Metallikitaristista uraohjaajaksi ja kirjailijaksi – Sami Lopakalle oman paikan löytäminen vaati ajelehtimista ja aikaa

Jo ennen suomen kielen opintoja Sami Lopakka haaveili kirjoittavansa kirjan. Vaikka Lopakka on nykyään kirjailija kustantamon listalla, ura tuntuu yhä epätodelliselta.

Muusikko, kirjailija, hankepäällikkö, Sami Lopakka on kerännyt itselleen listan titteleitä. Lopakka lienee kaikista tunnetuin urastaan metalliyhtye Sentencedin kitaristina ja sanoittajana. Hän on kuitenkin myös suomen kielen maisteri – ja vähän molempia päällekkäin. 

“Tein opiskelun lomassa muusikon hommia vähintään puoliammattimaisesti – levytimme ja kiersimme maailmaa Sentencedin kanssa säännöllisesti. Valmistumiseni aikoihin päätimme lyödä myös bändin hautaan”, Lopakka kertoo.

Siirtymä opiskelijasta ja muusikosta maisteriksi oli Lopakalle haastavaa. Maailman kiertäminen vaihtui kotimaahan ja opiskelu töiden etsimiseen. Lopakka oli paperit saatuaan omien sanojensa mukaan hukassa.

“Olin monessakin mielessä uudessa tilanteessa ja melko kuutamolla. Lopulta ajauduin muutaman kaverin kanssa perustamaan yrityksen, jolla ei ollut juuri mitään tekemistä opintojeni kanssa.”

Yrittäjän ura kesti kuusi vuotta, mutta yritys ei Lopakan mukaan koskaan lähtenyt lentoon. Oli siis taas aika keksiä uusi polku. Silloin Lopakka päätyi alalle, joka tuntuu yhä omalta. Hän päätyi kehittämään palveluita, joita olisi itse kaivannut viitoittamaan polkua valmistumisen jälkeen.

“Yrityksen jälkeen olen ollut hommissa korkeakoulutettujen työllisyysasioihin keskittyvissä projekteissa ja hankkeissa. Sikäli tässä on looginen jatkumo, että juuri tällaisia hankepalveluja olisin itse valmistumisvaiheessa kaivannut. Työelämä oli siis alkuvaiheessa vähän ajelehtimista, mutta oma uoma löytyi lopulta pienellä viiveellä.”

Nykyään Lopakka toimii Urasammon hankepäällikkönä ja tarjoaa opastusta korkeakoulutetuille. Vaikka ala ei vastannutkaan suomen kielen maisterin työnkuvaa, on Lopakka silti kiitollinen opinnoista. 

“Opinnot määrittelivät itsellenikin tarkemmin, millainen osaaja olen ja en ole. Kyllä yliopistoaika koulii ihmisistä esille myös organisointikykyä, paineensietoa ja valmiutta itsensä jatkuvaan kehittämiseen. Työn oppii tekemällä, mutta opinnot tarjoavat työkaluja oppimiseen”, Lopakka kertoo. 

Elämän koulima kirjailija

Korkeakoulutettujen urapalveluiden lisäksi Sami Lopakka luo myös kirjallisuutta ja musiikkia, eikä näe lopettavansa kumpaakaan hetkeen. Kirjoittaminen ei suinkaan ole uutta, sillä hän tuotti Sentenced-yhtyeen sanoituksia jo opiskeluaikoinaan ja valitsi pääaineekseen suomen kielen juuri kielen ja kirjoittamisen takia. Yhtymäkohdista huolimatta opiskelijan, sanoittajan ja kirjailijan roolit ovat Lopakalle hyvin erilaiset. 

“Muusikon hommista en näe olleen hyötyä kirjailijana, muutoin kuin esikoisen aiheen valinnassa. Toki tietynlainen ilmaisukanava itsestä ulospäin on sanoittajana ja kirjailijana oltava häpeilemättömästikin auki. Biisien sanoittaminen ja proosa ovat kuitenkin aivan eri lajeja – vähän kuin kuulantyöntäjä siirtyisi maantiepyöräilyyn.”

Niin sanoittaminen kuin suomen kielen koulutusohjelmasta valmistuminen eivät taianomaisesti tehneet Lopakasta kirjailijaa, vaan luovaan työhön oli kasvettava erikseen. 

“Kirjailijoita ei synny auditorioissa, vaan elämän koulimina ja näppäimistöjen ääressä yön hämärinä tunteina. Fiktiiviseen kirjoittamiseen tarvitaan työkalujen lisäksi myös elettyä elämää polttoaineeksi”, Lopakka kertoo.

Elettyä elämää jos jotain löytyy kirjailijan teoksista. Hän itse kuvailee tekstinsä olevan “niin rujoa kamaa ja sen huumorikin niin sysimustaa, ettei sitä monikaan fiksu ihminen omalla nimellään julkaisisi”. Kuitenkin Lopakka julkaisi toisen romaaninsa Loka viime vuonna, aivan omalla nimellään. 

Yhä toisen teoksen julkaisun jälkeen kauan haaveissa elänyt kirjailijan ura tuntuu paikoitellen unenomaiselta.

“Romaanien kirjoittaminen oli kaukainen visio jo joskus parikymppisenä, mutta pidin sen toteutumista pitkään hyvin epätodennäköisenä. Tavallaan pidän sitä epätodennäköisenä edelleen, vaikka romaaneja on julkaistu jo kaksi”, Lopakka nauraa.

Nyt Loka-romaani on ehdolla Oulun kirjailijaseuran Botnia-palkinnon saajaksi. Botnia on erityisesti Pohjois-Pohjanmaalaiselle kirjailijalle vuosittain jaettava palkinto, joka jaetaan neljättä kertaa lokakuussa. 10 000 euron palkinnon ehdokkuus on merkki siitä, että Lopakan kirjailijan ura on selvästi totta, ja jopa nousussa. Lopakka on ehdokkuudesta otettu.

“Kyllä se hienolta tuntuu. Kirjoitustyö on niin yksinäistä hommaa ja minun tapauksessani vuosien työ, että jokainen tekstin saama valokeila tuntuu merkitykselliseltä.”

Jos romaanin kirjoittaminen on todella vuosien ja tuskan takana, miksi Lopakka jaksaa?

“Pohjimmiltaan kirjoitan siksi, että minulla on pakottava tarve huutaa tuuleen ja kaataa jotakin ulos omasta kaaoksestani. Minulle se on ollut ainoa tapa luoda tyhjästä jotakin itselleni merkityksellistä.”

Kuka?

Sami Lopakka

45-vuotias.

Kotoisin Oulusta ja viettänyt Oulun seudulla koko ikänsä.

Kirjailija, jonka esikoisteos Marras ilmestyi 2014. Uusin teos Loka on ehdolla ehdolla Botnia-palkinnon saajaksi 2020.

Työskentelee hankepäällikkönä Urasammossa kehittämässä korkeakoulutettujen urapalveluita.

Valmistunut Oulun yliopistosta filosofian maisteriksi suomen kielen koulutusohjelmasta 2005.

Toiminut aiemmin heviyhtye Sentencedin kitaristina 1989–2005 ja 6 vuotta yrittäjänä.

Muistelee opiskeluajoilta lämmöllä erityisesti gradun valmistumista ja vapautta valita opiskeluaineita puhtaasti kiinnostuksen mukaan.

Kehottaisi nykyopiskelijaa ajattelemaan työelämän mahdollisuuksia jo opiskeluaikoina sekä rakentamaan opiskelukavereista, opetushenkilöstöstä ja harrastepiireistä verkostoa työelämää varten. 

Vapaa-ajallaan harrastaa elokuvien ja musiikin sekä kirjallisuuden kuluttamista ja eräilyä.

Unelmoi mielenrauhasta. 

Iida Putkonen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Tiedeviestinnän maisteri ja glögin ympärivuotinen kuluttaja. Etsii revontulia, riippumattoja ja juuri oikeita sanoja.

Lue lisää:

Hannu Rajaniemi kirjoittaa fantasiaa ja kehittää koronarokotetta

Oulun yliopistossa Hannu Rajaniemi kanavoi luovuutensa roolipelaamiseen ja haaveili teoreettisen fyysikon työstä. Lopulta kutsumus löytyikin toisaalta.

San Franciscossa on aamu, kun tutkija, yrittäjä ja kirjailija Hannu Rajaniemi vastaa videopuheluun kotoaan käsin. Kuluneet kuukaudet ovat olleet kiireisiä. Bioteknologiayhtiö HelixNanon perustajajäsenenä Rajaniemi on mukana kehittämässä rokotetta uutta koronavirusta vastaan. 

”Edessä on luultavasti vielä pitkä tie, ennen kuin saamme toimivan rokotteen. On myös mahdollista, että ennen kuin siihen pisteeseen päästään, saavutammekin laumaimmuniteetin. Se on kuitenkin aika jäätävä vaihtoehto, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa se voisi tarkoittaa jopa 3 miljoonaa kuollutta”, Rajaniemi sanoo.

Hän korostaa, että pandemia on vasta alkuvaiheessa. Rajaniemi arvioi, että viruksen kanssa kamppaillaan ainakin vuoden 2021 loppuun saakka, ehkä pidempäänkin. 

”Uskon kyllä, että rokote saadaan jossain vaiheessa. Se vain ei ole niin suoraviivaista kuin media antaa ymmärtää. Jos meillä käy hyvä tuuri, ensimmäisen aallon rokotteet auttavat vähän, mutta eivät palauta tilannetta kokonaan normaaliksi. Huonolla tuurilla ne voivat jopa pahentaa infektiota”, Rajaniemi kertoo. 

Matematiikkaa ja kirjallisuutta 

Ei ole mitenkään itsestäänselvyys, että Rajaniemi päätyi bioteknologian pariin. Alun perin hänestä piti tulla teoreettinen fyysikko. 

Kipinä fysiikkaan syttyi, kun Rajaniemi luki alakouluiässä Jules Vernen kirjan Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Sen jälkeen hän alkoi haaveilla sukellusaluksen rakentamisesta.

”Aloin pohtimaan, mikä sen voimanlähde voisi olla, ja sitä kautta päädyin fysiikan pariin”, hän muistelee. 

Lukion jälkeen Ylivieskassa kasvanut Rajaniemi muutti Ouluun ja aloitti matematiikan ja teoreettisen fysiikan opinnot. Varsin pian hän alkoi haaveilla akateemisesta urasta ja kiinnostui ennen kaikkea säieteoriasta. 

Ollessaan vaihdossa Cambridgen yliopistossa Rajaniemi liittyi ammattikirjailijoiden ohjaamaan kirjoittajaryhmään. Tarinat ja henkilöhahmojen kehitteleminen olivat aina houkutelleet, mutta vasta nyt hän alkoi toden teolla kirjoittaa. 

”Kirjoittaminen oli virkistävää vaihtelua fysiikan opinnoille”, hän sanoo. 

Kaikkein intensiivisin kirjoittaminen alkoi Edinburghissa, jossa Rajaniemi työsti myös väitöskirjaa säieteoriasta. Esikoisteos Kvanttivaras (The Quantum Thief) julkaistiin vuonna 2010, suomennoksena vuotta myöhemmin. Sittemmin Rajaniemi on kirjoittanut yhteensä neljä romaania ja lukuisia novelleja. 

Kirjoittaminen on Rajaniemelle tapa ymmärtää maailmaa ja ihmisiä. Kun hän haluaa selvittää jonkin asian perinpohjaisesti, hän kirjoittaa siitä novellin tai romaanin. 

”On siinä myös sisäinen pakko. Jotkut kysymykset, näyt ja asiat jäävät pyörimään mieleeni ja minun on pakko saada ne ulos, paperille. Usein kirjoittaminen on oire jostain asiasta, mutta se käy ilmi vasta, kun ensimmäinen raakaversio tarinasta on jo valmis. Sitten tajuan, että ahaa, tämän takia tämä oli pakko kirjoittaa.”

Syy olemassaoloon

Vaikka se oli aluksi vaikea myöntää, Rajaniemi on ymmärtänyt, ettei hänen tehtävänsä ole olla teoreettinen fyysikko. 

Tie on kulkenut Ylivieskasta Ouluun, sieltä Edinburghiin, San Fransiscoon ja Piilaaksoon. Monen eri vaiheen jälkeen Rajaniemi on löytänyt kutsumuksensa bioteknologiasta, syövän ja pandemioiden vastaisesta taistelusta. Kirjat taas syntyvät ennen päivätyötä, kello kuuden ja kahdeksan välisenä aikana. 

Rajaniemen ohje muille onkin nykyään se, ettei kannata huolestua, vaikka oma ala ei heti tunnu löytyvän. 

”Kannattaa jatkaa etsimistä, vaikka oma juttu ei olisi vielä löytynyt. Sinun tehtäväsi maailmassa voi olla jotain sellaista, mikä on sinusta helppoa ja kivaa, ja jota ihmiset arvostavat. Japaninkielessä sille on ihan oma sanansakin, ikigai, syy olemassaoloon.” 

Seuraavaksi Rajaniemi haaveilee siitä, että ihmiset oppisivat ratkomaan ongelmiaan tehokkaasti. Koronan jälkeenkin edessä on haasteita, jotka vaarantavat koko sivilisaation olemassaolon. Hän kuitenkin uskoo, että meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä niistä. 

”Se on tämän ihmiskunnan paradoksi: olemme kyvykkäitä ratkomaan todella ihmeellisiä asioita ja tekemään hienoja asioita toisillemme. Silti meillä on myös evoluution jäänteitä, jotka eivät sovi nykymaailmaan, kuten se miten pelkäämme muukalaisia tai uskomme eniten sellaisia asioita, joitka aikaisemmat mielipiteemme vahvistavat. Biologiasta johtuvat ongelmat suurenevat globaalissa yhteiskunnassa, jossa elämme.”

Rajaniemi toteaa, että ihmisillä on jo nyt valtava määrä hienoja työkaluja ongelmiensa selvittämiseen. Ratkaisuja löytyy niin pandemioihin, ilmastonmuutokseen kuin muihinkin uhkiin. 

”Vaikeampi ongelma on se, miten rakennamme yhteiskuntamme uudelleen niin, että meillä olisi vähän pidempi aikahorisontti kuin se, kuka voittaa seuraavat vaalit.”

Kuka?

Hannu Rajaniemi

» Kotoisin Ylivieskasta. Asuu nykyisin San Franciscossa.

» Yrittäjä, tutkija ja kirjailija. Perustajajäsen HelixNano -yrityksessä, joka kehittää bioteknologian avulla uusia syöpälääkkeitä ja rokotetta koronavirusta vastaan.

» Opiskeli matematiikkaa ja teoreettista fysiikkaa Oulun ja Cambridgen yliopistoissa. Väitteli tohtoriksi säieteoriasta Edinburghin yliopistosta.

» Perusti Oulun yliopistossa ystäviensä kanssa peliseura CRYOn, joka toimii yliopistolla tänäkin päivänä.

» On kirjoittanut 4 romaania, ja hänen novellejaan on julkaistu useissa lehdissä ja antologioissa Suomessa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

» Harrastaa urheilua vaimonsa ja perheen koiran kanssa.

Laura Juntunen

Toimittaja, joka innostuu kaikesta ja elää tarinoista.

Lue lisää: