Kaikki koronakevään eläneet tulevat muistamaan poikkeusoloista varmasti mitä erilaisimpia tunnelmia sekä hyvässä että pahassa. Omiin muistoihini lukeutuu esimerkiksi joka aamuisen joogaamisen tuloksena erityisen hyvin voinut niska-hartiaseutu. Muistelen lämmöllä kaikkea ruoanlaittoon käytettyä aikaa, jota oli tietenkin tavalliseen arkeen verrattuna ruhtinaallisesti. Muistan paljon kivoja, mukavia juttuja. Erilaisen, mutta ihan hyvältä tuntuneen arjen.
Silti tunnemuistoihin lukeutuu myös ahdistavia sävyjä. Muistan kämmenselkien saippuan rikkoman ihon ja painostavan tunteen ruokaostoksilla. Pohdinnat siitä, pitäisikö kaikkien elintarvikkeiden pakkaukset vielä desinfioida kotona. Läheisten ikävöinnin, ja riskiryhmäläisten puolesta pelkäämisen.
Ja sitten on myös niitä muistoja jotka huvittavat, ja niiden ääneen sanominen nolottaa hiukan. Muistan uhriutuvaa kiukuttelua siitä, että varmaan tämä pandemiapaska nyt sotkee koko tulevan kesänkin ja mikään ei kyllä koskaan enää ole kivaa kun ei pääse festareille eikä ulkomaille.
Kaikista marttyyrin viitan suojissa nyyhkityistä maailman etuoikeutetumman krokotiilin kyyneleistä huolimatta kesä tuli kuitenkin. Lehdet puhkesivat jälleen puihin, aurinko lämmitti samoin kuin ennenkin ja horsmat kukkivat taas tien laidassa. Suomessa tartuntojen määrä lähes tyrehtyi. Hiljalleen rajoitteita purettiin, ja elämä palaili normaaleihin uomiinsa.
Tarkoitus oli ahmia kaikki suuret kaupungit sekä pikkukylien taidegalleriat ja kirpputorit. Suorittaa täydellinen, very instagrammable kotimaanmatka.
Minä vietin tänä kesänä ensimmäisen kesälomani vuosikausiin. Ennen koronapandemian rantautumista Suomeen olin haaveillut lähteväni loman kunniaksi ulkomaille. Ajatus ei kuitenkaan tuntunut enää mukavalta, vaikka joitain matkustusrajoitteita purettiinkin.
Kun harmistuksesta oli selvitty, seuraava suunnitelma oli Suomi-roadtrip. Käydäpä kaikissa niissä paikoissa, joissa ei ole vielä tullut vierailtua! Tarkoitus oli ahmia kaikki suuret kaupungit sekä pikkukylien taidegalleriat ja kirpputorit. Suorittaa täydellinen, very instagrammable kotimaanmatka.
Tuli heinäkuu ja loma koitti. Mutta Suomen kesä, tuo kiero pirulainen, päätti tietysti himmata lomani kunniaksi kesäkuun täydellisiä biitsikelejä. Ettei nyt vain olisi liian mukavaa ja kaunista! Kyllä sai pieni ihminen ihmetellä, miten sekä globaali pandemia että Suomen säätilat olivat kollektiivisesti juuri minun lomaani vastaan. Nauravat varmaan yhdessä oluttuoppien äärellä, että siinäs roadtrippailet, pidä hauskaa teltassa sateisena yönä senkin kaupunkilaishienohelma!
Kun kumppanini kanssa katsoimme reissun ajankohdaksi suunnitellun viikon sääennustetta ympäri Suomen, huomasimme, että parhaat säät oli luvattu Oulun seudulle. Katsoimme toisiamme sama ajatus mielessä: jäädään kotiin. Jospa kerrankin vain lomailisi kotona ja ottaisi rennosti, täysin suorittamatta. En katunut päätöstä hetkeäkään.
Oulukesämme aikana vierailimme esimerkiksi Taidemuseossa, Turkansaaren ulkoilmamuseossa, Hailuodossa ja Tietomaassa. Söimme pizzaa Tuban terassilla ja nautimme paikallisia pienpanimo-oluita kesäisten iltojen syleilyssä. Uimme meressä ja joessa, ja paistattelimme päivää Hupisaarilla. Ehkäpä suurin elämys oli, kun kävimme kapulalossilla Varjakansaaren hylätyssä sahayhdyskunnassa. Seikkailimme täysin rinnoin, ja kaapissa pölyttynyt termoskassi sai vuosien jälkeen vihdoin kiduksiinsa pillimehuja ja eväsleipiä. Jokaisen seikkailun jälkeen uni maittoi makeasti omassa sängyssä.
Sanotaan, että kaikki suomalaiset kaupungit ovat kauniita kesäkaupunkeja. Oulu ei ole tässä poikkeus. Kauniin lisäksi se on myös eläväinen ja täynnä tekemistä eri asioista kiinnostuneille kaupunkilaisille ja turisteille. Eikä pelkästään kesällä, vaan ympäri vuoden, vaikka välillä sen elämyshakuisuudessaan melkein unohtaa.
Koronakesästä ei tullut sittenkään aivan paska. Siitä tuli kesä, jolloin oma kotikaupunki muistutti parhaista puolistaan ja siitä, että lompakolleen ja ympäristölle voi tehdä valtavan palveluksen katsomalla lähemmäs.
