Viime vuosina olen pudotellut elämästäni pois kohonneen elintason tuomia mukavuustekijöitä.
Vaihdoin lennot junaan, vähensin eläintuotteiden käytön murto-osaan aiemmasta ja lopetin hyllyjeni täyttämisen lempielokuviini liittyvällä muovisälällä. Lomat vietän kotimaassa ja ostan uusia vaatteita hyvin harvoin. Viimeisimpänä hankintana luovuin autolla pöristelystä lyhyillä etäisyyksillä ja kuljen kaupungin sisäiset matkat pääsääntöisesti polkupyörällä.
Olen oma-aloitteisesti luopunut useista asioista, joita perinteisesti pidetään työelämässä tapahtuneen menestyksen merkkeinä ja palkintoina. Outoa kyllä, vaikka elintasoni on laskenut, elämänlaatuni on noussut kohisten.
Toppahiessä säätäminen lentokentän turvatarkastuksissa on vaihtunut leppoisaan ravintolavaunuun istahtamiseen, paino on pudonnut ja terveyteni parantunut. Kotona on paljon rennompi olla, kun joka nurkka ei pursua turhaa krääsää.
Auton vaihtaminen pyörään linturetkillä on avannut kokonaan uuden maailman. Parkkipaikan etsimisen ja ikkunoista kuikuilun sijaan olen saanut ennenkokematonta vapautta ja löytänyt paljon pieniä spotteja, jotka ratin takana kököttäessä olisivat jääneet hoksaamatta.
Koska minun ei ole tarvinnut keinotekoisesti ylläpitää mahdollisimman korkeaa elintasoa, olen voinut tehdä vähemmän töitä. Lisääntyneen vapaa-ajan olen käyttänyt perheen parissa ja luonnossa olemiseen, mikä on entisestään parantanut elämänlaatuani.
Tämän kaiken koettuani minun on vaikea käsittää sitä vastarintaa, joka rikkaissa länsimaalaisissa herää puhuttaessa luonnonsuojelun kannalta välttämättömästä elintason laskusta. Tämä näkyy esimerkiksi tammikuussa julkaistussa Helsingin Sanomien ilmastoasenneselvityksessä: kaikkien suosituimpia ilmastotoimia olivat säännönmukaisesti ne, jotka kohdistuvat muihin ihmisiin – omista eduista ei haluta luopua.
Kannattaa kokeilla. Vaivaa toki joutuu näkemään enemmän ja vähentämään tietyistä mukavuuksista nauttimista, mutta hyvistä ratkaisuista saatava palkinto on kestävä ja tuottaa iloa pitkään. Ja se tekee isommassakin kuvassa hyvää, kun ottaa huomioon, että kertakäyttökulttuurin pitää joka tapauksessa väistyä.
Tähän tietysti joku saattaa ajatella, että hyvähän se on siinä jeesustella elintason laskusta, kun menee sen verran hyvin, että on mistä laskea – kaikilla ei ole. Kolmella työllä perhettään vaivoin elättävällä yksinhuoltajalla ei ole varaa laskea elintasoaan, kun nykyinen hädin tuskin riittää menojen kuittaamiseen.
Ja se juuri on keskeinen pointtini. Meillä hyvätuloisilla, kosmisen ruletin voittajilla, asema on täysin toinen. Menestyksemme perustuu hyvin pitkälti hyvään onneen ja sattumaan, joten moraalinen oikeutuksemme päästellä menemään muiden kustannuksella on täysin olematon. Me kulutamme kaikkein eniten ja aiheutamme romahduksen partaalla olevalle ekosysteemille kaikkein kovimman kuormituksen.
Siksi kehotan jokaista hyvätuloista tekemään oikean valinnan ja luopumaan vapaaehtoisesti mahdollisimman paljosta mahdollisimman pian. Meillä on siihen varaa.
