Hallituksen opiskelijajäseniksi Jonne Kettunen ja Pauli Väisänen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi 11. marraskuuta pidetyssä kokouksessa opiskelijäsenet Oulun yliopiston hallitukseen kaudelle 2016-2017 Äänestyksen jälkeen nimetyiksi tulivat Pauli Väisänen (17,5 ääntä) ja Jonne Kettunen (13,5 ääntä). Kettunen uusi pestinsä, sillä hän oli toinen kauden 2014-2015 opiskelijajäsenistä. Äänestyksessä ehdolla olivat lisäksi Nico Numminen (9,5 ääntä) ja Ramin Akhi (3,5 ääntä). Hylättyjä ääniä tuli […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajisto valitsi 11. marraskuuta pidetyssä kokouksessa opiskelijäsenet Oulun yliopiston hallitukseen kaudelle 2016-2017

Äänestyksen jälkeen nimetyiksi tulivat Pauli Väisänen (17,5 ääntä) ja Jonne Kettunen (13,5 ääntä). Kettunen uusi pestinsä, sillä hän oli toinen kauden 2014-2015 opiskelijajäsenistä.

Äänestyksessä ehdolla olivat lisäksi Nico Numminen (9,5 ääntä) ja Ramin Akhi (3,5 ääntä). Hylättyjä ääniä tuli 0,5.

Yliopiston hallitus on hallinnon opiskelijaedustajapaikoista merkittävin. Yliopiston hallitus päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja taloudesta.

Samassa edustajiston kokouksessa valittiin myös PSOAS:n valtuuskunnan jäsenet kaudelle 2016.
Valituiksi tulivat Johannes Nissinen (henkilökohtainen varajäsen Ville Tyrväinen), Joni Ollikainen (Henri Fröjdholm), Aleksi Kestilä (Heini-Maaria Hakala), Jarno Friimäki (Julius Norrena), Meeri Haataja (Sami Saarenpää) ja Riikka Luukela (Sari Oksanen).

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: