Breaking the Waves
Oulun kaupunginteatterissa 9.4.2016 asti
Marraskuussa Oulun kaupunginteatterissa ensi-iltansa saaneen Breaking the Waves -näytelmän pohjana on Vivian Nielsenin dramatisointi Lars von Trierin samannimisestä elokuvasta ja von Trierin, David Pirien ja Peter Asmussenin filmikäsikirjoituksesta.
Oulun näyttämölle draaman marssittaa komeasti ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen. Breaking the Wavesin tapahtumat sijoittuvat 1970-lukulaiseen eristyneeseen ja uskonnolliseen skotlantilaiskylään. Viaton Bess McNeil löytää elämänsä rakkauden – ja tarkoituksen – öljynporauslautalla työskentelevästä, häntä vanhemmasta ja kokeneemmasta Janista. Herran kurissa ja pelossa elävä yhteisö ei katso liittoa ulkopuolisen kanssa hyvällä, mutta hurmioitunut Bess pitää päänsä – häät on tanssittava. Lyhyen onnen jälkeen alkaa jyrkkä alamäki. Työtapaturman vakavasti vammauttaman ja kyynisen Janin ja rakkautensa edessä uhrautuvan Bessin suhde saa vääristyneen, vaarallisen suunnan. Kun rakkaudella ei ole enää järjellisiä rajoja, mitä tahansa voi tapahtua.
Oulun versio von Trierin tarinasta on äärimmäisen visuaalinen ja kunnianhimoinen. Erityiskiitoksen ansaitsee näytelmässä käytetty livevideokuvaus, joka toimii loistavasti perinteisen näyttämötyöskentelyn rinnalla. Intensiivinen videokuva tuo näyttelijöiden ilmeet piinallisen lähelle katsojaa, jolloin vaikutelma on hyvin intiimi. Suuren salin näyttämöllä onkin videokuvan ja kekseliään lavastuksen vuoksi koko ajan valtavasti nähtävää.
Toisen kiitoksen voi osoittaa roolittajalle. Ilmeikäs naispääosanesittäjä Lotta Vaattovaara on hauraana Bessinä yksinkertaisesti loistava. Bess on raivostuttavan naiivi ja uskossaan hysteerisen periksiantamaton hahmo, jonka hyvyys koituu hänen kohtalokseen. Vaattovaara heittäytyy rooliinsa suorastaan vimmaisella tahdolla. Karismaattinen Janne Raudaskoski solahtaa renttuisen rakastajan työhaalareihin vankalla rutiinilla. Sivuosissa loistavat muun muassa järjen ääni Dodo (Heli Haapalainen) ja moraalinsa kanssa painiskeleva lääkäri Richardson (Markus Järvenpää).
Breaking the Waves on sydäntä pakahduttava ja ahdistava elämys. Katsojan ihon alle hiipivä näytelmä on täysin väärä valinta hilpeälle pikkujouluseurueelle, mutta erinomainen elämän synkempiä sävyjä etsivälle. Näytelmän loppua ei voi hyvällä tahdollakaan kuvata onnelliseksi, mutta silti viimeisissä minuuteissa on jotain äärimmäisen katarttista ja puhdistavaa.
Ainoa esityksen aikana mieltä vaivannut asia oli kaupunginteatterin suuren salin tyhjien penkkien määrä. Oululaiset, missä te olette? Ja miksi ihmeessä ette ole jo katsomassa tätä näytelmää?