Oulun ylioppilaslehti 2015

Riikka Ala-Harja: Kevyt liha

Minäkertojan koruttomat reaktiot jättävät sopivasti tilaa lukijan kuvitelmille.

Arvio Eleonoora Riihinen

Riikka Ala-Harjan uusi romaani Kevyt liha laittaa miehen ja naisen puntariin, mittaa ja analysoi sukupuolten välisiä eroja ja erittelee sosiaalisten roolien nyansseja.
Päähenkilö Saara on eronnut nelikymppinen äiti ja teatterin valosuunnittelija, jonka tasapaksu arki katkeaa, kun kuvioihin tulee vanha ihastus.

Teatterilla Saara tutkii Michelangelon Daavid-patsasta, joka liittyy tekeillä olevaan näytelmään Jumalan rakastaja. Jussi Parviaisen tunnettu maskuliinisuuden analyysi kulkee intertekstuaalisena vastinparina romaanin naispohdintojen rinnalla. Saara ei ymmärrä näytelmän päähenkilön Juskan sisäistä kamppailua, mutta kiinnostuu Daavidista, joka on yhtä aikaa täydellisen miehisyyden symboli ja heikko altavastaaja.

Goljat ei ole koskaan ollut heikoilla, hän on kaikkivoipa. Daavid on kakkonen. Heikompi lenkki, niin sanoakseni. Niin sanoakseni nainen.

Kevyt liha jatkaa tasa-arvokeskustelua suurien ja näkyvien esteiden poistuttua naisten tieltä. Jäljellä ovat pienet, näkymättömät ja arkiset epäkohdat. Saara tekee huomioita: bussi on täynnä naisia, baari täynnä miehiä. Naiset istuvat jalat yhteenpuristettuina, miehet haarat levällään.

Työpaikalla kuusikymppinen nainen on näkymätön. Hänen päälleen puhutaan. Nuori mies on ottanut itselleen esimiesaseman, hän on rento ja peittelemätön. Saara arvelee tietävänsä, mistä se johtuu. Naisista tehdään täydellisyydentavoittelijoita.

Minut on opetettu täydellisyyden ja puhdasoppisuuden tavoittelijaksi, verhoilluksi, ei alastomaksi. Joku sen minuun tartutti, koulussa ja kotona, Maritaan ja minuun, ja muihin tyttöihin.

Ala-Harja kirjoittaa tunnistettavalla tavalla. Hän käyttää lyhyitä, tarkkoja lauseita, jotka tekevät kirjasta nopealukuisen ja mukaansatempaavan. Minäkertoja on melkein lakonisen viiltävä ja hänen koruttomat reaktionsa jättävät sopivasti tilaa lukijan kuvitelmille.

Feminismiteeman rinnalla teos sivuaa myös ruumiinkulttuuria, mutta katsoo tuoreella tavalla suopeasti naisen omaa tahtoa muokata kehoaan ja tulla voimakkaaksi. Temaattiset asetelmat ja miestuttavuudesta kehkeytyvä juonikuvio jäävät kuitenkin toisistaan irrallisiksi. Päähenkilön sisäinen sukupuolimanifesti ei näy juurikaan toiminnassa, ja runkkaus- ja paskallakäynti -jutut jäävät kertamainintoina irrallisiksi ja hieman hämmentäviksi.

3/5 (Like 2015)

Julkaistu 26.8.2015 numerossa 6/2015

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue seuraavaksi

Kirja-arvio: Valta vaihtui, mutta loppuiko sorto?

Maria Kurtti

Arviot

11.4.2019

Kulttuuria kampukselta: Pyöreitä vuosia juhliva Cassiopeia julkaisi levyllisen PMMP:tä – ”On ollut ilo huomata, mitä kaikkea näistä biiseistä saa irti”

Anni Hyypiö

Kulttuuri

30.3.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821