Yksin tekemisen sijaan Lotta Aakko halusi kasata esitykseen monitaiteellisen työryhmän. Genrerajoilla leikittelevä esitys yhdistää monipuolisesti musiikkia, tanssia ja sanataidetta.
“Olen klassisen musiikin kasvatti ja pikkuhiljaa teatteri tuli mukaan. Nyt parin vuoden aikana olen opiskellut tanssia. Asioita on tullut lisää kerros kerrokselta, ja monitaiteellisuus tuntui omalta tavalta työskennellä ja lähestyä asioita.”
Aakko kokee, että eri taiteenalat ruokkivat toisiaan. Hän halusi tutkia, millä tavalla monitaiteellisuus on rikastava elementti.
“Mietin, voisiko esitys olla jotakin muutakin kuin konsertti. Sen jälkeen mukaan tuli runous ja rakensimme kokonaisuuksia, joissa musiikki ja sanataide vuorottelevat. Lopulta halusin lisätä mukaan tanssin ja liikkeen.”
“Ihmisillä on eri vahvuus- ja osaamisalueita. Joillekin liike on vahvin tapa ilmaista itseään. Nyt myös muusikot pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu olla mukana liikkeessä ja tanssijat kokevat, miltä tuntuu laulaa lavalla”, Aakko valaisee.
Kiireen teema on askarruttanut monipuolista taiteilijaa, ja hän teki aiheesta viime keväänä pienimuotoisen tanssisoolon.
Uusi tekniikka kiihdyttää tahtia
Parhaimmillaan kiire tuo taiteilijalle mukanaan myös hyvää draivia ja intoa saada asioita aikaan.
“Minulla oli hyvin tiivis vaihe, jolloin puolen vuoden välein vaihtui asuin- ja opiskelupaikka eri maissa ja kaupungeissa. Sitä jatkui miltei kolme vuotta. Tuntui, että olin saanut valtavasti aikaan, mutta se oli myös aika väsyttävää.”
Kun Aakko lähti Rovaniemelle opiskelemaan tanssia kahdeksi vuodeksi, se tuntui rauhoittavalta. Hän sai pysähtyä hetkeksi ja elämänrytmi rauhoittui.
“Sitä kautta innostuin tarkastelemaan, miten elää kiireisessä ja paljosta tekemisestä palkitsevassa yhteiskunnassa – miten elämää voisi rauhoittaa ja päästää irti suorituskeskeisyydestä.”
Oppaat, joissa neuvotaan aikatauluttamaan, delegoimaan ja myös sanomaan ei, ovat valtavan suosittuja. Eetos on kuitenkin se, että ihmisen pitäisi olla mahdollisimman tehokas. Erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ahkeruus ja se, että saa paljon aikaan, ovat arvostettuja piirteitä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana teknologian kehitys on ollut kiihtyvää. Älypuhelimet ja tekoäly kannustavat meitä yhä nopeampaan tahtiin.
“Tekoälysparraus on täysin väsymätön. Ihmisille saattaa tulla sellainen valheellinen olo, että minunkin pitäisi jaksaa 14 tuntia putkeen käydä rakentavaa keskustelua, suunnitella tai työstää jotain uutta.”
“Se ei ole millään tavalla luonnollista tai edes mahdollista ja aiheuttaa monille varmasti paljon pahaa oloa”, Aakko pohtii.
Suoritusyhteiskunta palkitsee kiireisen
Aakko sanoo, että kiireellä ylpeily ja se, että vain siten voi tuntea itsensä tärkeäksi yhteiskunnassa, ei ole hyvä asia.
“Tunnistan myös itse, että kun teen paljon ja on monenlaisia projekteja, opintoja ja kaikkea, saan paljon kehuja ja kiittelyä.”
Samaan aikaan ihmiset voivat todella huonosti. Sairauslomaa vaativa työuupumus on nykyisin ihan tavallinen juttu. Lähes jokaisella on läheisiä, jotka ovat sairastuneet työuupumuksen takia.
“On omituista, että ongelma on näin yleinen. Omissa opiskelu- ja työyhteisöissä se on lähes jokapäiväinen puheenaihe. Tuntuu, että meidän ei ole edes mahdollista vastata kaikkiin odotuksiin ja pysyä siinä tahdissa.”
Aakko sanoo, että Ihmiset pelkäävät erityisesti työelämään siirtymistä. Lähtöoletus on, että työelämä on niin kuormittavaa, että siellä ei pärjää. Se ei tunnu hyvältä.
“Haluamme kommentoida nimenomaan yhteiskunnan roolia, sillä yksilön on aika vaikea erottautua ja tehdä asiat eri tavalla.”
Teoksessa myös pohditaan, onko yksilön pakko lähteä mukaan osaksi suoritusyhteiskuntaa. Mitä voi tehdä? Onko meillä tilaa pysähtymiselle? Käykö oikeasti pahasti, jos pysähtyy tai ottaa vähän rauhallisemmin?
Lempeää ajatusta tarvitaan myös opiskeluun
Monet Aakon opiskelijakollegat pelkäävät, että opinnot venyvät. Pitäisi valmistua määräajassa tai jopa vielä nopeammin. Maailma ei kuitenkaan kaadu, jos siihen ei pysty. Aina ei ole myöskään tarve pyrkiä täydellisyyteen ja parhaisiin arvosanoihin.
Aakolla on monenlaisia taidealan tutkintoja, eikä kukaan ei ole koskaan kysynyt häneltä yhtäkään arvosanaa. Hän suosittelee, että opiskelijat keskittyisivät asioihin, jotka oikeasti kiinnostavat ja hyväksyisivät sen, että osasta opinnoista riittää, että pääsee läpi.
“Jos opintojen paine tuntuu ylitsepääsemättömältä, niin itselleni on tehnyt todella hyvää, että on löytynyt esimerkiksi harrastuksia, jotka eivät liity opintoihin millään tavalla.”
“Pyrin löytämään aikaa pitkille kävelyille. Luonto on minulle tosi tärkeä ja rauhoittava elementti. Siellä ajatuksetkin lähtevät juoksemaan, kun on hetken irti kaikesta”, Aakko sanoo.
Toistaiseksi ei ole löydetty vastausta siihen, miten suorittamisen pakosta päästäisiin eroon. Aakko toivoo, että myös toisenlaisiin tarinoihin ja tapoihin elää suhtauduttaisiin lempeämmin.
Nykyisessä koventuneessa ilmapiirissä jopa ministeritasolta tulee viestejä, että opiskelijat, työttömät ja sairaat ovat hyödyttömiä, yhteiskuntaa kuormittavia loisia.
“On suuri ihmetyksen aihe, jos suorituskeskeinen ihminen ei koe elämäänsä tyydyttävänä ja vaihtaa esimerkiksi käsityöammattiin, johon tuntee intohimoa. Elämässä on muitakin tärkeitä arvoja ja asioita kuin uraputki”, Aakko tähdentää.
Etenkin nuorten keskuudessa on kuitenkin havaittavissa liikehdintää, että enää ei tavoitellakaan 40 tunnin työviikkoa. Vastareaktio suorittamiselle on, että ihmiset keskittyvät omaan hyvinvointiinsa. Kaikki ihmiset tarvitsevat pysähtymistä, lepoa ja rauhallisia hetkiä.
Kiireestä pilke silmäkulmassa
Ihmiset katsovat valtavia määriä videoita ja aistiärsykkeitä tulvii joka suunnalta. Nykyisin niistäkin asioista, joiden ei tarvitsisi olla kiireisiä, tulee ahdistava kiireen tuntu.
“Kysymme esityksessä myös, minkälaista olisi olla pimeässä ja kuunnella vain musiikkia. Mitä tarkoittaisi täysi hiljaisuus? Voisimmeko välillä karsia jostakin?” Aakko sanoo.
Esityksen tarkoitus on saada myös ihmiset pysähtymään ja miettimään suhdettaan kiireeseen.
“Olemme harjoituksissa leikitelleet ajatuksella, että mikä on kiireen vastakohta. Mistä saadaan kontrasti hektiselle liikkeelle ja olemisen tavalle?”
Työryhmä pohti myös, mitä on tylsyys. Esimerkiksi lapsille tekee hyvää, että välillä on tylsää. Se saa mielikuvituksen liikkeelle kehittämään eri tavalla asioita.
Lotta Aakko kertoo, että vakavasta aiheesta huolimatta esitys on hauska. Siinä, kuinka valtavasti ihmiset yrittävät suorittaa ja päästä johonkin hirveän nopeasti ja aina vain paremmin, on myös huvittavia piirteitä.
“Esityksessä on kepeyttä ja monipuolista musiikkia. Tuukka Lukkaroinen on ahkeroinut pianomusiikin parissa ja kitaristikollega Jaakko Rosnellin kanssa olemme säveltäneet aivan uutta musiikkia.”
Klassinen musiikki sekoittuu kansanmusiikkivaikutteisiin ja moderniin kevyempään musiikkiin. Aakko ei ole itse käynyt esityksessä, jossa genret olisivat näin sekaisin.
“Mietimme, että tuleekohan tästä ihan sillisalaatti, mutta sehän sopii hyvin tähän aiheeseen!” hän nauraa.
“Olemme teoksessa pyrkineet pilke silmäkulmassa ja huumorin kautta lähestymään vakavaa aihetta. Toivomme, että ihmiset lähtevät esityksestä rauhallisin mielin”, taiteilija summaa.
KIIRE!:
Esiintyjät: Lotta Aakko, Tuukka Lukkaroinen, Jaakko Rosnell, Nea-Veera Mäkäräinen, Eevi Grundström, Miili-Reetta Korhonen ja Suvi Aitto-oja.
Esitykset: la 10.10.2026 klo 18:00 – 19:50 sekä su 11.10.2026 klo 15:00 – 16:50
Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7.
Kesto noin 1h 40 min, sisältäen väliajan
