Oulun ylioppilaslehti 2017.

Eläinmuseo on viimeistä päivää avoinna 1.12., muuttoa vastustetaan Eläinmuseon puolustusjuhlassa

Oulun yliopiston eläinmuseo sulkee Linnanmaalla ovensa nykyisissä tiloissa tällä viikolla. Viimeinen aukiolopäivä on perjantai 1.12. Torstaina 30.11., toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä, museon tiloissa järjestetään museon muuttoa vastustava, ”Eläinmuseon puolustusjuhla” -nimellä kulkeva tapahtuma. Kello 13–15 järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on muun muassa puheita, kannanottoja ja otteita kansalaisadressista. ”Olemme yrittäneet vuoden ajan saada dialogia aikaiseksi, siinä onnistumatta. Saimme aikaan keväällä […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Joel Karppanen

Oulun yliopiston eläinmuseo sulkee Linnanmaalla ovensa nykyisissä tiloissa tällä viikolla.

Viimeinen aukiolopäivä on perjantai 1.12.

Torstaina 30.11., toiseksi viimeisenä aukiolopäivänä, museon tiloissa järjestetään museon muuttoa vastustava, ”Eläinmuseon puolustusjuhla” -nimellä kulkeva tapahtuma.

Kello 13–15 järjestettävän tapahtuman ohjelmassa on muun muassa puheita, kannanottoja ja otteita kansalaisadressista.

”Olemme yrittäneet vuoden ajan saada dialogia aikaiseksi, siinä onnistumatta. Saimme aikaan keväällä sen, että 38 valtuutettua sitoutui tukemaan Oulun eläinmuseon jatkoa nykyisissä tiloissaan. Myöhemmät käänteet ovat osoittaneet sen olevan taloudellisempaa kuin muiden suunnitelmien. Tässä tapahtumassa keräännymme nyt keskustelemaan siitä, mitä asian eteen voitaisiin vielä tehdä, ja yritämme vielä kerran saada yhteyttä yliopiston johtoon”, kuvailee biologi Juha Markkola, yksi Eläinmuseoadressiliikkeen aktiiveista.

Juha Markkolan mukaan ajatus tapahtumasta ”on ollut hautumassa jo jonkun aikaa”.

”Emme ole lannistuneet. Tämä on kuitenkin taas esimerkki oululaisesta [päätöksenteko]kulttuurista: metsä ei vastaa, kun sille huudetaan.”

Paikalle tapahtumaan on kutsuttu myös Oulun yliopiston hallitus, rehtori Jouko Niinimäki, yliopiston hallintojohtaja Essi Kiuru, Suomen Yliopistokiinteistöjen (SYK) edustaja, Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala, Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä ja kulttuurijohtaja Risto Vuoria.

Rehtori Niinimäki ei pääse osallistumaan tapahtumaan jo aiemmin sovittujen tapaamisten vuoksi.

Yliopiston johdosta viestittiin Oulun ylioppilaslehdelle, että ”tavoitteena on saada johdosta edustaja osallistumaan tapahtumaan, mutta osallistumista ei näin lyhyen varoitusajan vuoksi voi varmasti luvata”.

 

Nykyisissä tiloissa vuodesta 1984

Museon tilojen vuokrasopimus irtisanottiin tammikuussa. Museon kokoelmista rakennettavan näyttelyn sijoittamista pohtinut työryhmä on esittänyt uudeksi sijoituspaikaksi Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaa.

Lopullista päätöstä asiasta ei ole tehty. Oulun yliopiston viestintäjohtajan Marja Jokisen mukaan museon sijoituspaikan pohdinta on edelleen työn alla.

”Yliopiston tavoite on, että eläinmuseon näyttelytoiminta jatkuu, ja se jatkuisi ammattimaisen museotoiminnan yhteydessä. Yliopiston suunnitelmissa on rahoittaa myös uuden näyttelyn rakentamista”, Jokinen toteaa.

Linnanmaalla ravintola Foodoota vastapäätä sijaitsevalla eläinmuseon yleisönäyttelyllä on ollut tilaa noin 800 neliömetriä. Näyttely käsittää 1300 selkärankaista ja yli 3000 selkärangatonta Suomen eläinlajistolle tyypillistä eläintä.

Yleisönäyttelyssä on esillä vain pieni murto-osa museon kokoelmista: kokoelmaan kuuluu yli 50 000 selkärankaisen eläimen näytettä ja yli 2 miljoonan selkärangattoman eläimen näytteet.

Eläinmuseo ei muuta ensimmäistä kertaa. Museon kokoelma on 1960- ja 1970-luvuilla risteillyt Ainolassa, Oulun NMKY:n suurhallin tiloissa Linnankadulla, Tuomiokirkon vieressä ja Åströmin entisessä nahkatehtaassa Myllytullin Nahkatehtaankadulla.

Nykyisissä tiloissa eläinmuseo on ollut vuodesta 1984 alkaen. Linnanmaan tilojen erikoisuutena on Heikki Kangasperkon maalaama, 57 metriä pitkä dioraama, jossa Suomenlahti vaihtuu Jäämereksi ja kesä talveksi.

Eläinmuseon kohtalosta on tänä syksynä käyty kiihkeää keskustelua esimerkiksi Kalevan mielipidepalstalla. Museon puolesta on tehty valtuustoaloitteita, adresseja ja vetoomuksia. Mielipidekirjoituksissa museon kohtaloa on kuvattu muun muassa skandaaliksi.

Museon muutosta on kuitenkin puhuttu jo vuosien ajan. Oulun ylioppilaslehti kirjoitti muutosta vuonna 2016. 

 

Oikaisu 30.11.2017 kello 15.40: Eläinmuseo on avoinna vielä 1.12. 

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: