Jos olisin koneteekkari, minulta ei ehkä kysyttäisi, miksi juuri tuota alaa kannattaa opiskella. Jokin tekninen on aina hyödyllistä. Jos opiskelisin kauppatieteitä, tuskin kuulisin kummastelua, mitä se oikein on. Sanonnan mukaan kauppa se on, joka kannattaa. Jos olisin lääkisläinen, en todennäköisesti kuulisi väitteitä, että alamme tutkimus on turhaa. Lääketiede koskettaa jokaista ihmistä.
Suomen kielen pääaineopiskelijana minulta udeltiin, miksi äidinkieltä pitää opiskella. Senhän kuulemma oppii jo koulussa. Tiedeviestinnän opiskelijana olen joutunut selittämään, mikä sellainen ala on. Humanistisen tutkimuksen tarpeellisuuden kyseenalaistamista olen kuullut kasvokkain ja mediassa.
Innovaatiointoilijoiden ja kasvuhimoisten maassa niin abstraktit ilmiöt kuin ihmisyyteen ja historiaan liittyvät kysymykset tuntuvat olevan merkityksettömiä, jopa arvottomia. Tästä kertoi esimerkiksi pääministeri Juha Sipilän taannoinen viittaus poliittisia päätöksiä kommentoiviin ”kaiken maailman dosentteihin”.
Cleantech-yrittäjä Kaisa Hernbergin blogikirjoitus Humanisti jyrähtää sai lukuisia jakoja sosiaalisessa mediassa joitakin kuukausia sitten. Hän muistutti, että humanistinen sivistys on ollut demokraattisen yhteiskunnan rakentamisen perusta. Isossa-Britanniassa opiskellessaan Hernberg huomasi, että rahoitusalalle suunnanneet halusivat opiskella taiteita ja ihmistieteitä. Hänen mukaansa laaja-alaista yliopistosivistystä arvostettiin myös investointipankkiirien piireissä.
Maaliskuun alussa Helsingin yliopiston viestinnän professori Anu Kantola pohti pääkirjoituksessaan (Helsingin Sanomat 1.3.2016), että yliopistojen kiristämisen ja opiskelun rajoittamisen sijasta luova ajattelu ja poikkitieteellinen opiskelu voisivat edistää Suomen talouskasvua. Kantola mainitsee, että Steve Jobs sai innoitusta kalligrafiasta ja Shakespearen dramaturgiasta. Maailmanmaineeseen nostetulle teknologiajumalalle humanistisuus oli hyve.
Saksalainen filosofi ja kielitieteilijä Wilhelm von Humboldt yhdisti 1800-luvun alussa sivistysyliopiston ideassaan ihmistieteet ja luonnontieteet. Nyky-Suomen hengestä tällainen ilmapiiri on kaukana. Omien alojen poteroissa eri näkökulmat jäävät ymmärtämättä.
Tieteelliseen tietoon voi suhtautua absoluuttisena tai suhteellisena totuutena, tuloksiin voi päästä määrällisin tai laadullisin keinoin tai voi sanoa tekevänsä perustutkimista tai soveltavaa tutkimusta. Näiden näkemyserojen ei tulisi kilpailla paremmuudesta vaan täydentää toisiaan.
Humanistisia aloja opiskellessani olen oppinut hyväksymään, ettei kysymyksiin löydy yhtä oikeaa vastausta. Näkökulmia maailman tarkasteluun on lukematon määrä.
Jos tieteitä arvostettaisiin tasapuolisesti, ehkä koneteekkari kirjallisuuden luennoilla ei kuulostaisi vitsiltä.
