Tiedän, että moka on lahja – silti epäonnistuminen tuntuu sietämättömältä

Oikeastaan moka on merkki siitä, että asiat ovat aika hyvin, kirjoittaa Sanna Häyrynen.

Tekijänä lähtee aina häpeästä. Yrittää epätoivoisesti päästä johonkin tilaan, ettei tarvitsisi hirveästi hävetä sitä elokuvaa.”

Näin sanoo elokuvaohjaaja Dome Karukoski Helsingin Sanomien haastattelussa.

En väitä, että olisin Karukosken kaltainen taiteilija, mutta tunnistan ajatuksen. Vaikka olen vuosia kirjoittanut työkseni, uskon, että jokainen tekemäni teksti voi johtaa kamalaan epäonnistumiseen ja häpeään. Tästä kolumnistakin saattaa seurata julkinen nöyryytys.

Pelkään pieniäkin virheitä. En haluaisi hyväksyä sitä, että kaikenlainen töppäily on väistämätön osa elämää.

Mokaaminen on sietämätöntä – tai oikeastaan ajatus epäonnistumisesta.

En nimittäin osaa nimetä mitään kovin hirvittävää munauskokemusta, joka kalvaisi sieluani vielä vuosien jälkeen.

Ala-asteella häpesin, jos en osannut luokan kuullen lukea ääneen ilman takeltua. Seiskaluokkalaisena häpesin monta päivää sitä, että olin kaatunut koulun portaissa. Vuosikausia olen hävennyt ylioppilastutkintoni alhaisinta arvosanaa.

Kun nyt ajattelen näitä ”kammottavia virheitä”, nehän kuulostavat aivan tavallisilta, arkisilta kömmähdyksiltä.

Vaikka häpeää vältelläkseni yritän tavoitella täydellisiä suorituksia, olen sitä mieltä, että rosot tekevät ihmisistä kiinnostavia. Kiiltokuvamaisuus on epäuskottavaa ja tylsää.

Vuosien varrella olen onneksi hieman oppinut nauramaan itselleni. Kompastelu tai muu pieni kohellus vain keventää tunnelmaa ja antaa rentouttavat naurut.

Kämmäily ei ole pelkästään piristävää vaan myös opettavaista. Moka on lahja, kuten kliseisesti sanotaan. Ainakin työelämässä pikku mokat opettavat joka päivä jotain uutta.

Kaltaisilleni virheiden kammoksujille ne ovat erityisen opettavaisia. Kun virheet hävettävät, samaa ei halua toistaa.

Kolmas mokailun hyvä puoli on, että virheistä – niistä hävettävimmistäkin – yleensä selviää ja häpeä laimenee ajan kanssa.

Ja oikeastaan häpeä on merkki siitä, että asiat ovat aika hyvin. Kirurgin tai lentäjän tunnerepertuaarista kaivetaan virheen jälkeen aivan toisenlaisia tunteita kuin häpeää.

Kun liikutaan esimerkiksi elokuvien, kolumnien tai opiskelusuoritusten kaltaisten hengentuotteiden piirissä, mitään hirveän pahaa ei voi edes sattua. Häpeä taitaa olla vain ylikorostuneen itsekriittisyyden ääni.

Siksi minä ja muut virheiden kammoksujat voisimme käyttää energiamme muihin asioihin kuin emämunauksiin varautumiseen.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: