Vaihtoehtoista näkökulmaa edustamassa

Räppäri Karri Miettinen eli Paleface on mukana Suomen satavuotisjuhlavuoden suunnittelussa ja edustaa ylpeänä suomiräppärinä vaihtoehtoisia näkökulmia.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Inkeri Jäntti

Monipuolinen, monitahoinen, monimutkainen ja laaja. Näin kuvailee räppäri Karri Miettinen eli Paleface Suomen satavuotisjuhlavuotta valmistelevan hallituksen tehtävää.

Heidän kontollaan on muun muassa juhlavuoden 2017 keskeisimmät tavoitteet, periaatteet ja toteutusmuodot esittävä juhlavuoden ohjelmajulistus sekä juhlaohjelmiston suunnittelu. Kuulostaa tosiaan monipuoliselta ja laajalta. Viimeksi näin isosti Suomessa on juhlittu 75-vuotisjuhlavuotta vuonna 1991.

Miettisen lisäksi hallituksessa on laaja kirjo suomalaisia eri alojen ammattilaisia. Mukana on muun muassa historianprofessori Martti Häikiö, muotoilija, yrittäjä Paola Suhonen, Svenska Kulturfoden –säätiön johtaja Leif Jakobsson, piispa Irja Askola ja taiteilija, näyttelijä Manuela Bosco.

”Olen ylpeä, että saan olla minun hyvin radikaalista poliittisesta kapinallisesta näkökulmasta tasapainottamassa kokonaisuutta ja että saan suomiräppärinä ja punkkarina olla mukana sekä edustaa vaihtoehtojengiä.”

Valmisteluorganisaatioon valtiosihteeri Paula Lehtomäen puheenjohtajaman hallituksen lisäksi kuuluu vuosittain kokoontuva, pääministeri Juha Sipilän johtama valtuuskunta, johon kuuluu 70 yhteiskunnan eri alojen edustajaa. Koko juhlavuoden vetäjänä on Oulun yliopiston alumni Pekka Timonen.

Jyrkkien ryhmien aikaa

Karri Miettinen kertoo hallituksen lähteneen työssään liikkeelle perusasioista: sloganeista ja visuaalisesta ilmeestä, jotka ovat kuitenkin vain yksi osa.

”Ennen kaikkea tehtävänämme on ollut herätellä jengiä, että tämmöinen on tulossa ja mitä te meinaatte tehdä?  Suurin haaste on ollut saada viesti kaikille, että on juhlat tulossa ja saada suomalaiset osallistumaan juhlavuoteen maakunta- ja järjestötasolla”, hän kertoo ja jatkaa:

”Minua on kiinnostanut ennen kaikkea se, millaisessa hengessä ja miten maan itsenäisyyttä juhlitaan tällaisena aikana, kun on ilmassa hyvin aggressiivista ja poissulkevaa nationalismia. Tilanne ei ollut näin paha silloin, kun aloitimme joulukuussa 2013.”

Juhlavuoden teemana on yhdessä, tillsammans. Miettinen kertoo, että he haluavat juhlavuotta juhlittavan mahdollisimman avoimessa ja innostavassa hengessä. He ovat pyrkineet luomaan mahdollisimman vähän arvottavaa materiaalia ja välttämään perinteisiä kansallisia symboleita leijonaa ja siniristilippua.

”Olen yrittänyt muistuttaa siitä, että tämä on ristiriitojen, mielipiteiden, someraivon ja meemien aikakautta. Mitä tahansa me teemme tai hallituksessa päätämme, sitä tullaan twistaamaan. Tämä on hyvin jyrkkien ryhmien aikaa.”

Luonnollisesti he ovat hallituksessa pohtineet sitä, millainen merkitys nykyään kansallisvaltiolla on.

”Yhtä mieltä olemme siitä, että voimme olla ylpeitä tietyistä asioista suomalaisina. Minä pidän Suomea nerokkaana maana monella tapaa: historiallisesti edistyksellisenä ja sosiaalisten innovaatioiden maana.”

Mitä juhlavuosi konkreettisesti sitten tarjoaa, siitä Miettinen ei voi vielä puhua kovin yksityiskohtaisesti. Mitään yhtä isoa juhlaa ei tulee, vaan vuoden mittaan järjestetään paljon hienoja kulttuuritapahtumia. Miettinen on pyrkinyt pitämään ääntä siitä, että juhlavuosi ei olisi Helsinki-keskeinen ja mukaan otetaan uudetkin suomalaiset.

”Hyvin monet järjestöt ja yhteiskunnalliset tahot ovat ajatelleet, että annetaan lahja Suomelle ja kaikilla on hankkeita: isoilla ja pienillä yrityksillä, brändeillä, urheilumaailmassa, järjestötasolla ja kaikki valtion instituutiot juhlivat juhlavuotta. On tulossa makeita, positiivisia juttuja. Ihan yllättäviä!”

Oulun ylioppilaslehti 2016

Suomiräppiä uusiin paikkoihin

Tänä keväänä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -kokoonpanon kanssa keikkaileva Miettinen on viime aikoina työskennellyt monenlaisten projektien parissa. Hän sai vasta valmiiksi musiikin Helsingin kaupunginteatterin lastennäytelmään AtomiAatos, johon hän sävelsi 90-luvun henkistä räppiä ja r’n’b:tä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun lapsille suunnatussa teatteriesityksessä on oikeaa räppiä.

Teatterin lisäksi Miettinen on tehnyt viime aikoina musiikkia valkokankaille kuten syyskuussa ensi-iltaan tulevaan Antti J. Jokisen Pahan kukat -elokuvaan. Muitakin elokuvaprojekteja hänellä on ollut, mutta niistä ei voi vielä puhua. Myöhemmin tänä vuonna luvassa on myös Palefacen omaa soolomateriaalia.

Räppärin uusi aluevaltaus keikkarintamallakin on edessä kuluvana vuonna, kun hän tekee ensimmäisen Yhdysvaltojen-kiertueensa yhdysvaltalaisräppäri MC Matren kanssa.

Eroa oman soolomusiikin ja teatteri- ja elokuvamusiikin tekemisessä ei Miettisen mukaan ole.

“Siinä ollaan samojen asioiden kanssa tekemisissä, mutta tietysti aiheet määrittyvät teoksen kautta. Esimerkiksi Pahan kukat -elokuvaan tein modernia räppiä, jossa on mukana jousikvartetti ja bängäävät räppibiitit. Sitten taas toiseen leffaprojektiin tulee amerikansuomalaista työväenlaulumusiikkia. Ne ovat musiikillisesti hyvin eri maaperästä.”

Miettinen on kiitollinen nykyisestä asemastaan, että saa valikoida töitä ja tehdä mielekkäitä projekteja.

“Mielenkiintoisia työtarjouksia on tullut ja joita saan tehdä. Koen, että teen pioneerihankkeita ja vien suomiräppiä uusiin paikkoihin.”

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana keikalla Oulussa perjantaina 11.3. Oulun Musiikkijuhlilla.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Harmaansävyjen vangitsija

Meeri Koutaniemi korostaa, ettei mikään ole mustaa tai valkoista – hyvää tai pahaa.

TEKSTI Ville Koivuniemi

KUVAT Joel Karppanen

Kun katsoo Meeri Koutaniemen Vaihtoehto-näyttelyn valokuvia Oulun taidemuseossa, tuntuu kuin kuvien tapahtumiin pääsisi tavanomaista paremmin osalliseksi – ihan kuin kamera puuttuisi välistä. Kuvat ja niiden ohessa kerrotut tekstit kertovat tarinaa tyttöjen ympärileikkauksista Afrikassa. Tai ehkä suomalaisittain pitäisi puhua tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta, koska siitähän perinteessä on länsimaisittain ajateltuna kyse. Länsimaisesta kuplasta tarkasteltuna havainnot ovat karuja, mutta Koutaniemi ei halua työllään paasata – vaikka toivookin, että ne voisivat olla osa kokonaisuutta, joka tekee maailmasta paremman.

”Minulla ei ole intressiä tarjota vastauksia. Nämä (kuvat) ovat kysymyksiä”, Koutaniemi sanoo.

Kuvat ja kertomukset eivät tosiaan kerro vastauksia, mutta laittavat ihmisen tarkistamaan omia käsityksiään. Käsityksiä esimerkiksi tyttöjen ympärileikkauksista. Siinä missä tyttöjen ympärileikkaaminen näyttäytyy meille helposti ainoastaan väkivaltaisena silpomisena, Koutaniemi korostaa, että joissain osissa Afrikkaa se on tytölle ainoa tapa päästä naimisiin ja saada lapsia. Kun siihen yhdistetään tietämättömyys ympärileikkauksen vaarallisuudesta, on helpompaa ymmärtää äitiä, joka haluaa viedä tyttönsä ympärileikattavaksi.

Vaikka Koutaniemi haluaa teoillaan vaikuttaa ympärileikkausten vähenemiseen, hän ei halua kertoa hyvistä ja pahoista ihmisistä tai teoista.

”Ihmiset eivät ole yksiulotteisia. Hyvä ja paha on meissä kaikissa.”

Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

Ympärileikkauksien dokumentointi on muuttanut asenteita ja vähentänyt niiden määrää maailmassa. Se on myös johtanut lainsäädännön muuttamiseen osassa Afrikkaa. Koutaniemi on keskittynyt pitkäaikaisessa dokumentaatiohankkeessaan muutosvoimiin, kuten paikallisiin miehiin ja naisiin, jotka ovat tietoa saatuaan alkaneet vastustaa terveydelle vaarallista perinnettä. Muutoksen avain on koulutuksessa. Asennemuutokset kumpuavat tiedon lisääntymisestä ja oman kokemuksen sanomisesta ääneen – tabun rikkomisesta.

”Esimerkiksi Ugandassa tietoa on saatu lisää, naiset ovat uskaltaneet puhua intiimiasioistaan ja huomanneet, että kukaan heistä ei ole ollut kylänsä ainoa ympärileikkauksista aiheutuneiden tulehdusten kanssa. Etiopiassa miehet ovat puolestaan huolissaan nuorista tyttäristään, joilla on suuri riski menehtyä ensisynnytyksessä ja vastustavat ympärileikkauksia siksi”, Koutaniemi sanoo.

Koutaniemi toivoo, että hänen kuvansa voisivat olla osa tapahtumasarjaa, jossa tälläkin hetkellä 125 miljoonaa naista koskettava tyttöjen ympärileikkaaminen vähenisi, mutta haluaa myös vastustaa asetelmaa, jossa länsimaista mennään kertomaan esimerkiksi Afrikkaan, miten siellä pitäisi olla ja elää.

”Kyse ei ole kulttuurisen moraalin arvottamisesta, vaan kannanotosta jokaisen tytön ruumiilliseen itsemääräämisoikeuteen.”

Valokuvan kieli maailmanlaajuinen

Yli 30 maassa useimmiten ihmisoikeusongelmiin liittyviä aiheita kuvannut Koutaniemi on silminnähden vaivaantunut puhumaan itsestään, kokemuksistaan tai brändistään, josta puhuttaessa mainitaan aina lukuisten palkintojen lisäksi meksikolaista taidemaalari Frida Kahloa muistuttava ulkonäkö.

No ei puhuta, puhutaan hänen elämänfilosofiastaan. Sen hän on lainannut filosofi Lauri Järvilehdolta. Järvilehto on sanonut, että ihmisen kutsumus on siellä, missä hänen intohimonsa kohtaa maailman tarpeet.

”Pelkän intohimon perässä juokseminen olisi vain halujen tyydyttämistä”, Koutaniemi sanoo.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä.”

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa, ettei omien haaveidensa tai intohimojensa toteuttamispyrkimysten kanssa tarvitse tai kannata olla fundamentalisti.

”Tietysti esimerkiksi elanto on hankittava jostain, mutta ei sitäkään tarvitse tehdä arvojaan vastaan”, Koutaniemi sanoo.

”Itsekin aloitin niin, että tein töitä joilla hankin elannon, jolloin kykenin käyttämään vapaa-aikani näihin itsenäisiin kuvajournalistisiin projekteihin.”

Koutaniemi on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. Siellä hän kyseenalaisti ajattelun, jossa lehtikuvaajan polku nähtiin tietynlaisina askelmina – tyypillisesti siirtymisenä ensin maakuntalehtiin, sieltä isompiin lehtiin ja niin edelleen. Koutaniemen omassa ajatusmaailmassa valokuvan kieli on maailmanlaajuinen, joten hän olisi halunnut alusta alkaen tarkastella valokuvausta maailmanlaajuisesta perspektiivistä.

Akateemisilta opinnoilta Koutaniemi olisi toivonut enemmän tilanteita, joissa opiskelija kohdataan yksilönä.

”Mielekkäämpää kuin opiskelijoiden vertaaminen toisiinsa, olisi katsoa jokaisen yksilön omaa kehityskaarta ja luovuuden kehittymistä”, Koutaniemi toteaa.

Valokuvaajana Koutaniemi toimii kuten saarnaa. Hän korostaa ennen kaikkea ihmisten kohtaamista yksilönä. Hän korostaa, että kamera on ainoastaan väline, jolla hän voi tuon kohtaamisen välittää muille. Koutaniemen kuvista välittyvä efekti kameran ”puuttumisesta” ei olekaan salatiedettä. Se on yksinkertaistettuna kärsivällisyyttä. Koutaniemi saattaa viettää kuvattaviensa kanssa päiviä ennen kuin ottaa kameraansa edes esille.

Kärsivällisyys leimaa myös hänen projektejaan. Hänellä on tällä hetkellä meneillään useita yhteisprojekteja, joissa hän toimii valokuvaajana. Tyttöjen ympärileikkauksiin liittyvä dokumentointi on Koutaniemelle laaja projekti, jossa hän työstää usealta mantereelta kokoamansa materiaalin visuaalisesti näyttäväksi tietokirjaksi. Aikataulusta hän ei osaa sanoa tarkemmin, koska on itsensä työnantaja.

”Projektini eivät ole sidottuja aikaan.”

Kuka?

» Meeri Koutaniemi
» 28-vuotias valokuvaaja.
» Opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa. Kuvaajayhteisö Kollektiivi 11:n jäsen.
» Vuoden lehtikuvaaja vuonna 2012. Voitti kuusi sarjaa (mm. vuoden lehtikuva ja lehtikuvaaja) vuonna 2013. Visa pour I`Image -festivaalin päivälehtisarjan voittaja 2014.
» Kuvareportaasi maasai-heimon tytön ympärileikkauksista julkaistu mm. Time-lehdessä.
» ”Vapaa-ajallani juoksen, uin, tanssin, joogaan, rakastelen, nautin ruuasta, kävelen luonnossa ja olen hiljaa.”
» Vaihtoehto-näyttely Oulun taidemuseossa 3. tammikuuta 2016 saakka.

Ville Koivuniemi

Freelancer-toimittaja. Twitter: @VilleKoivuniemi

Lue lisää:

Kaikista rakkain on teatteri

Krista Kosonen on kahden teatterikoulun kasvatti.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Joel Karppanen

Elokuvissa, televisiossa ja teatterilavoilla työskennelleelle Krista Kososelle näyttelemisen muodoista yksi näistä on ylitse muiden. Teatteri. Hän kuvailee sitä kaiken pohjaksi ja kuningaslajiksi.

”Teatterihan on hirveimmillään aivan hirveää paskaa. Jos teatteri tehdään laiskasti, sitä ei pelasta mikään. Mutta sitten, kun se on hyvää, se on hyvää.”

Ainutlaatuinen luonne yhden oton taidemuotona ja siihen kuuluva vuorovaikutus tekevät teatterista Kososelle tärkeän. Hän on saanut näyttelemisestä mielettömimmät tunnekokemukset nimenomaan teatterilavalla.

Kosonen uskalsi myöntää itselleen vasta lukion viimeisellä luokalla haluavansa näyttelijäksi. Häntä pelotti olla kiinnostunut suositusta ammatista, koska Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun on niin vaikea päästä. Koulussa hän oli ollut mukana ilmaisutaidon ryhmissä ja lukionkin hän kävi Kallion ilmaisutaidon lukiossa, joten alitajuisesti urahaave oli ollut mielessä jo kauemmin.

Vaikka Kosonen abikeväänä tiesi haluavansa näytellä, ei hän kuitenkaan vielä uskaltanut pyrkiä Teatterikorkeakouluun, vaan haki Lahden kansanopistoon ja opiskeli siellä vuoden näyttelijäntyötä. Seuraavana keväänä Kososelle ovet Teatterikorkeakouluun avautuivat ensiyrittämällä.

Teatterikorkeakoulussa opetetaan valtavasti näyttelijäntyöhön liittyviä käytännönasioita kuten puhetta ja laulua. Kosonen nostaa suurimmaksi opiksi kuitenkin näyttelijälle olennaisen taidon: herkkyyden, empatian ja lapsenmielisyyden säilyttämisen taidon. Katkeroituminen ja kyynistyminen ei ole mahdollista. Täytyy jaksaa ihmetellä.

”Haalea keskitie on aina ihan paskaa. Se on joko kylmää tai kuumaa. Mukava haalea ei ole mitään. On mentävä turvallisuusalueelta pois, mikä on mielestäni hyvä elämässä ylipäätään.”

Kuten monessa muussakin ammatissa, näyttelijä ei ole valmis astuessaan korkeakoulun ovista maisterinpaperit kädessään ulos. Jokainen rooli alkaa Kososen sanoin nollasta. Lisäksi Kosonen kokee käyneensä toisen teatterikoulun ukrainalaisohjaaja Andriy Zholdakin kanssa. Näyttelijätär työskenteli hänen ohjauksessaan klassikkoteoksissa Anna Karenina, Vanja-eno ja Kirsikkapuisto.

Moskovassa opiskelleen ja Berliinissä asuvan Zholdakin kanssa työskentely opetti Kososelle asennetta, intohimoa ja soturiajattelua. Hän oppi, ettei näyttelijä voi pelätä tai pyydellä anteeksi. Pitää olla voimaa, vahvuutta ja rohkeutta.

Vaikka teatteri on Kososelle lajeista rakkain, Kätilö-työn myötä rakkaus ja kiinnostus elokuvaakin kohtaan on kasvanut. Hänellä oli runsaasti aikaa rakentaa roolihahmoaan Helenaa, joka rakastuu Lauri Tilkasen esittämään saksalais-suomalaiseen SS-upseeriin Johannes Angelhurstiin.

Krista Kosonen onnistui ohjaajamiehensä Antti Jokisen kanssa tekemään roolihenkilöstä erilaisen kuin hän itse on. Usein perusteelliseen valmistautumiseen ja roolin kehittelyyn ei ole tarpeeksi rahaa ja aikaa.

”Se on ihaninta, että pääsisi tekemään juuri näin, että olisi aikaa, hyvä käsikirjoitus ja hyvä rooli.  On se sitten foorumi mikä vain.”

Helenan-rooli Kätilössä on Kososen tähän mennessä suurin rooli.

”Tuntuu kauhean jännittävältä, kun on vihdoin päässyt sitä näyttämään. Toisaalta tuntuu ihanalta, koska rooli on ollut kaikista rakkain. Minulla tuli jopa kuvausten päätyttyä ikävä Hellua, niin kuin häntä kutsuin.”

Hellu unohtunee syksyllä, kun Kososella on uudenlainen koitos edessä. Esikoisen syntymä ja äitiysloma pitävät näyttelijättären loppuvuoden poissa niin teatterilavoilta kuin kuvauksistakin.

 

Kuka?

»Näyttelijä Krista Kosonen.
» 32 vuotta.
» Kotoisin Espoosta. Asuu Helsingissä.
» Valmistunut Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009. Opiskellut näyttelijäntyötä myös Lahden kansanopistossa.
» Elokuvat: Mm. Kätilö (2015), Puhdistus (2012), Suden vuosi (2007), Jadesoturi (2006).
» Televisiossa: Mm. Kingi (2015), Toisen kanssa (2014), Putous (2010-2014), Klikkaa mua (2011-2014), Helppo elämä (2011), Suojelijat (2007).
» Teatterissa: Mm. Turun kaupunginteatterissa Anna Karenina (2010) ja Kirsikkapuisto (2012), Suomen Kansallisteatterissa Vanja-eno (2014–2015).
» Palkittu Shanghain kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla parhaasta naispääosasta Kätilö-elokuvasta kesäkuussa 2015 ja Kultaisella Venlalla vuosina 2014 ja 2011.
» “Vapaa-ajallani luen, käyn elokuvissa ja teatterissa sekä vietän aikaa ystävien ja 3-vuotiaan labradorinnoutajani, Hilman kanssa.”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Omapäinen sooloilija

On parempi vain tehdä asiat valmiiksi eikä huudella niistä ennen aikojaan, ajattelee Henri Pulkkinen.

Henri Pulkkinen eli Paperi T ei ole ehtinyt tänä kesänä juuri oleskella kotonaan. Hän julkaisi huhtikuussa soolodebyyttinsä Malarian pelko ja siitä lähtien häntä on revitty festivaaleille ympäri Suomea. Keikkoja on ollut enemmän kuin koskaan aiemmin.

”Koko ajan on vähän sellainen olo, että unohdan, missä minun pitää olla seuraavaksi”, Pulkkinen kommentoi vilkasta kesäänsä.

Uusi tulokas hän ei suomalaisessa räpissä ole, vaikka hänen soolonsa vasta tänä vuonna ilmestyikin. Pulkkinen on räpännyt teini-ikäisestä lähtien ja on osa räp-yhtye Ruger Haueria Pyhimyksen ja Tommishockin rinnalla.

Keikkailu yksin on sen sijaan hänelle uutta ja eroaa suuresti Ruger Hauerin esiintymisistä, jotka syntyvät Pulkkisen luonnehdinnan mukaan kaaoksesta.

”Ruger Hauer koostuu kolmesta itsepäisestä ihmisestä, joilla kaikilla on omat ajatuksensa siitä, mitä bändin tai keikan pitäisi olla. Meidän keikka on kaaos, josta ei ikinä tiedä, tuleeko siitä ihan hirveää vai tosi hyvää. Se voi jonkun jäsenen mielestä olla hyvä tai jonkun jäsenen mielestä paska keikka ja yleisön mielipidettä en haluakaan tietää”, räppäri naurahtaa.

Pulkkinen pitää siitä, että hän saa sooloillessaan päättää, mitä lavalla tekee ja voi ohjailla keikan kulkua oman mielensä mukaan.
”Omalla soolokeikalla paineet ovat ihan erilaiset, koska vastuu on vahvemmin minulla. Osan soolokeikoistani olen tehnyt Femme En Fourrure -yhtyeen kanssa, josta olen ollut todella innoissani.”

En räppää livenä

Henri Pulkkinen on hurmannut musiikillaan ja keikoillaan monia pitkin suvea. Hänen keikoillaan liikututaan ja vaikututaan. Räppäri itse ei osaa ajatella vaikuttavansa ihmisiin eikä esiintyminen ole hänelle ollut elämän suuri päämäärä. Ruger Hauerin alkuvuosina hän ei missään nimessä olisi halunnut edes alkaa keikkailla.

”Silloin olin, että ääh en mä livenä räppäämään mene. Ei ei ei. Vaikka olin nuorena kiinnostunut näyttelemisestä ja olin koulun näytelmissä, jossain vaiheessa minua alkoi ahdistaa esiintyminen.”

Häntä eivät keikat useimmiten jännitä, ja esiintyjän identiteetti on hänelle muodostunut vahingossa.

”En ole nuorena halunnut esiintyä sukulaisille ja minulle ei ole ollut tärkeää päästä jonnekin, missä ihmiset katsovat minua. Enemmän olen mennyt siitä poispäin ja oudon silmukan kautta joutunutkin palaamaan siihen.”

Malarian pelko -levyn myötä kasvanut suosio ei ole saanut Pulkkista kaventamaan omia tekemisen mahdollisuuksiaan. Aiempaa suurempi kuuntelijakunta ei rajoita hänen luovuuttaan.

”Kaikessa tekemisessä tärkeintä on vain tehdä. Se, että teet jotain, johtaa seuraavaan ja siitä taas tulee uusi idea, jonka kautta tekee jotain muuta. Laskelmointi ei ole minun mielestäni kauhean mielenkiintoista.”

Ennen seuraavaa Paperi T -albumia Pulkkisella on työn alla muutamia muita musiikkiprojekteja, kuten Ruger Hauerin neljäs pitkäsoitto, joka ilmestynee vielä tänä vuonna. Hän on kuitenkin ehtinyt miettiä seuraavia sooloaskeliaankin.

”Minulla on jonkinlaista uskallusta tehdä vielä enemmän jotain erilaista tai mennä siihen suuntaan, mikä itseäni kiinnostaa.”

Muista tulevista musiikkiprojekteista Pulkkinen ei halua puhua.

”Räpgenressä kaikki tykkäävät huudella, mitä he tekevät ja siinä kestää viisi vuotta tai sitä ei ikinä tulekaan. Parempi tapa on olla vain hiljaa ja tehdä se asia valmiiksi. Sitten sen jälkeen ei tarvitse toivottavasti itsekään huudella, vaan se vain tapahtuu.”

 

Kuka? 

» Räp-artisti Paperi T.
» 29 vuotta.
» Kotoisin Porvoosta.
» Asuu Helsingissä.
» Valmistunut media-
nomiksi Helsingin ammattikorkeakoulu Metro-
poliasta vuonna 2013.
» Discografia: Malarian pelko (soolo 2015), Ukraina (Ruger Hauer 2013), Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne (Paavoharju 2013), Ex ovis pullus non natis serò fit ullus (Paperi T & Khid 2013), Erectus (Ruger Hauer 2012), Se syvenee syksyllä (Ruger Hauer 2010).
» Musiikin ohella tekee DJ-hommia ja ohjelmia Radio Helsinkiin.
» “Vapaa-aikaa ei oikein ole tällä hetkellä, mutta koitan nauttia kulttuurista ja hyvistä oluista!”

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää:

Kurinalaisuus palkitaan

Joonas Donskoin unelma toteutuu syksyllä, kun hän muuttaa Yhdysvaltoihin pelaamaan maailman kovatasoisinta jääkiekkoa.

TEKSTI Minna Koivunen

KUVAT Anna Mansisto

Loistava kausi Kärppien paidassa Liigassa sekä onnistuneet ensimmäiset aikuisten MM-kisat Tšekissä. Kevään kruunasi NHL-sopimus San Jose Sharksin kanssa. Paremmin ei olisi voinut mennä jääkiekkoilija Joonas Donskoin, 23, viimeisin vuosi.

Raahesta kotoisin olevalla hyökkääjällä oli vaikeampaa vielä muutama vuosi sitten. Tuli loukkaantumisia eikä peli kulkenut. Mutta keväällä 2013 Kärppien valmennusryhmä vaihtui. Lauri Marjamäki palkattiin päävalmentajaksi ja Mikko Manner apuvalmentajaksi. Se oli käänteentekevää Donskoin uran kannalta.

Marjamäen ja Mannerin johdolla pelaajat rupesivat kiinnittämään huomiota siihen, miten kaukalon ulkopuolella voisi tehdä asioita paremmin.

“Aloimme keskityttyä muun muassa siihen, miten paljon ja milloin kannattaa syödä, jotta saa energiaa tasaisesti. Siten pysyy hyvässä kunnossa ja jaksaa pelata.”

Toinen tärkeä muutos oli nukkumisen aikaistaminen. Donskoi on huomannut, että on yllättävän tärkeää, ettei notku hereillä kolmeen asti yöllä.

“Oli isoin herätys minulle, miten paljon nämä asiat vaikuttavat pelaamiseen. Löysin uuden vaihteen omalle uralleni ja oikeastaan parin viimeisen vuoden ansiosta on mennyt paljon paremmin.”

Esimerkillinen peliäly

Jos on seurannut Donskoin peliä niin Liigassa kuin MM-kisoissakin, on hänen loistava peliälynsä ja kiekon hallinta jäänyt mieleen. Donskoin mukaan  hänen pelinlukutaitonsa on juuri parin viimeisen vuoden aikana kehittynyt. Aiemmin hän kuljetteli kiekkoa enemmän yksin.

“Olen saanut fysiikkaa kuntoon ja peliin on tullut rauhallisuutta kokemuksen myötä, ettei tarvitse koko ajan mennä täysillä. Osaan rytmittää peliä ja näen paremmin joukkuekaverit”, hän pohtii.

Hyökkääjä analysoi omaa pelaamistaan katsomalla jokaisen ottelun videolta jälkeenpäin. Siten omat virheet ja samoin omat vahvuudet tunnistaa hyvin.

Toinen hyvä oppi on ollut tarkkailla vierestä seurakavereiden treenaamista ja pelaamista. Kärppiin tullessaan Donskoi katse kiinnittyi erityisesti Jari Viuhkolaan ja Ilkka Mikkolaan.

Petr Tenkrátia silloin aikoinaan ihailin. Tenkrát on vahva pelaaja, tosi hyvä luistelemaan ja maalintekijätyyppi.”

Uudet maisemat odottavat

Joonas Donskoi pakkasi 15-vuotiaana laukkunsa ja muutti Raahesta Ouluun jääkiekon vuoksi. Elokuussa Donskoi kasaa elämänsä uudemman kerran matkalaukkuihin, mutta matka uuteen kotikaupunkiin on tällä kertaa pidempi. Oulun merituulet vaihtuvat Kalifornian San Joseen maisemiin.

Loistavan kauden jälkeen hänellä oli useampia tarjouksia, joista valita paras. He päätyivät agentti Scott Bartlettin kanssa San Jose Sharksiin, koska kalifornialaisseura tuntui olevan kaikista kiinnostunein hyvässä iskussa olevasta suomalaispelaajasta.

Donskoin puheen sävy muuttuu innostuneeksi, kun hän kertoo tuntemuksistaan päästä pelaamaan maailman kovatasoisimpaan jääkiekkoliigaan.

“On se hienoa. Olen aina unelmoinut NHL:stä. Nyt täytyy kovasti treenata kesä ja toivoa, että pääsee pelaamaan.”
Sopimus ei suoraan takaa peliaikaa NHL:ssä, vaan on mahdollista joutua aloittamaan farmiliiga AHL:stä. Donskoin ainoana tavoitteena on päästä heti ylempään sarjaan.

“Tietenkin odotan, että pystyisin pelaamaan samoilla vahvuuksilla kuin täällä Suomessa ja tuomaan joukkueelle hyökkäysosaamista. Jos sitten saan paikan ylemmästä sarjasta, totta kai haluan olla vastuunkantaja ja avainpelaaja.”

Treenit ja harjoituspelit pyörähtävät käyntiin syyskuun puolivälissä, mitä ennen Donskoi harjoittelee Oulussa muiden oululaisten NHL-pelaajien, Jussi Jokisen ja Pekka Rinteen, kanssa. Kesäharjoituksissa on mukana myös Donskoin viime kausien ketjukaveri Joonas Kemppainen, joka samoin sai huikean kauden päätteeksi NHL-sopimuksen.

Pian koittaa aika uusien pelaajien rinnalla, mikä ei Donskoita tunnu jännittävän.

“MM-kisoissakin oli toiset ketjukaverit, niin se oli uusi tilanne pitkästä aikaa. Hyvin meni ja aina sitä nopeasti löytää saman sävelen.”

 

Kuka?
 
Joonas Donskoi
» 23 vuotta.
» Kotoisin Raahesta.
» Asui elokuuhun saakka Oulussa.
» Tehnyt juuri 2-vuotisen sopimuksen NHL-seura San Jose Sharksin kanssa ja muuttaa elokuun lopussa Yhdysvaltoihin.
» Pelannut Oulun Kärpissä liigajoukkueessa 2009–2015 ja juniorijoukkueissa 2007–2009.
» Palkittiin kaudella 2014–2015 Liigan pudotuspelien parhaimmaksi pelaajaksi (Jari Kurri -palkinto).
» Ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa keväällä 2015 oli Suomen paras maalintekijä pisteillä 5+3.
» Kasvattiseura raahelainen Teräs-Kiekko.
» Vapaa-ajalla puuhailee autojen parissa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: