Lokakuun levyarviot

Ellinoora: Villi lapsi Tunnistettavalla äänellä varustettu oululaislähtöinen Ellinoora on sinkoutunut salamana suomalaisen radiopopin kärkikaartiin. Platinahitti Leijonakuningas saa nyt ympärilleen debyyttialbumillisen tuoretta, kohtuullisen tarttuvaa materiaalia, joka on suurelta osin lähtöisin laulajattaren omasta kynästä. Hatunnosto omaperäisyyden sijaan omavaraisuudelle, esikuville Pelle Miljoonasta Beatlesiin sekä maanläheisille, luonteville ja paikoin nokkelillekin lyriikoille. 3/5   Mira Luoti: Tunnelivisio PMMP:n Paula Vesalan […]

Oulun ylioppilaslehti 2016

Ellinoora: Villi lapsi

Tunnistettavalla äänellä varustettu oululaislähtöinen Ellinoora on sinkoutunut salamana suomalaisen radiopopin kärkikaartiin. Platinahitti Leijonakuningas saa nyt ympärilleen debyyttialbumillisen tuoretta, kohtuullisen tarttuvaa materiaalia, joka on suurelta osin lähtöisin laulajattaren omasta kynästä. Hatunnosto omaperäisyyden sijaan omavaraisuudelle, esikuville Pelle Miljoonasta Beatlesiin sekä maanläheisille, luonteville ja paikoin nokkelillekin lyriikoille.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Mira Luoti: Tunnelivisio

PMMP:n Paula Vesalan ja Jori Sjöroosin jälkeen on Mira Luotin vuoro esitellä uusi projektinsa. Biisien tuottamisesta ja tekemisestä vastaa nyt Arto Tuunela, ja niinpä Tunnelivisiossa kuuluvat PMMP:n kaikujen lisäksi jopa huvittavan selvästi Pariisin Kevään tunnelmat. Levy on sinänsä mukavasti eteenpäin soljuvaa poppia, mutta silloin kun ei suoraan jäljitellä Pariisin Kevättä (esim. Lähiölaulu), on punainen lanka vähän hukassa. Päätösraita Päästä irti osuu maaliin.

3/5

 

Oulun ylioppilaslehti 2016

Sydän, sydän: Molskis

Avantgarde-poprockimme kirkkainta kärkeä edustava Sydän, sydän ilahduttaa ystäviään uudella albumilla neljän vuoden paussin jälkeen. Vaikka tuttuja elementtejä ei yhtyeen tekemisestä tarvitse Molskikseltakaan suurennuslasilla etsiä, paljon on taas menty omalla polulla eteenpäin. Kiemuroita ja polveilevuutta ei suinkaan ole aiempiin teoksiin verrattuna karsittu, mutta jotenkin bändi pudottelee menemään vielä entistäkin rennommin, itsevarmemmin ja hypnoottisemmin.

4/5

Marko Pyhähuhta

Oulun ylioppilaslehden avustaja jo vuodesta 2001. Monta päätoimittajaa uuvuttanut joka paikan höylä keskittyy lehdessä lähinnä levyarvioitten rustaamiseen, ja vuosien varrella ruodittuja albumeita on kertynyt satoja. Ylkkärin ulkopuolella häntä työllistävät muun muassa kielenkääntäminen ja elokuvien tekstittäminen sekä Kärppien kotipelit Kiekko-Kalevan leivissä. Twitter: @markopyhis

Lue lisää:

Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta

Kokoelman melankolinen, alkoholin huuruinen tunnelma istuu saumattomasti suomalaiseen sielunmaisemaan, jossa vodkan hajuinen isä on taas pilannut joulun ja mustasukkaisuus tappaa.

On hämmentävää, että yhdysvaltalaisen runoilijan ja novellistin Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta -klassikkokokoelman kaikki 17 novellia julkaistiin ensimmäistä kertaa suomennettuna vasta tänä syksynä.

Kokoelman melankolinen, alkoholin huuruinen tunnelma istuu saumattomasti suomalaiseen sielunmaisemaan, jossa vodkan hajuinen isä on taas pilannut joulun ja mustasukkaisuus tappaa.

Carverin novellit ovat minimalistisia. Henkilöhahmot ovat alempaa keskiluokkaa, duunareita, räkäisten motellien pitäjiä, maidonjakajia ja siivoojia. Jotkut ovat elämänsä hajoamispisteessä, vaikka eivät ehkä osaa aavistaa sitä. Toiset ovat kokeneet valtavan menetyksen. Emme tiedä mitä heille on tapahtunut tai miksi, mutta tunnemme katastrofin jälkiseuraukset. Maailma on kyyninen ja ahdistava. Onneksi on myös lämpimiä ja inhimillisiä kohtia. Niitä todella tarvitaan, koska paikoitellen rivien välissä piilevä väkivalta ja naisviha saavat ihon kananlihalle.

Voisi olettaa, että alkoholista ja väkivallasta ammentava likainen realismi tuntuisi lukukokemuksena tahmealta kuin ginin tahrima lattia. Carverin tyyli on kuitenkin edelleen raikas. Novellit käsittelevät tukahdutettua aggressiota melkein elegantilla tavalla.

Carver on yksityiskohtien mestari. Pienin liikkein tunnelma kasvaa aina vain painostavammaksi. Paineen täytyy jossain vaiheessa purkautua. Lukija tietää, että pian tapahtuu jotain kauheaa. Vaaran tunne ei hellitä edes viimeisen lauseen kohdalla – päinvastoin. Novellien viimeinen lause on monesti se häiritsevin. Välillä shokkilauseen kaava jopa häiritsee, vaikka se tuokin kokoelmaan yhtenäisyyttä.

Carver kuoli keuhkosyöpään 50-vuotiaana vuonna 1988. Klassikko puhuttelee jälleen uutta lukijasukupolvea. Nimikkonovellin keittiökohtaus nähtiin viime vuonna ohjaaja Alejandro González Iñárritun Oscar-palkitussa elokuvassa Birdman.
Suomessa liki 20 vuoden julkaisutauon jälkeen Carveriin tarttui Kustannusosakeyhtiö Sammakko, joka julkaisi pari vuotta sitten runokokoelman Sateisten päivien jälkeen. Sammakko jatkoi Carverin ystävien hemmottelua kustantamalla tämän novellikokoelman, jonka on suomentanut Seppo Lahtinen.

Carverin konstailematon kieli kääntyy sinänsä ongelmitta suomeksi. Toisaalta juuri kielen niukkuus tekee sen tunnelmasta haastavan käännettävän. Alkuperäiskielellä novellit ovat niin riisuttuja ja hiottuja, että niiden hienovarainen tasapaino väistämättä kärsii toiselle kielelle käännettäessä.

Eleonoora Riihinen

Maailmantuskaa poteva toimittaja ja kirjallisuuden opiskelija. Twitter: @EleonooraRiihin

Lue lisää: