Edustajisto valitsi OYY:n hallituksen vuodelle 2026 ja päätti jäsenmaksun suuruudesta lukuvuodelle 2026-2027

Edustajisto hyväksyi vuoden viimeisessä kokouksessa OYY:n toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavalle vuodelle sekä valitsi muun muassa OYY:n hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston vuodelle 2026.

Edustajiston vuoden viimeisessä kokouksessa tehtiin tärkeitä, seuraavaa vuotta määrittäviä päätöksiä. Edustajisto hyväksyi OYY:n toimintasuunnitelman ja talousarvion seuraavalle vuodelle sekä valitsi OYY:n hallituksen ja edustajiston puheenjohtajiston vuodelle 2026.

Hallituksen jäseneksi hakemuksia oli 11: Anna Tiira, Elli Myllymäki, Kaitlyn Taylor, Luna Pösö, Miikka Lukkaroinen, Muhammad Shamoon Ali, Radu Ursache, Saara Pesonen, Sakeena Abdul Mahir, Sana Dehganpour, Sigourney Zipagan Abrigo ja Tomi Luukkonen. 

Hallitus valittiin edustajiston esitysten perusteella siirtovaalimenettelyllä ja tasa-arvolakia noudattaen. Hallitukseen valittiin Anna Tiira, Elli Myllymäki, Luna Pösö, Miikka Lukkaroinen, Saara Pesonen, Sana Dehganpour ja Tomi Luukkonen. Ääntenlasku keskeytettiin kaikkien viiden naisen tultua ensin valituksi, sillä tasa-arvolain mukaan loppujen valittujen jäsenten tuli olla miespuolisia.  Hallituksen puheenjohtajana toimii edellisessä kokouksessa valittu Jonne Haapala

Edustajiston puheenjohtajaksi oli kolme hakijaa: Veera Huotari, Aku Westerholm ja Greta Mäntykangas. Tästäkin valinnasta saatiin aikaiseksi henkilövaalina suoritettava vaali, jonka päätteeksi puheenjohtajaksi valittiin Veera Huotari 20 äänellä. Huotari on toiminut tämän vuoden edustajiston varapuheenjohtajana.

Varapuheenjohtajaksi etukäteen hakemuksen oli laittanut Ellinoora Harvio, mutta kokouksessa varapuheenjohtajan pallille saatiin myös toinen esitys aiemmin kokouksessa puheenjohtajaksi hakeneesta Aku Westerholmin valitsemisesta. Varapuheenjohtajaksi valittiin Ellinoora Harvio 21 äänellä.

Edustajisto hyväksyi OYY:n toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2026. OYY:n jäsenmaksuun ei tullut muutoksia, eli lukuvuonna 2026-2027 jäsenmaksu on 30 euroa per jäsen syyslukukaudelle 2026 ja 30 euroa kevätlukukaudelle 2027. Jatko-opiskelijoiden jäsenmaksun suuruudeksi päätettiin syyslukukaudelle 2026 20 euroa/jäsen ja kevätlukukaudelle 2027 20 euroa/jäsen.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Jonne Haapala valittiin OYY:n hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2026

Edustajisto valitsi Jonne Haapalan Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2026.

Uusi edustajisto pääsi heti tärkeiden päätösten äärelle ensimmäisessä kokouksessaan 25. marraskuuta, kun OYY:n hallitukselle valittiin puheenjohtaja vuodelle 2026. Puheenjohtajaksi valittiin Jonne Haapala. Haapala on terveystieteiden opiskelija ja hän on toiminut tämän vuoden hallituksessa varapuheenjohtajana. Lisäksi hänellä on ollut vastuullaan koulutuspolitiikka. Haapala tunnetaankin järjestöpiireissä innokkaana ’kopo yappaajana’, kuten myös kävi ilmi puheenvuorossa, jossa häntä esitettiin valittavaksi uudeksi puheenjohtajaksi.

”Kulunut vuosi on ollut tapahtumantäyteinen ja opettavainen. Kaikki teot, taidot ja huikeat kohtaamiset ovat vahvistaneet, että tämä on se, mitä haluan tehdä ensi vuoden”, Haapala sanoo kiitospuheessaan edustajistolle.

Puheenjohtajaksi ei tullut määräaikaan mennessä muita hakemuksia. Edustajisto oli hyvin yksimielinen valinnasta eikä keskustelua käyty.

Kuva: Tuukka Lehtinen

Samassa kokouksessa edustajisto kävi muun muassa myös lähetekeskustelua OYY:n ensi vuoden talousarviosta sekä toimintasuunnitelmasta. Toimintasuunnitelmaprojekteja koskevassa lähetekeskustelussa nousi esiin erityisesti OYY:n kestävyystyötä koskevat toimenpiteet.

Talousarvio ja toimintasuunnitelma tulevat edustajistolle vahvistettavaksi seuraavassa kokouksessa 9. joulukuuta, jossa selviää myös muu hallituksen kokoonpano. Samassa kokouksessa valitaan myös edustajiston puheenjohtajisto vuodelle 2026.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien äänestysprosentti jäi poikkeuksellisen alhaiseksi

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajistovaalit käytiin 30.10.–6.11. Ääntään käytti 24,1 % ylioppilaskunnan jäsenistä.

Yliopisto-opiskelijat ympäri maan ovat jälleen loppusyksystä äänestäneet edustajat ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin. Edustajistovaalit käytiin Suomessa nyt 12 ylioppilaskunnassa.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajistovaalit käytiin 30.10.–6.11. Ääntään käytti 24,1 % ylioppilaskunnan jäsenistä. Äänestysprosentti laski reilusti edellisistä vaaleista, jolloin äänestysprosentti oli 33,3.

Vaaleissa oli ehdolla 100 ehdokasta, jotka muodostivat kaksi vaalirengasta ja 14 vaaliliittoa. Lisäksi ehdolla oli kuusi vaaliliittoihin ja -renkaisiin kuulumatonta ehdokasta.

Edustajistovaaleissa oli ehdolla 100 ehdokasta. Eniten ääniä keräsi Tekniikan ja Talouden vaalirengas, joka sai yhteensä 15 paikkaa. Vaalien ääniharavaksi nousi Mikko Mali Lääketieteellisestä vaaliliitosta 122 äänellä. Vaalitulokset ovat nähtävissä kokonaisuudessaan OYY:n nettisivuilta.

Tuuli Heikura

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja ja kauppatieteiden maisteri, joka nauttii syväluotaavista ilmiöjutuista, kuluttaa lenkkipolkuja kahden koiransa kanssa ja haaveilee mankelin omistamisesta.

Lue lisää:

Edustajisto valitsi Oulun yliopiston hallituksen opiskelijäseniksi kaudelle 2026-2027 Lotta Pennalan ja Vilma Sippolan

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2026–2027 on valittu Lotta Pennala ja Vilma Sippola. Valinta tehtiin edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta. Kokouksessa tehtiin myös muita henkilövalintoja.

Oulun yliopiston hallituksen opiskelijajäseniksi kaudelle 2026–2027 on valittu Lotta Pennala ja Vilma Sippola. Valinta tehtiin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 15. lokakuuta.

Hallitukseen jätti hakemuksensa määräaikaan mennessä viisi opiskelijaa (Lotta Pennala, Juho Jokinen, Vilma Sippola, David Delahunty ja Sigourney Zipagan Abrigo), joista yksi ei ollut kielitaidon puolesta valintakelpoinen. Oulun yliopiston hallituksen työkieli on suomi, ja jäseniltä vaaditaan riittävää suomen kielen osaamista toimielimessa työskentelyyn. Kolme hakijaa saapui edustajiston kokoukseen haastateltavaksi, jonka jälkeen järjestettiin äänestysvaali edustajiston jäsenten esitysten perusteella.

Lotta Pennala jatkaa toiselle kaudelle hallituksessa. Pennala on kauppatieteiden kandidaatti ja työskentelee tällä hetkellä Suomen Ekonomeissa koulutuspolitiikan erityisasiantuntijana. Vilma Sippola on tieteiden ja aatteiden historian maisteriopiskelija. Hän toimii tämän vuoden loppuun OYY:n hallituksen puheenjohtajana. 

Nyt päättyvällä kaudella hallituksen opiskelijajäseninä ovat toimineet Teemu Virtanen ja Lotta Pennala.

Hallitus on yliopistolain mukaan yliopiston ylin päätöksentekoelin. Hallitus valitsee yliopiston rehtorin ja päättää muun muassa yliopiston strategiasta ja budjetista. Oulun yliopiston hallitukseen valitaan kaksi opiskelijaedustajaa.

Samassa kokouksessa edustajisto valitsi myös PSOAS:n hallitukseen kaksi opiskelijaedustajajäsentä kaudelle 2026-2028. Määräajassa
hakemuksia saapui kolme. PSOAS:n hallituksen jäseneksi hakivat Eevasisko Mehtätalo, Aino Uitamo ja Teemu Virtanen. Vaalin perusteella hallituksen jäseniksi valittiin Teemu Virtanen ja Eevasisko Mehtätalo.

Näiden lisäksi kokouksessa tehtiin muitakin henkilövalintoja muun muassa yliopistokollegioon sekä hyväksyi OYY:n strategian vuosille 2026-2030.

Ammattitaitoinen, ohjaava ja kunnioittava: esittelyssä vuoden väitöskirjaohjaaja

Väitöstutkijoiden jaosto DRS on nimennyt vuoden väitöskirjatutkijaksi Minna Patasen. Patanen on ollut ohjaaviensa väitöskirjatutkijoidensa mukaan hyvin ammattitaitoinen ja kannustava. Patanen on otettu valinnastaan.

Väitöstutkijoiden jaosto DRS (Doctoral Researchers’ Section) on valinnut apulaisprofessori Minna Patasen vuoden väitöskirjaohjaajaksi. Ensimmäistä kertaa koskaan myönnetty palkinto jaettiin Pataselle Flooran päivänä 13. toukokuuta Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan monitoimitila Sarassa. 

Flooran päivän, myös kukanpäivä, on ylioppilaiden juhlapäivä, jota juhlittiin ensimmäistä kertaa 1800-luvulla. Päivällä on myös kansallisen identiteettimme kannalta merkitystä, sillä Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran Flooran päivänä vuonna 1848. 

Päivän valinnan taustalla oli DRS:n puheenjohtajan Petra Orasen mukaan kunnioittaa perinteikästä ylioppilaiden juhlapäivää, joka on vapun vuoksi unohtunut useimpien ylioppilaiden mielestä kokonaan. 

DRS on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alla toimiva yhteisö, jonka tarkoituksena on toimia väitöskirjatutkijoiden edunvalvojana sekä tarjota vertaistukea. Yhteisö kokoustaa kahden kuukauden välein. Kokouksissa kysytään jäsenten kuulumisia ja keskustellaan väitöskirjatutkijoihin liittyvistä asioista ja otetaan niihin kantaa. Yhteisö järjestää myös pari kertaa vuodessa tapahtumia jäsenilleen.

Vuoden väitöskirjaohjaajan valinnasta

Oranen mainitsee vuoden väitöskirjaohjaajaksi ehdotettavan ohjaajan kriteereiksi ohjaussuhteen aikana olevan tai olleen kytköksen Oulun yliopistoon. Lisäksi ohjaajan täytyy olla tutkijakoulun nimittämä ja täyttää yliopiston kelpoisuuskriteerit sekä ohjaajan täytyy toimia tai olla toiminut ehdottajan väitöskirjan ohjaajana viimeisen vuoden sisällä.

Ehdottajan tuli myös arvioida ohjaajaansa sitoutuneisuutta ja motivaatiota, substanssiosaamista, kommunikaatiota ja palautetta, vastuullisuutta ja tutkimuseettistä toimintaa sekä käytännön tukea ja mentorointia. 

Eräs patasen ohjattava oli arvioinut hänet kaikilla osa-alueilla täysin pistein: 10/10. 

Ohjattavat antoivat kattavat perustelut arvosanoilleen, joissa muun muassa mainitaan Patasen sitoutuminen, tuki sekä avoin ja kunnioittava palaute. Patasen syvä ammatillinen osaaminen on auttanut ohjattavien väitöskirjoja saavuttamaan korkeat akateemiset standardit ja hän on kannattanut ohjattavia seuraamaan omaan uraan liittyviä päämääriä. 

Patasen hyväksi valinnassa laskettiin hänen kokonaisvaltainen lähestymistapansa ja syvä sitoutuminen ohjaussuhteeseen. Hän on antanut ohjattavilleen aktiivisen roolin, jonka ansiosta he ovat voineet vapaasti kokeilla omia ideoitaan ja tehdä omia päätöksiään. Patanen on myös auttanut stressinhallinnan ja myötätuntoisen työilmapiirin luomisen kanssa. 

Valitsijatiimissä olivat mukana väitöskirjatutkijat Petra Oranen, Jarkko Impola, Gunjan Chandra, OYY:n hallituksen jäsen Karoliina Kokko-Tollola ja tutkijakoulun johtoryhmän jäsen professori Jouko Miettunen.

Vasemmalta oikealle: Petra Oranen, Gunjan Chandra, Minna Patanen ja Jarkko Impola.  Kuva: Riikka Haataja.

Ehdotettuja väitöskirjaohjaajia vuoden parhaaksi oli kaiken kaikkiaan 45. Orasen mielestä tämä on upeaa ja viestii siitä, että moni väitöskirjatutkija kokee ohjaussuhteensa erinomaiseksi. 

Onnistumisen elämyksiä

Minna Patasesta kunnianosoitus tuntuu hyvältä ja tekee nöyräksi samaan aikaan. Hänen mielestään on mahtavaa, että joku on nähnyt vaivaa ja ehdottanut juuri häntä palkinnon saajaksi. 

“Tällaiset ansiot ovat mielestäni niitä, joilla on merkitystä elämässä, ei julkaistujen artikkelien määrällä tai hankitulla ulkopuolisella rahoituksella”, Patanen toteaa. Hän myös myöntää, että rahoitus ja artikkelien määrä ovat kuitenkin tärkeitä akateemisessa maailmassa.

Vuoden väitöskirjatutkija kunniakirjansa kanssa. Etualalla Chandran suunnittelema ”The Guiding Light”-palkinto. Kuva: Riikka Haataja.

Hyvä väitöskirja on Patasen mielestä yksiselitteinen: tehty väitöskirja. “Välillä niistä tulee monien asioiden summana parempia ja joskus taas siinä pelkässä kirjasessa ei heijastu se valtava oppimisprosessi, jonka sekä ohjattava että ohjaaja ovat käyneet läpi.”

Kaikissa Patasen ohjaamissa väitöskirjoissa on ollut hänen mukaansa ilon sekä myös epätoivon hetkiä, joita kohdatessa ohjattava ja ohjaaja ovat hiljaa miettineet kahdestaan, kuinka kummallista on se, ettei mikään vahingossakaan onnistu. 

Patasen ala, kokeellinen ja laskennallinen fysiikka, tarjoaa kuitenkin parhaimmillaan sellaisia onnistumisen elämyksiä, joita ei muualta löydy. “Ne hetket on ollut kiva jakaa ohjattavien kanssa”, Patanen toteaa. 

Pitkän uran jälkeen työsuhde Oulun yliopiston kanssa jää Patasen puolesta menneisyyteen. Hän on toiminut syyskuusta 2024 asti tutkijainsinöörinä Patentti- ja rekisterihallituksessa kvanttitekniikan ja optiikan ryhmässä, eikä sen koommin ole ollut työsuhteessa yliopistoon. “Viimeisten väitösohjausten loppuunsaattaminen on mennyt harrastuspohjalta”, Patanen paljastaa.

Urapolustaan Patanen kertoo ensiksi väitelleen tohtoriksi 2010, jonka jälkeen työskenteli Ranskassa viisi vuotta tutkijana. Loppuvuodesta 2015 hän palasi Ouluun ja oli Nano- ja molekyylisysteemien tutkimusyksikössä suunnilleen yhdeksän vuotta. Patasen erikoisalaa on röntgensäteilyherätteinen hiukkasten ja materiaalien tutkimus.

Tulevaisuudelta Patanen toivoo pitkää uraa patenttien parissa. “Tämäkin työ on älyllisesti erittäin haastavaa, mutta kuitenkin vain työtä“, Patanen kertoo. Hän myöntää, että tutkijana ei ikinä onnistunut kohtuullistamaan työskentelyä, vaan siihen ajautui ajan mukana ehkä liiankin kokonaisvaltaisesti.

Oulun yliopiston Patanen kertoo olleen hänelle oikein hyvä työpaikka. Hänen mukaansa Oulu, kenties muiden yliopistojen tapaan, tasapainottelee opetuksen ja tutkimuksen kanssa rajatuilla resursseilla tulevaisuuden mielessä pitäen. Patanen sanoo, että oli saanut yliopistolta paljon tukea ja ohjausta väitöskirjaohjaukseen ja esihenkilönä toimimiseen. Tämä oli hänen mielestään hienoa.

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää:

Oulun korkeakoulujen ravintolakilpailutuksessa uusi käänne: Unirestan valitus hylätty

Uniresta Oy:n valitus markkinaoikeuteen Oulun yliopiston ravintolapalveluiden kilpailutuksesta on hylätty. Markkinaoikeus ei katso, että Oulun yliopisto olisi toiminut hankinnassa lainvastaisesti. Tulevat ravintoloitsijat Oulun kampuksilla ovat Juvenes Oy ja Sodexo Oy.

TEKSTI Arttu Vuorio

KUVAT Arttu Vuorio

Oulun yliopisto sekä Oulun ammattikorkeakoulu hankkivat kilpailutuksen vuoksi ravintolapalvelut jatkossa muilta toimijoilta kuin Oulun yliopiston ylioppilaskunnan omistamalta Uniresta Oy:lta. 1.7.2025 lähtien ravintolapalveluita tarjoilevat Linnanmaalle Tampereen ylioppilaskunnan omistama Juvenes Oy ja kansainvälinen Sodexo Oy. Kontinkankaalle palvelut tarjoaa Juvenes Oy. 

Kilpailutuksen hävinnyt Uniresta Oy teki valituksen markkinaoikeuteen. Hankintapäätöksestä on aiemminkin valitettu Juveneksen ja Compass Groupin toimesta, joka johti uuteen kilpailutukseen ja kilpailutuskriteerien muuttamiseen. Nyt Unirestan mukaan järjestetty hintakilpailu suosi epäreilulla tavalla suuria yrityksiä. Kilpailutuksessa kyse oli loppupeleissä siitä, mikä yritys onnistuu valmistamaan ja tarjoamaan opiskelijaruokaa kaikista halvimmalla. 

Markkinaoikeus hylkäsi Unirestan valituksen, sillä he katsoivat, etteivät Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu ole toimineet julkisia hankintoja koskevia säännöksiä vastaan. 

Oulun yliopiston tiedotteessa hankintalakimies Sanna Pikkujämsä korostaa yliopiston toimineen valinnassa lain puitteissa, sillä markkinaoikeuden aiempien päätösten perusteella hinta tuli asettaa pääasialliseksi valintaperusteeksi. 

Unirestan ravintoloita ei 1.7.2025 eteenpäin Linnanmaalla nähdä.

Kärsiikö laatu? 

OYY ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO ovat olleet huolissaan siitä, miten kilpailutus vaikuttaa ruuan laatuun. Muualla Suomessa samankaltaisesti tehdyt kilpailutukset ovat johtaneet halvemman ruuan, kuten puuron ja keiton, tarjoiluun useammin. Oulun yliopiston julkaisemassa tiedotteessa kuitenkin todetaan, että päästäkseen hintavertailuun, on palveluntarjoajan täytynyt kohdata korkeat laatukriteerit. 

Kilpailutuksen ja ruuan laadun välisestä suhteesta on aikaisemminkin ollut pelkoja. Oulun ylioppilaslehdessä 3/2024 Unirestan myynti -ja markkinointipäälikkö Milja Seppälä esitti huolensa aiheesta. “Pelkällä hinnalla kilpailuttamisella on vaarana, että kova hintakilpailu laskee väkisinkin ruuan laatua ja luulenpa, ettei kukaan ravintolatoimija tätä halua.” Hänen mukaansa korkeakouluruokailun tulisi tarjota opiskelijoille ja työntekijöille sekä terveellistä että monipuolista, kohtuuhintaista ruokaa. 

Ravintoloiden toimijat 1.7.2025 lähtien:

Julinia ja Julinia Garden – toimija Sodexo Oy

Lipasto/keskusaula ja Lipaston grilli ja kahvila – toimija Sodexo Oy

Mara, Foobar, Voltti (TSTK), Kerttu (ent. Kastari) ja Smoothiebar (nyk. H2O väylä) – toimija Juvenes Oy

Medisiina Kontinkankaalla – toimija Juvenes Oy

Arttu Vuorio

Kirjoittaja on toimitusharjoittelija Oulun ylioppilaslehdellä. Kirjottamisen lisäksi hän opiskelee tieteiden ja aatteiden historiaa ja musisoi minkä ehtii.

Lue lisää: