Oulun yliopisto on saanut Thelma Mäkikyrön säätiöltä 100 000 euron lahjoituksen. Lahjoitus kohdennetaan lahjakirjalla säätiön tarkoituksen mukaisesti Oulun yliopiston lääketieteen koulutusalalle.
Thelma Mäkikyrön säätiön tarkoituksena on tukea ja edistää syöpätauteihin kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta. Säätiön hallituksen puheenjohtaja Martti Sorri toivoo, että lahjoitusvarat vahvistavat Pohjois-Suomelle erittäin tärkeää lääketieteellisen alan koulutusta ja tutkimusta.
Thelma Mäkikyrö (1920–2008) oli pidetty ja arvostettu oululainen hammaslääkäri, joka kunnostautui etenkin hampaiden oikomishoidon edelläkävijänä. Huomattavan omaisuutensa hän halusi lapsettomana ihmisenä lahjoittaa perustamalleen nimeään kantavalle säätiölle.
Vuonna 2006 perustettu säätiö on jakanut apurahoja vuodesta 2010 alkaen. Valtion vastinrahoituksen vaikutuksesta Thelma Mäkikyrön säätiön lahjoitusten ja avustusten kokonaisarvo Oulun yliopistolle on noin 800 000 euroa. Lisäksi säätiön lahjoituksella on perustettu Helsingin yliopistoon Mäkikyrön nimeä kantava rahasto pieneläintutkimuksen edistämiseksi.
Valtio on luvannut maksaa 30.6.2017 mennessä yliopistoille tehdyille yksityisille lahjoituksille vastinrahan, joka kasvattaa tehtyjen lahjoitusten arvoa. Thelma Mäkikyrön säätiön lahjoituksen myötä Oulun yliopiston vastinrahakampanjan kokonaistulos nousee 7,3 miljoonaan euroon.
Thelma Mäkikyrön lahjoituksen luovutustilaisuus pidettiin Oulun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan johtoryhmän yhteydessä tiistaina 21.3. Tilaisuudessa olivat läsnä säätiön edustajat, emeritusprofessori ja säätiön hallituksen puheenjohtaja Martti Sorri ja asianajaja, säätiön asiamies Jorma Heino.
Lahjoituksen vastaanottivat Oulun yliopiston tutkimusrehtori Taina Pihlajaniemi ja lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Kyösti Oikarinen.