Berliinin muuri vuonna 1985. Kuva Spielvogel / Wikimedia Commons

”Ei tuumaakaan itään” – Saksojen yhdistymisen aave kummittelee Euroopan yllä

Ilmiöt  | 

Teksti Waltteri Niiranen

Venäjän 24. helmikuuta aloittama sota Ukrainassa on nostanut idän ja lännen välit kansainvälisen politiikan kuumimmaksi puheenaiheeksi.

Ennen hyökkäystään presidentti Vladimir Putin vaati – vakavissaan tai vähemmän – Naton itälaajenemisen pysäyttämistä. Putin viittasi sodanjulistuspuheessaan lännen pettäneen lupauksensa olla laajentamatta sotilasliittoa. Sodan jylistessä ei tule ajatelleeksi, että nykyisen kriisin taimi on istutettu jo yli 30 vuotta sitten toisessa historiallisessa tapahtumasarjassa: Saksojen yhdistymisessä.

Saksojen yhdistyminen mullisti Euroopan

Toisen maailmansodan vuonna 1945 hävinnyt Saksa oli jaettu voittajavaltioiden kesken kahtia. Länsi-Saksa kuului sotilasliitto Natoon ja Yhdysvaltain johtamaan länsiblokkiin. Itä-Saksa kuului Neuvostoliiton itäblokkiin ja vastaavaan sotilasjärjestöön Varsovan liittoon. Loppuvuodesta 1989 Itä-Saksassa puhjenneet levottomuudet, kaatoivat kommunistihallituksen ja kahta maailmaa vuosikymmenet jakanut Berliinin muuri murrettiin.

Marraskuussa 1989 Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl teki uhkarohkean avauksen esittelemällä kymmenen kohdan ohjelman, jolla tähdättiin Saksojen välisen yhteistyön syventämiseen ja lopulta yhdistymiseen.

Ajatus yhtenäisestä Saksasta ei ollut suosittu. Se vaatisi hyväksynnän Natsi-Saksan kukistaneilta ja maan jakaneilta liittoutuneilta. Neuvostoliiton lisäksi Iso-Britannia ja Ranska vastustivat entisen vihollisensa uutta yhdentymistä. Saksalaislehti Der Spiegelin vuonna 2010 haltuunsa saamat salaiset asiakirjat osoittavat, että ehtona yhdistymiselle Ranska vaati yhteisvaluutan luomista sen ja Saksan välille. Saksojen yhdistymiseen pohjautuu siis myös euron synty.

Asiakirjat valaisevat lännen lupauksia

Yhdysvaltalaisen George Washingtonin yliopiston National Security Archives on 12. joulukuuta 2017 julkaissut Svetlana Savranskayan ja Tom Blantonin tutkimuksiin perustuvan artikkelin kolmen vuosikymmenen takaisista suurvaltajohtajien keskusteluista.  Salauksesta poistuneita yhdysvaltalaisia, brittiläisiä, ranskalaisia, saksalaisia ja venäläisiä diplomaattisia asiakirjoja lähteenä käyttänyt julkaisu valaisee tapahtumia Saksojen yhdistymisen ympärillä. Julkaisu ja lähdeaineistot ovat tarkasteltavissa National Security Archivesin nettisivuilla.

Tammikuun 31. päivä vuonna 1990 Länsi-Saksan ulkoministeri Hans-Dietrich Gencher piti puheen, jossa hän teki oman aloitteensa kahden Saksan yhdistämiseksi. Ehdoksi hän esitti, että Nato ei laajenisi yhdistymisen jälkeen lähemmäs Neuvostoliiton alueita. Ulkoministerin ajatukset omaksuttiin nopeasti myös Yhdysvalloissa.

Helmikuun 9. päivä vuonna 1990 Yhdysvaltain ulkoministeri James Baker tapasi Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatshovin ja ulkoministeri Eduard Shevardnadzen Moskovassa. Asiakirjoista käy ilmi, että ulkoministeri Baker vakuutti neuvostojohdon edustajille, ettei Yhdysvaltain pyrkimyksenä ollut laajentaa Naton puitteita “tuumaakaan itään”. Baker kysyi Gorbatshovilta, sallisiko Neuvostoliitto yhtenäisen Saksan Naton ulkopuolella vai Naton jäsenenä ja varmistuksella olla laajentamatta liittokuntaa itään. Gorbatshov vahvisti laajentamattomuuden tärkeäksi. Seuraavana päivänä Gorbatshovin tavannut Länsi-Saksan Helmut Kohl kertoi saaneen tältä henkilökohtaisesti hyväksynnän yhtenäiselle Saksalle Naton jäsenenä.

Gorbatshovin myöntyminen ei ollut itsestäänselvyys. Hänen johtamansa maa oli joutunut Natsi-Saksan hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1941 ja sodassa sai surmansa lähes 20 miljoonaa neuvostoliittolaista. Sodan jälkeen Nato ja Varsovan liitto olivat vihollisia ja elivät jopa ydinsodan uhan alla. Länsi-Saksaan oli sijoitettu Yhdysvaltain ydinaseita. Neuvostoliiton myöntyminen oli historiallinen käänne.

Saksojen yhdistymissopimus allekirjoitettiin Moskovassa 12. syyskuuta 1990 “kaksi plus neljä” -kokoonpanolla. Mukana olivat Saksat ja neljä maailmansodan voittajaa. Tätä edelsi myös Länsi-Saksan tukipaketti talousuudistuksia tehneelle Neuvostoliitolle. Entisen Itä-Saksan alue määritettiin sopimuksessa Nato-joukoista vapaaksi alueeksi Neuvostoliiton vedettyä joukkonsa.

Hallinnot vaihtuivat ja kuviot muuttuivat

Muita sopimuksia Natosta tai Itä-Euroopan maista ei tuolloin tehty. Yhdistymissopimus toteutettiin kuitenkin olosuhteissa, joissa länsijohtajat olivat vakuuttaneet Gorbatsoville, ettei länsi uhkaa Neuvostoliittoa, Nato ei laajenisi “tuumaakaan itään” ja Neuvostoliitto sisällytettäisiin länsivaltojen kanssa Euroopan turvallisuusrakenteisiin. Gorbatshov tavoitteli aseriisuntaa, Neuvostoliiton poliittista uudistumista ja integroimista eurooppaan. Visiotaan hän kutsui nimellä “yhteinen eurooppalainen koti”. Vakuutteluissa olivat mukana muun muassa USA:n presidentti George H.W. Bush, joka tuki Gorbatshovin uudistuksia taatakseen muutosten vakauden ja rauhanomaisuuden. Hän jopa kehotti Ukrainaa hylkäämään ajatukset itsenäisyydestä niin sanotussa Kiovan kana-puheessaan elokuussa 1991.

Neuvostoliitto kuitenkin hajosi samana vuonna. USA:n presidentiksi valittiin vuonna 1992 Bill Clinton. Venäjää johti tuossa vaiheessa Boris Jeltsin. USA:n ulkoministeri Christopher Warren vakuutti vuonna 1993 Jeltsinille, että Naton rauhankumppanuus-ohjelma olisi vaihtoehto Naton laajentumiselle ja Venäjä pääsisi mukaan uuteen euroatlanttiseen turvallisuusratkaisuun. National Security Archivesin Savranskayan ja Blantonin 16. maaliskuuta 2018 julkaisemat jatkoselvitykset tuovat ilmi, että USA:ssa alettiin kaikesta huolimatta suunnittelemaan sotilasliiton laajentumista entisiin Itä-Euroopan kommunistimaihin, kuten Puolaan, Tsekkiin ja pidemmälle.

Jeltsin alkoi epäillä USA:n suhtautuvan alentuvasti tai hylkäävästi Venäjän turvallisuuspoliittiseen integraatioon ja lännen suunnittelevan Venäjän uudelleeneristämistä. Vaihtoehtona Jeltsin esitti Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:iä pohjaksi euroopan turvallisuusarkkitehtuurille. Kritiikissään hän esitti Naton laajentumisen Saksojen yhdistymisen hengen vastaiseksi. Maassa nousi merkittävää Nato-vastaisuutta ja parlamenttiin Duumaan perustettiin vuonna 1996 puoluerajat ylittävä Nato-vastainen toimikunta. USA:ssa huippudiplomaatti George Kennan varoitti vuonna 1997 Naton laajentumisen johtavan Venäjän militarisaatioon ja demokratiakehityksen pysähtymiseen.

Lännen ja Venäjän kriisiytyneet välit eivät ole uusi ilmiö. Nykytilanteen taustavaikuttimena on epäonnistunut yritys hallita suurvaltojen välistä voimatasapainoa kylmän sodan jälkeisessä Euroopassa. Olisiko nykyinen Ukrainan sota voitu välttää, jos Nato ei olisikaan laajentunut “tuumaakaan itään”? Jos Eurooppaan olisikin perustettu uusi turvallisuusyhteisö, jonka jäsen Venäjä olisi ollut? Vaikea sanoa. Voidaan todeta, että toisenlaiset ratkaisut olisivat ainakin antaneet edellytykset kestävämmälle turvallisuuspolitiikalle. Mikään oikeutus Ukrainaan hyökkäämiselle vanhasta lupauksesta luopuminen ei tietenkään ole. Menneitä ratkaisuja voi tarkastella kriittisesti, mutta sivistyneet ihmiset pyrkivät ratkaisemaan vaikeatkin kiistat diplomatian eivätkä väkivallan keinoin.

Julkaistu 4.5.2022

Waltteri Niiranen

Asiakeskeinen radikaali. Humoristi ja humanisti, joka tykkää 90-luvun Simpsoneista ja kissoista.

Lue seuraavaksi

Yhtä hyviä kuin – tyttöjen vertailu poikiin matemaattisissa taidoissa elää edelleen

Ilmiöt

17.6.2022

Tutkimusprojektia johtavat suunnitelmallisuus ja rahoitus

Ilmiöt

24.5.2022

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821