Joukkorahoituksesta vauhtia muuttolintujen suojeluun

Tällä hallituskaudella korkeakoulujen rahoitusta leikataan huomattavasti, mikä vaikuttaa myös tieteellisen tutkimuksen edellytyksiin. Äskettäin käynnistynyt tieteen joukkorahoitusohjelma ei ehkä mullista rahoituskenttää, mutta pikkuisen muuttolinnun se saattaa pelastaa.

TEKSTI Heidi Hahtola

KUVAT Elina Korpi

Tutkija Tuomo Jaakkonen pitelee käsissään Oulun yliopiston eläinmuseon kokoelmiin kuuluvaa täytettyä kultasirkkua. Lintu kuoli sukupuuttoon Suomesta kymmenisen vuotta sitten, ja maailmanlaajuisestikin kanta on romahtanut. Jaakkonen ei ole koskaan nähnyt elävää lajin edustajaa.

”Myös pohjansirkku ja punavarpunen ovat vähentyneet Suomessa 70 prosentilla 1980-luvun lopulta lähtien. Monella Aasiassa talvehtivalla lintulajilla menee huonosti, koska lajien talvehtimisalueita on tuhoutunut esimerkiksi maanviljelyksen vuoksi ja etenkin Kiinassa lintuja pyydetään laittomasti suuria määriä”, Jaakkonen kertoo.

Lajien kansainvälistä suojelua vaikeuttaa se, että lintujen tarkkoja muuttoreittejä ja talvehtimisalueita ei tunneta. Nyt Jaakkonen tutkimusryhmineen kartoittaa lintujen muuttoreittejä elektronisten valopaikantimien avulla. Pienimmät lintujen selkään kiinnitettävät paikantimet ovat 0,3 gramman painoisia ja tarjoavat uutta tietoa jopa alle kymmenen gramman painoisten lintujen muutosta.

Uusi on myös tutkimuksen rahoitustapa, sillä hanke on mukana Mesenaatti-palvelun tieteen joukkorahoitusohjelmassa. Jaakkonen uskoo, että joukkorahoituksen avulla voi saada merkittävää lisärahoitusta.

”Minimitavoitteena on saada paikantimet yhdelle lajille yhdeksi vuodeksi, mikä tarkoittaa 3000–5000 euroa. Tutkimuksen perusedellytykset tulevat isommista rahoituslähteistä, mutta projektissani myös joukkorahoitus on keskeisessä roolissa”, Jaakkonen kertoo.

Maailmalla tiedettä jo joukkorahoitettu

Maailmalla tieteen joukkorahoitusohjelmia on ollut useampiakin ja Yhdysvalloissa toimii yksinomaan tieteeseen keskittynyt joukkorahoituspalvelu Experiment. Mesenaatin kampanjan myötä yksityishenkilöiden on mahdollista rahoittaa tiedettä myös Suomessa.

Kampanjassa on mukana toistakymmentä pilottihanketta. Mesenaatin Pauliina Seppälä kertoo joukkorahoituksen tarjoavan tieteelle ketterämmän ja olemassaolevia väyliä täydentävän rahoitusinstrumentin.

”Tieteen joukkorahoitus on uusi juttu meillekin, mutta olemme jo miettineet, miten tätä voisi hyödyntää myös isomman luokan hankkeisiin”, hän kertoo.

Joukkorahoitus tuo tieteen lähemmäs tavallista ihmistä. Seppälän mukaan helposti ymmärrettävät ja ihmisiä koskettavat tutkimusaiheet toimivat tämänkaltaisessa rahoitusmuodossa parhaiten. T-paidan ostamisen sijaan voi sijoittaa rahaa itselleen tärkeisiin ja mielekkäisiin hankkeisiin.

”Helppoa joukkorahoitus ei kuitenkaan ole. Verkostoituneille ja sosiaalisessa mediassa aktiivisille kampanjointi on luontaisempaa, mutta monille tieteilijöille tämä voi olla vieras yhtälö. Muutama on jo luopunut hankkeesta joukkorahoituksen vaatiman suuren työmäärän vuoksi.”

Myös Tuomo Jaakkosta varainhankinnan työläys mietityttää, sillä rahoitus ei toteudu, mikäli minimitavoite ei täyty. Kampanjointi edellyttää päivittäistä viestintää tutkimuksesta ja siihen liittyvistä aiheista sosiaalisen median eri kanavissa. Marraskuun aikana alkavaan kampanjaansa hän on valmistautunut esimerkiksi liittymällä Twitteriin.

”Myös vastikkeiden täytyy olla lahjoittajien kannalta mielekkäitä. Pienin vastike voisi olla uutiskirje, isommalla lahjoituksella voisi esimerkiksi päästä sieni- tai linturetkelle asiantuntijan kanssa, tai sponsoroida ja nimetä yhden linnun”, Jaakkonen sanoo.

Rahoitus pirstaleista

Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala pitää tieteen joukkorahoitusta mielenkiintoisena uutena avauksena.

”Lupaavien nuorten tutkijoiden on yhä vaikeampaa työllistyä ja he joutuvat hakemaan rahoitusta eri väyliä pitkin. Heille joukkorahoituksesta voi olla hyötyä”, hän toteaa.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa.”

Tuomo Jaakkonen on samoilla linjoilla. Biologian alalla tutkijoiden työtilanne on huono ja Jaakkonen myöntää rahoituksen aiheuttavan huolta. Hänellä onkin tutkijan työn rinnalla toinen urapolku biologian opettajana.

”Yleisestikin tieteessä tilanne kiristyy, eikä uusi hallitus ole varsinaisesti auttanut asiaa”, Jaakkonen toteaa.

Tutkimusrahoitus on ollut tapetilla kesän ja syksyn aikana hallituksen ilmoitettua korkeakouluihin kohdistuvista merkittävistä leikkauksista.

”Sanotaan, että osaaminen on Suomen kilpailukyvyn perusta, mutta samaan aikaan leikataan koulutuksesta ja tieteestä. Helsingin yliopistossa on puhuttu jopa 1200 työntekijän vähennyksistä”, Rantala kertoo.

Tieteentekijöiden liitto on yhdessä toisen akateemisten asiantuntijoiden etujärjestön Professoriliiton kanssa vaatinut määrärahaleikkausten perumista.

Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kuvaa suomalaista tieteen rahoitusjärjestelmää varsin pirstaleiseksi. Julkisten rahoitusinstrumenttien lisäksi tutkimusta rahoittavat säätiöt ja yritykset.

”Rahoituspäätökset ovat suhteellisen pieniä ja aikajänteeltään lyhyitä, minkä vuoksi hyvin pärjänneet tutkimusryhmät ovat joutuneet hankkimaan rahoituksen 5–10 lähteestä vuosittain. Verkostojen rakentamiseen, rahoituksen hakemiseen ja raportointiin kuluu paljon aikaa, mutta se on arkipäivää menestyvässä tutkimuksessa”, Pihlajaniemi toteaa.

Tieteentekijöiden liiton Eeva Rantala niin ikään toivoisi pitkäjänteisempiä rahoituspäätöksiä. Hänen mukaansa myös hakupaine on rahoituksen keskeinen haaste. Tutkimusrahoitus on hyvin kilpailtua ja hyviäkin hankkeita jää rahoittamatta.

”Perusrahoituksen osuutta olisi nostettava tutkimusrahoitusjärjestelmässä. En ole kilpailtuakaan rahoitusta vastaan, mutta sen hakeminen vie aikaa varsinaiselta tutkimukselta”, Rantala summaa.

Esimerkiksi tutkimuksen huippulaadun kohottamisessa pärjänneessä Hollannissa valtion suoran tutkimusrahoituksen osuus on 78 prosenttia, kun Suomessa se on 44 prosenttia.

Rahoitus määrää laajuuden

Tuomo Jaakkosen nyt käynnissä olevalla muuttolintututkimuksella on olemassa rahoitus vain ensi kesän maastotöihin, joiden aikana on tarkoitus yhyttää edelliskesänä paikantimilla varustetut pohjansirkut, punavarpuset ja pikkutyllit.

Valopaikantimet eivät pienen kokonsa vuoksi lähetä dataa, vaan paikantimet on kerättävä linnuilta pois tietojen analysointia varten. Pikkulinnuista jopa 50 prosenttia voi kuolla muuttomatkan aikana ja palaavistakin osa siirtyy eri alueille pesimään. Jos lajia kohden on laitettu esimerkiksi 50 paikanninta, noin kymmenen olisi hyvä saada takaisin.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan.”

Rahoitus määrää sen, kuinka montaa lintulajia tutkimuksessa voidaan seurata. Joidenkin lajien osalta myös useampivuotinen seuranta olisi hyödyllistä, jotta nähtäisiin, miten levähdys- ja talvehtimisalueet vaihtelevat vuosittain.

”Tutkimusta rahoittavat säätiöt myöntävät rahoitusta vuodeksi kerrallaan ja tämän tutkimuksen perusrahoituksen jatko selviää syksyn aikana”, Jaakkonen kertoo.

Suurena apuna tutkimuksen teossa ovat olleet vapaaehtoiset rengastusharrastajat, jotka ovat tutkijoiden kanssa kiinnittäneet linnuille paikantimia.

Jaakkonen uskoo lintuharrastajien olevan selkeä kohderyhmä myös joukkorahoituskampanjalle, sillä he ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä. Lisäksi kampanja tarjoaa mahdollisuuden kertoa ympäristöongelmista laajemmallekin yleisölle.

”Linnut ja ympäristöasiat kiinnostavat yleisöä, ja tästä tutkimuksesta saatavan tiedon avulla voidaan konkreettisesti edistää lintujen suojelua. Sitä on sitten hankalampi ennakoida, miten halukkaita ihmiset ovat lahjoittamaan”, hän pohtii.

Oulun yliopisto leikkurissa

Tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi kertoo Oulun yliopiston julkiseen perusrahoitukseen kohdistuvan ensi vuoden budjettisuunnitelmassa lähes viiden miljoonan euron vähennys.

Tutkimuksen kannalta kriittisimmät säästöt kohdistuvat kuitenkin ulkopuoliseen kilpailtuun rahoitukseen. Suomen Akatemian rahoituksesta leikataan 10 miljoonaa ja innovaatiorahoituskeskus Tekesin rahoituksen leikkauksista 100 miljoonaa kohdistuu yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin.

”Yliopiston rahoituksessa tulee tapahtumaan pitkä pysyvä lasku ja tämä tulee näkymään myös tutkimuksen edellytyksissä. Tilanne vaatii toimintojen tehostamista ja työnjakoa muiden yliopistojen kanssa”, Pihlajaniemi toteaa.

Kansallisen työnjaon kautta voidaan Pihlajaniemen mukaan huolehtia siitä, että vähenevät resurssit ovat hyvässä käytössä.

”Yliopistojen on mietittävä profiiliaan ja tehtävä ratkaisuja, joiden kautta ne voivat huolehtia vahvuuksistaan. On ehkä asioita ja aihepiirejä, joiden toimintaskaala tulee vähenemään jatkossa”, hän pohtii.

Vuoden vaihteessa Oulun yliopistossa otetaan käyttöön uusi organisaatiomalli, joka vastaa Pihlajaniemen mukaan hyvin talouden asettamiin haasteisiin. Jatkossa tiedekunnat rakentuvat tutkimusyksiköistä, jotka vastaavat vahvemmin omasta rahoituksestaan.

”Kaikki tutkimusyksiköt joutuvat miettimään rahoituksen ansaintalogiikkaa. Tutkimuksen tukipalvelut tulevat tarjoamaan parempaa tukea tutkijoille paitsi hakemusten sisällön, myös oikeiden rahoituslähteiden suhteen.

Heidi Hahtola

Tiedeviestinnän opiskelija ja freelancer, joka kurkottaa usein oman käsityskykynsä ulkopuolelle.

Lue lisää:

Opiskelija vallankäyttäjänä

Opiskelijalla on yliopistossa monta vallankäytön paikkaa. Silti valta vaikuttaa kasautuvan harvalukuisten innokkaimpien aktiivien harteille. Valmistumispaineiden kasvaessa ja opiskeluaikojen lyhentyessä vaarana on, että opiskelijavaikuttajuuden houkutus vähenee entisestään. Kuka opiskelijoiden asioista silloin päättää?

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Joskus maailman muuttamiseen ei tarvita isoja satsauksia: urakan voi aloittaa yhdestä käytännöstä kerrallaan.
Tarvitaan vain opiskelija, jolla on päässään hyvä idea ja sopivasti luppoaikaa.

Näistä eväistä syntyi viime keväänä Opintopistetalkoot-kampanja. Avaruusfysiikkaa Oulun yliopistossa opiskeleva Pauli Väisänen laskeskeli, että jos 54 opintopistettä lukuvuodessa suorittavat opiskelijat suorittaisivat vuodessa yhden opintopisteen enemmän, se kasvattaisi yliopiston vuosittaista rahoitusta noin miljoonalla eurolla. Väisänen loi Facebook-ryhmän, jossa kannusti kanssaopiskelijoitaan pinnistämään 55 opintopisteen vuositulokseen.

Osallistun-nappia painaneiden opiskelijoiden lisäksi myös yliopisto ja Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) innostuivat ideasta. Nyt 55 opintopistettä lukuvuoden aikana suorittaneet opiskelijat saavat yliopistolta kiitoskirjeen ja 55 noppaa -haalarimerkin.

Talkoiden myhäilevä primus motor sanoo yllättyneensä kampanjan saamasta myönteisestä vastaanotosta – hän kun odotti kuulevansa enemmän kriittisiä soraääniä.

Vallattomat opiskelijat

Opintopistetalkoot on yksi konkreettinen esimerkki siitä, kuinka opiskelijakin voi saada yliopiston rattaat pyörimään. Yleensä muutosta ei silti tarvitse ajaa yksin. Siitä huolehtivat opiskelijan asialla olevat ainejärjestöt, tiedekuntakohtaiset kattokillat, ylioppilaskunta ja yliopiston hallinnon toimielimet.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi.”

Jokaisella opiskelijalla on kuitenkin myös mahdollisuus itse vaikuttaa: ainejärjestötasolla, ylioppilaskunnan asioihin edustajistossa ja hallituksessa sekä koko yliopiston suuntaan yliopiston hallituksessa. Voi joko lähteä itse ehdokkaaksi tai äänestää sopivimman ehdokkaan läpipääsystä. Opiskelijalla on siis käytettävissään valtaa. Eri asia on se, osaako ja haluaako hän käyttää sitä.

Pauli Väisänen pitää opiskelijan vaikutusmahdollisuuksia Oulun yliopistossa hyvänä. Opintopistetalkoiden masinoimisen lisäksi hän on ehtinyt toimimaan muun muassa Sigma-killan puheenjohtajana sekä opiskelijajäsenenä Oulun yliopiston koulutusneuvostossa ja oman tiedekuntansa tiedekuntahallituksessa.

Opiskelijavaikuttamisen parhaana puolena Väisänen pitää sen monipuolisuutta. Opiskelijalla on varaa valita, sitoutuako yhteisen asian ajamiseen kiltahuoneen kahvipurkin täydentäjänä vai havitella paikkaa OYY:n hallituksessa, joka vie nuoruudesta kokonaisen vuoden.

”Opiskelijavaikuttamisessa pääsee tekemään just sitä mitä haluaa – ja joskus vähän ehkä muutakin.”

Opiskelijan ei myöskään tarvitse olla valmis päästäkseen vaikuttamaan. Täydellisen tietotaidon sijaan kaivataan intohimoa ja omistautumista.

Tämän huomasi luokanopettajaksi opiskeleva edaattori Muusa Jyrkinen. Hän kertoo lähteneensä edustajistoon syksyllä 2013 “ihan laput silmillä”. Koska kasvatustieteilijät olivat olleet edelliskauden poissa edustajistosta, tiedekunnassa vallitseva käsitys edustajistotyöstä oli sangen sumea.

Se ei Jyrkistä haitannut.

”Ensimmäiset kokoukset menivät ihmetellessä, että oikeastiko me täällä päätämme ja keskustelemme itse ylioppilaskunnan asioista? Monta kokousta meni pelkästään sen oppimiseen, että asioita voi myös pöydätä, eli siirtää seuraavaan kokoukseen käsiteltäväksi”, HuKan ryhmänjohtaja nauraa.

Vallan käyttäminen vaatii opiskelijalta sekä valppautta tarttua opiskelijalle tärkeisiin asioihin että pääsyn niihin neuvottelupöytiin, joissa näistä asioista päätetään.

“Olen laskeskellut istuskelleeni kokouksissa ainakin 500 tuntia. Ja silti saatan itsekin edelleen sortua päällepuhumiseen”, naureskelee kokenut kokoustaja ja opiskelijavaikuttaja, tuotantotaloutta opiskellut Aino-Kaisa Manninen.

OYY:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodelta 2012 toimi vuotta myöhemmin myös Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksessa koulutuspolitiikan vastaavana.

Manniselta löytyykin heti simppeli vinkki jokaiselle opiskelijalle oman vaikutusvaltansa lisäämiseen: perehdy kokouksessa käsiteltäviin asioihin ajoissa, jotta tiedät mistä puhut. Tahtonsa saa huomattavasti helpommin läpi, mikäli sen osaa esitellä vakuuttavasti ja valmistellusti.

Kuka kuuntelee opiskelijaa?

Opiskelijat eivät keskustele yliopiston asioista vain omissa piireissään. Hallinnon opiskelijaedustajilla eli hallopedeilla on pääsy moneen yliopiston vaikutuskanavaan. Opiskelijalle on oma paikkansa esimerkiksi Oulun yliopiston hallituksessa, yliopistokollegiossa ja tutkimuksen etiikkaa seuraavassa Etiikka-työryhmässä.

Oulun yliopiston hallituksen toisen nykyisen opiskelijajäsenen Ilari Nisulan mukaan opiskelija on hallituksessa yhtä täysivaltainen jäsen kuin vieressä istuva professorikin.

”On itsestä kiinni, kuinka suuren roolin päätöksenteossa ottaa. Kuluvalla kaudella olemme Jonnen (Kettunen) kanssa nostaneet useita uusia asioita ja näkökulmia mukaan hallituksen työskentelyyn, ja koen että panoksellamme on ollut merkitystä.”

Lähes kaikki mahdolliset opiskelijavaikuttajapaikat kokeneen Nisulan mukaan vaikuttaminen tuntuu edelleen mielekkäältä.

”Yliopistohallinnon valmistelevissa työryhmissä pääsin mukaan muun muassa tilaratkaisujen kehittämisen suunnitteluun. Koko yliopistoa koskevat suunnitelmat ovat todella mielenkiintoisia.”

Pauli Väisäsen kokemuksen mukaan tutkimushenkilöstön ja hallinnon suhtautuminen opiskelijoihin vaihtelee. Koska kokoukset käydään akateemisessa ympäristössä, lähtökohtaisesti yhteisessä neuvottelupöydässä keskustellaan “aina ihan asiasta”. Eniten perusteluja opiskelijan äänen tärkeydestä vaativat Väisäsen mukaan hallinnon edustajat.

”Keskustelu ja kyseenalaistaminen kuuluvat tieteen luonteeseen. Siksi keskustelu on ehkä helpompaa henkilökunnan kuin hallinnon kanssa.”

Koulutusneuvoston ex-opiskelijajäsenen Aino-Kaisa Mannisen mukaan asia on päin vastoin: hallinto suhtautuu muita suopeammin opiskelijan tavoitteisiin.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon.”

Opintojen sujuvuus -työryhmässä vaikuttava Jyrkinen arvioi opiskelijamielipiteen läpimenon riippuvan asiasta ja vastaanottavasta tahosta. Oulussa asiat ovat hänestä tässä suhteessa varsin hyvin.

”Tiedän yliopistostamme professoreita, jotka aloittavat luennot näin: ‘Muistakaa, että me olemme yhdenvertaisia. Jos ette ole tyytyväisiä opetukseen, sanokaa siitä minulle, jotta voimme vaikuttaa asiaan.’”

Opiskelijanäkemyksille nyrpeät vastarannankiisket ovat Mannisen ja Väisäsen mukaan onneksi yksittäistapauksia.

“Kysymys ei ole siitä, että oltaisiin erimielisiä asioista. Jotkut vain valitettavasti ajattelevat niin, ettei opiskelijan ylipäänsä tarvitsisi osallistua päätöksentekoon”, Väisänen sanoo.

 

Yhdet kasvot, sata titteliä

Vaikka mahdollisuuksia vaikuttamiseen etenkin vaalisyksynä olisi, suurin osa opiskelijoista kääntää hypetykselle selkänsä ja jättää äänensä syksyn vaaleissa käyttämättä. Eivätkö yhteiset asiat oikeasti kiinnosta?

”Sanoisin, että edustajistovaalien äänestysprosentti vastaa tuohon kysymykseen”, Muusa Jyrkinen muotoilee.

Viime edustajistovaaleissa äänestysprosentti oli 22,90, vuonna 2011 hitusen parempi 23,17.

Noin 15 000 opiskelijan laitoksessakin opiskelijoiden työryhmissä, hallituksissa ja järjestöissä vilahtelevat samat kasvot: Vuosien kuluessa vain titteli vaihtuu. Kysymys vaikutusvallan kasautumisesta yksille ja samoille opiskelijaharteille saa haastateltavat mietteliääksi.

Aino-Kaisa Mannisen mukaan asiaan vaikuttaa merkittävästi se, että innokkaita vaikuttajia on oikeasti varsin vähän.

”Esimerkiksi OYY:n hallitukseen kysytään aktiivisia tyyppejä järjestöistä ja kattokilloista.”

Yksi pitkän vaikuttaja-ansioluettelon kasanneista opiskelijoista on Mika Parkkari, jolta löytyy vaikuttajakokemusta niin opiskelupiireistä kuin kunnallispolitiikastakin. Parkkari on toiminyt muun muassa Lapin yliopiston ylioppilaskunnan (LYY) edaattorina, LYY:n edustajiston vara- ja varsinaisena puheenjohtajana ja Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan pääsihteerinä sekä Rovaniemen kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna.

Tällä hetkellä Oulun yliopiston tutkintolautakunnassa, yliopistokollegion varajäsenenä ja OYY:n talousvaliokunnassa istuva Parkkari ei ole kuluttanut aikaansa pelkästään kokouksiin. Tänä syksynä hänestä tulee tuplamaisteri, kun kauppatieteiden alaan kuuluva gradu valmistuu.

Kas vain, yksi kohta Parkkarin ansioluettelosta kuitenkin puuttuu täysin: kokemus ainejärjestötyöstä. Kenties vain siksi yhtälö kahdesta maisterintutkinnosta ja jatkuvista luottamustoimista on mahdollinen.

”Ainejärjestötyö on niin hands on -työtä. Omissa luottamustehtävissä on ollut erikseen asioita valmistelevat tahot, ja kokouksissa käydään päättämässä asioita. Toki itsekin saan kokouksissa istua ja paperia lukea, mutta ainejärjestöjen hallituslaiset itse tekevät ne päättämänsä asiat, istuvat vaikka siellä bileissä myymässä lippuja.”

Aikaa on järjestynyt myös siksi, että yhteinen asia kiinnostaa niin paljon.

”Syynä voi olla myös tämä yhteiskunnallinen eetos, joka ruokkii kaikkea tekemistäni.”

Kuoleeko opiskelijavaikuttaja sukupuuttoon?

Vaikuttamistyöhön lähteminen vie opiskelijalta vuorokaudesta niitä arvokkaita tunteja, jotka hän voisi käyttää opiskeluun. Uusille opiskelijoille painetta valmistua tavoiteajassa paukutetaan päähän heti fuksivuodesta asti. Siksi tulevaisuuden opiskelijoille vaikutustyöstä voi tulla vielä hyvin vaikeaa – ei kai sentään jo mahdotonta?

Muusa Jyrkinen arvelee, että opiskelijavaikuttajien kaudet tulevat mahdollisesti lyhenemään. Samoilla linjoilla on Ilari Nisula.

”Opintoaikojen rajaukset tulevat heijastumaan aktiivivuosien määrään, ja opiskelijavaikuttajien vaihtuvuus kasvaa jonkin verran. Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä”, Nisula painottaa.

Aino-Kaisa Manninen arvelee ainejärjestötyön ja kattokiltojen säilyvän tulevaisuudessakin. Ylioppilaskunnissa tilanne voi olla jo toinen. Vaikka edustajistotyö ei vielä kuormita yksittäistä edaattoria, ylioppilaskunnan hallituksessa toimiminen vie leijonanosan viikon tunneista.

”Vaikuttamistyö täytyy jatkossa suunnitella siten, että pidemmissä projekteissa henkilöt voivat ja saavat vaihtua kesken kaiken, kunhan päämäärät pysyvät kaikilla kirkkaina mielessä.”

”Ehkä nyt pitäisi miettiä sitä, mikä on ylioppilaskunnan hallituksen rooli jatkossa,” Manninen miettii.

Muusa Jyrkisen mukaan opiskelijavaikuttajien väheneminen näkyy pian – kenties jo syksyllä valittavassa uudessa edustajistossa.

Aina ei vaikuttaminen ole huippua ja helppoa. Mannisen mukaan vaikuttamistyössä vaikeinta on hyväksyä prosessien hitaus. Joskus asiat voivat omasta työstä huolimatta jäädä pahasti kesken.

“Vuonna 2012 pääsin vaikuttamaan tenttiakvaarion tuloon niin OYY:n hallituksessa, Opintojen sujuvuus -työryhmässä kuin koulutusneuvostossa. Nyt harmittaa, ettei sitä ole vieläkään otettu oikealla laajuudella käyttöön.”

Vaikka vaikuttamistyö olisi välillä tuskaisen hidasta, Manninen, Jyrkinen ja Väisänen ovat yksimielisiä siitä, että vuosista opiskelijavaikuttajana on hyötyä myöhemmin elämässä.

”Vaikuttamisesta saa työelämätaitoja kuten keskustelu- ja organisointitaitoja. Omat kokemukset valmentavat ja kantavat myöhemmin työelämässä”, Jyrkinen luettelee.

Mikäli opiskelijavaikuttajan työ vaihtuu kokopäiväiseksi politikoinniksi, on pohjatyöt yliopistossa jo hyvin tehty.

”Olen kuullut, että edustajistossa olisi kokousteknisesti osaavampaa porukkaa kuin kaupunginvaltuustossa. Jos kaikki olisivat toimineet ensin edarissa, ehkä he osaisivat sen paremmin”, Väisänen nauraa.

 

 Innostuitko opiskelijavaikuttamisesta? Luepa ensin, missä kaikkialla opiskelija voi vaikuttaa, tee OYY:n edarivaalikone ja ota selvää, miten voit äänestää marraskuun vaaleissa!

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: