Oulun yliopistoon ennätysmäärä vaihto-opiskelijoita

Oulun yliopistossa opiskeli vuonna 2015 ennätysmäärä vaihto-opiskelijoita. Vaihtoon tuli yhteensä 606 opiskelijaa. Lukuun sisältyvät niin lyhyt- kuin pitkäkestoiset opiskelijavaihdot sekä ulkomaiset harjoittelijat.

Yli kolmen kuukauden vaihtojaksolla yliopistossa oli 555 vaihto-opiskelijaa, mikä on 13 % enemmän kuin edeltävänä vuonna. ​Lukuun sisältyy myös 58 ulkomaista harjoittelijaa.

Viime vuonna tehtiin myös yksittäisen kansallisuuden uusi ennätys, kun saksalaisia vaihto-opiskelijoita saapui 112. Myös ranskalaisten vaihto-opiskelijoiden määrä nousi merkittävästi, ollen 85 vuonna 2015.

Lähtevien vaihto-opiskelijoiden puolella oli kokonaismäärässä pientä kasvua. Yli 3 kuukauden vaihtoon lähti 364 opiskelijaamme, kun vuonna 2014 lähtijöitä oli 340. Näistä 84 lähti harjoitteluvaihtoon, mikä on lähes kaksinkertainen verrattuna vuoteen 2014.

Saapuvien vaihto-opiskelijoiden palveluista vastaava suunnittelija Tytti Haapalehto arvelee kasvun johtuvan Oulun yliopiston kattavasta ja laadukkaasta englanninkielisestä opintotarjonnasta.

Kansainvälisistä palveluista vastaava palvelupäällikkö Kimmo Kuortti muistuttaa, että tulevaisuudessa vaihto-opiskelun perusteella maksettava tulosraha muuttuu henkilömäärän sijaan opintopistepohjaiseksi, mikä pakottaa suunnittelemaan vaihdot siten, että vaihdossa suoritetut opintopisteet hyväksytään täysimääräisinä opiskelijan tutkintoon.

Julkaistu 3.2.2016

Lue seuraavaksi

OYY: Kiinteistöstrategian selvitystyö ei saa jäädyttää Linnanmaan alueen kehitystä

Anni Hyypiö

Uutiset

19.11.2019

OYY:n Teemu Virtanen valittiin SYL:n hallitukseen vuodelle 2020

Anni Hyypiö

Uutiset

16.11.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821