Vähemmän lannistamista, enemmän kannustamista

Meillä on sisäsyntyinen tarve keskittyä omiin ja toistemme heikkouksiin ja siihen, kuinka huonosti asiat ovat, kirjoittaa Henna Määttä.

Kolumni  | 

Teksti Henna Määttä

Syksy on monelle meistä uuden alku. Kesän jälkeen palaamme takaisin opiskeluiden tai töiden pariin, kuka kymmenettä, kuka ensimmäistä kertaa. Osa meistä aloittaa aivan uuden vaiheen elämässään, kun opinnot yliopistossa alkavat. Vaikka monet puhkuvat syksyn kynnyksellä intoa ja tarmoa, osalla on päiviä, jolloin pallo ja motivaatio ovat todella hukassa.

Mutta mistä sitten saada motivaatiota? Ja miten voimme tukea toinen toistamme saavuttamaan täyden potentiaalinsa ja löytämään oman polkunsa?

Ainakaan se ei onnistu, mikäli nojaamme ennakkoluuloihimme. Jokaisella meistä on ennakkoluuloja – fakta, joka täytyy tunnistaa ja tunnustaa. Ennen kuin tunnemme ihmisen tai asian todellisen laidan perustamme käsityksemme huhuihin, kuulopuheisiin ja arvailuihin.

On tärkeää muistaa, että nämä ennakkoluulot pitävät vain harvoin paikkansa. Siksi jokaiselle ihmiselle, järjestölle, tapahtumalle ja ylipäätänsä asialle tulisi antaa mahdollisuus. Mahdollisuuden antaminen voi nimittäin tuoda elämääsi uusia kokemuksia, uuden yhteisön tai vaikkapa uuden ihanan ystävän.

Kaikista paras motivaation tuhoaja ja yhteisön rikkoja on lannistaminen. Lannistamalla syrjäytämme ja rajoitamme toimintaa ja tapamme ihmisten luovuuden. Opiskelu- tai työyhteisössä yksilön voi lannistaa monilla tavoilla: voimme olla tylyjä ja jättää tervehtimättä aamuisin, voimme tyrmätä systemaattisesti toisen esitykset, ideat ja puheenvuorot, tai voimme yksinkertaisesti sulkea henkilön ulos ryhmästä.

Meillä on sisäsyntyinen tarve keskittyä omiin ja toistemme heikkouksiin ja siihen, kuinka huonosti asiat ovat. Kun ihmistä alati lannistetaan ja muistutellaan hänen heikkouksistaan, alkaa hän itsekin uskoa, ettei hänessä ole mitään hyvää. 

 

Olin viime viikolla seminaarissa, jossa kasvatustieteiden tohtori ja erityisopettaja Erja Sandberg puhui positiivisesta pedagogiikasta ja psykologiasta. Hänen oppinsa soveltuvat hyvin paitsi opettamiseen ja ohjaamiseen, myös elämään yleensä.

Positiivinen pedagogiikka ja psykologia pohjautuvat yksilöiden vahvuuksiin: niiden tunnistamiseen, havainnoimiseen ja vahvistamiseen. Meillä jokaisella on keskimäärin viisi ydinvahvuutta, jotka vaikuttavat siihen miten käyttäydymme, mitä arvostamme, miten toimimme, miten tunnemme. Ydinvahvuuksista muodostuu eräänlainen linssi, jonka läpi katsomme maailmaa. Yksilöiden vahvuuksien voimistuessa ja hyvinvoinnin ja yhteisöjen ilmapiirin kehittyessä parantuvat todistettavasti myös oppimistulokset, motivaatio ja työn imu.

Oli sitten kyse opiskelu- tai työyhteisöstä, oppiminen ja hyvinvointi rakentuvat aina vuorovaikutuksessa. Tästä syystä meistä jokaisen olisi hyvä pysähtyä aika ajoin miettimään sitä, millainen opiskelu- ja työkaveri itse olen. Olenko minä se, joka torppaa toisen mielipiteet? Vai olenko minä se, joka tervehtii iloisesti, ottaa mukaan, kysyy mielipiteitä ja kuuntelee?

Kannustamalla nostamme esiin ihmisen ja hänen vahvuutensa. Kannustamalla vahvistamme itsetuntoa, luomme positiivista minäkuvaa ja annamme toisillemme mahdollisuuden.

Kannustaminen ja vahvuuksiin nojaaminen ei tarkoita heikkouksien tai vaikeiden asioiden unohtamista, vaan sitä että niitä tehdään rinnakkain ja hyvä edellä. Kun yhteisössä luodaan vakaa pohja luottamukselle kannustamisella ja positiivisella psykologialla, on siellä myös helpompaa antaa kriittistä ja rakentavaa palautetta.

Nykyisessä työssäni iloitsen siitä, että meillä on käytössä koko työyhteisön kehuseinä sekä viikottaiset onnistumiskahvit. Kehuseinään saa aina tilaisuuden tullen raapustaa jonkin positiivisen asian tai huomion työkaveristaan, ja käydä välillä voimaantumassa itselle kirjoitetuista positiivisista huomioista. Torstaisilla onnistumiskahveilla jokaisen taas on kerrottava ääneen yksi viikon aikana syntynyt onnistuminen. 

Tässä hektisessä ja kiireen värittämässä maailmassa onnistumisten äärelle pysähtymisellä on ollut yllättävän suuri merkitys omaan työmotivaatioon. Olen huomannut, että kun palautteen antamiselle ja saamiselle luodaan systemaattisesti tilaa, annetaan sitä aiempaa rohkeammin ja luontevammin myös hetkessä.

 

Positiivinen suhtautuminen osaamiseen ja yksilöiden vahvuuksiin auttaa yksilöiden lisäksi koko yhteisöä. Sen lisäksi, että opimme olemaan rehellisesti ylpeitä omasta osaamisestamme, meidän tulisi oppia, ettei toisen menestyminen ole itseltämme pois: toisten kannustamisesta, toisten nostattamisesta, saa itsekin paljon.

On rohkeampaa tuoda oma osaaminen esiin ja tukea toisia sekä heidän vahvuuksiaan kuin haukkua ja lannistaa. Aristoteleen sanoja lainaten: “Rohkeat ihmiset tulevat rohkeammiksi kun he tekevät rohkeampia tekoja. Rohkeus on luonteenvahvuus, joka kehittyy kun sitä käytetään.”

Julkaistu 1.9.2017

Henna Määttä

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija, joka rakastaa oppimista ja seikkailuja sekä suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue seuraavaksi

Finnejä ja uurteita

Janne Hakkarainen

Kolumni

17.11.2017

Oodi virastomestareille

Asta Salomaa

Kolumni

10.11.2017