Kuvassa Matti Sipola ja Aleksi Lappalainen. Kuvaaja Aleksi Lappalainen.

Absurdia dialogia näyttämöllä – Suomen huonoimmin palkatut miehet lupaavat eläväistä sanatulitusta

Ajankohtaisuuden sijaan Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 -näytelmässä käsitellään ikuisia teemoja ja inhimillisiä tunteita. Ne eivät tule ajan saatossa muuttumaan.

Kulttuuri  | 

Teksti Petri Huttunen

Oulun ylioppilasteatterissa tapahtuu kummia. Tulossa on Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017. Ei kai millään produktiolla voi olla noin pitkää ja kummallista nimeä?

Näytelmän sivustolla kerrotaan, että luvassa on ”kutkuttavaa dialogia sisältävä absurdi katsahdus kahden miehen päivään”.

Näytelmän on ohjannut ja käsikirjoittanut Matti Sipola, joka näyttelee myös toisen pääosista. Vastaparina nähdään Aleksi Lappalainen, joka huolehtii myös näytelmän musiikista ja äänisuunnittelusta.

Näytelmän teemoja ja tarinaa ei avata liikaa etukäteen. Kuvauksen mukaan näytelmässä miesten tulee valita novelli kustantajalle iltaan mennessä, mutta henkilökohtaiset ongelmat, kalastus, rahan puute ja unet tulevat kuitenkin väliin. Näytelmä on tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä.

Jännitys- ja yllätysmomentti halutaan säilyttää. Juonen ja tarinan avaamisen sijaan saamme nähdä prologin, hämmentävän lyhytelokuvan: Palkattomat pojat. Sipolan ja Lappalaisen käsikirjoittaman lyhytelokuvan voi katsoa Oulun ylioppilasteatterin nettisivuilla ja Facebook-sivulla.

Palkattomat pojat on melkoinen trippi outoon mielenmaisemaan. Hauskasta lyhytelokuvasta jää hämmentynyt olo – mitä ihmettä tapahtui?

Käsikirjoittaja Matti Sipola kertoo vaatimattomasti laittelevansa vain sanoja peräkkäin, mutta elokuvasta löytää jokaisella katselukerralla uusia tasoja. Ehkäpä juuri tämä on absurdin kerronnan vahvuus.

Kyse ei ole selvästi perusteatterista selkeine juonikuvioineen ja teemoineen. Absurdin tekstin sovittaminen näyttämölle ei ole ilmeisin valinta.

”Halusin kirjoittaa kahdelle henkilölle dialogin ja halusin näytellä toisen osan, koska muuten sitä saa itse niin pieniä rooleja. Minä tykkään kirjoittaa mitä haluan ja, kun saa kirjoittaa mitä haluaa, niin ei sen tarvitse seurata oikean maailman sääntöjä”, käsikirjoittaja ja näyttelijä-ohjaaja Sipola kertoo.

Tekstien kirjoittaminen on Sipolalle antoisaa puuhaa. Kirjoittaja huomasi, että silloin kun hänellä on työskennellessä hauskaa, muutkin tykkäävät tekstistä, ja hän saa kirjoittaa ja toteuttaa näytelmiä.

Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017 on Matti Sipolan ensimmäinen kokopitkä näytelmä. Aiemmat Oulun ylioppilasteatterille ohjatut lastennäytelmät Nallea jännittää ja Uhrak Ellan otettiin innolla vastaan.

”Sain avopuolisolta kannustusta lasten pienoisnäytelmän kirjoittamiseen ja, kun se esitettiin muutamaan kertaan ja siitä tuli hyvää palautetta, niin yllättäen siitä tuli hyvä mieli.”

Sipola on luonut lisäksi Aleksi Lappalaisen kanssa Etsivä Koistinen –Youtube-sarjan.

Käsikirjoitus kokopitkään näytelmään muotoutui hiljalleen. Yksittäiset kohtaukset lähtivät kuljettamaan tekstiä ja pian löytyi punainen lanka, josta Sipola alkoi muokkaamaan lopullista näytelmätekstiä.

Lyhytelokuvassa ja näytelmän johdannossa tulitetaan kirjallista tekstiä hengästyttävällä nopeudella. Mieleen tulee ensin Aki Kaurismäki, joka on ottanut liikaa vauhtia.

”Näytelmä on hengästyttävä, jos ei vielä hengästyttävämpi kuin lyhytelokuva, mutta suvantojakin on. Puhetta, puuhastelua ja musiikkia se sisältää. Näyttelemisen olisi tarkoitus olla aika eläväistä. Rohkenenko jopa sanoa, että toimintaa saattaa olla luvassa”, Sipola kertoo.

Teatteri on nykyisin usein joko klassikkosovituksia tai osoittelevan ajankohtaista ja kantaaottavaa. Matti Sipolan absurdi näytelmä ei varsinaisesti kommentoi tätä päivää. 

Sipola kitetyttää, että ajankohtaisuuden sijaan näytelmässä käsitellään ikuisia teemoja ja inhimillisiä tunteita. Ne eivät tule ajan saatossa muuttumaan.

 

Oulun Ylioppilasteatteri esittää: Suomen huonoimmin palkatut miehet valitsevat Suomen parhaimmat novellit 2017.

Ensi-ilta Valvenäyttämöllä 5.10. kello 19. Muut esitykset: pe 12.10., la 13.10., pe 19.10., la 20.10., pe 2.11., la 3.11., pe 9.11., pe 16.11., la 17.11. Valvenäyttämöllä kello 19.

Julkaistu 4.10.2018

Petri Huttunen

Humanistiopiskelija ja ite tehty kulttuuritoimittaja. Harrastuksena pahennuksen herättäminen kaiken maailman kulttuuririennoissa. Juttuja olen tehnyt metallifestareista oopperaan. Tarinoiden toimivuutta testaan lukemalla niitä ääneen kissalle.

Lue seuraavaksi

Lumo-festivaali valaisee sydämet – Viikonloppuna Oulussa luvassa rakkausmyrskyä, tanssivia luurankoja ja seitsenmetrinen täysikuu

Petri Huttunen

Kulttuuri

22.11.2018

Arvio: Bohemian Rhapsody on hämmentävä fiilistelyelokuva ja maineenhallintayritys Queenin elossa olevilta jäseniltä

Henna Rannanpää

Elokuva-arvostelu

12.11.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821