Pimeä vuodenaika sekoittaa uni–valverytmiä, uni ei virkistä ja halu peiton alle piiloutumiseen valtaa mielen. Voisiko talviuni olla vaihtoehto myös ihmiselle? Kuva: Pixabay.

Viikon 50 tiedekysymys: Voisiko ihminen nukkua talviunta?

Monet eläimet nukkuvat talviunta tai vaipuvat talvihorrokseen herätäkseen keväällä valoisampina ja lämpöisempinä aikoina. Voisiko ihminen viettää talven unessa tai horroksessa?

Tiede  | 

Teksti Heidi Niemi

Herätys pärähtää pimeydessä. Väsyttää. Päivällä on hetken valoisaa. Yhä väsyttää. Kotimatkalla päivänvalo on muisto vain. Pimeä vuodenaika sekoittaa uni–valverytmiä, uni ei virkistä ja halu peiton alle piiloutumiseen valtaa mielen.

Toiset lääkitsevät kaamoksen vaikutuksia suklaalla, kirkasvalolampulla tai pitämällä kurinalaisesti kiinni liikunnasta ja vuorokausirytmistä.

Väsymyksen keskellä tulee pohdittua, voisiko ihminen ottaa mallia muusta eläinkunnasta ja vetäytyä talviunille?

Oulun yliopiston eläinfysiologian professorin Esa Hohtolan mukaan ihminen tarvitsisi muutamia fysiologisia sopeumia voidakseen käydä karhun lailla talviuneen.

Ensin täytyisi kerryttää lyhyessä ajassa rasvavarasto, jota käyttäisi energianlähteenä talvikuukausien aikana. Elimistön pitäisi osata muuttaa myrkyllistä ureaa proteiineiksi ja ruumiinlämmön tulisi laskea 33–34 asteeseen jotta elintoiminnot hidastuvat. Lisäksi pitäisi estää lihasten ja luiden haurastuminen.

”Ihmisellä jo muutamankin viikon vuodelepo aiheuttaa voimakasta lihaskatoa”, kertoo Hohtola.

Ei kuulosta helpolta. Entä sitten talvihorros? Voisimmeko ottaa oppia siileiltä ja lepakoilta?

”Talvihorroksessa elimistön pitäisi yllä mainittujen seikkojen lisäksi pystyä alentamaan lämpötilaansa hallitusti alle kymmenen asteen, jopa lähelle nollaa, mutta estämään lämpötilan aleneminen jäätymispisteen alapuolelle”, toteaa Hohtola.

Ihminen ei siis voi vaipua talviuneen tai talvihorrokseen, sillä meillä ei ole fysiologisia edellytyksiä talven ohittamiseen karhujen tai siilien keinoilla.

Onneksi päivä alkaa pidentyä talvipäivänseisauksen jälkeen, joka tänä vuonna osuu tiistaille 22. joulukuuta.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Julkaistu 13.12.2017

Heidi Niemi

Tiedeviestinnän ja kirjallisuuden opiskelija, joka ei tiedä, mutta ottaa selvää.

Lue seuraavaksi

Lapsilla hyvät nettiturvallisuustaidot – Myös lapsella on tarve ja oikeus yksityisyyteen, muistuttaa tutkija

Heidi Niemi

Tiede

21.2.2018

Viikon 8 Tiedekysymys: Mikä poluissa kiehtoo? 

Terhi Suominen

Tiedekysymys

20.2.2018