin työelämässä meitä jatkuvasti mitataan ja arvioidaan tuottamiemme suoritusten perusteella. Jotta voimme osoittaa olevamme tuottavia ja aikaansaavia yksilöitä, tarvitaan jotain, jota voi mitata. 

Toisaalta etenkin nyt kriisin keskellä suoritteiden tekeminen ja listaaminen tuo järjestystä kaaokseen. Tarmokas puuhastelu luo uskoa siihen, että vaikka muuten elämme keskellä mieletöntä kaaosta, jokin asia menee silti eteenpäin – edistyy, valmistuu, tulee päätökseen. En tiedä, milloin ja millä keinoin poikkeustila päättyy, mutta tiedän, että edessäni on tämä valmis, tuoksuva hapanjuurileipä. 

Tai ehkä leipä on lopulta vain leipä – ehkä omatkin analyysi-yritykseni ovat vain kriisille ominaista sijaistoimintaa, halua selittää outo poikkeustilanne itselle ymmärrettäväksi.

Olen omalla kohdallani huomannut, että erilaisia toimeliaita suoritteita tekemällä ostan mielenrauhaa vain olemiselle. Kun olen käyttänyt päiväni tunnit hyödyllisesti, voin mennä rauhallisin mielin sänkyyn selaamaan puhelinta ja nukkumaan. Nukkumisessa parasta on se, että silloin saa kerrankin vain olla. 

Tosin toimittaja Anu Silfverberg kirjoittaa unettomuutta käsittelevässä Long Play -artikkelissaan Unen sankarit, että myös unesta on tullut suorite. Nukkumisenkin voi tehdä paremmin – nukkua vaadittava määrä (ainakin 8 tuntia), optimaalisissa olosuhteissa (viileä, hiljainen, pimeä tila), kaikkensa sen eteen tehneenä (älylaitteet pois tuntia ennen nukkumista).

Toistaiseksi olen nukkunut ilman minuuttien laskemista. Mutta illalla aion kuitenkin pestä saunan.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Bucket list -yhteiskunta synnyttää tyytymättömiä sarjasuorittajia

Sanna Häyrynen on saavuttanut lähes kaiken, mistä hän on tähän mennessä haaveillut. "Voinko jäädä nautiskelemaan vai täytyykö minun määritellä, mikä on seuraava suuri tavoitteeni", hän miettii viimeisessä kolumnissaan Oulun ylioppilaslehdelle.

Opiskeluvuodet iskostivat päähäni suorituskeskeisen maailmankuvan. Olin koko ajan matkalla kohti seuraavaa koitosta: deadlinea, tenttiä, kandintutkintoa, maisterintutkintoa, työnhakua ja työpaikkaa.

Vapaa-aikani toivotuista etapeista askartelin aarrekartan. Sillä tarkoitetaan sitä, että naistenlehdistä leikellään kuvia, jotka sykähdyttävät. Näin pitäisi saada selville, mistä haaveilee.

Tällä hetkellä elämäni näyttää hätkähdyttävän paljon tuolta aarrekartalta. Olen tehnyt, kuten neuvotaan ja konkretisoinut unelmani. Näin ne ovat yllättäen toteutuneet. 

Nyt en enää tiedä, minkä eteen ponnistelisin. Olen tyytyväinen henkilökohtaiseen elämääni ja pidän työstäni.

Olen ruvennut kysymään itseltäni, täytyykö ihmisellä aina olla jokin suuri tavoite, jota kohti pyristellä. 

 

Elämme aikaa, jolloin jokainen on ikään kuin oman projektiyhteiskuntansa johtaja, jonka on luotava itselleen kaikenlaisia kehityshankkeita. 

On laadittava bucket list eli eräänlainen tehtävälista asioista, jotka haluaa toteuttaa ennen kuolemaa. On muistettava unelmoida – ja tehtävä suunnitelma unelmaan yltämisestä, jotta siitä tulee tavoite.

Olen yrittänyt pähkäillä, mitä elämälläni seuraavaksi tekisin. Olen riippuvainen tulevaisuudennäkymistä.

Suunnittelen uusien harrastusten aloittamista, mietin asunnon ostamisen mahdollisuutta, yritän hahmottaa ammatillisia unelmiani. 

Kai minun on jotain haviteltava ja keksittävä jokin suunta!

Olenko mitään, ellen kehitä itseäni ja tavoittele seuraavaa tasoa elämässäni? Onko väärin olla ihan tyytyväinen?

Yritän kuitenkin haastaa ajatukset jatkuvasta etenemisestä, koska unelmapuhe ruokkii tarpeetonta tyytymättömyyttä. 

 

Ahkeraa puurtajaa kuvaa suomen kielessä sana työmyyrä. Sana on kaiketi lainattu hieman puolivillaisesti ruotsin arbetsmyra-sanasta, joka tarkoittaa työmuurahaista. 

Mutta ehkäpä myyrä on muurahaista osuvampi otus kuvaamaan työsuorittajia, sillä myyrä on lähes sokea. Samalla tavalla vapaa-ajan ja työarjen ihmispuurtajatkin saattavat sokeutua sille, mitä heillä jo on. Jos koko ajan ryntäilee etapista toiseen, ei näe, että käsissä voisikin olla aika kiva elämä.

Mieleeni nousee MTV:n entisen uutisankkurin Aino Huilajan tapaus. Hän irtisanoutui muutama kuukausi sitten ja päätti lähteä miehensä ja koiransa kanssa kiertämään pakettiautolla maailmaa.

Huilaja sanoo, että aiemmassa arjessaan hän tunsi olevansa tärkeä, kun hänellä oli kiire. Nyt hän opettelee sietämään tylsyyttä ja elää askeettisesti pakettiautoelämää.

Huilajan tempaus näyttää toki tehtävälistan kohdalta, jossa sanotaan, että täytyy pitää sapattivuosi ja kiertää maailmaa pakettiautolla, mutta se myös paljastaa jotain olennaista. 

Rauhattoman eteenpäin juoksemisen sijasta on välillä kapinoitava ajan henkeä vastaan ja pysähdyttävä nauttimaan työn hedelmistä. 

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: