Miksi hyvät oppijat pärjäävät?

Kasvatustieteen professori Sanna Järvelä on loputtoman kiinnostunut siitä, miksi toiset ovat parempia oppimaan kuin toiset. Sen hän tietää, ettei kukaan synny hyväksi oppijaksi, eikä oppimisen taitojen kehittäminen ole koskaan liian myöhäistä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Inkeri Jäntti

Tieto- ja viestintäteknologialta on pitkään odotettu ihmettä, joka mullistaisi oppimisen.

Yritys on ollut kova: 1990-luvulla hehkutettiin koulujen tietokoneluokkia, 2000-luvun puolivälissä interaktiivisia smartboardeja, viimeisimpänä yliopistojen avoimia verkkokursseja MOOCeja.

Mullistajat tulevat koulukeskusteluun kovalla tohinalla, mutta vaipuvat lyhyen tähtihetken jälkeen unholaan.

”Teknologia menee nopeasti eteenpäin. Alalta nousee nopeita ideoita, joita kokeillaan hetken aikaa. Ne eivät korjaa ongelmia, koska ne eivät perustu tietoon siitä, kuinka ihminen oppii”, arvelee kasvatustieteen professori Sanna Järvelä Oulun yliopistosta.

Järvelä johtaa kasvatustieteiden tiedekunnassa Oppimisen ja koulutusteknologian yksikköä.  Noin 20-henkinen tutkimusyksikkö tutkii yksilöllistä ja sosiaalista oppimista erilaisissa oppimisympäristöissä ja kehittää koulutusteknologiaa oppimisessa hyödyntäviä malleja. Yksikön erityisinä tutkimuskohteina ovat oppimisen perusmekanismit: itsesäätely, motivaatio, oppimisen strategiat ja sosiaalinen vuorovaikutus.

Kahdenkymmenen vuoden ajan oppimistutkimusta tehneen Järvelän kokemuksen mukaan nopeista ratkaisuista ei ole apua, sillä ne jättävät itse opetuskäytännöt uudistamatta.

”Smartboardissa väline vain varasti sen älykkyyden, mikä ihmisessä on!”

Kännykkä jäänyt pulpetille

Vaikka teknologialla on oppimista auttavia sovellutuksia, se ei yksin tee oppimisesta laadukkaampaa.

Tästä varoittavana esimerkkinä Järvelä mainitsee oppimisen digitalisaation ymmärtämisen pelkästään sähköisenä oppimateriaalina. Kyseessä on edelleen vanha Gutenbergin kirjapainotekniikan jälkeläinen, mutta näyttöpäätteelle käännettynä.

”Parhaimmillaan teknologia auttaa luomaan oppilasta aktivoivia tilanteita. Se voi esimerkiksi auttaa ihmisiä kysymään parempia kysymyksiä ja luomaan siten uutta tietoa.”

Sanna Järvelän mukaan opetuksessa käytettävän teknologian suurimmat hyödyt ovat sen kyvyssä aktivoida ja verkostoida oppijaa.

Yksinäisen pänttäämisen sijaan opiskelijoita voi kannustaa tekemään oppimistyötä tiimeissä. Puhutaan yhteisöllisestä tiedonrakentamisesta, jossa yhteisen ongelman ääreen kerääntynyt ryhmä tuottaa uutta tietoa, jota ei voida enää palauttaa vain yhden yksilön tuottamaksi tiedoksi.

Tässä työssä sosiaalinen media tulee avuksi. Ennen oppitunneilla pannaan asetettu kännykkä on yhä useammin jo oppitunneilla käytössä. Facebookia ja WhatsAppia voi itsensä viihdyttämisen lisäksi käyttää myös tiedon tuottamiseen ja sen jakamiseen.

Yhteisöllisen oppimisen lisäksi hyvässä oppimisessa tärkeää on oppijan oma aktiivisuus. Digitaalisuus voi lisätä opiskelijan aktiivisuutta sähköisillä oppimisympäristöillä, joissa oppilas voi vaikka kirjoittaa blogia tai editoida omia opetusvideoita.

”Nykymaailma on tiimityön maail-ma. Yhdessä tehtäessä ja ponnistellessamme olemme enemmän kuin yksittäisten henkilöiden summa.”

Tämän hän tietää hyvin itsekin.  Järvelä kertoo päätyneensä tutkijan uralle tutkimusryhmässä tehdyn pro gradu -tutkielman vuoksi.  Turun yliopistossa inspiroivan professorin ohjauksessa tehty työ näytti Järvelälle sen, mitä tutkimus parhaimmillaan on.

”Tästä tutkimusryhmästä sain hyvän mallin kunnianhimoiselle tutkimustyölle, ja gradu ja oppimistutkimus aiheena veivät sitten mennessään.”

Luennoidessaan Oulun luokanopettajaopiskelijoille Järvelä painottaa tätä: Siten opetat, miten opiskelet.

Se, millaisen kokemuksen opettajaopiskelijat muodostavat opiskelun käytännöistä, luo mallin sille, millä lailla he itse myöhemmin toimivat opettajina. Siksi opiskelijoita pitää kannustaa jatkuvasti kehittämään ja analysoimaan omaa oppimistaan.

”Hyväksi tai huonoksi oppijaksi ei synnytä. Oppiminen on elinikäinen prosessi, jossa voi kehittyä.”

Onnistuuko digiloikka?

Hallituksen yksi kärkihankkeista on tehdä Suomesta modernin ja innostavan oppimisen kärkimaa, mihin liittyy muun muassa oppimisympäristöjen uudistaminen.

Digiloikkaan on pedattu paljon toiveita tilanteessa, jossa pelkältä perusopetukselta höylätään vuodessa 40 miljoonaa ja ammattikouluilta peräti 140 miljoonaa. Pelkällä digillä ei leikkausten vaikutuksia peruta, Järvelä uskoo.

Lisäksi digitalisaatioon liittyy myös ongelmia, joiden laajuutta tutkimus ei vielä tunnista. Esimerkiksi digitalisaation vaikutus oppilaan keskittymiskykyyn on edelleen mysteeri.

”Meillä on käsillä vasta ensimmäinen natiivi digisukupolvi. Tutkimuksessa ei ole vielä päästy niin pitkälle, että olisimme nähneet mahdollisia ongelmakohtia.”

Kärkihankkeessa riittää kurottavaa. Sanna Järvelän mukaan Suomi ei ole vielä digitaalisuuden mallimaa. Vaikka infra on kunnossa, teknologian hyödyntämisessä opetuksessa on jääty pahasti muista jälkeen.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton: pysähtyneisyydestä päästään pois, jos Suomi on valmis oppimiskäytäntöjen muutokseen kohti vuorovaikutteista, syvällistä ja aktiivista oppimista.

Näiden askeleiden ottamiseen Järvelä on itsekin voinut vaikuttaa, onhan hän yliopiston hallituksen jäsenenä ollut mukana Oulun yliopiston uuden strategian luomisessa. Strategiasta löytyy nyt maininta moderneista oppimisympäristöistä ja pedagogisesta kehittämisestä. Näiden kehittämisessä hyödynnetään uusinta tutkimustietoa ja digitaalisen oppimisen mahdollisuuksia.

Työ ei tule koskaan valmiiksi

Oppimisen motivaatio on ollut yksi Sanna Järvelän pitkäaikaisimmista tutkimusaiheista. Mikä motivoi häntä itseään? Pienen pohdinnan jälkeen hän vastaa motivoituvansa jatkuvista kysymyksistä. Tutkijan työ ei ole koskaan valmis.

”Oppimistutkimus on äärettömän kiinnostava aihe. Jaksan edelleen etsiä vastausta kysymykseen siitä, miksi hyvät oppijat pärjäävät ja huonot eivät.”

Järvelä kertoo lisäksi nauttivansa työskentelystä tutkimusryhmänsä kanssa. Yhdessä pohtiminen ja pähkäily on hänelle kaikkien vuosienkin jälkeen paras tapa oppia uutta.

Kuka?

Sanna Järvelä

» Kotoisin Sodankylästä, asuu Oulun Haapalehdossa.

» Valmistui luokanopettajaksi Turun yliopistosta 1987, väitteli kasvatustieteen tohtoriksi Joensuun ylipistosta 1996. Samana vuonna hän aloitti apulaisprofessorina Oulun yliopistossa. Teki post doc -tutkimusta Lontoon King’s Collegessa. Vuodesta 2000 työskennellyt professorina Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa. Johtaa nyt monitieteistä Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikköä.

» Oulun yliopiston hallituksen jäsen vuodesta 2009. Kutsuttiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan  inspehtoriksi 2009. Turun yliopiston ja kanadalaisen Victorian yliopiston dosentti. Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.  EARLI:n (European Association for Research on Learning and Instruction) tuleva presidentti.

» Vapaa-ajalla harrastaa juoksua, hiihtoa ja tennistä.

» Lapsena unelma-ammatti oli opettaja.

» Toivoo, että Oulun yliopiston ihmistieteiden tutkimus menestyy ja monitieteisyys tutkimuksessa vahvistuu.

» Haaveilee juuri nyt auringosta, lämmöstä ja kesäaamuista.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää:

Koulusta tutkimukseen ja takaisin

Tutkimalla lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja etsitään kiusaamiseen johtavia tekijöitä.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Inkeri Jäntti

Opettaja oli ymmällään. Luokan oppilaiden keskuudessa vallitsi ahdistava ilmapiiri, mutta ilmeistä syytä oli vaikea keksiä. Joillakin oppilailla vaikutti olevan valtaa enemmän kuin toisilla. Kyse oli jostain muusta kuin kiusaamisesta, minkä vuoksi siihen oli vaikeaa puuttua. Opettaja päätti ottaa ilmiöstä selvää.

Kyseinen opettaja oli Tuija Huuki. Nykyään Suomen Akatemian tutkijatohtorina työskentelevä Huuki tutkii lasten suhdekulttuureissa esiintyviä vallanmuotoja. Huukin tie tutkijaksi on kulkenut käsi kädessä opettajan työn kanssa. Ajatus tutkijan urasta syntyi jo graduvaiheessa Oulun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Huuki teki kuitenkin ensin pitkään töitä erityis- ja luokanopettajana, ennen kuin alkoi vähitellen siirtyä tutkimuksen pariin.

”Olen sukeltanut tutkimusaiheeseeni pelkän teorian sijasta opettajuuden kautta. Koen, että paikkani löytyy tutkimuksen ja käytännön välistä, ja haluan käydä vuoropuhelua kumpaankin suuntaan.”

Vuonna 2012 alkoi Suomen Akatemian rahoittama kolmivuotinen tutkimusprojekti, jonka aikana Huuki on palannut koulumaailmaan. Tavoitteena on tarjota kasvattajille välineitä tarttua esi- ja alakouluikäisten lasten väliseen vallan väärinkäyttöön.

Ihminen ei potki rakkaudesta

Lasten kaverisuhteet ovat aikuisten ja jopa lasten itsensä näkökulmasta monimutkainen maailma. Koululuokassa, välitunneilla ja päiväkotileikkien tiimellyksessä lasten välillä sattuu ja tapahtuu. Aikuisten on vaikea saada otetta lasten välisistä kahnauksista, sillä kaveruutta ja vahingoittamista on välillä vaikea erottaa toisistaan.

Kaverusten väliset leikkitappelut, jahtaamisleikit ja vitsailu voivat olla ensimmäisiä merkkejä vahingoittavasta vallankäytöstä. Kasvattajat koulutetaan tunnistamaan kiusaaminen siitä, että toistuva vahingoittaminen on tiedostettua ja usein yksilöön kohdistettua. Paljon ehtii kuitenkin tapahtua ennen kuin lasten väliset suhteet kärjistyvät kiusaamiseksi.

”Meidän on pystyttävä havainnoimaan tapahtumia jo tämän jatkumon alkupäästä. Miten nämä jutut alkavat alunalkaenkin kehittyä? Missä ovat vallan ensimmäiset pisarat?”, Huuki kysyy.

Huuki paneutui tutkimuksessaan lasten tasavertaisten ihmissuhteiden luomista häiritseviin tekijöihin. Keskinäisten suosiojärjestelmien huipulle kohoavat lapset, jotka osaavat toistaa kulttuurisesti hyväksyttyjä käsityksiä feminiinisyydestä ja maskuliinisuudesta. Käsitykset oikeanlaisesta tyttöydestä ja poikuudesta heijastuvat negatiivisesti lasten välisiin suhteisiin.

Kasvattaja saattaa tiedostamattaan sivuuttaa lasten välisen satuttavan vallankäytön. ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii” tai ”pojat ovat poikia” ovat usein arjessa käytettyjä ajattelumalleja. Tutkijoiden mukaan on vahingollista opettaa lapsia hyväksymään väkivalta ja toisarvoistaminen osaksi normaalia kanssakäymistä.

Tutkijoilta kasvattajille

Huukille tutkimusprojektin yksi tärkeimmistä etapeista on tutkimustulosten saattaminen sellaiseen muotoon, että ne hyödyttäisivät lasten parissa toimivia aikuisia. Keväällä 2016 Huuki, Nea Lehto ja Hanna Louhimo ovat kirjoittaneet tutkimuksen tuloksia yleistajuistavan kirjasen.

”Monet tutkimustulokset jäävät kansainvälisiksi journaaliartikkeleiksi. Minulle tutkimusartikkelit ja yleistajuisemmat tekstit ovat yhtä arvokkaita tapoja julkaista tutkimustuloksia. Yleistajuistaminen on keino jäsentää tutkittavia ilmiöitä myös tutkijalle itselleen”, Huuki pohtii.

Historian maisteriopiskelija Lehto ja kulttuuriantropologian maisteriopiskelija Louhimo ovat opinnoissaan perehtyneet sukupuoleen ja (väki)valtaan. He toivovat kirjasen herättävän lukijoissa ajatuksia ja tuovan näkyväksi monia piilossa vaikuttavia ajatusmalleja. Molemmilla on tunne, että aihetta yleistajuistavalle julkaisulle on ollut tarvetta.

Tuleva kirjanen on herättänyt mielenkiintoa esimerkiksi opettajaopiskelijoiden keskuudessa. Monet aikuiset tunnistavat lasten pahoinvoinnin intuitiivisesti, mutta sitä ei pystytä käsittelemään ilman oikeita sanoja ja välineitä. Kolmikko uskoo teoksen auttavan kasvattajia tunnistamaan pahanolon syitä.

» FT Tuija Huuki tutkii lasten kaverisuhteissa esiintyviä vallan muotoja Suomen Akatemian 2012–2016 rahoittamassa tutkimusprojektissa ”Yhdenvertaisuus, valta ja vuorovaikutus lasten kaverikulttuureissa esikoulussa ja koulussa”.

» Tuija Huukin, Nea Lehdon ja Hanna Louhimon kirjanen Vallan visaiset kaverisuhteet. (Väki)valta alakouluikäisten lasten suhdekulttuureissa julkaistaan 18.5.2016, jolloin se on vapaasti ladattavissa osoitteessa www.tuijahuuki.com.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää:

Viikon 15 tutkijatapaaminen: Lasten kaverisuhteissa pelataan vahingoittavaa valtapeliä

Yksi valitaan aina hipaksi ja toiselle annetaan leikeissä ne huonoimmat lelut. Lasten kaverisuhteissa tapahtuva vallankäyttö pysyy usein piilossa kasvattajilta. Tuija Huukin tutkimus pyrkii puuttumaan tilanteeseen ennen kuin arkinen vahingoittaminen syvenee kiusaamiseksi.

TEKSTI Hanna Talikka

KUVAT Hanna Talikka

Mitä tutkit nais- ja sukupuolentutkimuksen yksikössä, Suomen Akatemian tutkijatohtori Tuija Huuki?

Tutkin mitkä voimat ovat vaikuttamassa siihen, mitä lapsille heidän kaverikulttuureissaan tapahtuu, ja miten valta alkaa niissä kehittyä.

Olet aikaisemmin toiminut luokanopettajana ja erityisopettajana. Vaikuttiko kokemuksesi opettajana tutkimusaiheesi muotoutumiseen?

Koulumaailmassa huomasin, että joillakin oppilailla oli paljon valtaa suhteessa luokkatovereihinsa. Kyse oli hyvin pienistä ja huomaamattomista vallan teoista ja eleistä, jotka määrittivät oppilaiden kaverisuhteita.

Nuorena opettajana oivalsin, että tässä on sellainen paikka, jota en oikein ymmärrä. Kiusaamiseen liittyvät teoriat ja tutkimukset eivät pystyneet vastaamaan siihen, mitä oppilaiden välillä tapahtui. Tutkijana minulla on mahdollisuus etsiä välineitä ymmärtää lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja.

Mitä vallan mekanismit lasten välillä oikein tarkoittavat?

Lasten arjen tasolla kyse on suosittujen ja ei-suosittujen lasten välillä tapahtuvista teoista. Esimerkiksi hippaleikissä jatkuvasti joku suostutellaan hipaksi tai joku saa aina huonoimmat lelut. Ei-suosituilta lapsilta voidaan vaatia palveluksia tai heitä huijataan. He joutuvat usein suosittujen lasten keskinäisen valtapelin pelinappuloiksi.

Ei-suositut lapset ovat useimmiten sellaisia, jotka eivät täytä sosiaalisesti hyväksytyn tyttöyden tai poikuuden tunnusmerkkejä. ”Oikeanlaisen” tyttöyden ja poikuuden tavoittelu määrittää lasten toimintakulttuuria jo varhain. Liian poikamaisesti pukeutuva tyttö tai tunteensa näyttävä poika joutuu helpommin ei-suosittujen lokeroon.

Tutkimuksesi on keskittynyt 6–8-vuotiaisiin lapsiin. Miten sen ikäisten lasten välisiä suhteita tutkitaan käytännössä?

Lasten parissa tehdään etnografista tutkimusta, eli eletään arkea lasten kanssa. Kentällä tarkkaillaan, jututetaan ja kehitetään esimerkiksi erilaisia pelejä. Pyrkimys on, että lapset voivat monin erin tavoin käsitellä heidän arkensa tyypillisiä ja epätyypillisiä tapahtumia. Kentällä suurena apuna on videokamera, jolla saadaan tallennettua liikettä, intensiteettejä, eleitä ja ilmeitä.

Mitä toivot saavuttavasi tutkimuksellasi?

Oppilaiden ja lasten arjessa kiusaamisen käsite on liian kapea. Haluan tutkimuksellani antaa kasvattajille välineitä tunnistaa ja puuttua lasten kaverisuhteissa tapahtuvaan vahingoittamiseen mahdollisimman varhain.

Hanna Talikka

Tiedeviestinnän opiskelija, joka käyttää historiankirjoja self help -oppaina ja haluaa oppia joka päivä jotain uutta. Instagram: @hannnamar.

Lue lisää: