Avaruudella on meille asiaa

Jokaisen olisi hyvä tuntea avaruutta, toteaa Iikka Kivi.

Kolumni  | 

Teksti Iikka Kivi

Välillä minua ihmetyttää se, että ihmiset eivät tunne tähtitaivasta. Otava taivaalta juuri ja juuri löydetään ja ehkä osataan arvata tuikkimaton taivaankappale planeetaksi, mutta siihen tietämys jää.

Arvelen tämän johtuvan suurelta osin kaupungistumisesta – ihminen on siitä ihme epeli, että se osaa muuttaa kaikki luonnon fysikaaliset ilmiöt saasteeksi: äänen, ilman ja viimeisimpänä valon. On se nyt jotensakin noloa, että 2,5 miljoonaa vuotta tänne asti raahautunut Andromedan galaksin valo jää näkymättä, kun oululainen apina haluaa pelata jääpalloa kirkkaassa valaistuksessa kello seitsemän illalla.

Yleissivistykseen tulisi kuulua itsensä laittaminen kosmiselle kartalle, koska se auttaa hahmottamaan maailmankaikkeuden historiaa. Kuu on osa meitä, kolmannen kappaleen maapallosta irtiriuhtaisema pala. Venuksen ilmeetöntä tonnin seteli -pilvimassaa tuijottaessamme ja sen alla riehuvia helvetillisiä oloja kuvitellessamme voimme kenties kurkistaa maapallon lämpenemisen tulevaisuuteen. Ja Orionin tähtisumuun katsellessamme voimme nähdä nuorta kosmista elämää, vastikään syntyneitä tähtiä, meidän tarinamme alkupisteen tapahtumassa uudelleen.

Vaikka jätettäisiin edellä mainitut oppimiseen liittyvät seikat huomiotta, tähtitaivaan tuntemattomuus voi olla ihmiselle haitaksi. Uskon, että piiloon jäävä avaruus väistämättä tekee ihmisestä lyhytnäköisen, typistää katseen vain välittömään lähipiiriin ulottuvaksi. Perspektiivi katoaa, nöyryys hiipuu.

Minuun avoimen tähtitaivaan äärettömän näkymän ja käsittämättömän koon vaikutus on kahtalainen: toisaalta se saa oloni tuntumaan yksinäiseltä ja kokemaan olemassaolon tuskaa – mitä tarkoitusta minun kaltaisellani pienellä hiekanjyvällä voisi olla näin isossa kuvassa? Ja samalla rajaton tähtitaivas myös rauhoittaa: jos kaikki on näin isolle kanvaasille vedetty ja minä olen hädin tuskin yksi pieni pensselinkosketus siinä, tuskin voin mokata kovin raskaalla tavalla.

Avaruuden kylmyys, pimeys ja äärettömyys tuntuvat pelottavilta. Toisaalta taas tuo samainen tyhjyys on antanut meille kodiksi mukavan planeetan ja sinne lajitovereiksi kasan hauskoja apinoita, joten mikäs tässä öllötellessä. Avaruuden aiheuttamaa eksistentiaalista kriisiä helpottaa eniten toisen ihmisen läsnäolo: aika pienessä ruuhessa tässä istutaan, mutta ainakin samassa veneessä kaikki.

Ihmisen tapa katsella tähtiä, antaa niiden ruokkia mielikuvitusta, pistää mieli askartelemaan suurten kysymysten parissa ja ihailla kosmoksen kauneutta on tuhansia vuosia jatkunut perinne, jonka merkittävyys ihmiselle on paljon suurempi kuin kaikkien piispojen, temppeleiden ja rituaalien tuoma arvo koskaan.

Sitä ei saa päästää katkeamaan.

Julkaistu 11.11.2015 numerossa 9/2015

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, joka tekee mahdollisimman vähän työtä jotta voisi viettää mahdollisimman paljon aikaa lintutornissa. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue seuraavaksi

Elintason lasku ei tarkoita elämänlaadun laskua

Iikka Kivi

Kolumni

2.8.2019

En halua olla autoilija – ja se horjuttaa käsitystä aikuisen elämästä

Sanna Häyrynen

Kolumni

26.6.2019

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821