Oulun ylioppilaslehti 2015

Lääketieteilijät lisäsivät paikkojaan, TeTa jatkaa vahvana

Oulun edustajistovaalien suurimpia voittajia ovat sitoutumattomat ryhmät. Puolueiden gallup-luvut eivät näkyneet opiskelijoiden äänestyskäyttäytymisessä – Keskustaopiskelijat menetti kolme paikkaa, Oulun Akateemiset Perussuomalaiset jäi kokonaan ilman. Sähköinen äänestys herätteli nukkuvia opiskelijoita: äänestysprosentti nousi viime vaaleista yli 6 prosenttiyksikköä.

Oulun yliopiston lääketieteilijät eivät enää nuku – he äänestävät.

Muutoksen nukkumistottumuksissa näkee Oulun yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien tuloksesta. Vaalivoittoon karauttivat jo toista kertaa peräkkäin lääketieteen opiskelijat, jotka nostivat paikkamääräänsä nyt viidestä seitsemään.

Eniten opiskelijoiden antamia ääniä kahmi tuttuun tapaan Tekniikan ja talouden vaalirengas TeTa, joka sai 1130 äänellä 13 paikkaa.

Myös humanistien ja kasvatustieteilijöiden vaalirengas HuKa sai yhden lisäpaikan, mutta tippui lääketieteellisten lisäpaikkojen vuoksi edustajiston kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi.

Ensimmäistä kertaa sähköisinä järjestettyjen edustajistovaalien äänestysaktiivisuus kasvoi edelliskerrasta reippaasti. Nyt Oulussa äänensä antoi 29,3 prosenttia äänioikeutetuista opiskelijoista, kun edellisissä vaaleissa syksyllä 2013 äänestysprosentti oli 22,9.

Vaalien äänikuninkaallisia olivat jo toista kertaa peräkkäin Ramin Akhi (Lääketiet.) ja Meeri Haataja (Tiet.).

108 äänellä paikkansa uusinut ja vaalien äänikuningattaren tittelin saanut Haataja hämmästeli Caion vaalivalvojaisissa suosiotaan.

”En olisi uskonut, että nuoremmat opiskelijat olisivat tunteneet minua. Eihän tässä äänimäärässä voi enää pelkkiä kavereitakaan olla”, neljättä vuotta biologiaa opiskeleva Haataja ihmetteli.

Poliittiset eivät pärjänneet

Sitoutumattomat ryhmät vahvistivat asemiaan poliittisten ryhmien kustannuksella. Keskustaopiskelijat koki ankaran vaalitappion: neljästä paikasta jäljelle jäi yksi. Kokoomuksen Yksilön Valinta ja äänimääränsä edellisvaaleista tuplannut vihreä vaaliliitto säilyttivät molemmat yhden paikkansa.

Kokonaan ilman paikkoja jäivät Oulun vihreän vasemmiston vaaliliitto ja Oulun Akateemisten Perussuomalaisten vaaliliitto. Jälkimmäisessä ehdokkaana olleen Sebastian Tynkkysen ennen vaaleja saama medianäkyvyys ei realisoitunut äänivyöryksi, vaikkakin Tynkkysen äänimäärä (30) oli lähes puolet vaaliliiton saamista kokonaisäänistä (68).

Poliittisten ryhmien vaisu menestys mietitytti myös Caion vaalivalvojaisissa piipahtanutta Siiri Nousiaista (HuKa).

”Eduskuntavaalien tuloksen perusteella odotin Keskustan menestyksen näkyvän myös näissä vaaleissa. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan ainejärjestöt jyräsivät. Sama kehitys näkyi edustajistovaaleissa ympäri Suomen.”

SYL:in puheenjohtajakampanjan pyörteissä oleva Nousiainen iloitsi HuKan kasvatustieteilijöiden saamasta lisäpaikasta. Oman edustajistopaikan uusiminen 36 äänellä oli hänelle suuri yllätys, koska hän ei ollut ehtinyt tehdä edarikampanjointia SYL-kiireidensä vuoksi ollenkaan.

 

Kauden 2015–2017 edaattorit ja heidän henkilökohtainen äänimääränsä

Tekniikka ja talous
Nico Numminen 78
Miina-Anniina Heiskanen 47
Miia Paavola 45
Andrew Mathe 38
Tiina Itäsola 32
Aleksi Hursti 56
Joonas Ryhänen 30
Vilma Koistinen 30
Vesa Lind 26
Juuso Pajukko 60
Jukka-Pekka Koistinen 40
Tapani Himanka 37
Joel Kronqvist 36

Lääkis-tieteellinen
Ramin Akhi 126
Maaret Laakso 78
Irena Saarinen 67
Aleksi Terho 61
Terje Juutilainen 56
Camilla Laaksonen 54
Ella Vuoti 26
Meeri Haataja 108
Tommi Sikanen 59
Anniina Pyhäjärvi 47
Toni Sandvik 46

Humanistit
ja kasvatustietelijät
Aino Maaninka 47
Veera Alahuhta 44
Pekka Rihko 36
Siiri Nousiainen 36
Susa Vikeväkorva 75
Muusa-Maria Jyrkinen 69
Heli Marin 54
Sergei Kopytin 48
Marjut Lehtonen 43
Vilma-Riikka Tiittanen 40

Keskustaopiskelijat
Taneli Kastikainen 26

Vihreät
Anni Hartama 28

Yksilön valinta
Antto Trög 40

 

Lue lisää Oulun edustajistovaalien tuloksista OYY:n nettisivuilta.