Kuva: Pixabay.com.

Pyöriikö pakkausmuovia nurkissa? Kampuksilla kerätään muovia 23.–26. huhtikuuta, syynä I love muovi -kampanja

Teksti Anni Hyypiö

Vaikka muovin kierrättäminen on yleistynyt jatkuvasti, silti iso osa kotitalouksien muovista jää edelleen kierrättämättä.

Yle Tieteen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan 36 prosenttia suomalaisista jättää muovin kokonaan lajittelematta. Samaisen kyselyn mukaan yleisin syy lajittelematta jättämiselle on jäteastioiden puute taloyhtiössä. Moni vastanneista myös koki asuvansa liian kaukana keräyspisteestä.

Muovia vastaanottavien pisteiden määrä kasvaa hetkellisesti vappua edeltävällä viikolla, kun Oulun kaupunki osallistuu Ylen valtakunnalliseen I love muovi -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on kerätä mahdollisimman paljon pakkausmuovia kierrätykseen. Kaupunki haastaa lisäksi kaikki oululaiset, yritykset ja yhteisöt mukaan muovinkeräykseen.

Oulu kerää pakkausmuovia keskiviikkona 24.4., torstaina 25.4. ja perjantaina 26.4. Keskiviikkona ja torstaina pakkausmuovia voi tuoda liikkuviin keräyspisteisiin, perjantaina taas päätapahtumaan Rotuaarille kello 14–18.

Muovinkeräyslaatikoita löytyy  23.–26.4. välisenä aikana myös Oulun yliopiston kampuksilta Linnanmaalta ja Kontinkankaalta, yliopisto tiedottaa. Keräyslaatikot tunnistaa kampanjan logosta. Keräyspisteet löytyvät perjantaiaamuun asti Linnanmaalta vihreiltä naulakoilta, R-ovelta ja L5-salia vastapäätä, Kotninkankaalta 5A- ja 7A-ovilta.

Linnanmaan kampuksella keräys huipentuu keskiviikkona 24.4 kello 9–10.30, kun Haurun keräysauto noutaa yliopistolla kerätyt muovit Terassipihalta, Café Hubin kohdalla sisäpihalla. Kontinkankaan suunnalla keräysauto pistäytyy torstaina 25.4. kello 9–10.30 Oamkin ja Osaon parkkipaikalla. Kerätyt muovit toimitetaan Ringin kierrätyspisteeseen Riihimäelle.

Mikäli esimerkiksi kierrätettävän muovilaadun tunnistaminen mietityttää, asiasta voi lukea lisää Ylen kampanjasivuilta. Ylen kartasta voi myös tarkistaa lähimmän RINKI-kierrätyspisteen.

Muokattu 25.4.2019 kello 15.48: Muokattu kampanjan kestoaikaa leipätekstiin ja otsikkoon ja lisätty tieto tarkoista muovinkeräyspisteistä kampuksella.

Julkaistu 23.4.2019

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja tiedeviestinnän opiskelija. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Vilkas vaalivuosi jatkuu – Nyt alkoi OYY:n edustajistovaalien ehdokasasettelu, itse vaalit käydään marraskuun alussa

Anni Hyypiö

Uutiset

16.9.2019

Yliopistolla varaudutaan tuleviin ruuhkiin: Juvenes kokeilee itsepalvelukassoja, Uniresta kehittää Medisiinan linjastoa

Helmi Juntunen

Uutiset

13.9.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821