Viime syksynä hain partiolaisten järjestämälle Value Based Leadership -arvojohtajuuskurssille. Kurssin viimeinen jakso pidettiin kesäkuussa Tampereella.
Monet ovat kysyneet minulta oliko kurssi hyvä. Viimeisenä iltana yksi kurssin ohjaajista kuitenkin neuvoi, että älkää miettikö oliko kurssi hyvä vai huono, vaan minkälaisen muutoksen se on saanut teissä aikaan johtajana.
Nimensä mukaisesti kurssilla puhuttiin paljon arvoista ja kuinka ne näkyvät tai eivät näy omassa elämässä. Itselleni tärkeitä arvoja ovat maailman muuttaminen, uuden luominen ja kehittäminen sekä terveys ja hyvinvointi. Yksi kurssin keskeisistä vahvuuksista olikin näiden asioiden äärelle pysähtyminen, irtautuminen arjesta ja reflektointi.
Kurssilla opetettiin viisi keskeistä periaatetta: fokus eli keskittyminen, saat mitä annat, oma valinta, uskalla heittäytyä ja ei voi näyttää hyvältä kun opettelee.
Näitä periaatteita noudattaen olen kevään aikana muuttunut.
Viime vuonna olin väsynyt enkä juuri nauttinut työstäni. Uutta opeteltavaa oli paljon, en hallinnut kaaosta. Tänä vuonna olen pyrkinyt tekemään enemmän asioita, joista todella nautin – ja tavoite- ja tulosorientoituneena ihmisenä myös asioita, joilla ei välttämättä ole niin selkeää ja konkreettista päämäärää. Aloitin pitkän tauon jälkeen uudelleen tanssiharrastuksen ja ostin sinikantisen vihkon luovaa kirjoittamista varten, nyt kesällä olen palannut jälleen yleisurheilun pariin.
Vaikka en voi väittää kaiken olevan seurausta yhdestä kurssista, on se selvästi tukenut minua muutoksessa erinomaisesti. Nyt teen taas kaikkia niitä asioita, jotka kuuluivat kiinteästi elämääni vielä kymmenen vuotta sitten, mutta jotka jäivät niin sanottujen tärkeämpien asioiden, kuten järjestötoiminnan ja vaikuttamisen, alle.
Kevääseen on kuulunut myös pettymyksiä, epäonnistumisia, romahtamisia ja tilanteita, joista minun on pitänyt kerätä kasaan rohkeuteni.
Yksi kurssin keskeisimmistä oivalluksista oli haavoittuvuuden käsite. Olen oppinut, että on rohkeutta uskaltaa olla haavoittuva.
Olen pelännyt kertoa tunteistani ja ajatuksista läheisille ihmisille. Ajatus niiden jakamisesta on aiemmin tuntunut siltä, että antaisin aseet jollekin toiselle, jolla on kaikki mahdollisuudet tuhota minut. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan olen saanut voimaa siitä, että olen jakanut haavoittavat asiat.
Jokainen meistä epäonnistuu välillä ihmisenä. Johtajakin on ihminen ja se, että hän uskaltaa olla haavoittuva, antaa muille tilaa olla juuri sellaisia ihmisiä kuin he ovat – kaikkine ominaisuuksineen ja haavoittuvuuksineen.
Nyt uskallan olla armollisempi itseäni kohtaan. Tiedän, ettei yhtäkään epäonnistumista tai pettymystä ole mahdoton ylittää. Jatkossa voin käsitellä vastoinkäymisiä entistäkin paremmin niin ihmisenä kuin johtajana.
