Kolmasosa opiskelijoista äänesti OYY:n edarivaaleissa

Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat jälleen loppusyksystä äänestäneet edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Oulussa yllettiin hieman kansallisen keskiarvon yläpuolelle äänestysprosentissa. Tänä vuonna OYY:n äänestysprosentti oli 33,3%. Äänioikeutettuja oli 12 305, joista 4101 käytti ääntään vaaleissa. ”Pientä laskua oli havaittavissa viime vaaleista äänestysprosentissa. Toki keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana olisin toivonut, että äänestysprosentti […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat jälleen loppusyksystä äänestäneet edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Oulussa yllettiin hieman kansallisen keskiarvon yläpuolelle äänestysprosentissa.

Tänä vuonna OYY:n äänestysprosentti oli 33,3%. Äänioikeutettuja oli 12 305, joista 4101 käytti ääntään vaaleissa. ”Pientä laskua oli havaittavissa viime vaaleista äänestysprosentissa. Toki keskusvaalilautakunnan puheenjohtajana olisin toivonut, että äänestysprosentti olisi ollut suurempi, mutta huonomminkin olisi voinut mennä”, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Tiitu-Lotta Paju kommentoi. Äänestysprosentti laski edellisen vuoden vaaleista, jolloin OYY:n edustajistovaaleissa päästiin historialliseen 39 prosentin äänestysaktiivisuuteen.

Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 11 ylioppilaskunnassa. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) mukaan valtakunnallinen äänestysprosentti oli tänä vuonna 29,1. Äänioikeutettuja oli noin 143 673, joista noin 41 800 opiskelijaa äänesti. Oulussa pysyttiin siis edelleen hieman kansallisen keskiarvon yläpuolella äänestysprosentissa.

”Vaalit onnistuivat kokonaisuudessaan hyvin. Äänestysprosentti saatiin kohtuullisen korkeaksi ja yli kansallisen keskiarvon, mikä on aina hyvä asia. Viimeisenä vaalipäivänä saatiin vielä hieno äänestysryntäys aikaiseksi”, edustajistovaalikoordinaattori Iikka Meriläinen kommentoi vaalirupeamaa.

Oulussa ääniharavan tittelin saa tänä vuonna Iida Vahtola Vasemmisto-opiskelijoiden vaaliliitosta 179 äänellä. Vahtola oli ehdolla ensimmäistä kertaa. ”Olen todella häkeltynyt ja otettu luottamuksesta mitä olen saanut”, Vahtola kommentoi. Vahtola kertoo ensisijaisiksi tavoitteikseen edustajistokaudella tasa-arvon edistämisen yliopistolla kautta linjan, kiusaamisen ja häirinnän vastaisen toiminnan edistämisen sekä että kaikissa toiminnoissa toteutetaan ekokriisin vastaista toimintaa.

Tekniikan ja talouden vaaliliitto poimi eniten ääniä 1130 äänellä. Poikkitieteellinen vaalirengas kasvatti paikkamääräänsä edustajistossa kymmeneen.

Edustajistovaaleissa oli ehdolla 100 opiskelijaa yhdeksästä eri vaalirenkaasta tai -liitosta, joista äänestyksen perusteella muodostettiin 37-henkinen edustajisto varajäsenineen.  Paikat vaaliliitoittain jakautuivat seuraavasti:

Poikkitieteellinen vaalirengas PoVa 10 paikkaa

Humanistien vaaliliitto HuVa 4 paikkaa

Kasvatustieteiden ja psykologian vaaliliitto KaPy 6 paikkaa

Tekniikan ja Talouden vaalirengas (TeTa) 11 paikkaa

Kylterien vaaliliitto 2 paikkaa

TST:n Teekkarien vaaliliitto 2 paikkaa

Arkkitehtuurin, Tuotannon & Koneen vaaliliitto 5 paikkaa

Ympäristörakentajien ja Prosessin vaaliliitto 2 paikkaa

Kokoomus vaaliliitto (Kok) 4 paikkaa

Tieteelliset vaaliliitto (Tiet) 3 paikkaa

Keskustaopiskelijoiden ja sitoutumattomien vaaliliitto (KEXI) 3 paikkaa

Lääketieteellisen edustajistoryhmän vaalilitto (LED) 5 paikkaa

Vasemmisto-opiskelijoiden vaaliliitto 1 paikka.

Uutista muokattu 9.11. klo 8.55: Lisätty Ympäristörakentajien ja koneen vaaliliitto 2 paikkaa. Lisätty SYL:n tiedot äänestyksistä.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Edarivaaleissa ehdolla 100 opiskelijaa – ehdokasmäärä tipahti reilusti edellisistä vaaleista

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon pyrkii tänä syksynä 100 opiskelijaa. Ehdokasmäärä laski edellisistä vaaleista reippaasti, sillä vuonna 2021 ehdokkaita oli 170.  Ehdokasmäärissä on vuosien aikana tultu reilusti alaspäin. Kun vuonna 2009 edustajistoon pyrki vielä lähes 300 ehdokasta, kymmenen vuotta myöhemmin vuoden 2019 vaaleissa määrä oli tippunut jo 134 opiskelijaan.  Vuonna 2021 oli trendi näytti jo kääntyneen […]

TEKSTI Tuuli Heikura

KUVAT Tuuli Heikura

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon pyrkii tänä syksynä 100 opiskelijaa. Ehdokasmäärä laski edellisistä vaaleista reippaasti, sillä vuonna 2021 ehdokkaita oli 170. 

Ehdokasmäärissä on vuosien aikana tultu reilusti alaspäin. Kun vuonna 2009 edustajistoon pyrki vielä lähes 300 ehdokasta, kymmenen vuotta myöhemmin vuoden 2019 vaaleissa määrä oli tippunut jo 134 opiskelijaan. 

Vuonna 2021 oli trendi näytti jo kääntyneen nousuun, kun ehdokasmäärässä päästiin 170 ehdokkaaseen. Mikä vaikutti ehdokasmäärän nousuun vuonna 2021? “Vuonna 2021 edustajistovaalien aikaan oli pinnalla yliopistoon ja ylioppilaskuntaan liittyviä asioita enemmän kuin nyt, joten uskon että silloin ihmisillä oli enemmän tarmoa lähteä päätöksentekoon mukaan. Käsitykseni mukaan vaalien järjestelyissä ei ole suuria eroja viime vaaleihin nähden”, keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Tiitu-Lotta Paju kertoo. 

Nyt vuoden 2023 vaaleissa trendi palasi voimakkaaseen laskusuhdanteeseen, kun opiskelijoita asettui ehdolle vain 100. OYY:n edustajistovaalikoordinaattori Iikka Meriläisen mukaan kyse on valtakunnallisesta trendistä, joka näkyy myös Oulussa, mutta syy voi löytyä myös sähköisen järjestelmän käyttöönotosta ehdokasasettelussa. 

“Yksi syy on varmasti näissä vaaleissa ollut se, että kaikki tuli tehdä sähköisesti ja HAKA-kirjautumisen kautta. Tämä on näkynyt ehdokashankinnassa varmasti siten, että se on vaatinut yksittäiseltä ehdokkaalta enemmän.  Ehdolle lähteminen ei ole siis hoitunut siten, että tuodaan lappu, joka täytetään ja toinen opiskelija hoitaa asian loppuun”, Meriläinen kertoo. 

Meriläinen kokee myös, että jonkinasteinen väsyminen yleiseen riitaisaan poliittiseen ilmapiiriin voi olla heijastunut ehdokasmäärään. Paju uskoo, että myös opiskelijoiden lisääntynyt kuormittuneisuus on vaikuttanut opiskelijoiden aktiivisuuteen luottamustehtäviin hakeutumisessa. “Yleisesti on yhä vaikeampi löytää luottamustehtäviin henkilöitä”, Paju sanoo.

Tavoitteena aiempaa kovempi äänestysprosentti

Äänestysaktiivisuus edustajistovaaleissa on ollut pitkään vaisua. Edellisissä edustajistovaaleissa Oulussa päästiin valtakunnallisen keskiarvon yläpuolelle, kun äänestysprosentti oli historialliset 39%. Edellisen kerran äänestysprosentti on ollut korkeampi vuonna 1979, jolloin 44% opiskelijoista käytti ääntään edustajistovaaleissa. 

Meriläisen ja Pajun mukaan on mahdollista, että pienempi ehdokasmäärä näkyy myös äänestysinnokkuudessa. “Tämä on tietysti mahdollista, sillä pienemmästä ehdokasjoukosta ei välttämättä löydy kaikille sopivaa ehdokasta. Äänestysaktiivisuuteen vaikuttaa kuitenkin myös muut asiat, joten pelkästään pientä ehdokasmäärää ei voi syyttää mikäli äänestysprosentti jää pieneksi”, Paju kommentoi. 

“Pyrimme myös aktiivisesti tekemään työtä sen eteen, että mahdollisimman moni äänestäisi”, Meriläinen sanoo. Toiveena myös on, että joka vaaleissa pystyttäisiin parantamaan edellisestä kerrasta. 

Tänäkin syksynä ehdokkaita ovat asettaneet sekä tieteenalaan perustuvat ryhmittymät että puoluepoliittiset ryhmät, jotka muodostavat kaksi vaalirengasta ja 11 vaaliliittoa. Näissä vaaleissa ehdokkaista 95 on ehdolla vaaliliiton kautta, ja viisi on asettunut ehdolle yksittäisinä ehdokkaina.

Keskusvaalilautakunta on rohkaissut ehdokkaita ja vaaliliittoja aktiiviseen kampanjointiin sekä järjestänyt vaalitoreja ja -paneeleja, jonne ehdolle asettuneet ovat voineet tulla kertomaan vaaliteemoistaan. “Ilahduttavan moni vaaliliitto saapui kertomaan teemoistaan vaalitoreille”, Meriläinen sanoo. 

Kampanjointi tapahtuu kuitenkin pitkälti sosiaalisessa mediassa, kuten ajan henkeen kuuluu. Esimerkiksi kampuksilla oleville ilmoitustauluille eivät kaikki ehdokkaat tai vaaliliitot ole edes käyneet asettamassa omia ehdokaslistojaan nähtäville.

Ehdokkaiden vähyys näkyy myös ehdokaslistoille varatuilla ilmoitustauluilla.

Meriläinen ja Paju ovat samoilla linjoilla, että ehdokkaat ovat olleet aktiivisia ja keskusvaalilautakunnan tarjoamia mahdollisuuksia kampanjointiin on hyödynnetty kohtuullisen hyvin. 

“Haluan kannustaa jokaista äänestämään, jotta OYY:lle saadaan jäsenien näköinen ja mahdollisimman hyvin jäseniä edustava edustajisto”, Paju sanoo. Meriläinen toivoo, että opiskelijat lähtisivät rohkeasti mukaan ylioppilaskunnan päätöksentekoon, joko ehdokkaana tai äänestäjänä. Hän muistuttaa, että ylioppilaskunta edustaa kuitenkin kaikkia opiskelijoita, jolloin erilaisten näkökulmien ja ajatusten tulisi tulla kuulluksi päätöksenteossa. 

Edustajistovaaleissa opiskelijat valitsevat edustajat ylioppilaskunnan edustajistoon. Ehdokkaista muodostetaan äänestyksen perusteella 37-henkinen edustajisto, joka kokoontuu noin 7 kertaa vuodessa. Edustajisto päättää muun muassa OYY:n toimintasuunnitelmasta ja budjetista tehden kaikki ylioppilaskuntaa koskevat suuret taloudelliset ja poliittiset päätökset. Lisäksi edustajisto vastaa vuosittain OYY:n hallituksen valitsemisesta. ”Edustajisto on loistava ja turvallinen paikka nähdä ja kasvaa päätöksentekijänä”, Meriläinen tiivistää.

OYY:n edustajistovaalien äänestysaika on 1.–8. marraskuuta. Äänestys päättyy keskiviikkoana 8. marraskuuta kello 16. Äänestys on sähköinen, ja se tapahtuu mobiilisovellus Tuudossa. Vaaleissa äänioikeutettuja ovat kaikki Oulun yliopistoon läsnäolevaksi opiskelijaksi ilmoittautuneet ylioppilaskunnan jäsenet. Voit lukea lisää vaaleista Oulun yliopiston ylioppilaskunnan nettisivuilta.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää: