Kaikki lähti Santun ideasta ja unelmasta näytellä ja olla mukana oikeassa valkokangaselokuvassa. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Tubettajien oma elokuva Cancel sai ensi-iltansa lokakuun alkupuolella.
Cancel on Tuukka Temosen ohjaama vauhdikas fiktiivinen sukellus tubettajien maailmaan. Santtu ja Weksi ovat työskennelleet elokuvan näyttelijöinä ja käsikirjoittajina viimeiset neljä vuotta.
Santtu eli Santeri Hänninen perusti oman Youtube-kanavan 2012 ja sillä noin 172 000 tilaajaa. TikTokissa 27-vuotiaalla nuorella miehellä on noin 350 000 seuraajaa.
Yhdessä elokuvan kolmannen päätähden Nikon eli Niko Meurosen kanssa Santtu tekee kummia tempauksia. NikojaSanttu –kanavalla on noin 425 000 tilaajaa.
Weksi eli Henry Weckström on 32-vuotias tubettaja ja DJ. Vuonna 2020 hän alkoi tehdä aktiivisesti TikTokia. Kanava saavutti yli 400 000 seuraajan rajan ja hänet valittiin vuoden 2022 TikTok-vaikuttajaksi. Nykyisin hän keskittyy omaan Youtube-kanavaansa.
Seuraajia ja tilaajia on tähdillä valtavasti. Jos heidät saadaan liikkeelle, kyse on kotimaisen elokuvan menestystarinasta.
Oikea elämä ja aitous koukuttaa
Ensimmäinen sukellus tubettajien luomaan sisältöön on hämmentävä. Katson kymmenien eri tähtien klippejä kummissaan.
Katsantokannasta riippuen osa videoklippien sisällöstä on häpeilemätöntä mainontaa tai sitten tarkoituksenmukaista työtä. Sometähteys on myös ammatti.
Jotkut videot ovat viihdyttäviä, mutta vain pienessä osassa on oivaltava ajatus ja vain murto-osassa tarina. Jos on jäänyt ajastaan jälkeen tai on yksinkertaisesti liian vanha, voi tulla mieleen, että mikä tässä oikein viehättää?
“Somettajat kuvaavat paljon normaalia elämää, tavallista päivää, johon katsoja pääsee mukaan. Ihmiset pääsevät katsomaan, kun olemme aitoja omia itsejämme”, Santtu kertoo.
Hän haluaa näyttää videoillaan, että sometähdenkään elämä ei ole aina täydellistä ja uskaltaa olla myös haavoittuva.
“Tämä on rohkaisevaa katsojalle, koska mekään emme ole aina parhaimmillaan. Tunteiden skaala on moninainen ja uskallamme olla myös herkkiä”, Santtu pohtii sometähtien suosiota.
Netissä videolla saattaa parhaimmillaan olla satoja tuhansia katsojia. Santtu sanoo, että hän on kertonut videoissaan noloja ja kiusallisiakin asioita, joita hän ei muuten paljastaisi.
“Juttelin just aiheesta tyttöystäväni Helmin (Helmin Kantola) kanssa, joka tekee myös Youtubea työkseen. Mietimme, että kun kuvaamme puhelimella, sille on helpompi kertoa asioita kuin edes parhaille kavereille”, Santtu pohtii.
Paras palkinto on hymy katsojan huulilla
Sometähdet vaikuttavat paljon nuorten ajatuksiin ja kulutusvalintoihin. Tubettajat kertovat, että tunne vastuusta on vuosien varrella korostunut.
Santtu tähdentää, että hän haluaa näyttää videoissaan omalla esimerkillään, että kun on oma itsensä, se riittää.
“Näen vastuun tärkeänä. Mitä me tehdään, sen joku voi tehdä perässä. Tiedän myös, että sillä, mitä sanomme, on suuri vaikutus.”
Katsojilta saatu palaute ilahduttaa sometähtiä. Hienoin palkinto työstä on saada hymy ihmisten huulille.
“Parasta on katsojilta tulevat viestit, esimerkiksi, että: mulla on tänään ollut tosi huono päivä, mutta kun mä katoin sun videon, mulle tuli tosi hyvä mieli”, Santtu hymyilee.
Santun ja Nikon yhteisellä kanavalla on nähty useita hulvattomia tempauksia. Kaksikon hullut ideat syntyvät lapsenomaisista leikeistä.
“Kerran mietittiin, mikä voisi olla oudoin tai huvittavin juttu, mitä voisimme ajallamme tehdä.”
“Jostain tuli ihme päähänpisto, että ollaan kisaa pahvilaatikoissa. Miksi kukaan menisi pahvilaatikkoon ja olisi siellä yötä?”, Santtu muistelee nauraen.
Hauskinta tempauksessa oli, että se toimi. Video oli yksi kaksikon ensimmäisistä hiteistä.
“Haluamme videoillamme näyttää leikkimistä. Leikki on positiivista ja kannustamme siihen. Nykyisin kaikki ovat vain puhelimilla koko ajan, ja leikkiminen on vähentynyt.
Sometähdet ovat tehneet kaikkea hassua ja hauskaa vuosien varrella. Pojat kuitenkin kertovat, että videoita ei ole poistettu ja mikään ei erityisesti kaduta tai nolota jälkikäteenkään.
“Kun Nikon kanssa aloitettiin, oltiin nuoria pojankloppeja ja riehuttiin tosi paljon. Oli kaikenlaista vauhdikasta sekoilua. Vanhempina olemme vähän rauhoittuneet. Se kuului siihen aikaan, että mentiin eikä meinattu”, Santtu kertoo.
“Meillä oli muun muassa videosarja, jonka ideana oli, että kaikkeen sanotaan kyllä. Otimme napakoruja ja nännilävistyksiä. Niko otti tatuoinnin, vaikka ei sellaista halunnut”, hän kuvailee nuoruuden intoa.
“Someen kun tekee videoita, tärkeintä on herättää huomio ja katsojan kiinnostus. Siellä pitää olla kovaeleinen, äänekäs ja energinen. Valkokankaalla se ei toimi yhtään.”
Somesta valkokankaalle
Santulla ja Weksillä on valtavasti kokemusta kameran edessä esiintymisestä. Mediat ovat kuitenkin erilaisia ja kaikkea opittua ei voi suoraan siirtää tubevideoista elokuvan tekemiseen.
“Someen kun tekee videoita, tärkeintä on herättää huomio ja katsojan kiinnostus. Siellä pitää olla kovaeleinen, äänekäs ja energinen. Valkokankaalla se ei toimi yhtään”, Weksi valaisee.
“Temonen sanoikin meille, että nyt te ootte jätkät aivan liikaa, nyt kierroksia alas. Paras neuvo, minkä sain, oli että elä näyttele. Ota se toisen repliikki ja reagoi siihen. Elokuva on paljon pienieleisempää”, hän lisää.
Tubettajat kertovat, että Youtube-videot tehdään niin, että otetaan kamera käteen ja painetaan play. Kun on valmista, laitetaan poikki ja lisätään video Youtubeen.
“Elokuvan kuvauksissa oli haastavaa, että kun olin kaikkeni antanut kohtaukselle, Temonen tuli sieltä, että hyvä, otetaan uudestaan”, Santtu naurahtaa.
Kohtaukset otettiin parhaimmillaan jopa 20 kertaa uusiksi, mikä oli ensikertalaisille näyttelijän työssä haastavinta.

Erilaisia rooleja
Elokuvassa miehet esiintyvät omilla nimillään. Santtu ja Weksi kertovat, että elokuvan roolihahmoissa on paljon heitä itseään, mutta hahmot ovat todella kärjistettyjä.
He sanovatkin, että elokuvan suola on, että katsojalle jää kysymys, ovatko tyypit oikeasti sellaisia kuin elokuvassa.
“Kun pääsin kuvauksissa hahmoon sisälle, siinä oli tosi helppo pysyä. Hauskaa oli, että Temonen oli kysynyt Nikolta ja Weksiltä, että onko tuo Santtu oikeasti tuollainen. Sen saa katsoja itse päättää”, Santtu nauraa.
Kokeneilla sometähdillä on useita erilaisia rooleja eri kanavissa, ja ne kytkeytyvät päälle kuin itsestään.
“Snapchatissa kuvaan arkielämää ilman roolia. TikTokissa olen toisenlainen, huomiota herättävä ja äänekäs”, Weksi valaisee.
Santtu kertoo, että hänellä on monta eri hahmoa.
“Kun kamera käynnistyy SanttujaNiko –jutuissa, samalla kytkeytyy päälle valtava energia. Omissa videoissa olen paljon rennompi ja hitaampi.”
Jännitystä ja suuria odotuksia
Some on nopea ja reaktiot katsojilta saa miltei heti kuvausten jälkeen. Weksi kertoo, että elokuvaprojekti on kestänyt neljä vuotta, joten odotukset ja jännitys ovat nyt paljon suurempia.
Elokuvan tekemisestä he ovat saaneet myös oppia, jota voi käyttää hyödyksi omissakin videoissaan.
“Olimme mukana käsikirjoittamassa ja se oli tosi siistiä. Elokuvaan luotiin hienosti tarinankerrontaa ja rakennettiin draamankaari. Se on ihan oma maailmansa. Kerrontaa ja dramaturgiaa voisin miettiä omillakin videoilla”, Santtu pohtii.
Cancel on tiettävästi maailman ensimmäinen valkokangaselokuva tubettajista. Santtu ja Weksi käyvät paljon elokuvateatterissa ja he harmittelevat, miten vähän siellä näkee nuoria.
Tubettajien suuri toive olisi, että he saisivat uutta yleisöä teattereihin kokemaan elokuvan taikaa. Tällä tavalla tubemaailma ja elokuva tukevat toisiaan.
“Me ollaan supertyytyväisiä tähän ja halutaan rohkaista kaikkia katsomaan elokuvaa. Monilla on varmasti ennakkoluuloja, että nyt nuo tubettajat ovat elokuvassa, vaikka eivät ole näyttelijöitä”, Santtu pohtii.
“Itsellänikin olisi ennakkoluuloja tällaisesta, mutta sehän on vain yksi hyvä syy mennä katsomaan, pitävätkö se paikkaansa”, Weksi lisää.
Neljän vuoden projekti on ollut sometähdille suuri unelma. Weksi sanoo arvoituksellisesti, että olisi aivan uskomattoman hienoa, että tämä saisi jatkoa.
