Paljonko sinä maksaisit ainutlaatuisesta työkokemuksesta?

Opiskellessani en ymmärtänyt, ettei harjoittelu ole vain opintojen välttämätön paha, vaan jopa tärkein osa opintoja, kirjoittaa Kaisa Vainio.

Kolumni  | 

Teksti Kaisa Vainio

Jos saisit valita kaikista maailman organisaatioista, minkä työpaikan nimen kirjoittaisit ansioluetteloosi?

Kun kohde on tiedossa, mieti seuraavaksi sitä, voisitko päästä duuniin työharjoitteluun, onhan harjoittelu lopulta helpoin tie päästä maistamaan unelmiensa työtä.

Opiskeluaikanani tein kaksi lyhyttä opintoihin kuuluvaa harjoittelua Oulussa. Harjoittelut olivat sinänsä hyviä, mutta eivät erityisen kunnianhimoisia. Vasta myöhemmin olen tullut ajatelleeksi, että olisin voinut katsoa hieman omaa kotikuntaa kauemmas – olisin voinut pyrkiä mihin tahansa oman alani huippuorganisaatioon, vaikka antropologiseen tutkimuslaitokseen, kansainväliseen järjestöön, etnografiseen museoon tai ulkoasiainministeriöön. Vaikka opiskelin kansainvälistä alaa, ulkomaille hakeutuminen ei tullut edes mieleeni.

Eivät kaikki opiskelukaveritkaan miettineet kovin pitkälle, sillä pakollisen harjoittelun opintopisteet saattoi kuitata kesä- tai vapaaehtoistyöllä. Erään kielenopiskelijan annettiin suorittaa kansainvälinen harjoittelunsa pelkällä esseellä.

Emme tuolloin tainneet ymmärtää että harjoittelu ei ole vain opintojen välttämätön paha, vaan jopa tärkein osa opintoja. Työharjoittelu on ainutlaatuinen mahdollisuus saada sellaista kokemusta, mitä ei millään muulla keinolla voi saada.

 

Harjoittelu piskuisella palkalla ei kuitenkaan kaikkia houkuttele. Työtön kollegani oli sitä mieltä, ettei hän viitsi hakea harjoitteluohjelmaan, sillä työttömyyskorvaus on harjoittelijan palkkaa suurempi. Minun on kuitenkin vaikea olla samaa mieltä. Mielestäni työharjoittelu on tärkeä investointi uraan, ja siksi se kannattaa käyttää viisaasti.

Ensinnäkin moni vastavalmistunut yliarvioi arvonsa työmarkkinoilla. Työnantajan vaakakupissa relevantti työkokemus painaa enemmän kuin pelkkä uutuuttaan kiiltävä tutkintopaperi.

Lisäksi harjoittelujakso juuri valmistumisen jälkeen voi olla taktinen siirto: ei tarvitse turhaan odotella kortistossa ja työhön pääsee heti kiinni. Harjoittelujakson myötä ovet voivat aueta jonnekin, mihin rahkeet eivät muutoin vielä riittäisi. 

Paikatakseni puuttuvaa kokemusta lähdin itse opintojen jälkeen ylimääräiseen kansainväliseen harjoitteluun. Työskentelin Suomen ulkoasiainministeriön palveluksessa Venäjän Murmanskissa puoli vuotta. Tämä harjoittelu olikin unelmien täyttymys, sillä sain tutustua minua kiinnostaviin arktisiin asioihin ja konsulaatin työn eri puoliin. Mikä parasta, sain toivoa itselleni kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä työtehtäviä. Työpaikassani ymmärrettiin harjoittelun tärkein tarkoitus: se on ammatillisen osaamisen kehittämistä varten, ei vain ilmaista työtä työnantajalle.

Muualla opiskelijat ja vastavalmistuneet työskentelevät jopa ilmaiseksi saadakseen haluamaansa kokemusta. Eräs ulkomaalainen nuori mies asui sillan alla suorittaessaan palkatonta harjoittelua Genevessä. Aamuisin hän puki puvun ja kravatin ja suuntasi työpaikkaansa YK:n Euroopan päämajaan. Helpommallakin voi päästä, sillä rahoituslähteitä löytyy kyllä. Omaani auttoi Opetushallituksen kansainvälisen harjoittelun apuraha. Vaikka koti-ikävä vaivasi ja säästöt hupenivat, hinta oli pieni upeisiin kokemuksiin verrattuna.

Kuukausi Suomeen paluuni jälkeen istuin työhaastattelussa, jossa haastattelijat halusivat kuulla kaiken harjoittelustani. Seuraavana päivänä sain puhelun: minut oli valittu.

Julkaistu 4.7.2017

Kaisa Vainio

Syksyllä 2016 filosofian maisteriksi valmistunut kulttuuriantropologi, Venäjä-asiantuntija, museotäti, projektiosaaja ja toimittaja. Kymmenen vuotta kestänyt opintopolku on ollut pitkä ja kiemurainen. Tuloksena on monialaosaaja – vai sittenkin ”huuhaahumanisti”? Twitter: @KaisaK_Vainio

Lue seuraavaksi

Maisterit luokkaretkellä

Sanna Häyrynen

Kolumni

8.9.2017

Vähemmän lannistamista, enemmän kannustamista

Henna Määttä

Kolumni

1.9.2017