Asiantuntija saattaa miettiä työasioita jopa unissaan – jos lapsi vain antaa äidinkin nukkua

Töihin paluu äitiys- ja vanhempainvapaalta on herättänyt minussa hyvin ristiriitaisia tunteita, kirjoittaa Hennamari Toiviainen.

Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen problematiikka on kiehtonut minua, perhe- ja uraorientoitunutta ihmistä, jo pitkään. Viime vuoden alkupuolella sain tyttären, ja olin seuraavan vajaan vuoden verran äitiys- ja vanhempainvapaalla.

Palasin töihin tämän vuoden alussa, ja olen nyt kevään ajan päässyt itse tasapainoilemaan työn ja perheen yhteensovittamisen haasteiden parissa.

Töihin paluu on herättänyt minussa hyvin ristiriitaisia tunteita. Nautin saadessani jotain muutakin ajateltavaa kuin lapsen kakkavaipan sisällön analysoinnin tai erilaisten Facebookin vertaistukisivustojen lukemisen.

Sen vastapainona olen kuitenkin kokenut ajoittain huonoa omatuntoa siitä, että vein pienen lapseni hoitoon ja olin itse poissa lapseni luota. Välillä on itkettänyt.

Tilannetta ei varmasti helpottanut se, miten nyky-yhteiskunnassa äitejä syyllistetään asiasta kuin asiasta, tekivät he mitä tahansa – tai eivät tehneet. Minullakin oli voimakas tarve selitellä muille, miksi pieni lapseni on kodin ulkopuolisessa hoidossa.

Olen luottanut omiin vaistoihin sekä taitoihin organisoida hyvin ja ennakoida tulevaa. Silti meno on lapsiperheessä välillä kaoottista säntäilyä. Jos lapsi sairastuu yhtäkkiä, on hänen kanssaan jäätävä kotiin, vaikka päivä olisi täynnä sovittuja palavereita. Kotona taas ahdistaa, kun työt ovat tekemättä. Kun työaikakin on lyhennetty osittaisen hoitovapaan vuoksi, kaiken tarvittavan tekeminen tuntuu mahdottomalta.

Arjen hallinnassa auttaa se, että ylioppilaskunnassa on liukuva työaika ja joustavat työnteon mahdollisuudet. Toisaalta myös työnteon ajattomuudella on kääntöpuolensa: kun töitä viedään kotiin tehtäviksi, työelämä ja vapaa-aika sekoittuvat toisiinsa. Asiantuntijatyössä työasioita saattaa miettiä jopa unissaankin – jos lapsi vain antaa äidinkin nukkua

 

Olen kuitenkin oppinut tekemään rajanvetoja työajan ja muun elämän ajankäytön välille. Työvälineet voi jättää töihin, jolloin ei vahingossakaan ole vapaa-ajalla tavoitettavissa työasioissa. Se helpottaa työasioista irtautumista myös ajatusten tasolla.

Kevään mittaan olen oppinut myös olemaan armollinen itselleni ja omille valinnoilleni äitinä. Nyt uskallan pyytää apua, jos en itse pysty kaikkeen. Tiedän lapsellani olevan myös muita turvallisia hoitajia, joiden kanssa hän viihtyy erinomaisesti, ja arvostan entistä enemmän jokaista hetkeä, jonka saan itse viettää lapseni kanssa. Olen ottanut tämän elämänmuutoksen vastaan mahdollisuutena oppia, kasvaa ja kehittää itseäni.

Kokemuksen antamaa tietoa tulisikin mielestäni hyödyntää vahvemmin kaikissa kehittämis- ja uudistamisprosesseissa, sillä vain kokemus tuo sen tiedon, jota elämä todellisuudessa on. Esimerkiksi keväällä Kela kysyi perhevapailla juuri olleilta pienten lasten äideiltä mielipiteitä siitä, kuinka perhevapaajärjestelmä pitäisi uudistaa. Tietenkään kaiken päätöksenteon ja kehittämisen ei pidä perustua pelkästään kokemukseen, sillä kokemus on myös aina yksilöllinen ja henkilökohtainen.

Jokainen tekee itse omat valintansa. Valintojen tekemisessä auttaa se, että vaihtoehtoja ylipäänsä on, ja että niiden olemassaolosta on myös tietoinen. Oman kokemukseni mukaan virallisten tietolähteiden ohessa tässä voi auttaa myös Facebookin vertaistukisivustoilla surffailu.

Hennamari Toiviainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen sosiaalipoliittinen asiantuntija, joka jatkoi matkaansa Oulun kaupungille kuntalaisvaikuttamisen koordinaattoriksi. Twitter: @HennamariT

Lue lisää: