Vuoden mittainen sukukokous

Iloisen itsenäisyysjuhlan sijaan vuosi 2017 on paljastanut kotimaamme karvapuolta kerta toisensa jälkeen. Silti on hyvä, että juhlavuotta vasten ongelmien kontrasti on selkeä. Ainakin nähdään selvästi, mitä lähteä parantamaan, Iikka Kivi kirjoittaa.

Kolumni  | 

Teksti Iikka Kivi

Suomi 100 -juhlavuosi muistuttaa ahdistavaa, loputtoman tuntuista viikonloppua sukukokouksessa, jossa pääosassa on rahoista riitely ja toisten syyttely.

Iloisen itsenäisyysjuhlan sijaan vuosi 2017 on paljastanut kotimaamme karvapuolta kerta toisensa jälkeen. Suomen päättäjät ovat lähettäneet alaikäisiä turvapaikanhakijoita konfliktialueelle Afganistaniin, tehneet työttömien elämästä temppu tempulta hankalampaa ja kurjistaneet pienituloisten elämää.

Eikä luottamusta politiikkaan paranna se, että terveydenhuoltoa koskevat uudistukset uhkaavat lapata suomalaiset verovarat ulkomaalaisten sijottajien taskuihin. Eikä sekään, että äärioikeistolla on Suomessa presidenttiehdokas.

Eikä varsinkaan se, että Suomen poliitikoilla ei tunnu olevan minkäänlaisia intressejä käynnistää tehokasta ilmastonmuutoksen vastaista työtä, vaikka yli 15 000 tieteentekijän allekirjoittamassa varoituksessa todetaan, että aika on käymässä vähiin.

Virkamiehiin suomalainen tuntuu luottavan, mutta tänä vuonna siihenkin on tuntunut olevan normaalia vähemmän syytä. Poliisit jäivät kiinni rasistisen vihapuheen suoltamisesta nettiin, maahanmuuttovirasto Migrin toiminta on herättänyt runsaasti kritiikkiä ja kehitysvammaisia on laitettu kirjaimellisesti maksamaan työnteosta.

Paljon parempaa fiilistä ei ole herättänyt kansalaisten käyttäytyminen. Eläinaktivistit ovat polttaneet autoja, uusnatsit järjestäneet voimannäyttömarssin ja suomalaisten epäillään valmistelleen osallistumista islamististen terrorijärjestöjen toimintaan.

Seksuaalista häirintää paljastanut #metoo -kampanja nosti pinnalle muutaman ahdistelutapauksen, mutta osoitti myös samalla, miten vastenmielisen yleistä ja osittain myös erittäin hyväksyttyä seksuaalinen häirintä Suomessa on.

Toki kyseisessä listauksessa ole mainittu ollenkaan juhlavuoden positiivisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi Antti Holman loisteliasta Radio Sodoma -podcastia ja… noh, on niitä varmaan muitakin.

 

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole velloa negaatioissa tai sanoa, että Suomi olisi satavuotisjuhlansa aikaan mitenkään erityisen karmea paikka elää.

Kaikkea muuta, mukavahan täällä on pääosin möllöttää.

Ja on hyvä, että juhlavuotta vasten ongelmien kontrasti on selkeä. Ainakin nähdään selvästi, mitä lähteä parantamaan.

Seuraavat sata vuotta ovat ratkaisevassa asemassa. Niiden aikana nähdään, onko Suomesta oman hallintoalueensa ongelmanratkaisijaksi ja tärkeäksi toimijaksi kansainvälisellä kentällä, vai onko kansallisvaltiomme vain väliaikaisratkaisu matkalla kohti uutta mallia tai ihmiskunnan sukupuuttoa.

Julkaistu 29.11.2017

Iikka Kivi

Oululainen stand up-koomikko, jolta ovat ilmastonmuutoksen suhteen vitsit vähissä. Twitter: @KoomikkoKivi

Lue seuraavaksi

Maailmanparantajan työelämätuska – pelastanko maailman tekemällä työtä?

Kaisa Vainio

Kolumni

5.12.2017

Finnejä ja uurteita

Janne Hakkarainen

Kolumni

17.11.2017