Finnejä ja uurteita

Täytin hiljattain kolmekymmentä vuotta. Nyt koen olevani jonkinlaisessa nuoren aikuisuuden ja aikuisuuden välivaiheessa, kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Kolumni  | 

Teksti Janne Hakkarainen

Täytin hiljattain kolmekymmentä vuotta. Minulle ei ole tullut kolmenkympin kriisiä, vaikka monet puhuvat sellaisesta. Sen sijaan olen viime aikoina tehnyt yksittäisiä ikääni liittyviä huomioita.

Eräät niistä ovat olleet hilpeitä. Luin hiljattain Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin tiedotteesta, että pian aiotaan ottaa käyttöön mobiiliajokortti. Tämä tieto ilahdutti: ajattelin, että pian minun ei tarvitse pitää lompakossani ajokorttia siltä varalta, että joudun todistamaan henkilöllisyyteni baareissa.

Sitten muistin, että 30-vuotiaana joutuu todistamaan täysi-ikäisyytensä enää erittäin harvoin.

Kun ajattelin asiaa vielä tarkemmin, muistin, etten oikein enää edes käy baareissa – varsinkaan yökerhoissa – koska raskaan työviikon jälkeen minusta on mukavinta levätä, ladata akkuja ja lukea kirjoja.


Toiset tuntemukset ovat olleet haikeita.
Kolmenkympin tienoilla moni havahtuu siihen, että osa läheisistä alkaa osoittaa haurastumisen merkkejä.

Kun ylioppilaskunnan pääsihteeri kertoi, että ylioppilaskunnan työntekijät voivat halutessaan hakea työterveyshuollosta influenssarokotteen, varasin ajan heti. Ajattelin, että pian 70 vuotta täyttävän äitini terveydelle voisi olla hyväksi, jos lähipiiri suojaa itsensä mahdollisimman huolellisesti.

Ostin isälleni isänpäivälahjaksi Speden uuden elämäkerran, koska ajattelin, että hän saisi kirjasta mukavaa ajanvietettä.

Minulla oli kuitenkin myös taka-ajatus. Halusin innostaa isää lukemaan enemmän, koska nuoruusvuosien jälkeen horrokseen vaipuneen lukuharrastuksen virkoaminen voisi auttaa ennaltaehkäisemään muistisairauksia.

 

Kolmannet tunteet ovat liittyneet itsevarmuuteen.

Elämän rajallisuuteen ja ainutkertaisuuteen havahtuminen on auttanut minua ymmärtämään, että minun ei tarvitse miellyttää muita. Pystyn tekemään rohkeasti sellaisia valintoja, jotka miellyttävät minua ja jotka saattavat poiketa ennakko-oletuksista.

Tavallaan koen olevani jonkinlaisessa nuoren aikuisuuden ja aikuisuuden välivaiheessa. Kokemustani tukee havainto, että nykyään naamaani ilmestyy sekä finnejä että uurteita – yhtä aikaa.

Julkaistu 17.11.2017

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue seuraavaksi

Jos haluat kunnon tietoa, maksa siitä

Iikka Kivi

Kolumni

26.11.2018

Elämän hifistelystä seuraa merkityksettömyys

Sanna Häyrynen

Kolumni

9.11.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821