Tarina siitä, miten epäaktiivisesta opiskelijasta tuli ylioppilaskunnan hallintosihteeri

Jokaisen opiskelijakorttiin liimatun tarran takana on oma tarinansa, kirjoittaa Laura Lääveri.

Kolumni  | 

Teksti Laura Lääveri

Ylioppilaskunnassa työskentely on asia, jonka ei pitänyt tapahtua kaltaiselleni illat ja yöt tanssisalilla luuhaavalle englantilaisen filologian epäaktiiviselle opiskelijalle, joka kävi Linnanmaalla lähinnä syömässä ja kahvilla.

Kun neljä vuotta sitten ollessani krapulaisena lentokentällä matkalla Lontooseen hain kääntäjäharjoittelijaksi ylioppilaskuntaan, tarkoituksenani oli napata viisi noppaa harjoittelusta ja jatkaa kahden kuukauden asiakirjojen kääntämisen jälkeen iloista elämääni.

Harjoittelijahaastattelusta muistan, että yritin saada kaikki haastattelijat nauramaan. Muistan, että minulla oli kultaista luomiväriä. Muistan, että silloinen hallituksen puheenjohtaja Vili Koistinen kysyi minulta millainen kuva minulla on ylioppilaskunnasta ja vastasin että ei oikein minkäänlaista. En ymmärtänyt ylioppilaskunnan tarkoitusta enkä ollut erityisemmin tutustunut sen palveluihin. (Olin toki hakenut ylioppilaskunnan toimistosta tarran joka vuosi ja todennut sen kustantaman kalenterin liian pieneksi omaan käyttööni, koska tykkään piirtää ja kirjoittaa paljon kalenteriini.) Mielikuvani oli, että ylioppilaskunnan toiminta on kaavoihin kangistunutta ja tapahtumat pullollaan jäykkiä, kiusallisia perinteitä.

 

Neljän vuoden aikana toimin ylioppilaskunnassa kääntäjäharjoittelijana, kiireapulaisena toimistossa, kehitysyhteistyöviikon koordinaattorina, kanslistin sijaisena, pääsihteerin sijaisena ja hallintosihteerinä. Se on mielestäni hyvä saldo ihmiselle jolla ei ollut minkäänlaista taustaa ylioppilaskuntatoiminnassa tai ainejärjestötoiminnassa. Nämä vuodet ovat antaneet uskomattoman määrän itseluottamusta, uusia ammatillisia taitoja ja kokemusta, ja vahvistuksen halulleni valmistua maisteriksi.

Oma polkuni ylioppilaskunnan läpi osoittaa myös, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Aina kannattaa sanoa kyllä tuntemattomalle ja hypätä ulos tutuista kuvioista. Jos en olisi puolivahingossa hakenut ylioppilaskuntaan harjoitteluun, elämäni olisi nyt ison siivun köyhempää.

Ennen ylioppilaskuntaa en ollut koskaan kokenut opiskelijakulttuuria omakseni. Koska oma kaveripiirini oli aina vahvasti yliopiston ulkopuolella, kaikki opiskelijaperinteet olivat minulle täysin tuntemattomia, sitseistä alkaen. Ensimmäiset vuosijuhlani ja wesibussiajeluni pääsin kokemaan vasta tänä vuonna. Olen onnellinen siitä, että annoin itselleni luvan olla opiskelija ja nauttia opiskelijaperinteistä.


Toimiston hallinnallisen arjen
pyörittämisen ohella ylioppilaskunnassa työskentelyn suurin anti on ollut palvella opiskelijoitamme kansliassa. On ollut etuoikeus liimata satoja tarroja ihmisten opiskelijakortteihin ja samalla nähdä kuinka erilaisia ihmisiä ja elämänpolkuja yliopistomme on pullollaan. Jokaisen opiskelijakorttiin liimatun tarran takana on oma tarinansa.

Erityisen ihanaa on ollut tavata uusia fukseja, jotka saapuvat hakemaan uutukaista opiskelijakorttiaan varovaisen jännittyneinä. Olen itse ollut varmasti yhtä pihalla yhdeksän vuotta sitten, kun kävelin jännittyneenä Mannenkadun toimistolle hakemaan omaa korttiani.

Leikkaus hetkestä elämälleen suuntaa etsivänä kääntäjäharjoittelijana tähän kirjoitushetkeen, elokuun kolmanteen päivään vuonna 2017. Viimeisen työpäiväni päättyessä jätän jälkeeni yhden elämäni eriskummallisimmista ja tärkeimmistä työkokemuksista, jonka kautta olen saanut elämääni kasan rakkaita ystäviä sekä elämäni rakkauden.

Siirtyessäni kohti uusia haasteita olen taas uuden luvun edessä. Olen varmasti uudessa työpaikassani vähän hukassa – aivan kuten opiskelijakorttiaan hakevat fuksit syksyisin.

Uuden äärellä on kuitenkin hyvä muistaa se, että tuntemattomassa piilee suuri mahdollisuuden siemen. Sitä ylioppilaskunta minulle edustaa.

Julkaistu 29.8.2017 numerossa 1/2017

Laura Lääveri

Oululainen tanssija, nykyinen OSAKOn kulttuurisihteeri ja entinen OYYn hallintosihteeri.

Lue seuraavaksi

Jos haluat kunnon tietoa, maksa siitä

Iikka Kivi

Kolumni

26.11.2018

Elämän hifistelystä seuraa merkityksettömyys

Sanna Häyrynen

Kolumni

9.11.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821