Kulttuuria kampukselta: Jokrates toteuttaa lapsuuden unelmaansa

Oululainen Joonatan Väisänen opiskelee musiikkikasvatusta, bassonsoittoa ja laulua ja tekee uraa rap-artistina. Muusikkoperheen lapsi näki nuorena videon räpin suomenmestaruuskilpailuista ja innostui itse tekemään musiikkia. Nyt Väisänen on vuoden 2019 räpin suomenmestari, joka keikkailee ja työskentelee muusikkona artistinimellä Jokrates.

Jokrates: ”Sanavalmius, nokkeluus ja huumorintaju on aina ollut mun juttu. Se räppi mihin mut aluksi kasvatettiin, missä ihmiset solvaa toista ja heittää juttuja suoraan hatusta, on se mistä oon innostunut. Supliikkina sanaseppona se oli mun juttu, että tähän voisi helposti yhdistää musiikin ja olla silti se sama kundi. 

Oon alkanut tätä tekemään kun mulle on linkattu vuoden 2005 Rap SM -finaali, ja oon seurannut lajia siitä asti. Lisäilin tyyppejä Facebook-kavereiksi ja lähetin viestejä, joissa kysyin että voitko haukkua mua ja voitko räpätä mulle vähän. Räpin suomenmestaruus oli ehdottomasti urani tähänastinen kohokohta. Siitä tuli maailman huipulla -fiilis, vaikka se tunne on jo vähän hälventynyt. 

Räpit kirjoitetaan pääasiallisesti itse. Inspiraatio voi tulla mistä vaan. Esimerkiksi Frendeissä on yksi tosi hauska kohtaus mistä tein biisin. Sibelius on istunut Ainolan pellon reunalla omalla tuolillaan ja saanut lentävistä joutsenista inspiraation. Ideoita voi tulla omasta elämästä, parisuhteista, peloista ja arjen asioista. Etsin myös inspiraatiota modernista taiteesta, maalauksista ja muista artisteista joita kuuntelen. Sieltä sun täältä poimin pieniä juttuja. 

Maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka haluaa olla artisteja, mutta ei tee töitä sen eteen. Mä opiskelen myös konservatoriolla laulua ja bassonsoittoa ja käyn päivätöissä, niin mullakin on hirveesti juttuja valmiiksi lautasella, mutta nyt kaikki vapaa-aika menee siihen että teen musiikkia ja mietin miten kasvattaa tätä hommaa. Se ei ole enää kököttämistä ja odottelemista, että joku tulisi sanomaan että oot taitava, vaan nimenomaan aktiivista työtä. Se varmaan erottaa jyvät akanoista, että kuinka paljon jaksaa tehdä sitä tylsää työtä ja uhrata vapaa-ajasta, jättää esimerkiksi bileet välistä että jaksaa kirjottaa uutta musiikkia. 

Haaveilen kyllä kuuluisuudesta. Ihmiset aina sanoo että se ei ole tärkeintä, vaan se on oheistuote, mikä tulee jos on hyvä siinä mitä tekee. Niin se onkin, mutta kyllä mulla on selkeä tarkoitus että haluan tehdä tätä elääkseni, ja se kulkee käsi kädessä sen kanssa että on kuuluisa. 

Nykyään Instagramissa jengi soittelee mulle videopuheluita että voidaanko ottaa kamppailua. Niitä tulee monesti aamuyöllä niin mun pitää aina estää niitä. On olemassa eri levelejä julkisuutta. Oon niin pienellä levelillä että ihmiset vaan humalassa kehtaa sanoa mitään. Jos Sanni tulee vastaan niin on ihan sama ollaanko K-Marketissa tai missä vaan, pyydetään ottamaan yhteiskuva. Mutta jos fanittaa vaikka jotakin mun rap sm -videota niin selvinpäin kävellään ohi mutta kännissä tullaan juttelemaan. Oon sillä humalalevelillä. 

Toivon, että tulevaisuudessakin saan tehtyä hyvää musaa ja kehityn sen verran että se työ puhuu puolestaan. Jos katson elämää taaksepäin ja ajattelen että ’vitsi kun lopetin musanteon silloin 2023 kun se ei oikeen lähtenyt’ niin se on se painajainen. Toivon että jaksan pitää tän mentaliteetin, pysyä vahvana ja ilon kautta onnistua.”

Maiju Putkonen

Päivisin kasvatuspsykologian maisteri, öisin kuvittaja ja kulttuurin kuluttaja.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Anniina Holappa

Kulttuuria kampukselta -palstalla vierailee tällä kertaa valokuvataiteilija Anniina Holappa.

Kuvataiteilija, valokuvaaja, opettaja ja väitöskirjatutkija, Anniina Holappa, on saanut yhdistettyä tieteen ja taiteen intohimonsa. Nuoruudessaan Holappa kiinnostui omavalokuvan, itsestä otettavan valokuvan, mahdollisuuksista itsetutkiskelun menetelmänä. Myöhemmin intohimo kehittyi gradun ja väitöskirjan työkaluksi opettajaopiskelijoiden identiteettien ja tunteiden tutkimukseen. Holapan teoksia on ollut esillä useissa näyttelyissä ja hän on myös aktiivinen oululaisessa taideyhdistystoiminnassa, kuten kulttuuriosuuskunta Ilmeessä ja kulttuuriyhdistys Bingossa. Tällä hetkellä hän toimii myös Kulttuuribingon ja Oulun taidemuseon ylläpitämän, asematunnelin Ränni-gallerian kuratoijana.

Anniina Holappa:

”Olen aika pienestä kylästä kotoisin, Ylikiimingin Arkalasta, jossa ei hirveästi ollut harrastusmahdollisuuksia. Olen aina piirtänyt ja maalannut, yläasteella otin kaikki mahdolliset kurssit kuvista. Olin mukana myös Japani-buumissa. Piirrettiin tutuista hahmoista omia versioista. Meillä oli yhteisö IRC-galleriassa, jossa kaikki piirsivät. Järjestimme tapaamisia, vaikka kaikki asuivat eri puolella Suomea. Luulen, että se on tosi voimakkaasti vaikuttanut myös siihen, miksi nykyään olen yhdistyksissäkin. Yhdessä ihmisten kanssa saa aina parhaat ideat. 

Jo nuorena ajattelin, että haluaisin tehdä työtä kuvataiteen parissa, vaikka siihen ei silloin hirveästi rohkaistu. On pitänyt itse miettiä, mitä vaihtoehtoja on ja lopulta päädyin hakeutumaan kuvataideopettajaksi.

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten piirtämisestä ja kuvaamisesta. Kiinnostus omavalokuvaukseen on alkanut tosi nuorena, joskus 12-vuotiaana. Aina kun näimme kavereiden kanssa, otimme kuvia toisistamme. Etenkin nuorena omavalokuva oli itsetutkiskelua ja oman identiteetin reflektiota.

Instagramiin otan yleensä kuvia, joissa hymyilen. Omakuvassa voi näyttää monenlaisia tunteita. Olen aina ollut myös tosi tunteikas ihminen ja omavalokuva on ollut tunteiden sääntelyn keino, jota olen käyttänyt oman elämäntapahtumien käsittelyssä. Valokuvan ottaminen on minulle jopa helpompaa kuin kirjoittaminen. Viime vuosina omavalokuva on ollut enemmänkin väline ja menetelmä, nykyään otan niissä enemmän etäisyyttäni itseeni ja tutkin kuvien visuaalista puolta, kuten tietyn tunnelman luomista.

Graduani varten haastattelemani henkilöt kertoivat kokeneensa omakuviensa ottamisen jälkeen tasapainoisuutta ja voimaantumisen kokemusta. Voimaantumisen kokemus on myös itselleni yksi tärkeä ulottuvuus omavalokuvissa. Voin itse päättää miten kuvassa itseni esitän, mikä tuo hallinnan tunnetta elämään. Voin myös tuhota vanhoja kuvia, jos koen etteivät ne enää esitä minua.

Minulle on ollut tärkeää saada yhdistettyä taidetta myös tutkimukseeni. Olen onnellisessa asemassa saadessani tehdä kaikkia intohimojani, taidetta, opetusta ja tutkimusta.”

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Sirakh on vaaran tunnetta, inhimillisyyttä ja intohimoa

Tummanpuhuvaa vaihtoehtorockia, 70-luvun hevirockia höysteillä kasaripoppia, industrialia ja goottilaistunnelmia. Sirakh-yhtye sai alkunsa jo vuonna 2013. Muutamien jäsenvaihdosten myötä yhtyeeksi ovat asettuneet taiteilijanimien takaa puhuvat laulajat Marina Trench ja Padre Mortis, kitaristi Nikki Angelus, rumpali D. Bonefield, kosketinsoittaja Julius Seizure sekä bassosta ja bassosyntetisaattorista vastaava T.P. Jo kolmen vuoden ajan työstetty debyyttilevy, Crisis of Faith, on tarkoitus julkaista vuoden sisällä.

D. Bonefield: ”Jos Sirakh olisi tunne, se olisi Kummelia lainaten: ahdistus, kiusaus ja synti.”

Nikki Angelus: ”Mielestäni musiikkimme on monitahoisesti hyvin inhimillistä. Biiseissä käsittelemme rakkautta, seksiä, päihteitä, itseinhoa, asioita mitä jokainen suunnilleen parikymppinen kaupunkilaisihminen sukupuoleen katsomatta joutunee kokemaan. Sex, Drugs and Rock ’n Roll hieman mustan huumorin kyllästämällä twistillä.

Nokkelimmat pokkelimmat ovat saattaneet havaita kaksi Buffy Vampyyrintappaja -viittausta diskografiassamme. Beneath Me tulee Fool For Love -jakson sydäntäsärkevästä You’re Beneath Me-repliikistä ja edellä mainitun Violet Dawnin The Master on lähes suora viittaus Buffy Vampyyrintappajan ensimmäisen kauden pahikseen. Olen retrojuuston ystävä, siitä ei pääse mihinkään.

Soitan bändissä, koska suoraan sanoen en osaa mitään muutakaan. En ole koskaan oikein pärjännyt töissä enkä koulussa. En pidä siitä, että joku komentelee minua. Musiikki ja monen muunkinlainen taidehörhöily antaa elämälleni tarkoituksen.”

D. Bonefield: ”Monesta yksityiskohdasta on tullut muiden kanssa vääntöä tässä parin vuoden aikana. Levyn tekeminen vaatii sopivan balanssin hermoja ja järjestelmällisyyttä, mutta myös hulluutta. Ironisesti voisi sanoa, että jokainen on käynyt levyn tekovaiheen aikana läpi oman ”uskonkriisinsä”. Levyn nimi, Crisis of Faith, on siis varsin osuva.”

Nikki Angelus: ”Me halutaan tehdä asiat isosti suuren maailman tyyliin. Kuluissa ei siis säästellä, mikä toivottavasti kuuluu musassakin. Bändi on käynyt useita riitoja ja olemme pariin otteeseen meinanneet hajotakin. Tunteet ovat pinnassa kun kyseessä on näin mittava ”passion project”.

Ilokseni voinkin siis ilmoittaa, että levyn demovaihe on ollut valmis jo kotvasen ajan! Tarkkaa julkaisuajankohtaa en uskalla antaa, sillä nämä hommat ovat täynnään muuttujia. Olemme kuitenkin kaavailleet levyn ilmestyvän aikaisintaan jo tämän vuoden syksyllä. Viimeistään taas ensi vuoden alkukeväästä. Jää nähtäväksi!

Olen hyvin ulospäinsuuntautunut ja mielestäni jokainen taiteilija, joka väittää tekevänsä taidetta vain itselleen on valehtelija. Kyllä minä ainakin haluan esittää taidettani muille ihmisille. Meidänkin keikoilla on usein ollut energia katossa ja yleisön vastaanotto paikkapaikoin lähes hurmioitunut. Se on mahtava tunne. Ei se mitään sen suurempaa kemiallista kaavaa omalta osaltani tarvitse.”

D. Bonefield: ”Keikalla bändin ja yleisön välillä jaettu raaka energia on kokemus, jota on mahdoton pukea sanoiksi. Me astumme myös usein puhtaan improvisaation puolelle, joka tuo musiikkiin aivan omanlaisensa, joka kerralla uniikin, vaaran tunteen. ”

Marina Trench: ”Minulle live-esiintyminen antaa voimaa. Haluan välittää yleisölle tunnetta, oli se tunne sitten mikä tahansa. Kun on jossain oikeasti hyvä, on ihanaa, että joku on paikalla todistamassa, nauttimassa ja jakamassa ainutlaatuisen hetken kanssani.”

T.P: ”Musiikin esittäminen livetilanteessa on lähtökohtaisesti haaste, mutta voi olla palkitsevaakin. Olen taipuvainen kokemaan epäonnistumisen tunnetta vähäisistäkin virheistä osuuksissani, mutta silloin tuntee olevansa juurikin enemmän elossa ja läsnä.

Jos pitäisi valita jokin optimiskenaario muusikon uralta, parhaassa tapauksessa olisi onnistunut jättämään jonkin jäljen maailmaan itsestään.”

Marina Trench: ”Minun ei tarvitse olla kenenkään idoli ja rahakin on vain bonus, mutta urallani haluaisin olla sellainen laulaja tai muusikko, joka on onnistunut koskettamaan mahdollisimman monia ihmisiä ja vaikuttamaan positiivisesti heidän elämäänsä. Oli se sitten millä musiikin tiellä tahansa.”

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Myrkkykieli ottaa vaikutteita pelottomasti

Oululaiset lapsuudenystävät laulaja Matti Kuokkanen ja kitaristi Antti Tarumaa perustivat vuonna 2002 bändin puhelimessa soitetun kitarasoolon perusteella. Yhtyeen jäseniksi ovat vakiintuneet kitaristi Petri Sääskö, basisti Teemu Hiltunen sekä rumpali Janne Kiiveri. Bändi julkaisee maaliskuussa toisen albuminsa, Pyhä yksinkertaisuus.  Matti Kuokkanen: Homma lähti siitä, että mulla oli pöytälaatikossa paljon runoja ja sanoitusaihioita. Antin kanssa meillä oli […]

Oululaiset lapsuudenystävät laulaja Matti Kuokkanen ja kitaristi Antti Tarumaa perustivat vuonna 2002 bändin puhelimessa soitetun kitarasoolon perusteella. Yhtyeen jäseniksi ovat vakiintuneet kitaristi Petri Sääskö, basisti Teemu Hiltunen sekä rumpali Janne Kiiveri. Bändi julkaisee maaliskuussa toisen albuminsa, Pyhä yksinkertaisuus

Matti Kuokkanen: Homma lähti siitä, että mulla oli pöytälaatikossa paljon runoja ja sanoitusaihioita. Antin kanssa meillä oli ollut pitkään puhetta, että pitäisi perustaa bändi. 

Yksi vappu, kun vielä opiskelin teekkarina täällä Oulun yliopistolla ja Antti opiskeli Rovaniemellä, hän soitti mulle puhelun. Sieltä kuului vain kitarasooloa. Kuuntelin, että onpa hyvän kuulosta, en oikeastaan edes tiennyt, että Antti on treenannut niin paljon. Antti kysyi, että olisko nyt aika perustaa se bändi. 

Antti Tarumaa: Ideana oli, että soitetaan raskaampaa suomenkielistä rokkia, ei niinkään heviä. Keväällä 2002 saatiin bändi kokoon.

Matti: Ensimmäinen biisikin syntyi siten, että Antti soitti mulle melodiaa puhelimen välityksellä. Hänellä oli sanatkin siihen, mä tein laulumelodian lennosta. 

Matti: Bändillä oli aluksi toinen nimi. Suomessa toimi silloin bändirekisteri, josta huomasin meidän nimen olevan jo käytössä. Piti äkkiä keksiä toinen nimi, joku keikkakin oli tulossa. Aattelin, että Myrkkykieli on sopivan erikoinen, en tiiä onko se oikeastaan edes suomen kielen sana. 

Joku joskus sanoi, että keksikää parempi nimi. Oltiin menossa Kemiin keikalle, sieltä sanottiin, että voisitteko tulla eri nimellä, että saatais vähän myyvämpi. 

Antti: Aika moni bändi on eka kuulostanut vähän oudolta, kuten Apulanta tai Tehosekoitin, mutta sitten niistä on tullut ihan luontevia nimiä. Toisaalta se on vaan nimi. Sanoituksetkin on vaan sanoituksia. 

Matti: Vaikka kyllähän niitä sydänverellä tehdään. 

Välillä biisin teossa on sellaista telepaattista yhteyttä. Yleensä kun teen sanoitusta, minulla saattaa pyöriä jokin lause päässä pitkään. Aika paljon sanat ovat eletystä elämästä, ihmissuhteista, eroista ja rakastumisista. 

Antti: Kakkoslevy on minusta monipuolisempi, ykköslevy oli ehkä vähän vakavampi. 

Matti: Se oli vähän paatoksellisempi. Nyt on otettu vaikutteita monesta suunnasta, iskelmästä, punkista, itämaisestakin. Levynjulkaisukeikka on Tukikohdalla maaliskuussa. 

Ollaan kehitytty ihan sikana keikkabändinä. Ihan ensimmäinen keikka tais olla Caiossa, Antti soitti tyyliin selin yleisöön.

Itse olen kokenut ehkä sykähdyttävimmät keikkatuntemukset, kun ollaan oltu soittamassa kehitysvammaisten palvelukeskuksessa. Ihmisiä oli tullut ympäri Pohjois-Suomea. Se aitous ja se, mitä musiikki pystyi antamaan niille ihmisille, mulle tuli ihan kylmät väreet ja tippa linssiin siinä.

Kerttu Juutilainen

Tieteiden ja aatteiden historian opiskelija, runojen ystävä ja Saul Goodmanin salainen ihailija.

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Teekkaritorvet ottaa Suomigroove-konserttiprojektilla varaslähdön juhlavuoteen

Ensi vuonna viisikymppisiä juhliva puhallinorkesteri Teekkaritorvet keikkailee joulukuussa Suomigroove-konserttiprojektin merkeissä kaksi kertaa. Kun opeteltavia kappaleita on ollut paljon ja soittajia mukana "massiivinen määrä", suomalaiseen rytmimusiikkiin sukeltaminen on vienyt soittajat pois mukavuusalueeltaan. "Nyt nähdään, mihin me orkesterina pystytään", toteaa huilisti Aleksanteri Lammassaari. Hän ja Sanja-Maria Olli kertoivat lehdelle, mitä juhlavuoteen varaslähdön ottaminen pitää sisällään.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Aleksanteri Lammassaari, huilisti, varakapellimestari: ”Tälle projektille ei ole vain yhtä tiettyä ideoijaa. Teekkaritorvilla oli vuonna 2015–2016 Ultra Bra -konserttiprojekti, sen jälkeen vuonna 2017 oli Aamuun uuteen -projekti yhdessä muiden yliopiston musiikkijärjestöjen kanssa. Hallituksessa alettiin sitten puhua, että uudelle projektille olisi tarvetta ja kysyntää.”

Sanja-Maria Olli, huilisti: ”Toiveena oli, että vuorossa olisi jotain kevyempää. Ultra Bra oli sellaista, Aamuun uuteen oli taas vähän ehkä hartaampaa.”

Aleksanteri: ”Idea syntyi syksyllä 2017. Sitä alettiin pikkuhiljaa viedä eteenpäin, ja kunnolla se potkaistiin käyntiin syksyllä 2018.”

Sanja-Maria: ”Silloin saimme ensimmäiset sovitukset. Sitä mukaan kun saatu sovituksia, on myös treenattu kappaleita: ensin vain Teekkaritorvien kesken, myöhemmin bändin kanssa. Tämähän on yksi Teekkaritorvien isoimmista projekteista: soittajia on projektissa yhteensä viisikymmentä, joista vähintään nelisenkymmentä yhtä aikaa lavalla. Se on aika massiivinen määrä!”

Aleksanteri: ”Kun soittajia on niin paljon, vastuita on pitänyt vähän jakaa – vaikka kaikki haluavat toki soittaa, se ei vain ole mahdollista, sillä stemmoja ei ole tarpeeksi näin monelle soittajalle. Se on toisaalta ollut hyväkin, kaikkien kun ei ole tarvinnut opetella kaikkia kappaleita. Kokonaisuudessaan keikkaan kuuluu 15 kappaletta. Kappaleiden sovituksia on tullut kolmesta eri lähteestä. Kahta kappaletta lukuunottamatta kyseessä ovat täysin uudet, tätä projektia varten tehdyt sovitukset. Se määrä on ollut iso homma meillekin, kun on niin paljon uutta soitettavaa, uusia stemmoja – nyt nähdään, mihin me orkesterina pystytään! Paljon on oltu pois mukavuusalueelta, kun koko ajan tulee uutta nuottia naamaan.

Konsertin ohjelmisto sisältää menevää suomalaista rytmimusiikkia. Projekti kulki ensin nimellä Suomi-Soul, kunnes se vaihtui kesän jälkeen Suomigrooveksi. Ei sille [nimelle] mitään tiettyä syytä ole, kyseessä on hyvän mielen musiikkia – sellaista, joka aiheuttaa jalan vipatusta.”

Sanja-Maria: ”Tyylejä on laidasta laitaan: on Anssi Kelaa ja Kirkaa, mutta myös esimerkiksi Emma Salokoskea. Ohjelmisto ei keskity vain yhdelle vuosikymmenelle – on kasaria, mutta myös esimerkiksi Karri Koiraa. On ollut muuten mahtavaa huomata, millä tavalla tähän projektiin on sitouduttu.”

Aleksanteri: ”Soittajista huomaa, että mentaliteetti on tietyllä lailla muuttunut: on huomattu, että kerran viikossa treenaus ei riitä, pitää treenata kotonakin enemmän. Sekin on aivan tervettä ajattelua. Kappaleita on ollut kyllä mukava soittaa. Kun ensimmäiset sovitukset tulivat, mielessä kävi, että mitähän tästä tulee. Sovitukset olivat todella hienoja, mutta vähän haastavan oloisia. Mutta siinä kävi pieni herääminen orkesterissa, ja lopputuloksesta tuli todella hyvä. Olen iloinen ja ylpeä meidän orkesterista.”

Sanja-Maria: ”Ehkä siinä oli sekin, että ensimmäisissä treeneissä ei ollut vielä mukana bändiä, siksi se saattoi kuulostaa tietyissä kohdissa vähän tyhjältä. Kun treenattiin oma osio kuntoon ja bändi tuli mukaan, viimeistään silloin tajusi, että ei vitsit.”

Aleksanteri: ”Nyt oman puhallinorkesterin kanssa soittaa sähkökomppibändi: on sähkökitara, syntikka, rummut tulevat meiltä itseltään. Laulusolisteja ovat Minna Heikkinen, Niko Kuusela ja Eelis Saurio, räppibiiseissä mukana ovat Joonatan Väisänen eli Jokrates, Stepa ja Mactopias.”

Sanja-Maria: ”Harjoittelu on ollut sopivan haastavaa. Ei ole lannistanut ketään.”

Aleksanteri: ”Joo, ei ole ollut vaikeaa, mutta haastavaa. Kuten sanoin, on menty pois mukavuusalueelta.

Tämä Suomigroove-projekti on varaslähtö Teekkaritorvien 50-vuotisjuhlavuodelle, jota vietetään ensi vuonna. Ajatuksena on, että tämän projektin keikkoja esitetään ehkä keväälläkin, jos on siihen tilaisuuksia. Tällä hetkellä on nämä kaksi sovittuna joulukuulle. Vaikka projekti liittyy vuosijuhlaan, biisit ovat aivan uusia. Juhlavuonna on tulossa kyllä oma vuosijuhlakonserttinsa, se on parempi paikka peilata [orkesterin] omaa historiaa.

Biiseistä yleisölle on soitettu entuudestaan kolme: Duran DuranJäätelökesä ja Tanssilattialla. Ne vedettiin tämän vuoden Vulcanaliassa keikan lopuksi. Se oli sellainen ensijulkistus yleisölle tästä projektista. Nyt joulukuun keikoista Valveen ensi-ilta on loppuunmyyty. Ilonan keikka tulee varmaan olemaan rennompi, siellä saa tanssia. Valveen keikka on väliajallinen, ja pitää istua penkillä.”

Sanja-Maria: ”Tässä vaiheessa tuntuu tosi kivalta päästä soittamaan yleisön edessä.”

Aleksanteri: ”Itse en sitä vielä edes tajua, että kohta on keikka edessä. Kai sen vasta sitten sunnuntaina ymmärtää. Olemme molemmat muuten mukana ensi vuonna myös Teekkaritorvien hallituksessa, minä keikkamyyjänä, Sanja sihteerinä.”

Sanja-Maria: ”Juhlavuosi tuo Teekkaritorille ainakin uudenlaisia projekteja ja yhteistyökuvioita. Tarkoitus olisi olla normaalia enemmän näkyvillä. On vuosijuhlat ja vuosijuhlakonsertti, mutta myös paljon muuta, mikä tuo enemmän näkyvyyttä.”

Aleksanteri: ”Koko ajan on brainstormaus käynnissä siitä, mitä muuta voisi vielä keksiä. Viisikymmentä on muuten yllättävän iso ikä. Ihmiset tuntuvat vähän yllättyvän siitä, että ollaan jo tämän ikäisiä – Teekkaritorvet viisikymmentä, miten se on mahdollista!”

Sanja-Maria: ”Odotan kyllä näitä keikkoja ihan sikana. Ohjelmistossa on niin kauniita sovituksia. Haluan kuulla, miltä ne kuulostavat oikeassa tilassa ja oikealla äänentoistolla.”

Aleksanteri: ”Tuo on totta! Haluan myös, että yleisö pääsee kuulemaan lopputuloksen. Itse olen saanut jo kuunnella, nyt pääsee soittamaan muillekin.”

 

Sanja-Maria Olli ja Aleksanteri Lammassaari odottavat pääsyä esittämään Suomigrooven kappaleita yleisölle.
Sanja-Maria Olli ja Aleksanteri Lammassaari odottavat pääsevänsä esittämään Suomigrooven kappaleita yleisölle.

 

Teekkaritorvien Suomigroove-konsertit 1.12. kello 17 Valveella (loppuunmyyty) ja itsenäisyyspäivän aattona 5.12. kello 00 Ilonassa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Kulttuuria kampukselta: Pyöreitä vuosia juhliva Cassiopeia julkaisi levyllisen PMMP:tä – ”On ollut ilo huomata, mitä kaikkea näistä biiseistä saa irti”

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia julkaisee uuden levyn vuosijuhlapäivänään lauantaina 30. maaliskuuta. 40 vuotta täyttävä kuoro tulkitsee uusimmalla levyllä PMMP:tä. Oulun ylioppilaslehti otti selvää, millaisissa tunnelmissa kuoron Sanon tämän kaiken suoraan -levy syntyi.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Kristian Heberg, kuoronjohtaja: ”Levyn taustalla oli halu tehdä kokonaisprojekti pop- tai rockartistilta. Pääkriteereitämme olivat nämä: artistin tuli olla jo itse lopettanut keikkailun, artistin tuli olla tunnettu ja hänellä tulisi olla hyvää sisältöä niin tekstillisesti kuin musiikillisestikin. Halusimme myös päästä lähemmäs opiskelijayleisöä, joten artistin tulisi olla sellainen, joka kiinnostaisi myös nuoria.

Olimme tehneet jo aiemmin joitain kevyen musiikin keikkoja, mutta nyt halusimme keskittyä nimenomaan yhden artistin musiikkiin. Sopivaa artistia haarukoitiin jonkun aikaa, mutta lopulta muita hyviä vaihtoehtoja ei hirveästi tullut esille. Ultra Brakin oli Teekkaritorvien toimesta viety.

Uudella levyllä on 15 kappaletta, joista 14 on meille tilattu. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta siis kaikkien kappaleiden sovitukset on tehty meille tilaustyönä. Levyllä olevia biisejä ei ole esitetty aiemmin, tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Heliumpallo on esitetty yhdessä aiemmassa pop-konsertissa. Eli melko tyhjästä lähdettiin liikkeelle.

Aivan ensimmäistä kertaa uuden levyn sisältöä esitettiin julkisesti muuten Oulun ylioppilaslehden printtijuhlissa! Sitä varten kysyttiin lupakin. Sanoin, että antaa palaa vain.

Kappaleiden sovittajina on yhtyepuolelta esimerkiksi Club for Fiven basso Tuukka Haapaniemi ja Rajattoman basso Jussi Chydenius. Chydenius teki meille aiemmin myös suuren tilaustyön NSSS-kuorojuhlaan. Sovittajina oli myös tunnettuja kuorosovittajia, kuten Saima Hyökki ja Ida Olsonen. Paikallisina tekijöinä ovat esimerkiksi Sami Juntunen ja omasta kuorostamme Mikael Sipilä. Yhden sovituksen tein itsekin.

Sovittajille annettiin vapaat kädet: he saivat tehdä millaisia sovituksia he haluavat. On kaksi tapaa sovittaa: tehdä täsmälleen sellainen kun alkuperäinen on, tai jotain ihan muuta. Olikin melkoinen arvoitus, mitä saataisiin. Lopulta tulikin aika hyvä balanssi eri tunnelmien välillä.”

Arttu Vilmi: ”Kappaleiden valinta alkoi sen jälkeen, kun oltiin päätetty artistista. Kappalevalintoja tehtiin automatkoilla yhdessä Elisan kanssa. Kuuntelimme PMMP:n levyjä ja mietimme, mitkä kappaleet voisivat toimia. Missä on hyvät tekstit? Mitkä kappaleet ovat jääneet keikoilta mieleen?”

Elisa Vilmi: ”Yritimme etsiä sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja kappaleita kaikilta levyiltä.”

Arttu: ”Jälkikäteen katsottuna valinnat hieman painottuvat synkemmälle puolelle. Ehkä Rusketusraidat-osasto olisi ollut liian kepeää. On mukana tosin myös hauskoja biisejä.

On muuten mielenkiintoista, kun biisit on tietyssä järjestyksessä, huomaa, kuinka aivan eri levyillä olevat biisit keskustelevat keskenään. Tutuista kappaleista näkee eri puolia – ehkä kaksi eri kappaletta voi kertoa samasta asiasta? Jos kappaleita katsoo erikseen, sitä ei huomaa.”

Kristian: ”Kiinnitin itse myös huomiota siihen, kuinka samanlaisia elementtejä sovittajat toisistaan tietämättä toivat biiseihin: on samankaltaisia suhinoita ja kuiskauksia. Toki se liittyy myös tyylilajiin.”

Arttu: ”Kun kuorossa on yli 50 laulajaa, joista monella on oma kuulokuvansa kappaleesta ja oma tulkintansa sanoitusten merkityksestä, aiheuttaahan se haasteita. Ihmiset ovat kuitenkin selvästi innostuneet näistä teksteistä, ja tuoneet omaa kulmaansa esitykseen.”

Elisa: ”Kun kappaleista tehdään kuorosovitus ja esiinnytään a cappella, ilman rumpukomppeja ja sähkökitaroita, tehdään ihan eri juttua kuin PMMP itsessään on. Tällä lailla sanoitukset ja melodiat pääsevät esille aivan eri tavalla.”

Kristian: ”Kuorosovitukset ovat hyvin tekstilähtöisiä. PMMP:n tekstien sisällöissä on monenlaisia aiheita, skumpanjuomisesta parisuhteeseen ja lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan. Varmasti sekä laulajille että kuulijoille on jokaiselle omaa kosketuspintaa.

Levy nauhoitettiin viime marraskuun ekana viikonloppuna: 15 kappaletta yhteen viikonloppuun on aika tiukkaa. Mitenhän paljon me lopulta äänitettiin: yli kaksikymmentä, kaksikymmentä viisi tunti? Ottoja oli vähän vajaa 600.”

Arttu: ”Se kertoo laulajien sitoutumisen halusta. Ei ole mikään pikku juttu.”

Kristian: ”Toki äänittäjä ja tuottaja ovat molemmat Helsingistä, jonka vuoksi työ oli pakko tehdä yhdessä viikonlopussa. Aluksi mietin, jääkö levy lyhyeksi, mutta kokonaiskestoa katsoo, niin kyllähän cd:n mitta täyttyi. Tunti musiikkia.”

Arttu: ”On muuten tosi siisti juttu, että Cassiopeiassa pääsee tekemään niin monipuolisesti erilaisia juttuja. Viime vuonna lauloimme konsertin verran Toivo Kuulaa, jossa ei varsinaisesti ole groovea. (”Onpas”, huomauttaa Kristian.) Nyt on päässyt tekemään taas sellaista, mitä kuorolla ei ehkä yleensä tehdä, mikä on aina hyvin miellyttävää.”

Kristian: ”Vuosijuhlakonserteissa pitää peilata sekä historiaa että katsoa sitä, mitä tänä päivänä tehdään. Tässä vuosijuhlakonsertissa peilaamme Cassiopeian työtä levyjen kautta. Cassiopeiassa jokainen kuorojohtaja on tehnyt yhden levyn, johon on tallentunut kulloisenkin johtajan näkemyksiä ja sen aikaisen kuoron tyyliä, soundia ja muuta. Tulevassa konsertissa lauletaan puolet ajasta vanhoilta levyiltä, ja siten esitellään eri aikakausia, jälkimmäisellä puoliskolla esitetään melkein koko uusi levy.”

Elisa: ”Ei ole vielä päästy testaamaan sitä, millainen vaikutus uusista kappaleista syntyy. Villiintyykö yleisö? Toivottavasti.”

Kristian: ”Mielessä on ollut, että tällä levyllä tähdätään hieman erilaisille esiintymispaikoille. Kyllä nämä kappaleet varmasti kestävät konserttisalikäsittelyäkin, mutta suunnitelmissa on, että syksyllä haetaan keikkapaikoiksi poikkeuksellisiakin paikkoja, sitä kautta saadaan rokkikeikkameininkiä.”

”Mutta on meillä lauantainakin konsertissa komeat valot, tilasin oikein rokkikeikkavalot.”

Arttu: ”Voiko spoilata, että meillä on suuren maailman meinki, on muun muassa pukujen vaihtoa?

Levyä oli muuten kiva tehdä! Tämä on toinen levy, jolla olemme olleet mukana. Levyn teko on kyllä aina rankkaa, mutta sitäkin palkitsevampaa.”

Elisa: ”Uskon, että monelle tästä on tullut oma juttu, pääsee tekemään jotain uutta. Näitä sovituksia ei ole muilla ollut, joten projekti on ollut kuin oma lapsi.”

Arttu: ”Viime keväänä kun sovituksia alkoi tippua treeniohjelmaan, oli aina jännittynyt olo: oho, taas uusi PMMP:n biisi, millainenhan tämä on. Osa sovituksista on hyvin samankaltaisia kuin alkuperäiset kappaleet, osa aivan erilaisia. On ollut ilo huomata, mitä kaikkea näistä biiseistä saa irti.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: