Opiskelijakorttimarkkinoilla isot tykit on kannettu poteroihin ja seuraavaa siirtoa odotellaan. Uskaltaako joku vielä lähteä mukaan korttisotaan omalla applikaatiollaan, pankkiyhteistyöllään ja innovaatioillaan?
Opiskelijaelämään kuuluvat olennaisina opiskelija-alennukset eri tuotteista ja palveluista. Monelle opiskelunsa aloittavalle opiskelijakortti on statussymbolin lisäksi myös rahanarvoinen alennuksien antaja.
Suomessa opiskelijakorttien valtakunnallinen myyjä on miehekkäästi nimetty Frank. Se toimittaa opiskelijakortit ja neuvottelee eri yritysten kanssa opiskelijaeduista.
Frankin omistavat valtakunnalliset opiskelijajärjestöt Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Suomen lukiolaisten liitto (SLL), Suomen opiskelijakuntien liitto (SAMOK), Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto (SAKKI) sekä Kilroy Travels. Frankin kortti on käytössä lähes kaikissa maamme ylioppilas- ja opiskelijakunnissa.
Tämä on tarina suomalaisen opiskelijakorttibisneksen kiemuroista, hyökkäyksistä ja vastahyökkäyksistä, ja siitä, miksi Tampereella on oma opiskelijakorttinsa.
Kauan sitten kaukaisessa galaksissa
Ennen Frankia opiskelijat saivat korttinsa vuonna 2006–2013 toimineelta Lyyralta. Toimistosihteerit ja muut korttien tilausten kanssa työskennelleet muistavat Lyyran korttien kanssa koetut toimitusongelmat, mutta useat heistä uskalsivat toivoa, että uusi systeemi toisi helpotusta korttien kestämättömiin jonotusaikoihin.
Frankin lanseerauksen jälkeen tuli yllättävän selväksi, ettei mikään ollutkaan muuttunut: itse asiassa korttitilaukset jopa vaikeutuivat entisestään. Pahimmissa tapauksissa puoleksi vuodeksi vaihtoon tullut opiskelija ei ehtinyt saada korttiaan vaihdon aikana.
Lyyran loppuaikoina lapsentaudit oli jo suurimmaksi osaksi parannettu, mutta toiminta oli tuottamatonta.
Jo Lyyrassa aikoinaan vaikuttanut, Frankin taannoinen toimitusjohtaja Mikko Jauhiainen kertoi Turun ylioppilaslehdenhaastattelussa vuonna 2014, että uuden ja dynaamisen Frankin tarkoitus oli hankkia mahdollisimman paljon houkuttelevia ja hyödyllisiä tarjouksia. Tällöin opiskelijakorttia voi kaupata opiskelijoille hyvien etujen avulla.
Frankin yliopisto-omistajajäsenille kortin myyminen voi kuulostaa oudolta, koska automaatiojäsenyyden kautta kaikkien omistajien on kuitenkin hankittava opiskelijakortti.
Näin ei ole asian laita muun muassa ammattikorkeakoulujen ja lukiolaisten ja ammattikoululaisten opiskelijakunnissa. Heille Frankin hankkimat opiskelijaedut ovat hyvä tapa houkutella jäsenistöä ja rahoitusta.
Uusi Toivo
Jokasyksyiset, kuukausia kestäneet korttijonot eivät suinkaan lämmittäneet korttien kanssa työskenteleviä ylioppilaskuntien työntekijöitä.
Frank kysyi palautetta, mutta nimettömänä pysyvien, ylioppilaskuntien työntekijöiden mukaan palautteella ei ollut paljon väliä. Kortit eivät vieläkään, neljän vuoden jälkeen sämähdä käteen kahden viikon sisällä. Samoista asioista annetaan palautetta kerta toisensa jälkeen, mutta mikään ei tunnu muuttuvan.
Jo Lyyran aikoina valtakunnassamme oli kuitenkin yksi iso korkeakouluklusteri, joka ei kuulunut samaan korttibisnekseen.
Tampereen yliopistossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Tampereen ammattikorkeakoulussa on käytössä omat opiskelijakorttinsa. Esimerkiksi Tampereen yliopiston opiskelijakorttiin voi ladata opiskelijaravintolan lounaita ja Unipol Sportin liikuntamaksu, ja se toimii myös kulkulupana ja kirjastokorttina. Samaa teknologiaa ei saatu toimimaan Lyyran kortissa, joten Tampere jäi omaksi linnakkeekseen. Myöskään Frankin saapuessa näyttämölle vuonna 2013 Tampereen opiskelijajärjestöt eivät nähneet hyötyä liittyä järjestelmään.
Tilanne oli vähintään erikoinen, sillä ylioppilaskunnat ja ammattikorkeakoulun opiskelijakunnat olivat kyllä korttifirman omistajia, mutta vailla oikeutta Frankin korttiin.
Tampereella ei kuitenkaan tuntunut menevän huonosti, omien opiskelijakorttien ongelmista ei kirjoiteltu ja yhteistyökumppaneita löytyi runsaasti. Jo vuonna 2007 Tampereelle oli perustettu korkeakouluopiskelijoiden yhteinen yhdistys Opiskelijan Tampere ry, joka keräsi Pirkanmaan seudulta opiskelija-alennuksia keskitetysti omalle sivulleen. Keväällä 2015 OP Ryhmä lähti mukaan peliin omistamallaan Pivo-mobiilisovelluksella. Yhtäkkiä Tampereella saattoi löytää kootusti kaikki opiskelija-alennukset yhdellä mobiiliapplikaatiolla.
Imperiumin Vastaisku
Frank ei ollut toimeton: elokuussa 2016 se esitteli oman mobiiliapplikaationsa, Frank Appin suuren rummutuksen saattelemana. Sovellus oli suosittu ja sai vuoden 2016 Slush-tapahtumassa parhaat mobiilisovellukset -sarjassa parhaan hyötypalvelun palkinnon. Sovellus käyttää hyväkseen paikannustietoa ja näyttää kätevästi sinua lähellä olevat opiskelija-alennukset. Ennen kaikkea sen avulla pystyi myös todistamaan opiskelijastatuksensa sähköisesti, ilman muovista korttia.
Tampereen ylioppilaslehti Aviisi kertoi kuitenkin pian Frankin applikaation julkistamisen jälkeen sen tietoturva-aukoista. Sovellus kysyy nimen, sosiaaliturvatunnuksen ja oppilaitoksen nimen, jonka jälkeen sovellukseen ladataan kuva. Aktivointi vahvistetaan vielä puhelinnumerolla. Jos joku tietää nämä tiedot, voisi hän varastaa opiskelijastatuksesi.
Frank on tietoinen näistä ongelmista, ja aktiivisesti poistaa kaksoistilejä. Nykyinen toimitusjohtaja Tiia Lehtola kertoi vuonna 2016 niin ikään Aviisille, ettei tarkoituksena ole lisätä henkilöllisyyttä todistavia kysymyksiä, sillä tietosuoja on mitoitettu vastaamaan sitä, millä kortilla saa. Joka tapauksessa toisen kortin käyttämiseen tarvittavien tietojen kalastelu on identiteettivarkaus, joka on rikos.
Korttirumban keskellä Suomen hallitus teki avauksen avoimesta datasta, jonka perusteella opiskelijastatuksen voi nyt tarkistaa avoimesta VIRTA-tietokannasta. Tämä oli todellinen gamechanger, joka mahdollisti aikaisemmin ylioppilaskuntien omassa tiedossa olevien opiskelijastatuksien tarkastamisen jostain muualta.
Tämän myötä opiskelijajärjestöjen rekisterit eivät enää olleetkaan opiskelijastatuksen selvittämisen monopoleja.
Joulukuussa 2016 tamperelaiset ylioppilas- ja opiskelijakunnat Tamy, TTYY ja Tamko kertoivat mobiiliopiskelijakortin lanseerauksesta. Mobiilikortti toimii kuin muovinenkin opiskelijakortti, sitä näyttämällä saa muun muassa VR:n ja Matkahuollon opiskelijaedut sekä Kelan ateriatuen.
Hetkeä ennen tamperelaisia Frank tiputti melkoisen uutispommin: vuoden 2017 aikana kuka tahansa korkea-asteen opiskelija saattoi tilata tai ladata Frankin ilmaisen opiskelijakortin – riippumatta siitä, kuuluiko opiskelijakuntaan tai ylioppilaskuntaan vai ei! Tulevaisuudessa etu laajennettaisiin koskemaan myös kaikkia toisen asteen opiskelijoita.
Nyt tamperelaisetkin pääsisivät Frankin piiriin ja heidän ei tarvitsisi käyttää omaa korttiaan. Ota Frank ja olet osa jengiä, Opiskelijan Tampere ja Pivo – so last season!
Mutta kuten Ylioppilaslehden päätoimittaja viime vuoden lopulla kommentissaan huomautti, tämä isku ei ollut ainoastaan reagointia muuttuneeseen markkinatilanteeseen, vaan myös mahdollisesti kylmää kyytiä automaatiojäsenyyden ulkopuolella oleville järjestöille. Muun muassa ammattikorkeakoulut eivät voi enää markkinoida jäsenyyttään keinona päästä Frankin opiskelija-alennuksien piiriin, vaan sen voi saada jokainen, joka opinahjossa opiskelee.
Samanlaiseen asemaan joutuu Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL), jonka valttia ollaan kovaa vauhtia viemässä pois kädestä. SLL:n pääsihteeri Saara Hyrkkö tietää, että tilanne on haastava. Hänen mukaansa kyseessä on myös muutos kohti yhteiskuntaa, jossa ihmiset saavat paremmin hallita heistä kerättävää dataa. Oman liiton olemassaolo on ehkä myytävä uudelleen, mutta Hyrkkö lupaa, että keinot tullaan keksimään.
Useat opiskelijakunnat ovat nyt saman haasteen edessä.
Näyttäisi siltä, että Frank pelätessään asemansa puolesta heittää kumppaneitaan bussin alle hamutessaan mahdollisimman suuren määrän opiskelijoita korttinsa piiriin. Mahdolliset kilpailijat joutuisivat vaikeaan takaa-ajoasemaan lähtiessään peliin tilanteessa, jossa käytännössä jokaisella on puhelimessaan Frankin sovellus tai taskussaan frankkilaista muovia.
Järjen paluu
Keväällä Frankin osaomistaja Kilroy julkisti tiedotteessaan, että Frankin applikaatioon voidaan nyt ladata 3 euron hinnalla kansainvälinen Isic-opiskelijakortti. Muovisena vastaavalla ominaisuudella varustettu opiskelijakortti maksaa 30 euroa. Frankin Isic-kortilla saa myös opiskelija-alennuksen Kilroyn lennoista.
Alkuvuonna Frank julkisti myös yhteistyön Danske Bankin kanssa. Yhdessä he kauppaavat mobiilimaksamista, jolloin opiskelijan ei maksaessa enää tarvitse erikseen näyttää opiskelijakorttia – opiskelijaruokalan maksulaite tunnistaa sen välittömästi. Palvelu toimii tietyissä opiskelijaravintoloissa MobilePaylla, kun se on yhdistetty Frank Appiin. Lisäksi Danske Bank ja Frank tarjoavat tästä syksystä alkaen Mastercard Debit-opiskelijakorttia ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opiskelijoille. Kortti on samalla sekä maksu- että opiskelijakortti.
Nyt isot tykit on siis kannettu poteroihin ja seuraavaa siirtoa odotellaan. Uskaltaako joku vielä lähteä mukaan korttisotaan omalla applikaatiollaan, pankkiyhteistyöllään ja innovaatioillaan?
Muutoksen keskiössä olevalla Anne Bernerin (kesk.) Liikenne- ja viestintäministeriön valmistelemalla avoimen datan periaatepäätöksellä halutaan edistää datan hyödyntämistä liiketoiminnassa. Virta-tietokannasta löytyy 1,3 miljoonan tutkinto-opiskelijan opiskelijatiedot, ja niissä on jättimäinen potentiaali uutta yritystoimintaa varten.
Jotta myyjä voi myöntää opiskelijakortin, hänen täytyy pystyä todentamaan hakijan opiskelijastatus. Avoimen datan aikakautena tämän tiedon voi vahvistaa vaikkapa pankkiyhtiö tai opiskelijakortteja kauppaava firma Virta-tietokannasta.
Tulevaisuuden visioissa opiskelijatiedoista voisi vaikka kalastella matematiikan tai fysiikan opiskelijat ja kaupata heille valmennuskursseja lääkikseen – kohdennetusti ja tehokkaasti. Tietokannan avulla voidaan myös analysoida isoja trendejä vaikkapa kurssien läpäisyjen suhteen, sillä myös arvosanat ovat julkista tietoa. Uusien dataa hyödyntävien firmojen synty on vain ajan kysymys. Toinen asia onkin, saadaanko niillä Suomi nousuun.
Frankin asema korttisotien voittajana ei ole vielä varma. Tampereen oma, paikallinen ratkaisu toimii hyvin ja monia ylioppilaskuntia saattaisi vastaava malli kiinnostaa. Kuvitelkaa mobiiliapplikaatio, joka toimii opiskelijakorttina ja josta näet opintopistesaldosi, lukujärjestyksesi, bussiaikataulut, lähellä olevat opiskelija-alennukset ja voit ostaa liput vaikkapa seuraavaan Kärppien peliin.
Rehellisesti katsottuna muovisten korttien aika on ohi. Tarrojen jonottaminen muoviseen läpyskään tuntuu monesta naurettavalta ja vanhanaikaiselta toiminnalta.
Opiskelijakorttien kanssa työskennelleet ennustavatkin, että korttisodan voittaa se taho, joka ensimmäisenä kehittää toimivan mobiiliapplikaation.
Onko se Pivoon pohjautuva Tampereen malli, valtakunnallinen Frank App vai saapuuko galaksiin joku kolmas tekijä?
Julkaistu
SHARE
Juho Karjalainen
Oulun yliopiston alumni, joka on valmistunut tiedeviestinnästä filosofian maisteriksi.
Oululainen Business Kitchen haluaa olla kuin oikea keittiö – ei valmiita annoksia, vaan mahdollisuus tehdä mitä itse haluaa. Ennen keskustassa tukikohtaansa pitänyt Business Kitchen on nyt jakautunut kahtia, ammattikorkeakouluun Kotkantielle ja yliopiston kampukselle Linnanmaalle.
Oulun korkeakoulujen perustama yrittämisen innovaatiokeskus Business Kitchen avasi ovensa torstaina 14.9. Linnanmaan kampuksen Tellus Innovation Arenan tiloissa.
Pietarila kertoi puheessaan miten suoraan sanoen epätodennäköisestä ja epäsuomalaisesta sekoilusta tuli menestystarina. Avain dynaamisen duon menestykseen lienee ohjaaja Tunna Milonoffin viisaus tehdä kaikki aina ”överimmin”.
Ennen Oulun keskustassa tukikohtaansa pitänyt Business Kitchen on nyt jakautunut kahtia, ammattikorkeakouluun Kotkantielle ja yliopiston kampukselle Linnanmaalle.
Kehityspäällikkö Minna Törmälän mukaan kahtaalle jakautuminen tuo omat haasteensa.
”Kaikissa meidän ohjelmissa on jäseniä molemmista korkeakouluista. Se lisää toimintaan oman mielenkiintoisen kerroksen. Koska olemme nyt fyysisesti kahdessa eri lokaatiossa, vaatii se mukana olevilta ihmisiltä vähän enemmän”, hän sanoo.
Noin 400 neliötä yhteistyöskentelytilaa on tarkoitettu yritysten, opiskelijoiden, tutkijoiden ja yrittäjiksi aikovien käyttöön.
”Jos tiloissa ei ole muuta toimintaa, ovat opiskelijat tervetulleita käyttämään niitä opiskeluun”, Törmälä sanoo.
Business Kitchenin tiloissa järjestetään lisäksi erilaisia tapahtumia. Opiskelijan kannalta kiinnostavana ja matalan kynnyksen tapahtumana toiminee Docventures-leffaklubi, jonka ensimmäinen kokoontuminen järjestettiin keskiviikkona 13.9.
Business Kitchenin Minna Törmälä kannustaa kaikkia opettelemaan pitchaustaitoja. ”Niistä on hyötyä kaikille!”
Opintopisteitä tarjolla, onko ottajia?
Opiskelijoille suunnattu Business Kitchen tarjoaa yrittämisen lisäksi myös mahdollisuuden työllistyä ja ansaita opintopisteitä.
”Karkeasti tarjonta jaetaan tapahtumiin, viiden opintopisteen ohjelmiin ja 25 opintopisteen sivuaineisiin”, Törmälä kertoo.
Opintopisteitä tarjoaviin ohjelmiin kuuluu muun muassa Demola, missä monitieteelliset opiskelijatiimit ratkaisevat oikeiden yritysten asettamia avoimia haasteita.
”Haasteet eivät voi olla mitään mekaanista suorittamista, vaan monesti se on innovaatiotoimintaan liittyvä kysymys, johon ei olla löydetty itse vastausta”, Törmälä sanoo.
Hänen mukaansa monitieteellisten tiimien etuna on se, että ne osaavat tarkastella kysymystä monelta eri kantilta.
”Toimintamalli luo uudentyyppisiä ratkaisuja, joita yrityksissä ei monesti kyetä näkemään.”
Business Kitchen pilotoi EU-hankkeessa yritystoiminnan kansainvälistämiseen keskittyvään konseptia International Business Corridor.
Pilottihankkeessa kootaan kansainvälinen opiskelijatiimi kumppanikorkeakoulujen kanssa. Yhdessä tiimit tekevät kymmenen viikon projektin aikana markkinatutkimusta.
”Etuna hankkeessa on se, että mukana on paikallisia, jotka osaavat kielen, tavat, kulttuurin ja markkinat. Sillä tavalla he pystyvät luomaan kontakteja ja keräämään tietoa”, Törmälä kertoo.
Julkaistu
SHARE
Pekka Ohtokangas
Pekka Ohtokangas on oululainen muusikko, toimittaja ja opiskelija, samassa pehmeässä paketissa.
Lukuvuoden perinteistä avajaisjuhlaa Vulcanaliaa vietettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Linnanmaalla. Keskiviikkoiltana 6.9. yliopiston 2T-parkkipaikka täyttyi hilpeää iltaa viettävistä opiskelijoista. Ilta käynnistyi coverbändi Mirellabandin tahdissa, ja jatkui pääesiintyjien Mustan Barbaarin ja Prinssi Jusufin energisellä keikalla. Pimenevää syysiltaa valaisivat puihin ripustettujen jouluvalojen ja esiintymislavan häikäisevien värivalojen lisäksi Unirestan jakamat valokorvat.
Mikä erottaa opiskelijaelämän ja alkoholismin? Valmistuminen.
Opiskelijoiden keskuudessa taannoin kiertänyt vitsi kertoo, että kliseinen mielikuva yliopisto-opiskelijan luentosalien ulkopuolisesta elämästä on ollut alkoholin kostuttama.
Kampuslaiset ovat juhlimalla ja villeillä vappuperinteillä luoneet yhteenkuuluvuutta vahvistavan kulttuurinsa. Opiskelija on luvan kanssa saanut elää puoliboheemissa välitilassa, jossa promilleja voi kerryttää vaikka keskiviikkoisin.
Salaa juominen on ollut myös teinien kapinallinen eriytymisriitti lapsuudesta. Takavuosikymmenien nuorten idoleja olivat rokkarit, jotka heittelivät humalassa kukkoillen televisioita hotellihuoneiden ikkunoista. Tähän ovat intoutuneet niin tienraivaajajengi The Rolling Stones kuin kotoinen Negativekin.
Nyt suomalaisteinejä villitsee juuri täysi-ikäistynyt Robin, jota on mahdoton kuvitella viskipäissään möyhentämään hotellihuonetta. Robin ei lauluissaan saa vihjata liikaa seksiin tai kyseenalaistaa jumalan olemassaoloa. Puhdasimagoinen poppari lähtee mieluummin salille kuin ryypylle.
Yhä useampi opiskelijakin näyttää valitsevan pullon sijasta raittiita aktiviteetteja.
Miten tässä näin kävi?
Kiltit ja kunnolliset
YTHS:n tekemän korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan täysin raittiiden yliopisto-opiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut 2000-luvun aikana. Kymmenen prosenttia ei juo lainkaan. Kokonaisuudessaan alkoholin kulutus näyttää viime vuosina laskeneen yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Sama ilmiö koskee teinejä.
”Nuoret ovat menossa kiltimpään suuntaan. Kyse on pitempiaikaisesta trendistä, joka liittyy normirikkomusten vähenemiseen”, sanoo tutkijatohtori Matti Näsi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista.
Uusimmasta katsauksesta selviää, että viimeisen vuoden aikana itsensä humalaan asti oli juonut 35 prosenttia vastaajista. Edellisessä kyselyssä vuonna 2012 heitä oli vielä 51 prosenttia. Harppaus on iso.
Huomionarvoisena Näsi pitää sitä, että nyt 60 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista ei ollut juonut itseään humalaan koskaan. Neljä vuotta sitten saman ryhmän osuus oli 30 prosenttia, sitä edeltävässä selvityksessä 20 prosenttia.
”Myös jokaviikkoinen humalajuominen oli nyt todella harvinaista”, Näsi toteaa.
Yleisin rike nuorten keskuudessa oli kuitenkin edelleen alkoholin humalajuominen. Seuraavaksi yleisimmät rikkomukset olivat koulusta lintsaaminen ja luvaton verkkolataaminen, joita oli tehnyt noin neljännes yhdeksäsluokkalaisista. Esimerkiksi seiniin piirtelyn ja tappeluihin osallistumisen kaltaisiin tekoihin sortui harvempi kuin joka kymmenes.
Kun alkoholia juodaan vähemmän, harvinaisiksi jäävät muutkin kielletyt teot, joihin juopuneena voi hairahtaa. Nuorista 69 prosenttia ei ollut tehnyt mitään kyselyssä lueteltua rikkomusta. Edellisessä kyselyssä yhtä nuhteettomia oli 49 prosenttia, joten kunnollisuus on selvässä kasvussa.
Nuorilla näyttää olevan kiinnostavampaa tekemistä kuin rikostelu.
Logopedian opiskelija Miriam Putula palkittiin Humanistisen Killan Vuoden fuksi -tittelillä. Hän sai fuksipassinsa täyteen ilman alkoholia.
Kosteus kaikkoaa
Miriam Putula oli ahkera fuksipassinsa täyttäjä. Hän kävi laskiaistapahtumissa, söi majoneesipitsaa, käveli Toripolliisiin pahki, pelasi kyykkää, osallistui sitseille, joi teatterin takana ja oli aamuyön jatkoilla Sarkassa. Tämän kaiken hän teki ilman alkoholia.
Aktiivisuus palkittiin Humanistisen Killan Vuoden fuksi -tittelillä. Toista vuotta logopediaa opiskeleva Putula, 22, ei häiriinny muiden alkoholinkäytöstä, vaikka on itse päättänyt olla juomatta:
”Ei opiskelijatapahtumiin tarvitse mennä vain juomaan. Niihin liittyy myös sosiaalinen aspekti. Haluan mennä tutustumaan ihmisiin.”
”Tiskin takana oltiin hieman hämmentyneitä. Kukaan ei ollut aiemmin pyytänyt alkoholitonta peltikattoa. Sain lasiini sitruunamehua ja vettä”
Edes ryyppyjuhlien klassikko eli sitsit eivät ole Putulalle liikaa. Sitseillä hän nauttii laulamisesta ja puheiden pitämisestä. Fuksipassissa oli tehtävänä tilata sitseillä drinkki nimeltä peltikatto.
”Tiskin takana oltiin hieman hämmentyneitä. Kukaan ei ollut aiemmin pyytänyt alkoholitonta peltikattoa. Sain lasiini sitruunamehua ja vettä”, Putula muistelee.
Alkoholittomuudelle opiskelijatapahtumissa tuntuu olevan tilausta.
Oulun luonnontieteilijät ry:n puheenjohtaja Toni Sandvikin mukaan luonnontieteiden opiskelijoiden tapahtumia pyritään monipuolistamaan niin, etteivät kaikki tapahtumat olisi alkoholillisia.
”Suunnitteilla on alumni-iltaa ja muuta hyödyllistä. Toki pitää pohtia, miten tapahtumia muutetaan tulevaisuudessa niin, että alkoholi ei korostuisi”, Sandvik miettii.
Oulun yliopiston Humanistisen Killan puheenjohtaja Katri Kiurujoki arvioi, että alkoholin käyttö ei ole vähentynyt niissä tapahtumissa, joissa juoma on perinteisesti virrannut. Hän kuitenkin uskoo, että yhä useampi humanistiopiskelijoista käyttää todella vähän alkoholia tai ei ollenkaan.
”Nämä ihmiset eivät kuitenkaan kovin paljon käy tapahtumissa, joissa alkoholia juodaan. Killassa on periaatteena, että ketään ei painosteta alkoholin käyttöön, ja tapahtumiin voi osallistua myös selvin päin.”
Oulun Teekkariyhdistyksen puheenjohtaja Oula Virtanen sanoo, että osallistujamäärät alkoholittomissa tapahtumissa ovat kasvaneet, ja näitä tapahtumia on järjestetty viime vuosina uudenlaisia ja useammin. Fukseille on ollut lautapeli- ja elokuvailtoja. Keväällä teekkarit viettivät ompeluiltamia, joissa haalarit koristeltiin vappua varten.
Epäcoolit norminrikkojat
Turun yliopiston kulttuurihistorian professori Kari Kallioniemi sanoo, että rellestys ja normeja rikkova elämä eivät enää tehoa nuoriin populaarikulttuurissa.
”Mielikuva tupakoivasta leffatähdestä on kuollut. Jos joku vetää lärvit, sitä paheksutaan. Tupakointi ja alkoholin juominen eivät ole millään tavalla cool, vaan sellaista pidetään suorastaan idioottimaisena. Nyt on tavoitellumpaa olla vaikkapa vegetaristi tai vegaani”, Kallioniemi arvioi.
Toista oli suurten ikäluokkien nuoruudessa reilut viisikymmentä vuotta sitten, kun populaarikulttuuria leimasi kapinallisuus: Marilyn Monroen savuke sauhusi, eikä The Beatles luonut musiikkiaan ilman päihteiden antamaa inspiraatiota.
”Suuret ikäluokat kapinoivat yhtenäiskulttuuria ja vanhempien kuria vastaan. Haluttiin irti hymytyttö- ja hymypoikaihanteista. Nyt näyttää siltä, että auktoriteetteja vastaan ei ole tarvetta kapinoida samalla tavalla”, Kallioniemi vertaa.
Koska väestö on viime vuosikymmenten aikana keskiluokkaistunut, myös median kuvasto on muuttunut puhtoisemmaksi. Esikuvina muusikot ja näyttelijät jakavat nuorille positiivisia hymyjä.
Kallioniemi arvelee, että alkoholiin keskittyvä kapinointi viittaa nuorten keskuudessa nykyään enemmän syrjäytymiseen ja myös mielenterveysongelmiin. Hän näkee nuorten alakulttuurien ääripäissä ne, joille ongelmat kasaantuvat ja ne, jotka elävät hyvinvoivina absolutisteina.
Normirikkomuksia tutkinut Matti Näsikin tunnistaa kahtiajaon riskin nuorisoryhmien välillä. Hän muistuttaa, että alkoholin kokeileminen ja säännöllinen juominen eivät ole katoamassa, vaikka trendi on laskeva. Humalahakuinen juhliminen ei vain ole enää suurten nuorisolössien yhteistä kokoontumista, mutta tietty osa juo edelleen railakkaasti.
”Ihmisillä on varaa monenlaisiin teknologisiin välineisiin. Niiden avulla vanhemmat voivat esimerkiksi tehdä töitä kotoa ja näin olla enemmän läsnä lastensa kanssa. Varastaminenkin on vähentynyt, kun nuorilla ei ole sellaiseen tarvetta.”
”Jos ongelmat kasaantuvat pienelle porukalle, eikä alkoholin juominen ja norminrikkominen ole sosiaalisesti hyväksyttyä, vaarana on jyrkempi polarisoituminen”, Näsi uumoilee.
Selittäjinä elämäntyylien kahtiajaolle saattavat olla teknisten laitteiden uusi rooli ja elintason nousu.
”Ihmisillä on varaa monenlaisiin teknologisiin välineisiin. Niiden avulla vanhemmat voivat esimerkiksi tehdä töitä kotoa ja näin olla enemmän läsnä lastensa kanssa. Varastaminenkin on vähentynyt, kun nuorilla ei ole sellaiseen tarvetta.”
Nuorten ei ole enää pakko kohdata kasvotusten ja kokoontua viikonloppuiltaisin kaupungille. He hengailevat kotona ja somettavat. Näin nuoret pysyvät vanhempien valvovien silmien alla. Ulkonakin puhelin mitä todennäköisimmin kulkee taskussa, ja vanhempi tavoittaa lapsensa.
Trendikästä terveysintoilua
Tärkeä normirikkomusten vähenemisen selittäjä on Matti Näsin sanoin myös nuorten asennemuutos. Muutos koskee aikuisiakin. Alkoholinkäyttö on saanut negatiivisen leiman myös vanhemmissa ikäryhmissä ja työelämässä – kosteat palaverit ovat historiaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana alkoholin kokonaiskulutus aikuisväestössäkin on hiljalleen laskenut.
Absolutisti opiskelija Miriam Putula on päätynyt alkoholittomaan elämäntyyliinsä järkiperustein. Hän ei ole keksinyt tarpeeksi hyviä syitä sille, miksi joisi.
”En tarvitse alkoholia rentoutumiseen tai siihen, että voisin laulaa ja tanssia. Toki mietin terveyssyitäkin. Haluan myös yleensä pitää kontrollia”, hän pohtii.
Absolutismi ei ole Putulalle vakaumus tai kapinointikeinokaan. Hän arvelee, että valintaan on vaikuttanut kodin esimerkki, sillä hänen vanhempansa eivät käytä alkoholia. Putulalla ei ole ollut tarvetta edes maistaa alkoholia, joten hän ei tunne, että jäisi paitsi jostain tai kieltäytyisi mistään. Ilman oleminen ei ole ongelma.
”Kyllä moni menee nykyään perjantai-iltana mieluummin salille kuin ryyppäämään. Mutta eivät ne myöskään poissulje toisiaan. En itsekään yli-ihannoi terveellistä elämää, sillä syön niin paljon herkkuja. Voi elää epäterveellisesti, vaikka ei käytä alkoholia.”
Putula käyttää aikansa opiskelijarientoihin, järjestötoimintaan, kuntosalilla käymiseen, kaverien tapaamiseen ja opiskeluun. Hän veikkaa, että yleistynyt terveellisen elämän ihannointi vaikuttaa alkoholinkäytön vähenemiseen.
”Kyllä moni menee nykyään perjantai-iltana mieluummin salille kuin ryyppäämään. Mutta eivät ne myöskään poissulje toisiaan. En itsekään yli-ihannoi terveellistä elämää, sillä syön niin paljon herkkuja. Voi elää epäterveellisesti, vaikka ei käytä alkoholia”, Putula naurahtaa.
Putula ei fanita paheellisia staroja tai puhtoisia poppareitakaan. Häntä inspiroivia ihmisiä ja hahmoja ovat oma äiti ja Peppi Pitkätossu. Heissä häneen vetoaa iloinen ja rempseä elämänasenne: ei tarvitse esittää mitään, vaan voi olla sellainen kuin oikeasti on.
Kielenkannat aktivoituvat
Alkoholista kieltäytyminen on herättänyt keskusteluja opiskelijatapahtumissa, joissa Miriam Putula on käynyt.
”Opiskelukavereiden kanssa olemme puhuneet siitä, miksi en juo. Monet ovat ruvenneet miettimään sitä, miksi itse juovat. Sitäkin olemme pohtineet, voiko joskus juoda ja joskus ei.”
Putula toivoo, että opiskelijaporukoissa voitaisiin kunnioittaa kunkin omia valintoja. Kun hän kertoo kysyjille, että on absolutisti, asia on yleensä kerrasta selvä. Jos joku juo toisinaan ja joskus ei, juomattomuus saattaa synnyttää painostusta, arvelee Putula.
”Monella absolutistillakin on peiliin katsomisen paikka. Ketään ei pitäisi syyllistää alkoholinkäytöstä. Vuorovaikutus paranisi, jos molemminpuolisesti ymmärrettäisiin henkilökohtaiset valinnat.”
Miriam Putula on usein etkoilla saanut kuulla kehuja juomattomuudestaan. Kun ihmiset humaltuvat, he varmistavat Putulan kanssa keskustellessaan, ettei heidän juopuneisuutensa haittaa tätä.
Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan vajaa viidennes yliopisto-opiskelijoista koki, että joutuu ryhmäpaineesta käyttämään alkoholia enemmän kuin itse haluaisi. Puolet on sitä mieltä, että alkoholittoman vaihtoehdon valitseminen herättää opiskelijaporukassa huomiota.
Miriam Putula on usein etkoilla saanut kuulla kehuja juomattomuudestaan. Kun ihmiset humaltuvat, he varmistavat Putulan kanssa keskustellessaan, ettei heidän juopuneisuutensa haittaa tätä. Putula haluaa rikkoa käsitystä, että humalaisia ei kestäisi selvin päin.
”Juomattomuus ei ole ongelma, jos ei siitä itse tee ongelmaa. Rohkaisen kyllä muitakin kokeilemaan, miltä tuntuu tehdä asioita ilman alkoholia. Toivoisin, että juomattomuus ei enää aiheuttaisi niin paljon mekkalaa”, hän sanoo.
Putulan mielestä on tärkeää, että alkoholista ei tule kynnystä osallistua tapahtumiin, sillä muuten osa opiskelijoista voi jäädä yksin. Hän sanoo, että ei ole pakko juoda, jos ei halua.
”Mitä hauskaa siinä sitten enää on, jos ei saa olla oma itsensä, vaan pitää väkisin juoda?”
Uusi kapina, uusi opiskelijaelämä
Kari Kallioniemi määrittelee, että kulttuurihistoriallisesti kapina on ollut keskeinen nuoruuden kokemuksen perusjuonne 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Professori pitää hieman huolestuttavana, jos kapinaa ei enää nähdä tarpeellisena, vaan annettuihin normeihin sopeudutaan:
”Kapinalla on voimaannuttava ja eteenpäin vievä tehtävä.”
Ehkä nykyajan teinikapinaa on älylaitteiden käyttäminen ja teknologian maailmaan uppoutuminen, sillä siellä nuoret saavat temmeltää edelläkävijöinä.
Suomalaisten aikuisten ja nuorten suosikiksi ponnahtaneessa teinisarja Skamissa norjalaiset lukiolaiset juovat kyllä reippaasti alkoholia, mutta pulloa useammin heidän käsissään on puhelin. Se on elämän jatke ja areena, jossa vanhemmat eivät pysy perässä.
Teknisillä laitteilla leikkiminen voi aiheuttaa paheksuntaa niin nuorille kuin heidän esikuvilleen. Julkisuuden henkilöille somessa törttöily on nykyään kelpo skandaalin aihe siinä missä ennen juopuneena sekoilu. Näin kävi esimerkiksi suomalaisräppäreille, joiden epäillään pyörittäneen asiatonta viestiketjua.
Vappu ei lopu
Jos teinikapina kuivuu ja kiltistyy, miten käy opiskelijoiden vappuperinteiden?
Oulun luonnontieteilijöiden Toni Sandvik ei usko, että vähemmän alkoholipitoinen vappu kuihduttaisi vapun, sillä ihmiset haluavat joka tapauksessa nähdä toisiaan.
”Fiilis ja päivästä toiseen jatkuvat tapahtumat pysyvät.”
”Vappua voi silti nytkin viettää juomatta. Vappu on ennen kaikkea irtiotto arjesta ja tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa. Tuskin on kynnyskysymys kenellekään, ottaako siinä sivussa vähän skumppaa vai ei. Mustavalkoisuus ei ole hyvästä.”
Kun Humanistisen Killan Katri Kiurujokea pyytää kuvittelemaan tulevaisuuden vappua, hän veikkaa sen olevan vähemmän kostea kuin nykyään.
”Vappua voi silti nytkin viettää juomatta. Vappu on ennen kaikkea irtiotto arjesta ja tilaisuus viettää aikaa ystävien kanssa. Tuskin on kynnyskysymys kenellekään, ottaako siinä sivussa vähän skumppaa vai ei. Mustavalkoisuus ei ole hyvästä.”
Vaikka teekkarivappu on mielletty jopa myyttisyyteen asti kosteaksi, Oulun Teekkariyhdistyksen Oula Virtanen kumoaa käsityksen ja sanoo, että teekkarivapun perinteet eivät ole alkoholista riippuvaisia.
”Jokainen saa viettää vappua omalla tavallaan. Pääasiana on pitää hauskaa. Uusia tapahtumia kehitellään joka vuosi, mutta fuksiuittojen kaltaisia perinteitä vaalitaan”, Virtanen maalailee tulevaisuuden vappua.
Jos siis puheenjohtajia, opiskelijoita, tilastoja ja tutkijoita on uskominen, viinanhuuruinen klisee opiskelijaelämästä ei ole koko totuus. Pullon kilpakumppaneita ovat puntti ja puhelin. •
Julkaistu
SHARE
Sanna Häyrynen
Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu.
Twitter: @sannahayrynen
Iikka Kivi kirjoittaa Oulun ylioppilaslehdessä 16.6. julkaistussa kolumnissaan poliittisten urien arveluttavista moraaleista. Luottamus poliitikkoihin ei välttämättä ole vahvin, mutta huippukuntoa se vaatii.
Kivi on oikeassa siinä, että politiikka ja poliitikot ovat viime vuosina olleet usein esillä erilaisten kohujen ja muiden negatiivisten uutisten saattelemana. Politiikkaa tehdään yhdessä, mutta valtakamppailuun liittyy valitettavan usein taipumus korostaa muiden puolueiden ja poliitikkojen tekemiä virheitä. Tämä taas johtuu meistä äänestäjistä, koska kaikki haluavat olla voittajien kelkassa.
Sen sijaan en allekirjoita Kiven näkemystä poliitikosta vallanhimoisena kieroilijana. Aina löytyy puhelinmyyjä, joka haluaa syrjäyttää pomonsa myyntipäällikön paikalta. Aina löytyy rumpali, joka haluaa soittaa maailman parhaassa humppabändissä. Kunnianhimoisia ihmisiä on alalla kuin alalla – ja hyvä niin.
Kansallisen tason poliitikolla täytyy olla kattava näkemys lähes kaikista ihmisiä koskettavista asioista. Heidän täytyy opetella laajoja kokonaisuuksia, muodostaa niistä oman arvomaailman mukaisia mielipiteitä sekä argumentoida niillä.
Lobbareiden yhteydenottoja tulee kymmenittäin, niin asioiden vastustajilta kuin niiden puolustajiltakin. Poliitikon vastuulla on päätöksenteko heidän antamiensa argumenttien jälkeen. Jos poliitikko saa kuulla aiheesta uutta tietoa, hänen täytyy mukautua ja tehdä päätös sen perusteella.
En ole puoluepoliitikko, vaan poliittisen etujärjestön luottamushenkilö. En myöskään puolustele poliitikkojen päätöksiä. Politiikka perustuu puolueiden ja poliitikkojen arvojen perusteella tehtyihin päätöksiin.
Olen kuitenkin saanut seurata paikallista ja kansallista politiikkaa sekä poliitikkoja lähietäisyydeltä. Tuntemillani poliitikoilla on paljon ihailtavia taitoja, kuten kyky tehdä vaikeita päätöksiä, pitää puheita, neuvotella sekä hallita laajoja kokonaisuuksia. Tällaisia arvostetaan kaikilla elämän osa-alueilla.
Mikäli minun lapseni haluaisi aidosti muuttaa maailmaa ja tehdä Suomesta paremman paikan elää, en voisi muuta kuin kannustaa häntä lähtemään politiikkaan.
Joel Kronqvist
Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja konetekniikan opiskelija.
Times Higher Educationin ranking-listalla italialainen Bolognan yliopisto ja Oulun yliopisto sijoittuvat samalle sijalle, välille 201-250. Onko yliopistoilla kuitenkaan mitään yhteistä ranking-sijan lisäksi?
Asia selviää matkustamalla Bolognaan, maailman vanhimpaan yliopistoon, jossa opiskelijapolitiikkaa tehdään tarvittaessa myös kirveellä.
Saavun Bolognan lentokentälle maaliskuisena aamuna hieman pöllämystyneenä, sillä vietin edellisen yön nukkumalla Helsinki-Vantaan lentokentän penkillä. Karun nukkumispaikan valintaan on kaksi syytä: Helsingin julkinen liikenne ei kykene vastaamaan puoli kuudelta aamulla lähtevien lentomatkustajien kentälle saapumistarpeeseen, enkä ole vielä tarpeeksi juppi takseilemaan Suomen hinnoilla.
Onneksi maaliskuun lopulla kevät on jo pitkällä, ja keskustaan matkatessa laskeudun viehättävään pieneen kaupunkiin. Bologna on kaupunkina täydellisessä symbioosissa yliopiston kanssa, jotkut sanovatkin että ne ovat yksi ja sama.
Ensimmäinen haastatteluni on sovittu kasvatustieteen tiedekuntaan, jossa minut ottaa vastaan professori Elena Pacetti.
Nolaan heti itseni syöksymällä italialaisittain suukottamaan häntä poskille opiskelijoiden ollessa paikalla. Ympärillä olevien opiskelijoiden kihertäessä huomaan Pacettin olevan hämillään. Hän keskeyttää minut toiselle poskelle pyrkiessäni ja ojentaa kätensä. Kätelessämme hän mainitsee tämän olevan kuitenkin se formaali tapa.
Hankalasta alusta huolimatta lähdemme tutustumaan tiedekunnan tiloihin. Mukaamme liittyy tukihenkilökuntaan kuuluva Laura Malin, joka kertoo millaisia palveluita tutkijoille ja opettajille tarjotaan kansainvälisissä asioissa.
Isoja luentosaleja tiedekunnalla on muutama, eivätkä ne ole erityisen erikoisia: ihan kuin katselisi yliopistomme L1 tai L2 -saleja, paitsi että Bolognassa ei pistorasioita luentosaleista juuri löydy. Vanhemmat ja näyttävämmät salit maalauksineen ja puisine veistoksineen löytyvät muista tiedekunnista.
Tietokoneluokkia löytyy, mutta nekään eivät päätä huimaa, päätteet vaikuttavat muutaman vuoden liian vanhoilta ja näyttävät pyörivän vielä Windows 7:lla. Oulun yliopiston modernimmat tilat kyllä päihittävät ainakin tämän tiedekunnan.
Keskiaikaisessa Bolognassa nuoret palkkasivat oppineita pitämään luentoja, jotka järjestettiin yleensä vuokratussa ladossa, isossa talossa tai muussa sopivaksi katsotussa tilassa. Nyky-Bolognassa kasvatustieteellisen tiedekunnan pääluentosali ei ole mitenkään kummoinen. Läppärissäkin pitää olla hyvä akku, sillä pistorasiapaikkoja ei ole.
Bolognassa opiskelija tekee itsenäistä työtä
”Bolognassa opiskelijat ovat tottuneet tekemään paljon itsenäistä työtä”, Pacetti aloittaa.
Luentoja ei ole kovin paljon, ja yleensä opiskelijoiden pitää lukea kursseja varten useita kirjoja. Pacettin mukaan jotkut opiskelijat työskentelevät omissa oloissaan, mutta useimmat tekevät työtä ryhmissä.
”Historiallisesti tarkasteltuna tällainen opiskelutyyli on ollut leimallista yliopistollemme lähes tuhat vuotta”, hän jatkaa.
Bolognan yliopisto onkin syntynyt opiskelijoista. Itse nimi universitas on latinaa, ja tarkoitti aikanaan jotain yhteisöä, esimerkiksi maanviljelijöiden joukkoa, yhdistymää – Bolognan tapauksessa isoa massaa opiskelijoita.
Keskiaikaisessa Bolognassa tiedonhaluiset nuoret halusivat oppia lääke- ja lakitieteen auktorien teoksia ja olla itsekin asiantuntijoita. Opiskelijat löysivät toisensa, ja alkoivat yhteismielin palkata oppineita pitämään luentoja ja avaamaan vaikeita aiheita. Yleensä luentoja varten vuokrattiin lato, isompi talo tai muu luentosaliksi sopiva tila.
Vuokrien nostosta tyrmistyneet opiskelijat päättivät yhdistyä, muodostaa universitaksen. Opiskelijat muuttivat kommuuneihin säästääkseen vuokrissa, ja valitsivat joukostaan johtajan, rehtorin, joka esitti kyläläisille uhkaavan ukaasin: Laskekaa vuokria, tai muutamme toiseen kaupunkiin!
Tiedon lisäksi nuorukaiset tarvitsivat toki myös tyynyn päänsä alle, ja pian Bolognan pikkukylän talojen omistajat huomasivat orastavan bisneksen. Vuokrahuoneiden hinnat alkoivat nousta pilviin.
Tällöin opiskelijat päättivät yhdistyä, muodostaa universitaksen. Opiskelijat muuttivat kommuuneihin säästääkseen vuokrissa, ja valitsivat joukostaan johtajan, rehtorin, joka esitti kyläläisille uhkaavan ukaasin: Laskekaa vuokria, tai muutamme toiseen kaupunkiin!
Koska muutto olisi tyrehdyttänyt Bolognan kasvun, kyläläisten oli taivuttava – ensimmäinen iso voitto opiskelijapolitiikalle. Näistä opiskelijoiden kommuuneista syntyi ensimmäinen yliopisto, vuoden 1088 paikkeilla.
”Olemme ylpeitä menneisyydestämme ja se velvoittaa meitä pitämään laadun korkeana”, Laura Malin kertoo.
Italialla on Suomen tavoin käytössä kansalliset auditoinnit, joissa korkeakouluja arvioidaan tiettyjen kriteerien mukaan, ja laadukkuudesta saa tunnustusta. Bologna on Italian arvioissa aina kärjessä.
”Itse asiassa sisäiset laadunvalvontaprosessimme ovat tiukempia kuin kansalliset vaatimukset”, Pacetti kehaisee.
Yliopistojen rahoitus muistuttaa Suomen mallia: rahaa maksetaan erilaisten kriteerien kuten tutkintojen, viittausten ja erikseen määriteltyjen tavoitteiden mukaan.
Lisäksi käytössä ovat lukukausimaksut: Bolognassa 1600 euroa vuodessa kandintutkinnosta, maksimissaan 3000 euroa vuodessa maisterivaiheesta.
Bolognan tunnistaa sen punaisista pylväskäytävistä. Siksi kaupunkia kutsutaan lempinimellä la rossa, punainen.
Miksi Suomi romuttaa järjestelmänsä?
Laadukkaana yliopistona Bologna pärjää hyvin rahoituskamppailussa eikä tarvetta henkilökunnan irtisanomisiin ole.
”Miksi ihmeessä romuttaisitte yhden maailman parhaista järjestelmistä? ” Pacetti ihmettelee ääneen.
Kerron heille, kuinka uusimmat yt-neuvottelut kohdistuvat tukihenkilöstöön. Pacetti ja Malin ennustavat, että opetushenkilökunta ei varmastikaan tykkää kehityksestä.
Kerron heille myös siitä, kuinka professorit valittavat ajan kuluvan hallintoon, sillä ketään muita ei ole pyörittämässä pakollisia prosesseja. Jälleen minua tuijotetaan epäuskoisina.
”Kyllähän täälläkin professorit ja henkilökunta käyttävät aikaansa hallintoon, mutta jokaisella on kuitenkin käytössään resursseja, vähintään 20 toimistosihteeriä, tai muuta tukihenkilöstöä per tutkinto-ohjelma”, Malin kertoo.
Pacetti myöntää, että jos saisi päättää, heille palkattaisiin lisää opettajia, sillä opiskelijoita on paljon ja etenkin graduvaiheessa opinnäytetyön ohjausta on paljon.
”Yliopistossamme on pitkä perinne suullisissa tenteissä. Useat kurssit ja kirjat kuulustellaan suullisesti, mikä vähentää tenttien korjaamisesta tulevaa työtaakkaa”, hän kertoo.
Kansainvälisesti Bolognan yliopiston opetuksellista tasoa pidetään hyvänä, ja poikkitieteellisyyteen kannustetaan varhaisessa vaiheessa opintoja. Seminaareja on paljon, opiskelijoiden tulee oppia hyviksi perustelijoiksi ja puhumaan yleisön edessä. Pacetti myöntää, ettei esiintymistä vaativa tyyli sovi kaikille, ja erityisjärjestelyitä tehdään tarvittaessa.
Kauniina kevätpäivänä tiedekunnan salit ja käytävät ovat tyhjiä. Kaikki ovat ulkona, joko istumassa puistoissa tai lukemalla kaupungille ominaisten pylväskäytävien varjoissa. Ryhmätyö- ja opiskelutiloja kuulemma on kaupungin useissa kirjastoissa, mutta silti suosituimpia paikkoja opiskelulle ovat kahvilat ja erilaiset aukiot.
Tiedekunnan pienessä puutarhassa Pacetti kertoo tiedekuntansa olevan aktiivisesti mukana erilaisissa kulttuuriprojekteissa. Yliopisto järjestää säännöllisesti keskustelutilaisuuksia sekä symposiumeja eri ajankohtaisista aiheista, kuten maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksesta. Tiedekuntien käytäviä koristavatkin monet tilaisuuksien posterit.
Bologna on yliopistona vahva nimi koko Emilia-Romagnan maakunnalle sekä Pohjois-Italialle ja sen kosketus näkyy monessa asiassa.
”On tärkeää, että yliopisto ei eriydy muusta yhteisöstä vaan kantaa kortensa kekoon yhteiskunnallisissakin teemoissa”, Pacetti pohtii.
Samana iltana sähköpostiini tupsahtaa maili Bolognan rehtorinkansliasta. Vararehtori on kuullut Oulun ylioppilaslehden toimittajan olevan juttukeikalla ja haluaisi tavata.
Minusta tuntui, että neiti Pacettilla oli näppinsä pelissä, joten sovimme tapaamisen seuraavalle päivälle.
Laura Malin (vasemmalla) ja Elena Pacetti työskentelevät kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ja toivovat, ettei Suomi pilaa menestyvää koulutusjärjestelmäänsä.
Kansainvälinen alusta lähtien
Rehtorin kanslia sijaitsee lähellä kaupungin sydäntä, keskiaikaisessa kivirakennuksessa Via Zambonilla.
Turvatarkastusten jälkeen pääsen vararehtori Alessandra Scagliarinin toimistoon odottamaan. Hän ottaa minut hymyillen vastaan – tällä kertaa tajuan vain kätellä.
”Onpa hienoa saada vieraita Suomesta! Meillä on paljon opiskelija- ja tutkijavaihtoa Oulun yliopiston kanssa”, hän sanoo iloisesti.
Scagliarinin vastuulla on juuri yliopiston kansainvälistyminen sekä yliopistossa tehtävän tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen.
”Käytännössä ideoin strategioita tieteen popularisoimista varten, sekä huolehdin kansainvälisistä suhteista ja liikkumisesta”, hän selittää.
Scagliarinin mukaan Bolognan yliopistoa ymmärtääkseen on ymmärrettävä sen kansainvälinen lähtökohta. Kommuuneihin muuttaneet opiskelijat eivät tulleet pelkästään Italiasta. Alppien pohjoispuolelta tuli niin paljon opiskelijoita, että muodostettiin kaksi osakuntaa (nation), joille valittiin omat johtajat eli rehtorit.
Yhteistyössä kaupungin ja maakunnan johtajien kanssa Bolognan yliopistolle annettiin omat autonomiset oikeudet vuonna 1158 keisari Fredrik I Barbarossan myöntämänä.
Vuosituhantinen kansainvälisyys myös näkyy kaupunkikuvassa. Ihmiset, eivät pelkästään opiskelijat, ovat todella mukavia ja vastaanottavia.
Scagliarini onkin mielissään siitä, että Italian valtio rahoittaa yliopistoja myös niiden kansainvälistymismeriittien mukaan. Niihin kuuluvat muun muassa vaihto-opiskelijoiden määrä, kansainvälisten opiskelijoiden suorittamat opintopisteet ja vaikkapa tutkijoiden kansainvälinen liikkuvuus. Bologna on näillä mittareilla numero yksi.
Kansainvälistymismittareilla saadut rahat eivät kulu tilojen vuokriin tai kattoremontteihin vaan niillä pyritään edistämään yliopiston yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Vararehtori Alessandra Scagliarini suosii jumppapalloa, sillä työhön kuuluu paljon pöydän ääressä istumista. Toimiston seinällä komeilee Argentiinan lippu, joka muistuttaa Buenos Airesissa sijaitsevasta Bolognan kampuksesta
Bologna auttaa myös kouluttamattomia
Yllättäen vararehtori Scagliarini kertoo minulle Unibo for Refugees -ohjelmasta, johon mittava osa kansainvälistymismittareilla saatavista rahoista laitetaan.
Vuoden 2015 lopusta lähtien pyörinyt projekti keskittyy auttamaan turvapaikanhakijoiden sopeutumista uuteen maahan.
”Välimeren yli tulevat ja henkensä riskeeraavat pakolaiset ovat monesti koulutettuja ja taitavia ihmisiä, jotka haluavat mahdollisuuden kuulua yhteiskuntaan”, Scagliarini kertoo.
Bolognan yliopisto pyrkii kartoittamaan turvapaikanhakijoiden aiemmin hankittua osaamista ja muuttaa aikaisemmat opinnot ECTS-standardin mukaisiksi, eurooppalaiseen korkeakoulujärjestelmään soveltuviksi opintopisteiksi. Osa maahantulijoista voidaan myös hyväksyä opiskelijoiksi ja heille voidaan myöntää tutkinto, mikä helpottaa työn hankkimista sekä sopeutumista uuteen maahan.
”Haluamme auttaa myös kouluttamattomia. Sitä varten meillä on yrittäjyysprojekti, jossa annetaan eväitä monenlaista kokemusta omaaville pakolaisille”, hän jatkaa.
Projekti keskittyy maatalousyrittäjyyteen, sillä monesti lukutaidottomat ja italiaa puhumattomat saattavat silti olla kokeneita maanviljelijöitä tai karjankäsittelijöitä. Heille annetaan mahdollisuus perustaa oma yritys, parhaassa tapauksessa stipendi, jonka turvin aloittaa työnteko.
”Jos Bolognan yliopistoa uhattaisiin rahoitusleikkauksilla, uskoisin että koko maakunta nousisi vastustamaan. Meillähän on täällä muurit ja linnat valmiina!”
Kansainvälisten asioiden yksikkö koostuu yli neljästäkymmenestä työntekijästä. Heidän työllään Bolognan yliopisto haluaa jatkaa kehittymistä kansainvälisenä tiedeyliopistona. Yliopistojen sisäinen autonomia mahdollistaa rahojen satsaamisen sinne, minne halutaan – myös maahanmuuttajien auttamiseen.
Scagliarinin mielestä yliopisto lunastaa paikkansa yhteiskunnallisena instituuttina, kun se on näkyvä ja tekevä osa ihmisten elämää.
”Jos Bolognan yliopistoa uhattaisiin rahoitusleikkauksilla, uskoisin että koko maakunta nousisi vastustamaan. Meillähän on täällä muurit ja linnat valmiina!”, hän naurahtaa.
Bolognan yliopisto vaalii vanhoja perinteitään ja muistaa ajat, jolloin kaupunkia ympäröivät muurit oikeasti suojasivat pahantekijöiltä.
Scagliarini kertoo, kuinka joka toukokuu vanhassa aula magna luentosalissa pidetään jopa tuhansia ihmisiä vetäviä professorien yleisöluentoja – osa vieläpä latinaksi.
Tilaisuudet kiinnostavat sekä opiskelijoita että tavallisia bolognalaisia, ja miksipä ei? Näyteluennot ovat kiehtova tapa päästä osaksi jotain ikiaikaista ja historiallista.
Samoin opiskelijat valmistuttuaan juhlivat laurea-juhlia, joissa he kulkevat kukkaseppele päässään kaupungilla viiniä juoden. Kyse on vanhasta keskiaikaisesta perinteestä, jonka viettäminen sitoo alumnin osaksi tiedeyhteisöä ja on oivallinen syy juhlia aamunkoittoon asti.
Kiitän vararehtoria ajasta ja suuntaan kohti Piazza Verdiä, jossa minun on tarkoitus tavata opiskelijakunnan edustaja. Kyseinen aukio tunnetaan opiskelijoiden aukiona, ja nimi on osuva: ilmassa on vapputunnelmaa ja kymmenet opiskelijat lukevat kirjojaan, siemailevat virvokkeita tai vain hengailevat.
Suurin osa bolognalaisista opiskelijoista lukee mieluiten ulkona, varsinkin keväisin.
Poliittisten opiskelijajärjestöjen pelikenttä
Tapaan Lorenzo Leonardin aukion viereisessä kahvilassa. Hän on toiminut muutaman suomalaisen opiskelijan kummina ja suunnittelee itsekin opiskelijavaihtoa Ouluun.
Leonardi on aktiivisesti mukana opiskelijapolitiikassa, joka Bolognassa on huomattavasti poliittisempaa kuin vaikkapa Oulussa.
”Täällä on kolme suurinta opiskelijakiltaa. Student Office, Link ja Uni Si. Kaikki niistä ovat enemmän tai vähemmän poliittisia ja hyvin aktiivisia”, hän kertoo.
Yliopistolla toimii myös ylioppilaskunta ja edustajiston tapainen student council, mutta niiden rooli tuntuu olevan lähinnä hallinnollinen.
”Meillä on opiskelijaedustusta kaikissa yliopiston hallintoelimissä, hallituksesta lähtien. Paikoista äänestetään edustajistossa tai ne jyvitetään isoimmille opiskelijakilloille. Esimerkiksi enemmistö kasvatustieteellisen tiedekunnan paikoista kuuluu Student Officelle”, Leonardi selittää.
Student Office, johon Leonardi kuuluu, oli aikanaan katolinen kilta, mutta nykyään se mielletään enemmän oikeistolaiseksi kuin leimallisen katoliseksi. Se on myös maltillisin kolmesta suuresta killasta.
Vasemmistolainen opiskelijaliike Uni Si on hyvin suosittu Bolognassa. Link taas on vasemmistolaisista omaksi suuntauksekseen eriytynyt vasemmistoanarkistinen opiskelijaliike, joka sai alkunsa 1970-luvun väkivaltaisuuksissa, ”lyijyn vuosista”. Linkin taustalla on leikkauspolitiikan vastainen, anarkistinen CUA-järjestö (Collettivo Universitario Autonomo).
Opiskelijakillat järjestävät erilaisia tapahtumia ja pyrkivät vaikuttamaan yliopiston, maakunnan ja hallituksen linjoihin monissa teemoissa, kuten opiskelija-asumisessa ja kampuksien sijainnissa. Lorenzon mukaan Bolognassa esimerkiksi insinöörit eivät muodosta omia teekkarikiltojaan, vaan toimintaa tehdään kolmen ison liikkeen kautta.
”Osa liikkeistä kerää palautetta kursseista ja pyrkii auttamaan yliopistoa kehittämään hallintoaan, kun taas toiset nauttivat enemmän suorista mielenilmauksista”, hän kertoo.
Aiemmin haastattelemani vararehtori Scagliarini kertoi minulle edellisellä viikolla tapahtuneesta suuresta opiskelijoiden mielenilmauksesta, joten kysyn Leonardilta lisätietoja.
”Ah, se kirjastojuttu! Se oli Linkin tekosia”, Leonardi huokaisee. Koska olin kuullut mielenilmauksessa olleen merkittävä määrä katolisia opiskelijoita, epäilykseni heräävät.
Bolognan yliopistossa opiskeleva Lorenzo Leonardi kuuluu maltilliseen Student Officeen ja suunnittelee vaihtovuotta Ouluun.
Opiskelijapolitiikkaan painoarvoa kirveellä
Leonardi kertoo kuinka Bolognan keskusta on täynnä kirjastoja ja laboratorioita, jotka ovat kaikille avoimia joka päivä keskiyöhön asti. Laboratorioihin tarvitsee opiskelijastatuksen, mutta kirjastot ovat auki myös yliopiston ulkopuolisille.
Kyseisen kriisin keskus oli ollut ”kirjasto 36”, Via Zamboni 36:ssa sijaitseva kirjasto. Kyseessä on aivan Piazza Verdin vieressä oleva kirjasto, ja etenkin viikonloppuisin siellä oli nähty jos minkälaista meininkiä.
Linkin mielestä kirjaston kulunvalvonta oli rehtorin tukemaa fasisimia eikä sitä voinut sallia. Niinpä helmikuun lopussa pieni ryhmä Linkin toimihenkilöitä marssi kirveen kanssa kirjastoon ja hajotti kontrollipisteen.
Yliopiston rehtori Francesco Ubertini määräsi, että tähän kirjastoon tulee kulunvalvonta, jossa jokaisen kirjastoon menijän on luovutettava henkilöllisyystodistuksensa pantiksi pääsyä vastaan.
Päätös suututti Linkin, sillä kirjasto 36 oli ollut jo 1970-luvulta lähtien CUA:n kokoontumispaikka ja monikulttuuristen tapahtumien keskiössä.
”Link ei halunnut, että tulijoilta vaaditaan henkilöllisyystodistukset. Ei heillä kaikilla edes ole niitä, eivätkä kaikki heistä edes usko niihin”, Leonardi kertoo.
Linkin mielestä kyseessä oli rehtorin tukemaa fasisimia eikä sitä voinut sallia. Niinpä helmikuun lopussa pieni ryhmä Linkin toimihenkilöitä marssi kirveen kanssa kirjastoon ja hajotti kontrollipisteen.
Koska tällaista opiskelijapolitiikkaa ei hallinnossa katsottu hyvällä, rehtori sulki kirjaston. Viime viikolla rehtori ilmoitti siirtävänsä koko kirjaston pois ikiaikaiselta paikaltaan turvallisuussyistä. Link on protestoinut marsseilla tätä vastaan useita kertoja.
Samalla kun opiskelijat lukivat filosofien vallankumouksellisista ajatuksista, huumeita myytiin avoimesti kirjaston käytävillä.
”Ihmisten pitäisi ymmärtää, että rehtori asetti kulunvalvonnan turvallisuussyistä”, Leonardi painottaa. ”Link yrittää tehdä tästä kamppailun järjestäytymisoikeutta vastaan, mutta tosiasia on, että kirjasto 36 oli rikollisten pesä”, hän pamauttaa.
Samalla kun opiskelijat lukivat filosofien vallankumouksellisista ajatuksista, huumeita myytiin avoimesti kirjaston käytävillä. Alkuvuodesta erään opiskelijatytön päälle oli masturboitu kyseisessä kirjastossa. Tekijä ei jäänyt kiinni.
”Rehtori halusi lopettaa tällaisen turvattomuuden ja henkilökunnan piti saada tietää, ketä kirjastossa milläkin hetkellä oli. Tässä Student Office tukee rehtoria sataprosenttisesti”, Leonardi kertoo. Linkin mielenosoituksia oli siis vastustamassa iso joukkio myös Leonardin liikkeen aktiiveja.
Tällä hetkellä kirjasto on yhä suljettu, ja vastaavat kulunvalvonta-asemat on asennettu muihinkin kirjastoihin. ”Tämän he ovat saaneet mielenosoituksillaan aikaan!” Leonardi puuskahtaa.
On ilmeisen totta, että Bolognassa opiskeilijat ovat tottuneet olemaan aktiivisia ja osoittamaan mieltään. Toisaalta sellainen Bologna on aina ollut: opiskelijat ovat yliopiston alkuaikoina palkanneet opettajat ja sanelleet heille tiukat työehdot. Kaupungista ei saanut poistua ilman pantin jättämistä, ja palkan saattoi menettää jos ei pysynyt kiinni etukäteen tehdyssä tuntisuunnitelmassa. Bolognassa opiskelijat ovat olleet kaiken keskiössä, ilman heitä yliopistoa ei olisi ikinä syntynyt. Siksi tänäkin päivänä Bolognassa opiskelijat tuntuvat olevan ylpeitä joukkovoimastaan.
Hieman yllättäen Leonardi kertoo, että Student Office on tehnyt Linkin kanssa usein yhteistyötä, eikä heidän välillään ole juuri koskaan väkivaltaa. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että valta kuuluu opiskelijoille ja heitä pitää kuunnella – tai seuraukset tuntee koko kaupunki nahoissaan.
Mielestäni Oulun yliopistossa harjoitettava opiskelijapolitiikka on kyllä täysin tuhnua tähän verrattuna. Toisaalta joku voisi sanoa, että olemme liian fiksuja valtaamaan katuja ja kapakoita – oli miten oli, Leonardi tulee yllättymään Ouluun saapuessaan.
Haastatteluni perusteella olin piirtänyt kuvan Bolognasta ja huomannut eroavaisuuksia kotiyliopistooni. Halusin kuitenkin vielä puhua jollekulle, jolla on kunnollista kokemusta molemmista.
Oululaiset vaihto-opiskelijat Emma Kurkinen (vasemmalla) ja Anna Peltomaa nauttivat Bolognan keväästä.
Opettajia ei kutsuta saunomaan
Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen pyörähtävät paikalle Piazza Verdille. Ammattilaisen elkein he tilaavat suklaa-kaneli-cappuccinot ja istuvat pöytään. Hymy on herkässä auringon lämmittäessä kylmään suomalaiseen talveen tottuneita kasvoja.
”Halusimme ottaa tämän kevään itsellemme”, Kurkinen kertoo. Hän on on Peltomaan kanssa vaihdossa Bolognan yliopistossa. Molemmilla oululaisilla oli takana stressaava musiikkikasvatuksen kolmas vuosikurssi ja jotain oli tehtävä.
”Tämä oli aika spontaani päätös”, Peltomaa naurahtaa. He jättivät hakemuksensa vasta viimeisenä hakupäivänä, ja ruoanrakastaja Kurkinen ehdotti kohteeksi Bolognaa. Kiirettä ja painetta oli elämässä ollut niin paljon, että oli aika irtiotolle.
Hieman syyllisen näköisenä nuoret naiset vakuuttavat kyllä myös opiskelevansa.
”Meille vaihtareille ei tarjota kovinkaan paljon englanninkielistä opetusta, eikä italian kielitaitomme vielä ole kovin vahva”, Kurkinen tunnustaa.
”Suurin ero täällä Suomeen on vastuunkantamisessa. Täällä opinnot täytyy suorittaa paljon itsenäisemmin opintosuunnitelmista lähtien”, Peltomaa kertoo.
”Joka luennolla saattaa olla eri opettaja, mikä on toisaalta mielenkiintoista, mutta samoihin opettajiin ei oikein tutustu”, Kurkinen jatkaa. ”Lisäksi opetus on välillä hyvin kaavamaista luennointia eikä juurikaan osallista.”
”Täällä opettajat vaativat enemmän kunnioitusta, heitä pitää teititellä eikä heitä ole niin helppo lähestyä kuin Oulussa.”
Molemmat olivat toivoneet enemmän kontaktiopetusta, sillä nyt opiskelu on pitkälti oppikirjojen lukemista ja tenttimistä. ”Pidemmällä opinnoissa oleville on tarjolla enemmän opetusta ja kontaktia”, Peltomaa kertoo. Oulussa käytäntö tuntuu olevan päinvastainen.
”Opettajien kanssa on sovittava erikoisjärjestelyistä, koska me emme italiankielisissä suullisissa tenteissä pärjäisi”, Kurkinen kertoo. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin, mutta tilanne on aina opettajasta kiinni.
”Täällä opettajat vaativat enemmän kunnioitusta, heitä pitää teititellä eikä heitä ole niin helppo lähestyä kuin Oulussa”, Peltomaa huomauttaa. Naiset naurahtavat, että toisin kuin heidän kotioppiaineessaan, näitä opettajia tuskin kutsuttaisiin saunailtaan.
Peltomaa ja Kurkinen ensimmäisiä Bolognaan tulleita oululaisia musiikkikasvatuksen vaihto-oppilaita, joten tilanne on kaikille osapuolille uusi.
”Täällä on kyllä hyvä meininki ja kaupunki on aivan ihana, vaikka opiskelupuolella tökkisikin”, Kurkinen hymyilee. Hän on itse Oulussa toiminut vaihto-oppilaan kummina ja arvostelee bolognalaista järjestelmää kehittymättömäksi.
”Vain meidän tiedekunnassamme on ”Buddy-program”, jossa joku paikallinen opiskelija tutustuttaa käytäntöihin”, hän kertoo.
Oulussa systeemi on huomattavasti parempi. Ensimmäinen kontakti otetaan jo ennen maahan saapumista. Bolognassa vaihtareiden on itse hommattava kämpät ja palloiltava ympäriinsä ilman ohjausta jopa kolme viikkoa ennen kuin kummit aktivoituvat.
”Täällä eletään toisaalta Erasmus-kuplassa: kaikki vaihtarit hengaavat yhdessä ja pitävät toisistaan huolta”, hän lisää. Jokaisella Bolognassa opiskelevalla vaihto-oppilaalla tuntuu olevan ”Hey, this is Erasmus!”-asenne, ja vaihtoaika otetaan kokemusten kannalta.
”Spontaaniushan tässä on tärkeätä eikä täällä kukaan vahdi läsnäoloja luennoilla”, Peltomaa tunnustaa hymyillen.
Vaihtokokemus antaa on myös akateemista kotiinvietävää.
”Tässä oppii itseluottamusta ja itsenäisyyttä opintopolulle. Minusta on tullut täällä varmempi”, hän pohtii.
”Jotenkin tässä oppii myös rentoutta, ei tarvitse hampaat irvessä opiskella, vaan riittää että tekee parhaansa”, Kurkinen lisää.
Molemmat ovat oppineet priorisoimaan opintojensa eri osa-alueita. ”Reippaasti vaan työt alta pois!” Kurkinen tokaisee jämptisti.
Tutustu keväisen Bolognan tunnelmiin myös oheisella videolla.
Mutta kumpi yliopisto miellyttää enemmän, Oulu vai Bologna?
Kysymys vetää Peltomaan ja Kurkisen hetkeksi hiljaiseksi. Naisten katseet harhautuvat Piazza Verdin opiskelijaporukoihin. Kenelläkään ei ole haalareita, ja oululainen kuppikuntaisuus näyttää olevan kaukana. Täällä kaveriporukat ovat poikkitieteellisiä.
”Täällä maan ja kaupungin historia näkyy yliopistomaailmassa, ja sitä myös hyödynnetään opetuksessa”, Peltomaa sanoo. ”Mutta Oulussa on reilusti paremmat opiskelutilat ja opiskelijaruokailu”, hän jatkaa.
Bolognassa varsinaisia opiskelijaruokaloita ei ole kuin yksi, ja se on naisten kokemusten perusteella laadultaan surkea. Opiskeilijat syövät omia eväitään tai lähiravintoloiden pizzaslaisseja.
”Tässä oppii arvostamaan suomalaista, edullista ja hyvää järjestelmää”, Kurkinen toteaa.
Epäkohtiin kuuluu myös tulostamisen vaikeus. Yliopistoista ei juurikaan löydy opiskelijoiden käyttöön tulostimia, ja kaikki käyttävätkin kaupungilta löytyviä yksityisä tulostusliikkeitä.
”Kirjastoissa opiskelukin on hankalaa, kun pitää aina olla henkilöllisyystodistus mukana ja kaikki laukut sun muut pitää jättää päästäkseen sisälle”, Peltomaa kertoo.
Lopuksi kysyn heiltä, maksaisivatko lukukausimaksua tällaisesta yliopistosta. Vastaus on yksimielinen: ei.
”Täällä on vähän liian ’vahvimmat selviää’ -meininki. Kaikki on hyvin itsenäistä. Siinä on hyvät ja huonot puolensa”, Kurkinen pohtii.
”Ilmaisnäytteenä tämä on erityisen hyvä kokemus, mutta vaikea kuvitella maksavani tästä 1500–3000 euroa per lukukausi. Kyllä suomalaista maksutonta koulutusta on vain ihailtava”, Peltomaa tiivistää.
Opiskelijat kokoontuvat aukioille keskustelemaan sekä opinnoista että elämästä.
Tämä kaupunki kuuluu opiskelijoille
Liityn naisten seuraan heidän suunnatessaan kohti Bolognan yöelämää. Opiskelijoita on kaikkialla ja kaupungin katetut kadut kuhisevat elämää.
Bolognaa kutsutaan pylväskäytävien kaupungiksi, sillä keskusta on niitä pullollaan. Yliopiston opiskelijamäärien kasvaessa kaupunkilaiset laajensivat talojaan kaduille, jotta saivat lisää vuokra-asuntoja. Katujen piti silti pysyä tarpeeksi leveinä, joten talot kasvoivatkin pylväskäytävien ylle.
Halvasta viinistä ja oluesta humaltuessani ymmärrän, että Bolognan yliopisto on nimenomaan opiskelijoiden yliopisto. Kaikki lähtee opiskelijan aktiivisuudesta: kädestä ei pidetä, on toimittava itsenäisesti. Bolognassa opiskelijat pidättävät oikeuden vaikuttaa asioihin suorilla mielenosoituksilla eivätkä tunnu innostuvan parlamentaristisesta vaikutuksesta kuten pohjoismaiset kollegansa.
Ehkäpä yliopiston hallinnolle on vain hyvä, että opiskelijat haluavat tehdä itse, sillä opettajilla on aikaa tutkimukselle ja yliopisto pitää huolen työrauhasta. Opiskelijoiden into saadaan suunnattua kaduille, eikä esimerkiksi kabinetteihin, jossa se voisi hallinnollisessa mielessä olla tehokkaampaa.
Opiskelijat eivät kai koskaan ole heränneet vaatimaan ryhmätyöskentelytiloja, tulostuspisteitä tai edullista opiskeluruokailua. Aktiivit tuntuvat keskittyvän keskenään nahisteluun eivätkä ymmärrä, missä ratkaisut tehdään. Jos tämän potentiaalienergian valjastaisi, sillä voisi rakentaa utopian. Onhan varmasti voimaannuttavaa marssia ja heiluttaa lippuja ja viirejä.
Itse yliopisto on ihailtava toimija yhteiskunnallisessa mielessä. Kaikki Italiassa tuntevat Bolognan yliopiston ja sen tekemän tutkimuksen ja työn. Alueen teollisuus on hyvin mukana koulutusohjelmissa: bolognalainen Lamborghini on tänä keväänä aloittanut koulutusohjelman, jossa insinööriopiskelijat pääsevät kuuluisalle autotehtaalle harjoitteluun valmistamaan moottoreita.
Bologna on hyvin vasemmistolainen kaupunki, ja se näkyy myös yliopistolla.
Oulussa opiskelijasta pidetään huolta
Mutta Oulu on silti kova. Meillä opiskelijasta pidetään huoli, ketään ei haluta menettää. Olemme suorastaan liikuttavan empaattisia opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiessamme.
Bolognaan verrattuna Oulun yliopisto ei ole opiskelijoiden yliopisto. Se on opettajien yliopisto.
Lehtorimme joustavat ja joustavat. Kynnykset eivät ole korkeat, jokaiselle löytyy tarvittaessa erityisjärjestelyt tentteihin ja luennoille. Opiskelijat tunnetaan nimeltä ja jollei opintosuorituksia tule, heistä oikeasti huolestutaan. Ohjausta saadaan käytännössä aina, kun sitä tarvitsevat. Tämä on vähentänyt oululaisen opiskelijan itsenäisyyttä ja puolestaan nostanut opettajan työmäärää.
Missä on tunteen palo, missä protestit ja graffitit?
Oululaiset maisterit eivät ole niin tutkijahenkisiä ja ärhäkköjä kuin bolognalaiset kollegansa, mutta osaavat kuunnella ja pyytää neuvoja. Se on yllättävän tärkeää, etenkin poliittista uraa harkitseville.
Oulussa opiskelijat harvoin marssivat missään, paitsi haalarit päällä. Aktiivinen ylioppilaskunta on hionut vaikuttamisen niin näkymättömäksi ja tehokkaaksi, että mielenilmauksille on varsin harvoin tarvetta. Sen haittapuolena on toiminnan armoton tylsyys valiokuntineen ja toimihenkilöineen. Missä on tunteen palo, missä protestit ja graffitit?
Ehkäpä voidaan sanoa, että Oulun yliopisto ei ole opiskelijapolitiikassaan jämähtänyt 1970-luvulle. Opiskelijat eivät ole rakentaneet tätä taloa, ja siksi heitä on helpompaa opettaa ja rakastaa. Onneksi jossain vaiheessa yliopistolaitoksemme historiassa opiskelija ymmärrettiin resurssina, joka kannattaa hyödyntää. Tämä tarkoittaa, että kannattaa vetää jokainen maisterimankelin läpi, se on pienelle maalle hyväksi.
Yöuneni jäävät vähiin kun metsästän aamuneljältä taksia kohti lentokenttää. Taksikuski puhuu heikosti englantia ja minä vielä heikommin italiaa, mutta juttelemme Bolognasta. Hän on ylpeä yliopistostaan.
