Oulun ylioppilaslehti 2017.

Tulevaisuustehtaassa tutustutaan opiskelukavereihin ja ratkotaan Suomen ongelmia – Future Factory -haastekilpailu starttaa perjantaina

Viime syksynä Future Factoryyn osallistui noin puolet Oulun yliopiston uusista opiskelijoista. Tänä vuonna mukana ovat kaikki uudet opiskelijat, lähemmäs 2000 opiskelijaa kaikista yliopiston tiedekunnista.

Oulun yliopiston uudet opiskelijat pääsevät heti syyslukukauden alussa ratkomaan kiperiä pulmia.

Kyse ei ole tällä kertaa siitä, valitako lounaakseen uunimakkaraa vai silakkapihviä, vaan Future Factorysta, toista kertaa järjestettävästä uusien opiskelijoiden haastekilpailusta. Tapahtumassa Oulun yliopiston uudet opiskelijat pääsevät ryhmissä luomaan ratkaisuja heille annettuihin haasteisiin ja esittelemään luomiaan ratkaisuja kanssaopiskelijoilleen.

Tämän vuoden Future Factory on aiempaa suurempi: viime syksynä koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilän ideoiman kilpailun haasteita ratkoi noin puolet uusista opiskelijoista, tänä vuonna mukaan on otettu kaikki uudet opiskelijat, lähemmäs 2000 opiskelijaa kaikista tiedekunnista. Edellisvuonna kisan voittajaksi äänestettiin kansainvälisen maisteriohjelman NoBorders -ryhmä, joka esitteli idean kulttuurieroja vähentävästä älypuhelinapplikaatiosta.

Tänä vuonna Future Factoryn teemojen valinnassa näkyy niin Suomi 100 -juhlavuosi kuin Oulun yliopiston strategiakin. Tapahtumaa järjestävän työryhmän koordinaattorin Paula Vaskurin mukaan tapahtumassa rakennetaan Suomen seuraavaa sataa vuotta.

”Haasteet ovat ajankohtaisia, yhteiskunnallisia, mutta myös lähellä yliopistoa. Tätä kautta yliopiston strategia muuttuu eläväksi opiskelijoille heti ensimmäisestä päivästä alkaen.”

 

Tulevaisuustehtaasta tulee aktiivisia opiskelijoita

Uudet opiskelijat osallistuvat Future Factoryyn kymmenhenkisissä pienryhmissä. Kullakin tutkinto-ohjelmalla on omat teemansa, jotka kytkeytyvät yliopiston viiteen fokusalueeseen.

Ratkottavien haasteiden skaala on laaja, lääketieteen etiikasta monikulttuurisuuden, ympäristömuutoksen ja kiertotalouden kysymyksiin. Esimerkiksi tuotantotalouden, konetekniikan ja kaivannaisalan tutkinto-ohjelmissa teemana on ”kestävyyttä luovat materiaalit ja järjestelmät”, logopediassa ja biokemiassa taas ”digitaalinen yliopisto”.

Paula Vaskurin mukaan yliopiston tarkoituksena on antaa opiskelijoille aktiivinen startti opiskelukulttuuriin.

”Tutkimusten mukaan aktiivinen opiskelujen aloitus vahvistaa myöhemmin opinnoissa pärjäämistä. Fuksille itselleen ilmeinen hyöty on se, että tässä tutustuu uusiin opiskelijakavereihin aivan pomminvarmasti! Tässä oppii tuntemaan opiskelijaryhmän vahvuudet: kuka osaa johtaa, kuka innovoi, kuka on visionääri.”

Yhtä tärkeää on valaa opiskelijoihin uskoa siihen, että tulevaisuuden isotkin haasteet on ratkaistavissa.

”Fuksi pääsee osaksi kahdella kampuksella yhtä aikaa tehtävää yhteistä työskentelyä ongelmanratkaisun parissa. Haluamme rohkaista opiskelijoita pystyvyyteen, itseohjautuvuuteen, luovuuteen, ylittämään omia rajoja, olemaan aktiivisia kansalaisia”, Vaskuri sanoo.

Future Factory on sijoitettu fuksien orientaatioviikolle. Jo perjantaina 1.9. fuksit osallistuvat aihetta käsittelevään lyhyeen infotilaisuuteen, mutta varsinainen ideointityö alkaa vasta maanantaina 4.9. opiskelijoiden pienryhmissä.

Pienryhmissä kehitetyt ratkaisuehdotukset esitellään keskiviikkona 6.9. muille ryhmille. Opiskelijat äänestävät ehdotusten parhaudesta, ja eniten ääniä saaneet ratkaisuehdotukset palkitaan torstaina 7.9. järjestettävässä juhlagaalassa. Lisäksi ryhmille jaetaan kunniamainintoja aktiivisesta näkyvyydestä sosiaalisessa mediassa, tuotoksen visuaalisesta tai muuten innovatiivisesta ilmeestä, selkeistä ja kunnianhimoisista visioista ja ajankohtaiseen haasteeseen tarttumisesta.

Parhaaksi äänestetyt ehdotukset pääsevät lisäksi mittelemään suuren yleisön suosiosta. Yleisöäänestys parhaasta ideasta on käynnissä 8–14.9. Oulun yliopiston Facebook-sivulla. Myös yleisöäänestyksessä parhaiten pärjännyt ryhmä palkitaan.

Millä tavalla Paula Vaskuri ohjeistaisi fukseja kohtaamaan lukuvuotensa ensimmäinen ison haasteensa?

”Tämä tulee olemaan ennennäkemätön kokemus, joten ota siitä kaikki irti. Tutustu uusiin opiskelukavereihin, pidä hauskaa, mutta ota saamasi haaste vakavasti vastaan. Viimevuotisen opiskelijapalautteen mukaan kyse on parhaimmillaan erittäin merkityksellisestä tapahtumasta.”

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: