Kauko Keskisärkällä ei ole aiempaa ylioppilaskuntakokemusta, joten hyppääminen OYY:n sydämeen on aluksi uuden opettelua. Nousu ylioppilaskunnan johtoon sen ulkopuolelta on sekä haaste että mahdollisuus: “Ehkäpä juuri siksi voin tarjota uusia näkökulmia asioihin tai jopa kyseenalaistaa joitakin vanhoja tapoja toimia.”

Ylioppilaskunnan uudelle pääsihteerille Kauko Keskisärkälle opiskelijan hyvä elämä tarkoittaa tasapainoista kokonaisuutta, johon kuuluu kavereita, tukea ja terveyttä

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto valitsi helmikuussa ylioppilaskuntaan uudeksi pääsihteeriksi Kauko Keskisärkän. "Kuulostaa, että työsarkaa on paljon, joten innolla odotan pääseväni syventymään pääsihteerin tehtäviin”, Keskisärkkä toteaa.

TEKSTI Venla Tuohino

KUVAT Anni Hyypiö

Johtamista, yritysjuridiikkaa ja kansainvälistä liiketaloutta opiskellut Kauko Keskisärkkä siirtyy OYY:n pääsihteeriksi Pohjois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerin paikalta.

Keskisärkän luottamustehtävälista kertoo kiinnostuksesta johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn.

“Minulla on vankkaa osaamista ja ymmärrystä siitä, miten järjestömaailma toimii. Sitten tietysti talouteen ja sidosryhmiin liittyvä osaaminen on hallussa.”

Keskisärkällä ei ole aiempaa ylioppilaskuntakokemusta, joten hyppääminen OYY:n sydämeen on aluksi uuden opettelua. Nousu ylioppilaskunnan johtoon sen ulkopuolelta on sekä haaste että mahdollisuus: “Ehkäpä juuri siksi voin tarjota uusia näkökulmia asioihin tai jopa kyseenalaistaa joitakin vanhoja tapoja toimia”, Keskisärkkä sanoo.

Hän kehuu tulevaa työyhteisöään “pieneksi mutta tehokkaaksi järjestöksi”, jonka vastuulla on noin 11 000 opiskelijan edunvalvonta. Aikeena on olla luottamuksen arvoinen tiimipelaaja ja joukkueen kapteeni.

Yhdeksi tärkeäksi seikaksi Keskisärkkä mainitsee ryhmädynamiikan syntymisen. Se tulee tarpeeseen, koska OYY:n hallitukseen on tullut uusia jäseniä ja toimistolle uusia työntekijöitä.

“Paras tilanne olisi se, että minä olen se, joka keittää kahvit, jotta asiantuntijat saavat keskittyä asiantuntijatöihin.”

Keskisärkkä toki vitsailee, mutta tähdentää että OYY:ssa tarvitaan kipeästi työrauhaa, jotta kaikki saavat keskittyä omiin töihinsä.

Opintoihin tarvitaan lisäjoustoa

Pari vuotta valmistumisensa jälkeen Linnanmaalle palaava Keskisärkkä suitsuttaa kampuksen uusia tilaratkaisuja. Hän pitää tärkeänä, että opiskelijoilla on käytössään laadukkaita ryhmätyö- ja opiskelutiloja sekä paikkoja sosiaaliselle kanssakäymiselle.

OYY:n mottona on opiskelijan hyvä elämä. Keskisärkän mukaan se tarkoittaa tasapainoista kokonaisuutta, johon kuuluu kavereita sekä riittävästi tukea ja terveyttä. Myös kaupungin tulee olla vastaanottavainen ja opiskelijaystävällinen.

“Opiskeluaika on 5−7 vuoden mittainen pätkä elämästä, monenlaisia tilanteita voi tulla eteen. Ongelmiin täytyy saada apua.”

Keskisärkän mukaan on hälyttävää, jos opiskelija kärsii työuupumuksesta jo ennen työelämään siirtymistä. Hän toivoo opiskeluaikaan enemmän yksilöllistä joustoa ja tukitoimia, jotka kattavat asetetut vaatimukset.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että opiskelijan toimeentulon on riitettävä silloinkin, jos ei käy töissä opiskelun ohessa.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Viime syksynä OYY linjasi, että automaatiojäsenyydestä tulisi luopua. Ylioppilaskuntien tulevaisuuteen Keskisärkkä ei halua vielä ottaa kantaa.

“Vaikea ennustaa. Toistaiseksi jäsenyys on lainsäädännöllä turvattu, ja olen käsityksessä että Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) ei kannata jäsenyyden muuttamista vapaaehtoiseksi.”

Keskisärkkä ymmärtää heitäkin, jotka toivovat muutosta nykyiseen tilaan, mutta laskee itse aina saaneensa jäsenyydestä riittävän hyödyn.

Nykyinen järjestelmä takaa turvan yliopisto-opiskelijoiden edunvalvonnalle, jonka johtaminen puolestaan on Keskisärkän työ. Muita tulevaisuuden urahaaveita hän ei halua avata. Tärkeintä on nyt päästä oppimaan pääsihteerin työstä kaikki mahdollinen.

 

Kuka?

Kauko Keskisärkkä

» Syntynyt vuonna 1987 Oulussa.

» Perheeseen kuuluu avopuoliso, 1-vuotias tytär, kissa ja kaksi kilpikonnaa.

» Valmistunut vuonna 2017 kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta pääaineenaan johtaminen. Tutki gradussaan rekrytointia oululaisissa pelifirmoissa.

» Aloittaa 27. helmikuuta OYY:n pääsihteerinä.

» Työskennellyt aiemmin Pohjois-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä.

»  Monetra Oulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja, Kiinteistö Oy Oulun Tetran hallituksen puheenjohtaja ja Pohjois-Suomen Sanomalehti Oy:n toimitusjohtaja.

» Harrastaa omakotitalon remontointia, rentoutuu ystäviensä kanssa pelaamalla 7 Wonders -lautapeliä. Haaveilee reissaamisesta, joka on perhe- ja työelämän kiireiden vuoksi jäänyt vähemmälle.

Venla Tuohino

Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.

Lue lisää: