Voi pettymysten pettymys!

Miksi emme uskalla puhua pettymyksistä ja epäonnistumisista?

Kolumni  | 

Teksti Siiri Nousiainen

Pettymykset ja epäonnistumiset ovat meidän jokaisen arkipäivää. Rankan opiskelun jälkeen tentti ei menekään läpi, tavoiteltu paikka ainejärjestössä tai killassa jää saavuttamatta tai haettu työpaikka (tai opiskelupaikka) ei tärppääkään omalle kohdalle.

Jokainen meistä tavoittelee joskus jotain sellaista, joka jääkin lopulta saavuttamatta. Vai oletko tavannut ihmistä, joka ei ole koskaan epäonnistunut? Minä en ole, enkä haluakaan tavata.

Epäonnistumiset ja tappion kokemukset kasvattavat ihmistä. Omat epäonnistumiseni ovat aina saaneet minut miettimään, mikä prosessissa meni pieleen, mitä olisin voinut tehdä paremmin ja miten aion toimia jatkossa. Myös maailman huiput epäonnistuvat. Ei urheilijasta tule olympiavoittajaa ilman riipaisevia tappioita, eikä bändistä tule maailmanlaajuisesti suosittua ilman vuosien harjoittelua ahtaassa autotallissa tai homeisessa kellarissa. Epäonnistumisista oppii, tapahtuivatpa ne sitten ihmissuhteissa tai työ- ja opiskeluelämässä.

Eino Leinon juomalaulun mukaan sprii on vastaus pettymyksestä toipumiseen ja uuden suunnan löytämiseen. Tämä on ehkä jopa surullisen suomalainen tapa käsitellä erilaisia pettymyksiä, ja myös monet meistä turvautuvat väliaikaisesti pulloon lohdutuksena. Miksi emme uskalla puhua pettymyksistä ja epäonnistumisista? Vallitseeko meidän suomalaisten, ja etenkin meidän korkeakoulutettujen nuorten, keskuudessa pelko siitä, että muut tuomitsevat meidät epäonnistumistemme perusteella?

Pettymyksestä, häviöstä ja epäonnistumisesta vaietaan sen sijaan, että ne nostettaisiin esiin ja kerrottaisiin, miten ne ovat kasvattaneet ja opettaneet meitä. Myös Kummelin klassikko neuvoo: jos oikeen mokaa, sun täytyy dokaa.

Sen sijaan, että hukuttaisimme pettymyksen tunteet pulloon, meidän tulisi nostaa ne puheeksi. Elämme kulttuurissa, jossa menestystä ja tietämystä arvostetaan paljon, usein myös jopa melko turhan nippelitiedon hallintaa. Tällaisessa kulttuurissa myös omien vajavaisuuksien ja epäonnistumisten myöntämistä karsastetaan. Arvelen kuitenkin, että ihminen joka ei ole koskaan epäonnistunut tai sitä itselleen myöntänyt, ei ole paljoa itsestään tai muusta maailmasta oppinut.

Joten, jos jäit ilman haluamaasi paikkaa kiltasi hallituksessa, et päässyt kurssin päättötenttiä läpi tai et saanut sitä työpaikkaa, johon hakemuksesi lähetit, älä huoli. Saat pian yrittää uudestaan yhtä kokemusta rikkaampana ja olet oppinut edellisestä kerrasta. Kokemus on tehnyt sinut vahvemmaksi ja viisaammaksi, joten uusiin haasteisiin tarttuminen on toivottavasti entistä helpompaa. Yrittäminen ei siis koskaan ole turhaa: mielestäni siitä on joskus enemmän hyötyä kuin itse lopputuloksesta.

Puhutaan epäonnistumisistamme – todetaan, että tulipas tehtyä oikea tollon työ – ja nautitaan niistä kokemuksista.

Julkaistu 9.12.2015 numerossa 10/2015

Siiri Nousiainen

Siiri Nousiainen on OYY:n hallituksen puheenjohtaja, joka mokailee eikä pelkää myöntää sitä. Twitter @SiiriNousiainen.

Lue seuraavaksi

Viekö Helsinki Oulun sometähdet?

Laura Tauriainen

Kolumni

15.9.2018

Reseptini koulutuksen kehittämiseksi – tässä kymmenen toimenpidettä, jotka voi vapaasti varastaa ja ottaa käyttöön

Henna Määttä

Kolumni

7.9.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821