Muusa Jyrkinen koulutuspoliittisen asiantuntijan opintovapaan sijaiseksi

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) koulutuspoliittisen asiantuntijan opintovapaan sijaiseksi on valittu kasvatustieteen kandidaatti Muusa Jyrkinen. Hallitus teki päätöksen kokouksessaan maanantaina 16. toukokuuta.

”Jyrkisen vahvuuksia olivat vankka substanssiosaaminen sekä hänen jo valmiiksi kattavat verkostonsa koulutuspoliittisella kentällä. Lopullisesti hallituksen vakuutti hänen tarmokas luonteensa”, OYY:n hallituksen puheenjohtaja Kati Hannila kertoo.

“Odotan innolla töiden alkamista! Syksystä tulee haastava, mutta varmasti siitä selvitään yhdessä. Olen onnellinen, että pääsen näin vaikuttamaan syvällisemmin opiskelijan hyvään elämään, sillä opiskelijavaikuttaminen on ollut pitkään lähellä sydäntäni”, Jyrkinen iloitsee.

Jyrkinen perehtyy tulevaan tehtäväänsä kesäkuussa ja aloittaa varsinaisen työn elokuun alussa. Opintovapaan sijaisuus kestää vuoden loppuun asti.

Koulutuspoliittisen asiantuntijan tehtäviin kuuluu muun muassa ylioppilaskunnan koulutuspoliittisen linjan valmistelu, jäsenten neuvonta opiskelijan oikeusturvaa koskevissa asioissa sekä toimiminen asiantuntijaroolissa yliopiston erilaisissa työryhmissä. Työhön sisältyy kattavasti korkeakoulupolitiikan eri osa-alueita aina korkeakouluverkon rakenteesta yliopiston rahoitukseen ja opetuksen kehittämiseen.

Julkaistu 17.5.2016

Lue seuraavaksi

Oulun yliopiston professorille Heli Jantuselle Suomen tiedepalkinto

Anni Hyypiö

Tiede

17.6.2019

Sanna Kangasniemestä OYY:n uusi sosiaalipoliittinen asiantuntija, avoinna myös tapahtumatuottaja-järjestöasiantuntijan paikka

Anni Hyypiö

Uutiset

17.6.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821