Kurssi kohtaamiseen

Ikääntyneiden vapaaehtoisena kaverina Toni Aaltonen on huomannut, että potilaat eivät ole oppikirjaesimerkkejä, mustaa valkoisella. Sen sijaan ihmisten elämä koostuu useista harmaan sävyistä.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Suvi Vinblad

Lääketiedettä opiskeleva Toni Aaltonen käy ikään kuin itse järjestämäänsä henkilökohtaista soveltavaa kurssia, jossa hän kohtaa potilaita vastaanottotilanteen ulkopuolella. Vapaaehtoisena keikkakaverina Aaltonen auttaa ikäihmisiä esimerkiksi apteekkiasioilla, saattaa hammaslääkäriin tai etsii oikean osaston OYS:n sokkeloista.

”Kun tulen taksilla potilaan kanssa tämän kotoa vastaanotolle, minulla on erilainen käsitys kokonaisuudesta kuin lääkärillä, joka ei näe vastaanottotilanteen taakse”, Aaltonen on havainnut.

Lääketieteen opiskelijana hän on päässyt terveyskeskuslääkärin vieressä seuraamaan muutaman päivän ajan potilaiden virtaa. Vaikka tapaukset voisi lääketieteellisesti kategorisoida diagnoosiensa perusteella samanlaisiksi, Aaltonen huomauttaa, että jokaisella on oma taustansa ja erilaisia syitä toimintaansa. On otettava huomioon se, mitä potilaat ovat aiemmin kokeneet. Juuri näitä asioita pöytänsä ääressä istuva lääkäri ei välttämättä hoksaa.

”Olen kuullut, että suurin osa hoitovirheistä johtuu lääkärin ja potilaan kommunikaation ongelmista”, Aaltonen muistelee. Siksi ihmisen kohtaamisen harjoittelu ei ole turhaa.

Auttaja kuuntelee

Kaikki alkoi karamellista. Juuri Ouluun muuttaneena lääketieteen fuksina Aaltonen seisahti Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) vapaaehtoistoiminnan esittelypöydän ääreen kampuksen aulassa. Hän ei kehdannut syödä tarjottuja makeisia kuuntelematta, mitä esittelijöillä oli sanottavanaan.

”Olin kyllä miettinyt vapaaehtoistöitä jo aiemmin. Tässä vapaus ratkaisi”, opiskelija arvioi.

ODL:n keikkavapaaehtoisena hän saa sähköpostilla tai puhelimitse ilmoituksia avustuskeikoista, joita vastaanottaa noin pari kertaa kuussa. Yhdellä keikalla aikaa voi vierähtää puolestatoista viiteen tuntiin.

Ikäihmisten seuraan Aaltonen tottui, kun ovelta ovelle kiertäneenä markkinatutkimushaastattelijana jäi toisinaan kahville ventovieraiden luo.

”Näin, että monet olivat aika yksinäisiä ja halusivat kertoa asioistaan minulle. Kun sanoin, että olen hakemassa lääkikseen, sain kuulla tarinoita huonoista lääkärikokemuksista. Välillä he kertoivat sota-ajoista.”

Aaltonen toivoisi, että ikäihmisillä olisi enemmän paikkoja, joihin mennä tapaamaan toisiaan. Hoitokodeissa seuraa on, mutta niihin kaikki apua tarvitsevat eivät pääse. Kotihoitajien käynnit voivat Aaltosen mukaan olla rutiinitoimituksia, joissa aitoa kohtaamista tai kuuntelua ei synny. Keikkavapaaehtoinen ei tee hoitajien töitä, vaan auttaa arjessa.

Keinot löytyvät

Toni Aaltosta on joka kerta ollut vastassa eri ikäihminen. Hän sanoo tykkäävänsä uusista ihmisistä ja uusista tilanteista.

”Katselen hetken, minkälainen persoona on kyseessä ja mietin, miten hänelle kannattaisi puhua”, Aaltonen kuvailee. Keikkavapaaehtoisella on hyvä olla sosiaalisten tilanteiden lukutaitoa ja kykyä mukautua vaihteleviin tilanteisiin.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu.”

Kerran avustettava jätti avaimensa kotiin, kun lähti keikkakaverin kanssa lääkärikäynnille. Aaltoselle sanottiin, että avustettavan voi jättää oven taakse odottamaan talonmiestä.

”En jättänyt häntä siihen, vaan reissun päätteeksi halusin etsiä avaimet, jotta ne eivät jäisi seuraavalla kerralla kotiin. Niitä etsittiinkin sitten tunti, koska hän oli laittanut ne aika erikoiseen paikkaan”, kertoo Aaltonen.

Hän ei lamaannu ongelmista, vaan saa hyvän mielen, kun keksii tilanteisiin ratkaisut. Oikeasti hankalia tapauksia ei eteen ole sattunut. Jos joku erehtyy puhuttelemaan Aaltosta esimerkiksi klopiksi tai muuten provosoimaan, hän antaa kommenttien mennä menojaan. Taksimatkojen aikana opiskelija ja ikäihmiset puhuvat hyvässä hengessä harrastuksistaan, arjestaan tai vaikkapa Oulun historiasta.

Kuplasta ulos

Keikkakaverina Aaltonen mainitsee suurimmaksi opikseen elämän perspektiivien huomaamisen. Hän tapaa ihmisiä, joita muuten ei kohtaisi ja kuulee tarinoita, jotka jäisivät pimentoon. Oma kupla on puhjennut.

”Yleensähän sitä on tekemisissä aika samanlaisten tyyppien kanssa, mutta tässä näkee, että asiat elämässä voivat olla hyvinkin toisin kuin itselläni”, hän pohtii.

Aaltonen on oivaltanut, miten monella tavalla ihmiset voivat sosiaalisissa tilanteissa toimia, esimerkiksi vaatia oikeuksiaan tiukasti. Joskus liiankin mukautuvaksi tunnustautuva Aaltonen sanoo ottaneensa heistä mallia.

Keikkakaverina reilun vuoden verran toimittuaan hän ajattelee, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa olla, vaan monta erilaista. Häntä jaksaa edelleen yllättää, miten positiivisina sairaatkin vanhat ihmiset jaksavat pysyä.

”Ennen saatoin vähän pelätä vanhenemista, mutta olen nähnyt, että elämä voi olla silloinkin hyvää. Tärkeintä on, miten kulloiseenkin elämäntilanteeseen suhtautuu”, Aaltonen kiteyttää.

 

Kuka?
» Toni Aaltonen
» 23 vuotta.
» Kotoisin Forssasta, asuu Tuirassa.
» Opiskelee Oulun yliopistossa lääketiedettä toista vuotta.
» Työskennellyt viimeiset kolme kesää rantapelastajana. Tehnyt myös markkinatutkimusta ovelta ovelle kiertävänä haastattelijana.
» Oulun Lääketieteellisen Killan apuisäntänä vastaamassa kiltatalo Walhallasta ja tapahtumien järjestämisestä. Lukioaikoina opiskelijoiden hallituksessa.
» Vapaa-ajalla ikääntyneiden keikkakaverina Oulun Diakonissalaitoksen kautta.
» Harrastaa crossfitiä, thainyrkkeilyä, voimajoogaa ja lenkkeilyä. Koripalloilijan pelipaikalta siirtynyt tuomarin tehtäviin. Katselee paljon elokuvia.
» Lapsena unelma-ammatti oli lääkäri. Välillä mietti myös koripalloammattilaisuutta.
» Haaveilee valmistumisesta ja työelämään siirtymisestä sekä onnellisuudesta.
» Toivoo, että ihmiset ottaisivat asioista selvää ennen kuin avaavat suunsa ja antavat kannanottoja.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Laadukkaamman koulutuksen rakentaja

Yliopiston uusi koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä kuvailee itseään kehittämisorientoituneeksi. Opiskeluajoistaan asti hän on miettinyt, miten opetuksen voisi toteuttaa paremmin.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Joel Karppanen

Syksyllä Helka-Liisa Hentilä on joutunut liikkumaan keskustan ja Linnanmaan väliä edestakaisin pahimmillaan kolme kertaa päivässä. Elokuun loppuun saakka arkkitehtuurin tiedekunnan dekaanina toimineen Hentilän työpöytä sijaitsee vielä Rantakadulla. Oman huoneen koulutusrehtori saa pääkampukselta marraskuussa.

Aika on kulunut omien saappaiden hahmottelemiseen Olli Silvénin seuraajana. Monet asiat yliopiston hallinnossa ovat tuttuja, ja Silvéniltä hän aikoinaan peri myös teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanin tehtävän.

”Yhteistyömme on ollut hyvää. Silvén on tehnyt ison työn järjestelmiin, jotka keräävät tilastotietoa esimerkiksi opintopisteiden suorittamisesta. Nyt on aika keskittyä laadun varmistamiseen”, Hentilä suunnittelee.

Tilastodataa tarvitaan kehitystyön taustaksi, mutta muutos ei koulutusrehtorin mukaan tapahdu itsestään vaan ihmisten kautta. Siksi Hentilä on kiertänyt keskustelemassa tiedekuntien koulutustoimikunnissa, koulutuksen johtoryhmässä ja koulutusneuvostossa. Lisäksi hän on tavannut sidosryhmiä, kuten ylioppilaskuntaa.

Koulutusrehtorina Hentilä toivookin olevansa helposti lähestyttävä, tulevaisuuteen tähtäävä ja aikaansaava, mikä tarkoittaa sitä, että pienemmät, operatiiviset asiat hoidetaan ripeästi, jotta strateginen pitkän aikavälin tavoite toteutuu.

Olennaiset opiskelijat

Yliopistossa käy tällä hetkellä myllerrys. Yhtä aikaa valmistellaan strategia-, rahoitus- ja organisaatiouudistuksia. Hentilä näkee koulutuksen erittäin tärkeänä osana sekä yliopiston strategiaa että rahoitusta.

”Rahoitus on voimakkaasti tulosohjautuvaa ja tutkimusryhmillä on siinä suuri rooli. Kokonaisuuden kannalta myös koulutuksen tuloksellisuus on merkittävä. Koulutus ja tutkimus ovat tiiviissä suhteessa”, hän muistuttaa ja kaipaa tutkijoiden tuottamaa tietoa enemmän opetukseen.

Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi.

Organisaatiouudistuksen myötä vararehtorit saavat vastuulleen tiedekuntia ja yksiköitä. Hentilä toimii esimiehenä Oulun yliopiston kauppakorkeakoululle, humanistiselle tiedekunnalle sekä arkkitehtuurin ja kasvatustieteiden tiedekunnille, Täydentävien opintojen keskukselle (TOPIK), Oulun yliopiston tutkijakoululle (UniOGS), yliopiston kirjastolle ja koulutuspalveluille.

Koulutusrehtorin rooli on seurata heidän tavoitteidensa saavuttamista ja sparrata. Hentilä toivoo tiedekuntien koulutustoimikunnissa kuulevansa myös opiskelijoita.

”Arkkitehtuurin tiedekunnassa meillä on opiskelijoihin mutkattomat välit, heitä kuunnellaan. Opiskelijat ovat uudentava ja eteenpäin vievä voima”, hän perustelee.

Kohti parempaa

Omien opintojensa loppuvaiheessa Hentilä kiinnostui siitä, miten suunnittelutyön opettaminen arkkitehdeille onnistuu mahdollisimman hyvin. Näihin teemoihin pureutuivat hänen lisensiaatintyönsä ja väitöstutkimuksensa.

”Minulla on ollut kehittämisorientaatio asioihin koko työurani ajan. Arkkitehti haluaa aina nakertaa ja rakentaa maailmaa paremmaksi”, kuvailee Hentilä.

Hän pitää myös koulutusrehtorin työtä mahdollisuutena vaikuttaa, sillä yliopistosta pyrähtää osaajia eri puolille maailmaa tärkeisiin tehtäviin.

Helka-Liisa Hentilä nostaa kolme sanaa ohjaamaan tulevaa suuntaansa: prosessit, sujuvuus ja laatu, joista kaksi ensimmäistä liittyvät kiinteästi toisiinsa. Niillä hän tarkoittaa sitä, että kurssien läpäisemiselle ei olisi turhia esteitä esimerkiksi suoritusjärjestyksen vuoksi. Näin tutkinnotkin valmistuisivat ajallaan.

Myös vaihtojaksoilla ulkomailla käytävien kurssien korvaavuutta tulisi sujuvoittaa.

Kansainvälisyys on Hentilälle osoitus koulutuksen laadusta, sillä se kuuluu tähän päivään. Hän toivoo, että vaihto-opiskelijat, kansainväliset tutkinto-opiskelijat ja omat opiskelijamme kävisivät samoja kursseja.

Oppimisympäristöjen – niin digitaalisten kuin fyysisten – kehittäminen on toinen laadun ulottuvuus.

”Opiskelijoilta odotetaan tehokkuutta, mutta se ei onnistu ilman toimivia oppimisympäristöjä. Oppimiskokemus on tärkeä. Tämän kehittämiseen tarvitsemme resursseja”, Hentilä sanoo ja naurahtaa, ettei maailma ole koskaan valmis. Palo parantamiseen pysyy.

 

Kuka?

» Helka-Liisa Hentilä
» Oulun yliopiston koulutusrehtori 1. syyskuuta alkaen.
» 53 vuotta.
» Kotoisin Helsingistä, asuu Itä-Tuirassa.
» Työskennellyt Oulun yliopistossa arkkitehtuurin tiedekunnassa dekaanina, yhdyskuntasuunnittelun professorina ja teknillisen tiedekunnan koulutusdekaanina. Tutkimus- ja opetustehtävissä yliopistoissa ja korkeakouluissa niin Suomessa kuin Ruotsissa. Arkkitehtitoimistoissa ja omassa yrityksessään arkkitehtina.
» Valmistunut arkkitehdiksi Oulun yliopistosta 1987. Lisensiaatiksi 1990. Tekniikan tohtoriksi 1993 Kuninkaallisesta teknillisestä korkeakoulusta Tukholmasta. Myös pedagogisia opintoja.
» Unelma-ammatti lapsena oli arkkitehti.
» Vapaa-ajalla harrastaa liikuntaa monipuolisesti, esimerkiksi ratsastusta ja työmatkapyöräilyä. Nuorempana listaan kuuluivat myös jääkiekko ja alppihiihto.
» Haaveilee tietokirjallisuuden lukemiseen käytettävästä ajasta, jotta maailmaa olisi helpompi jäsentää.
» Toivoo, että yliopistot säilyvät yhteiskunnallisesti merkittävinä instituutioina, jotka kykenevät uudistamaan kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää:

Kun arkijärki ei riitä

Tuutoropiskelija laajentaa yhteisten pohdintojen kautta sekä muitten että omien ajatustensa ratoja. Pelkkä luennoilla istuminen ei riitä siihen, että yliopisto pystyisi valmistamaan asiantuntevia osaajia työmaailmaan.

TEKSTI Sanna Häyrynen

KUVAT Anna Mansisto

Jos joku haluaa oppia, häntä pitää auttaa. Tätä mieltä on kemianopiskelija Tuomas Vielma, joka pyrkii estämään sen, että kenenkään opintopisteet – tai jopa tutkintotodistuksen saaminen – jäisivät roikkumaan ylitsepääsemättömien aivopähkinöiden vuoksi.

”Ovathan kurssit välillä aivan hemmetin vaikeita!” hän tuskastelee.

Siksi Vielma on opastanut opiskelukavereitaan kemianopiskelijoiden tuutortuvalla.

Reilu vuosikymmen sitten ainejärjestö Valenssi onnistui saamaan huoneen omatoimista tukiopetusta varten. Kemian laitoksen tammikuisesta muutosta asti tuutortupa on sijainnut Valenssin kopiksi kutsuttavalla kiltahuoneella.

Tupa on sermein rajattu tila. Sinne opiskelijat ovat vieneet yliopistolta pelastettuja tietokoneita ja kirjaston poistolaareista napattuja oppikirjoja. Tuvalle voi mennä milloin tahansa ja kysyä kiltahuoneella oleskelevilta kavereilta tukea.

Myös järjestettyä lisäoppia annetaan, jos kursseihin ei kuulu pakollisia laskuharjoituksia. Toissa vuonna fysikaalisen kemian ensimmäisen kurssin kanssa kävi onni, kun tuutoropetuksen toteuttamiseen saatiin ylioppilaskunnalta Universitas-rahaa. Avustuksen voi käyttää vain kerran, joten toiminta jatkuu vapaaehtoisten voimin.

”Nyt olen kaverin kanssa ideoinut, että laboratorioharjoitusten valmisteluun ja raportointiin voisi antaa tuutorointia, koska tehtävät ovat usein todella työläitä ja aikaa menee enemmän kuin opintopisteet antaisivat olettaa”, Vielma suunnittelee.

Auttavat ajatusmallit

Aina ideointiin ei riitä kavereita. Viime kevään fysikaalisen kemian toisen kurssin tuutoropetusta Vielma antoi yksin.

Hän ei koe, että tuutorointi veisi kohtuuttomasti aikaa, vaikka siitä ei palkkiota saakaan. Fysikaalisen kemian tuutortuokioita Vielma antoi kymmenelle osallistujalle kevätlukukaudella neljä tuntia keskiviikkoisin. Valmisteluun meni pari tuntia lisää, kun Vielma kävi laskut läpi, teki muistiinpanot ja mietti, missä virheitä voisi ilmetä.

”Fysikaalisen kemian kvanttimekaniikan asiat ovat niin abstrakteja, ettei niitä voi arkijärjellä ymmärtää. Yritän tarjota yksinkertaistavia ajatusmalleja”, hän kertoo opetustavoistaan.
Vielma esimerkiksi saattaa visualisoida lämpöenergian tuottamisprosessin piirtämällä atomeja esittäviä palloja, jotka tökkivät toisiaan ja levittävät lämpöä.

Kun kysyy oikeanlaiset kysymykset, rattaat lähtevät liikkeelle ja tuutoroitava saa ideasta kiinni.

Kysyminen on toinen toimiva konsti.

”Kun kysyy oikeanlaiset kysymykset, rattaat lähtevät liikkeelle ja tuutoroitava saa ideasta kiinni. Sitten ajatusta voi työstää eteenpäin ja ongelmat ratkeavat.”

Tuutorin ei Vielman mukaan tarvitse olla ylivoimainen luonnontieteen asiantuntija. Oleellisinta on keskusteleminen ja näkökulmien vaihtaminen.

Opettajaksi Vielma ei tähtää, vaan voisi nähdä itsensä nimenomaan fysikaalisen kemian asiantuntijatehtävissä. Tuutoroinnin kautta hän on oppinut ymmärtämään, miten opiskelukaverit ajattelevat tuon alueen ilmiöistä. Myös kemiaan kuuluu pohtiminen.

Tuloksen kanssa ulos

Alun alkaen tuutortupa on kuulemma matematiikan puolestapuhujan, Oulun yliopistossa opettaneen Alli Huovisen keksintö. Matematiikan, kemian ja fysiikan opiskelijat ovat ottaneet toiminnan omakseen. Teknillisessä tiedekunnassa järjestetään laskuharjoituksia, ja muilla aloilla opiskelijat voivat järjestää omatoimisesti esimerkiksi lukupiirejä tai study group -kokoontumisia, joissa tehtäviä ratkotaan yhdessä.

Tuomas Vielma kannustaa ainejärjestöjä tarjoamaan bileitten lisäksi tukea myös opiskeluun, koska se ei välttämättä vaadi edes rahallisia uhrauksia, vaan viitseliäisyyttä.

Hän on havainnut, että tuutortoiminnalla on suora vaikutus oppimistuloksiin. Ne, jotka käyvät laskuharjoituksissa tai tuutortuvalla saavat parempia arvosanoja tenteistä. Pelkät numerot eivät silti ratkaise. Olennaista on ymmärtää ilmiöt.

”Jos meistä halutaan kouluttaa asiansa osaavia kemistejä, pelkkä luennoilla käyminen ja ulkoa opettelu eivät riitä”, Vielma näpäyttää.

Omalta oppiaineeltaan hän toivookin ohjatun tuutoroinnin mahdollistamista esimerkiksi materiaaleja tarjoamalla.

”On väärin, jos opettaja tentin jälkeen sanoo, että tämä olisi pitänyt tehdä näin ja näin, jos tietoa ei ole annettu missään”, hän sanoo.

Tuutoreiden tarkoitus ei silti ole tehdä opettajien työtä, vaan tarjota kanava yhteiselle syventymiselle. Vielma korostaa, etteivät tulevaisuuden luonnontieteilijätkään homehdu omissa kammioissaan, sillä he tekevät ryhmätyötä. Hänen mielestään ei ole väliä, onko kyse orgaanisesta kemiasta vai henkilökemiasta. Keskustelu auttaa molemmissa.

 

Kuka?
» Tuutoropiskelija Tuomas Vielma.
» 21 vuotta.
» Asunut aina Oulussa, tällä hetkellä Värtössä.
» Opiskelee kemiaa pääaineenaan. Sivuaineina matematiikkaa ja fysiikkaa.
» Oli kesän töissä tutkimusassistenttina Kokkolassa Bolidenin sinkkitehtaan tutkimuslaboratoriossa. Edelliskesänä samassa tehtaassa prosessinhoitajana. Työskennellyt lisäksi rakennustyömailla.
» Kemianopiskelijoiden ainejärjestö Valenssin puheenjohtaja. Toiminut myös excumestarina ja Valenssin lehden päätoimittajana.
» Aktiivisena tuutorina kemianopiskelijoiden tuutortuvalla.
» Kouluaikoina toimi tukioppilaana.
» Lapsena unelma-ammatteja olivat astronautti, tähtitieteilijä ja leipuri.
» Vapaa-ajalla treenaa painonnostoa.
» Haaveilee valmistuvansa hyvillä papereilla ja saavansa mielenkiintoisen asiantuntijatyön.
» Toivoo, että opiskelijat uskaltaisivat motivoida toisiaan oppimaan.

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue lisää: