Oulun ylioppilaslehti 2018.

Viikon 12 Tiedekysymys: Ovatko vanhemmat aina oikeassa?

Tällä viikolla Tiedekysymys pureutuu todelliseen ikuisuusaiheeseen. Otamme selvää siitä, onko kana viisaampi kuin muna, eli ovatko vanhemmat aina oikeassa.

Syyn ja seurauksen suhdetta pohtivassa klassisessa dilemmassa kysytään, kumpi tuli ensin, muna vai kana. Nyt Tiedekysymyksessä siirrymme pohtimaan jatkokysymystä: onko kana viisaampi kuin muna, eli tietävätkö vanhemmat aina kaiken?

Oulun yliopiston aate- ja oppihistorian yliopistotutkija Heini Hakosalo toteaa kysymykseen naurahtaen, että ainakin hän äitinä usein huomaa munan olevan kanaa viisaampi.

Historiallisesti asiaa tarkastellessa esiin nousee se, miten yhteiskunnissa suhtaudutaan nuoruuteen ja toisaalta iän mukanaan tuomaan viisauteen.

”On aikakausia, jolloin ajatellaan, että viisaus kasvaa iän myötä. Toisissa kulttuureissa, kuten tällä hetkellä meillä Suomessa, tunnutaan arvostavan nuoruutta”, Hakosalo pohtii.

Historian tapahtumat vaikuttavat myös siihen, kuinka isoja eroja sukupolvien välille syntyy.

”Esimerkiksi sota-aika etäännytti vanhempia ja nuorisoa, kun kokemukset elämästä olivat jo niin etäällä toisistaan. Tästä ajatusmaailmojen kohtaamattomuudesta nousi 1960–70-lukujen nuorisokapina”, Hakosalo sanoo.

Nyky-yhteiskunnassa vastaava, joskin vähemmän dramaattinen, sukupolvia erottava kuilu liittyy tieto- ja viestintäteknologian murrokseen.

”Etenkin uuteen teknologiaan liittyvissä asioissa tuntuu siltä, että muna on viisaampi kuin kana. Nuoret kuitenkin unohtavat, että tämä tekniikan kehitys on edellisen sukupolven aikaansaannosta”, Hakola muistuttaa.

Selkeää voittajaa kana vs. muna -kilpailuun ei siis löydy. Yhteiskunta määrittää, arvostetaanko iän tuomaa viisautta vai nuoruuden intoa enemmän ja kumman ääni tulee kuulluksi paremmin.

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Terhi Suominen

Tiedeviestinnän maisteriopiskelija, joka haluaa selvittää, miksi asiat ovat niin kuin ne ovat. 

Lue lisää: