Tom of Finland.
Pääosissa: Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky. Ohjaaja Dome Karukoski, käsikirjoitus Aleksi Bardy. Ensi-ilta 24.2.2017.
Yksi mies, kahdet kasvot.
Touko Laaksonen (1920–1991) oli sotaveteraani, lahjakas muusikko, komea ja pidetty mainospiirtäjä. Tom of Finland taas oli homoeroottisen taiteen ikoni, maskuliinisen homomiehen iloisen nautinnon valokuvantarkka kuvaaja,
Vaikka maailmalla Laaksosen käyttämä nimimerkki Tom of Finland oli tunnettu, kotimaassaan hän oli pitkään visusti piilossa mainstreamin valokeilasta.
Kiitos 2000-luvulla käynnistyneen Tom of Finland -taidetta koskevan tietoisuuden ja arvostuksen kasvun, Laaksosen muskelimiehiä ei löydy enää vain aiheelle omistetuista lehdistä ja antologioista. Itsevarmat könsikkäät koristavat lukuisia näyttelyitä, postimerkkejä, kangaslaukkuja, jopa Pauligin kahvipaketteja. Vuonna 2017 kokoelma kasvaa Tom of Finland –elämäkertaelokuvalla.
Dome Karukosken ohjauksessa Touko Laaksosen elämäkerta kerrotaan tyylikkäästi ja varmasti. Elokuvan lempeä toteutus miellyttäneekin myös Laaksosen taiteeseen vain Finlaysonin pussilakanoiden kautta tutustuneita.
Juoneltaan Tom of Finland on melko perinteinen vaikeuksista voittoon -kertomus siitä, kuinka sodan kauhuista palanneesta Toukosta tuli menestystä ja arvostusta nauttiva Tom. Elokuva käynnistyy Laaksosen paluulla jatkosodan myrskyistä takaisin siviiliin. Sodanjälkeinen Suomi näyttäytyy Laaksoselle moralisoivana, synkkänä ja sulkeutuneena. Suomessa homoseksuaaliset teot olivat rikollisia vuoteen 1971 asti, joten miesten väliset kohtaamiset tapahtuvat katseilta piilossa, porttikongeissa ja puistoissa.
Taitava piirtäjä kääntää katseensa ankeasta arjesta fantasiamaailmaansa, lihaksikkaiden ja estottomien miesten keskinäisiin seksileikkeihin. Väärissä käsissä vankilaan tai parantolaan johtavista kuvista on koti-Suomessa vaiettava tyystin, ne on piilotettava jopa sisarelta Kaijalta (Jessica Grabowsky). Toukon rakastetun, tanssija Veli ”Nipa” Mäkisen (Lauri Tilkanen) kannustuksesta tukkijätkien, merimiesten ja moottoripyöräilijöiden kiihkeitä kohtaamisia kuvaavat piirustukset löytävät arvostavan yleisön Suomen rajojen ulkopuolelta. Tom of Finland -taiteilijanimellä signeeratut teokset saavat rapakon takana suuren suosion ja synnyttävät lopulta kansanliikkeen.
Elokuva on aiheensa huomioiden jopa yllättävän siveä. Varsinaiset seksikohtaukset ovat viitteellisiä, nopeita välähdyksiä pimeässä. Eroottinen himo välittyy miesten pitkistä katseista, vaietuista viesteistä, Tähtitorninmäen yössä poltetuista savukkeista. Tarkat lähikuvat viipyilevät Laaksosen taidokkaassa lyijykynäjäljessä, mutta valmiita piirustuksia kuvataan aina kunnioittavasti kauempaa.
Ratkaisu naurattaa: ovatko tuhmasti pullottavat haarat tai kekseliäisiin asentoihin taipuvien miesten orgiat tosiaan sopimattomia Tom of Finland -elokuvaan?
Hillittyä toteutusta selittänee ikärajan (K-12) lisäksi se, että elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa, jonka vuoksi sille halutaan siten mahdollisimman laaja yleisö. Ja yleisö kiittää: helmikuun alussa elokuva palkittiin arvostetulla FIPRESCI-palkinnolla Göteborgin kansainvälisillä elokuvajuhlilla.
Yllättävää kyllä, voisinkin kuvitella katsovani Tom of Finlandin vanhempieni kanssa pelkäämättä tunnelman muuttumista aivan sietämättömän kiusalliseksi.
Seksi-iloittelun ja nahkafetissikuvaston sijaan elokuva keskittyy miljöö- ja luontokuvaukseen. Suomen kukkea luonto on lumoavasti läsnä juhannusyön auringossa, puistojen öisen sinisessä hämyssä, sotarintaman hetken kestävässä savuisessa rauhassa. Myös 1950- ja 1960-lukujen Helsinki on rakennettu uskottavasti ja tyylikkäästi.
Pekka Strang on Touko Laaksosena erinomainen, karismaattinen ja vakuuttava, Laaksosen elämänkumppanina Lauri Tilkanen on herkkä ja ilmeikäs. Erityismaininnan ansaitsee myös sielukas Taisto Oksanen kapteeni Alijokena. (Sen sijaan Kari ”Hissu” Hietalahti tuimana etsivänä herättää pientä hilpeyttä.)
Välillä Tom of Finland sortuu valitettavasti itsestäänselvyyksiin ja turhaan vakavuuteen. Yksi vaivihkainen yskäisy tarkoittaa keuhkotautia ja kuolemaa. Sotakuvastoon palataan toistuvasti, alleviivaamaan sitä, kuinka suuri suomalainen sotakokemus on lopulta väistämättömästi muovannut meitä kaikkia, kaarinalaista homoikoniakin.
Lopussa kiitos seisoo. Se ihana ja häpeilemätön elämänilo, joka uhkaa välillä hukkua elokuvan osoittelevaisuuteen, pirskahtaa esiin väkevästi taas elokuvan viimeisessä riemukkaassa kohtauksessa.
Joistain puutteistaan huolimatta Tom of Finland onkin kaunis, koskettava ja viihdyttävä elokuva. Lohduttava perusviesti kuuluu: elä, ole ja rakasta aina vapaasti, mitään häpeämättä.
