Jalkapalloseura Herculeksen arvoina on olla atleettinen ja akateeminen urheiluseura. Toiminnanjohtaja Mikko Perälä korostaa, että akateeminen ei tarkoita poissulkevuutta tai elitistisyyttä, vaan koulutusta, avoimuutta, kansainvälisyyttä, suvaitsevuutta, liikunnallisen elämäntavan edistämistä. "Varmasti monia mietityttää se, miksi Hercules on vähän outolintu, miksi ne ei vaan pelaa ja ole hiljaa."

”Halutaan ottaa kantaa – ja on otettukin” – Atleettinen ja akateeminen jalkapalloseura Hercules palaa takaisin yliopistolle urheiluaiheisella luentosarjalla

Oululainen jalkapalloseura JS Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Seura syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa. Yhteiskunnallisesti aktiivinen seura palaa tänä syksynä juurilleen Oulun yliopistoon urheiluaiheisella, kaikille opiskelijoille avoimella luentosarjalla.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Tiesitkös tätä – Ouluun on kaikessa hiljaisuudessa perustettu uusi tiedekunta.

Uusi tiedekunta on erittäin pieni, mutta sillä on kovia haluja kasvaa. Tällä hetkellä tiedekunnan opetus sisältää syksyllä neljä luentoa, mutta toiveena olisi laajentaa tästä huomattavasti.

Ensimmäinen professorikin löytyy, kas tässä: ”Ja lupiahan tämän tiedekunnan perustamiseksi ei ole kysytty keneltäkään”, Mikko Perälä sanoo, ja nauraa päälle.

Kyse on oululaisen jalkapalloseuran JS Herculeksen uudesta projektista. Faculty of sports, urheilun tiedekunta, on nimitys Herculeksen organisoimalle urheiluaiheiselle, kaikille opiskelijoille avoimelle luentosarjalle. Pääasiassa Business Kitchenin tiloissa pidettävien luentojen aiheet vaihtelevat urheilujohtajuudesta opiskelijan jaksamiseen ja urheiluteknologian innovaatioihin. Ensimmäisellä luennolla, osana Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Johtajuus ja organisaatiot -kurssia, johtajuudesta ja urheilusta luennoi tunnettu Kärppä-puolustaja Lasse Kukkonen.

Herculeksen seurapomo Mikko Perälä visioi luentosarjasta syntyvän jotain uutta, jotain suurta.

Kiiltävässä mainosflyerissä luentojen alle on merkitty ala, jonka on katsottu soveltuvan luennon teemaan: johtajuus ja urheilu -luenn0n alla lukee kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen maisteriohjelma, ilmastonmuutosta koskevan luennon alla lukee ympäristötekniikan osasto.

Aivan vielä ei olla niin pitkällä, että yksittäisiä luentoja voisi hyväksilukea opintoihin, Perälä sanoo. ”Mutta jos käy kaikki luennot, ehkä voimme luovuttaa jonkin erikoispalkinnon – vaikkapa diplomin.”

Yhteistyöstä on nyt sovittu Business Kitchenin ja yliopiston kauppakorkeakoulun kanssa, Perälä sanoo: ”Muiden kanssa pitää ottaa puheeksi myöhemmin syksyllä ja ensi vuonna.”

Herculeksen visioiman urheilun tiedekunnan keskiössä on opiskelijan hyvinvointi. Mikko Perälä puhuu liikunnallisen elämäntavan puolesta, joka ei tarkoita kuitenkaan julmettua rääkkiä. Ennaltaehkäisevä liikunta on parasta lääkettä, hän uskoo.

Mutta yhtä lailla oleellista on myös kansalaisaktivismin ruokkiminen, vaikuttamisen kipinän sytyttäminen opiskelijoihin.

Urheilu kaipaa koulutusta

Pieneksi pohjoissuomalaiseksi seuraksi Herculeksella onkin varsin suuret tavoitteet. Urheilun tiedekuntakin on vain yksi seuran lukuisista projekteista.

Kolmisen vuotta sitten Mikko Perälä päätyi Nigeriaan tekemään televisiobisnestä. Vuonna 2016 seura toi Nigerian jalkapallomaajoukkueen entisen hyökkääjän Daniel Amokachin valmentamaan Herculeksen edustusjoukkuetta – ja Englannin Valioliigan viikkomakasiiniohjelma Premier League World seurasi kameroineen perässä.

Nyt Herculeksella on käynnissä lähiöiden liikuttamista edistävä lähirähinä, urheilun sponsorointimallin muutos, eSports-junioriorganisaation rakentaminen ja suomalaisia urheiluteknologia-alan yrityksiä sekä suomalaisia pelaajia maailmalle vievä Player Accelerator -hanke.

Mutta mitä Oulun urheilun tiedekunnan luennoista seuraa? Oikea koulutusohjelma, kokonainen sivuaine, edes viiden opintopisteen kurssi?

Toivottavasti kaikkea tätä, ja vielä enemmän, Perälä toivoo.

Hän puhuu ja haaveilee kokonaisen urheiluun keskittyvän koulutusohjelman luomisesta ja myymisestä – urheiluosaamisen koulutusviennistä. Sille olisi Suomessa hyvät mahdollisuudet, Mikko Perälä uskoo – kunhan vain on sopivasti paketoitu tuote, jota myydä.

”Meillä on Suomessa kaikki edellytykset luoda koulutusohjelma, josta halutaan myös maksaa, 2000 euroa, jopa 20 000 euroa vuoden ohjelmasta.”

Koulutusta taas tarvitaan, jotta nykyisestä potentiaalista saataisiin kaikki irti.

”Meillä on hyvät liikuntapaikat, harjoittelupaikat, jo olemassa. Nyt moni haaveilee urheilu-urasta, mutta vain harva sille todella pääsee. Suomi on tällä hetkellä huonossa jamassa urheilukoulutuksen suhteen. Näen, että ammattilaisurheilussa syntyvistä ongelmista moni johtuu yksinkertaisesti koulutuksen puutteesta. Asioita tehdään niin, kuin ne on aina tehty. Intohimoa urheiluun on, mutta ei ole työkaluja muuttamaan asioita.”

Tällä hetkellä Suomessa voi urheilujohtamisen aineopinnot opiskella Itä-Suomen yliopiston avoimessa yliopistossa, lisäksi muutama ammattikorkeakoulu tarjoaa suuntautumisvaihtoehtona urheilujohtamista ja -markkinointia tai urheiluliiketoimintaa. Kajaanin ammattikorkeakoulussa käynnistyi Esports Business -koulutus, joka on Suomen ensimmäinen elektronisen urheilun ympärille keskittyvään liiketoimintaan suuntautuva koulutus.

Mutta olisiko Oulussa tilausta tällaiselle? Millaisella aikataululla urheilun tiedekuntaa voitaisiin oikeasti rakentaa?

”Katsotaan nyt tämä ensimmäinen lukukausi. Hyvä, jos saadaan lisää konkretiaa”, Perälä muotoilee.

Saunailtapainotteinen joukkue

Hercules täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Se syntyi vuonna 1998 Oulussa, Linnanmaalla sähkötekniikan osaston käytävää taittaneiden opiskelijoiden keskuudessa.

Perälä kuvailee silloista palloiluporukkaa varsin proosallisesti: ”Oltiin aika huonoja, kukaan ei ottanut meitä muihin joukkueisiin.”

Siksi syntyi oma joukkue, kerran viikossa harjoitteleva, valmennuksellisesti ja harjoituksellisesti ”hyvin saunailtapainotteinen” Hercules. Joukkueen ensimmäinen sponsori oli kaijonharjulainen ravintola Caio, joka tarjosi joukkueelle peliasujen lisäksi mahdollisuuden saunoa aina pelien jälkeen.

Ensimmäinen peli pelattiin Perälän muistin mukaan ”jossain Vaalan metsän siimeksessä”, ja peli taisi päättyä ikävästi Herculeksen häviöön.

Peli jatkui, vaikka alkuperäiset Herculeksen puuhaajat valmistuivatkin ja siirtyivät Linnanmaalta työelämään. Samalla vapaamuotoinen, viihteellinen pelailu vakiintui tavoitteelliseksi seuratoiminnaksi.

Nyt kakkosdivisioonan C-lohkossa pelaavan edustusjoukkueen lisäksi seurassa on naisten joukkue, Pohjois-Suomen kolmosdivarissa pelaava reservijoukkue Hercules II ja vitosdivarissa pelaava Herkku-Papat.

Seuran syntymäpäiväjuhlaa vietetään työn merkeissä: Herculeksen edustusjoukkue pelaa 20-vuotisjuhlaottelunsa lauantaina 29.9. Castrenin kentällä.

Ole hiljaa ja pelaa

Herculeksen arvoina on olla atleettinen ja akateeminen urheiluseura. Mikko Perälä korostaa, että akateeminen ei tarkoita poissulkevuutta tai elitistisyyttä, vaan koulutusta, avoimuutta, kansainvälisyyttä, suvaitsevuutta, liikunnallisen elämäntavan edistämistä.

”Halutaan ottaa kantaa – ja on otettukin.”

Mikko Perälää sieppaa urheilun arkaaisuus ja haluttomuus muuttua. Huippu-urheilun kulisseissa ollaan hyvin konservatiivisia. Siksi muutos on hidasta, jos sitä ylipäänsä tapahtuu.

Juuri tähän lääkkeeksi Perälä tarjoaa urheilukoulutusta: ”Jos joku elää myyteistä ja historiasta, niin urheilu.”

Perälä itse puhuu yhteiskunnallisen vaikuttamisen puolesta. Ei riitä, että urheiluseura tarjoaa mahdollisuuden peleille. On tehtävä enemmän.

”Moni ajattelee, että urheilussa sen tarjoama viihde riittää, tai se, että otetaan pelaavien lasten vanhemmilta rahat pois. Mutta se ei riitä. Seuroilla on suurempi vastuu kasvattaa, kouluttaa ja huolehtia myös pelaajien hyvinvoinnista.”

Ja urheilu, se on selvästi poliittista, haluttiin sitä myöntää tai ei.

Hercules on poliittisesti aktiivinen urheiluseura, Perälä sanoo. ”Jos politiikalla tarkoitetaan yhteisten asioiden hoitamista, niin juuri sitä se on.”

Syyskuussa seura pääsi finaaliin Sitran Maapalloliiga-haastekilpailussa, ja on yksi kymmenestä kehitysohjelmaan valitusta järjestöstä. Hercules osallistuu haastekilpailuun Lähirähinälähettiläät-idealla, jonka tavoitteena on pienentää urheilun ja liikunnan ilmastopäästöjä aktivoimalla ihmisiä hyödyntämään lähiliikuntapaikkoja, hyödyntäen oululaisen Tecinspiren App2Day-mobiilisovellusta. Siis – yhteisten asioiden hoitamista, liikunnan keinoin.

Kielteistä suoraa palautetta toiminnasta Perälä ei ole saanut. Se ei tarkoita sitä, etteikö keskustelua Herculeksen toiminnasta ja arvoista käytäisi.

”Varmasti monia mietityttää se, miksi Hercules on vähän outolintu, miksi ne ei vaan pelaa ja ole hiljaa.”

Herculeksen perustaneista sähköteekkareista on vuosien aikana tullut koodareita, moni on perustanut Ouluun oman yrityksen. Perälä itsekin on ollut mukana perustamassa kymmentä firmaa. Muita Hercules-taustaisia softafirmoja on muun muassa VividWorks, Navico, Codemate ja CubiCas.

Mikä jalkapalloa ja yrittäjyyttä yhdistää? Oppiiko jalkapalloa pelaamalla jotain yrittäjyydestä?

No, eipä juuri mikään, Perälä sanoo. Mutta jalkapalloseurassa toimiminen kylläkin opettaa. Kun seuran toiminta on tavoitteellista ja tähtää jatkuvaan nousuun tasolta toiselle, kaikki on mahdollista – vaikka alimmalta sarjatasolta, sadepäivän mutakentän ankeista peleistä nouseminen Mestarien liigan loistokkaaseen loppuotteluun.

Onko se todennäköistä? Ei.

Entäpä mahdollista? No, periaatteessa kyllä, Perälä nauraa.

Vaikka tässä haastattelussa ääneen on päässyt juuri Mikko Perälä, Herculeksen urheilun tiedekunnan taustalla on kokonainen tiimi, eikä työ ole ainoastaan yhden miehen harteilla.

Perälällä onkin toive jatkon suhteen. Toive, joka voi kuulostaa huimalta, mutta mahdolliselta:

”Tällä yliopistopresenssillä tarkoitus on antaa seura takaisin opiskelijoiden pyöritettäväksi. Vähän tosielämän Football Manager -pelin tyyliin. Eli toivon lisää apuja yliopiston käytäviltä kaiken tämän pyörittämiseen”, Perälä sanoo.

 

Herculeksen urheiluluennot syksyllä 2018

Johtajuus ja urheilu – Lasse Kukkonen luennoi johtajuudesta, 24.9. kello 14 salissa L3.

Miten estät ilmastonmuutosta liikkumalla? – Miten yhteiskunta voidaan suunnitella tukemaan ihmisten terveyttä ja hyvinvointia sekä kunnioittamaan luontoa? 18.10. kello 14 Business Kitchenillä.

Nuku enemmän, saat parempia numeroita – Opiskelijan jaksaminen, lepo ja ravinto. 19.11. kello 14, Business Kitchen

Hikistä dataa – Esittelyssä uusimmat hyvinvointi- ja urheiluteknologian innovaatiot. 4.12. kello 14, Business Kitchen.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: