Oulun ylioppilaslehti 2017.

Viikonloppuna luvassa tupla-annos tiedettä Tieteen päivillä ja Tutkijoiden yössä

Perjantai-iltana 29.9. Oulun Tutkijoiden yössä kaikenikäiset pääsevät tutustumaan tieteeseen työpajoissa, näyttelyissä, tiedeluennoilla ja näytöksissä.

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Sanna Häyrynen

Kuinka ruokahuijaus tunnistetaan, mikä on tieteen tehtävä ja merkitys yhteiskunnassa, onko patterissa vielä virtaa?

Muun muassa tällaisia kysymyksiä selvitetään viikonloppuna Tieteen päivillä ja Tutkijoiden yössä, tiedetapahtumissa, jossa Oulun yliopiston tutkijat tekevät tiedettä tutuksi ja avaavat ajankohtaisia aiheita.

Tieteen päivien valtakunnallinen pääteema on tänä vuonna ”Vapauden rajat”.

Oulun Tieteen päivät käynnistyy perjantaina 29.9. kello 12 Linnanmaan kampuksella digiajan taloutta käsittelevällä keskustelupaneelilla. Panelisteja ovat ekonomisti Olli Kärkkäinen, markkinoinnin professori Satu Nätti, rahoituksen professori Jukka Perttunen ja tohtoriopiskelija Marianne Ylilehto. 

Paneelin ohella päivällä järjestetään 9.-luokkalaisille ja lukiolaisille suunnattuja tiedeaiheisia työpajoja ja esityksiä. Nuoret pääsevät muun muassa tunnistamaan malmikiviä, ottamaan tiedekirjastoselfieitä ja kokeilemaan teknologiasuunnittelua.

 

Perjantai-iltana Linnanmaan kampuksen Tutkijoiden yössä kaikenikäiset pääsevät tutustumaan tieteeseen työpajoissa, näyttelyissä, tiedeluennoilla ja näytöksissä.

Mikäli halajat askartelun pariin, illan aikana voi esimerkiksi rakennella elektroniikkaa Fab Labin tiloissa, valmistaa itse paperia ja rakentaa alumiinitölkistä antennin, jolla pääsee langattomasti internetiin.

Revontulia ja tähtitaivasta esittelevissä näytöksissä pääsee tutustumaan taivaan ihmeisiin. Keskustelualustuksissa käsitellään muun muassa kyberturvallisuutta, reittiä tutkijaksi ja satavuotiaan Suomi-neidon geeniperimää.

Tellus Stagella kello 18.30–19.30 järjestettävässä Luontoillassa yleisö taas voi kysyä asiantuntijoilta kasveista, linnuista ja hyönteisistä.

Mikäli keskittymiskyky ei riitä pitkiin luentoihin, kannattaa tutustua kello 18 L2-salissa starttaaviin tutkijoiden Pecha Kucha -esityksiin. Pecha Kucha -esityksessä puhuja näyttää 20 kuvaa, ja kutakin kuvaa 20 sekunnin ajan. Yksi esitys kestää siis 6 minuuttia 40 sekuntia.

Missasitko Oulun ylioppilaslehden tiedejutun Team FutuRenan suunnittelemasta 3D-minimunuaisesta? Voit tutustua aiheeseen kello 20 L2-salin edustalla starttaavassa tiedepitchauksessa, jonka pitää väitöskirjatutkija Susanna Kaisto.

Voit tutustua Oulun Tutkijoiden yön ohjelmaan täällä.

Myös Kajaanissa ja Sodankylän geofysiikan observatoriossa järjestetään omia Tutkijoiden yön tapahtumia. Voit tutustua Kajaanin tarjontaan täällä ja Sodankylän tapahtumiin täällä.

Tieteen päivät jatkuvat lauantaina 30.9. kello 11 Oulun keskustassa Cafe Antell Pihassa, jossa järjestetään kolme keskustelupaneelia. Paneelien aiheita ovat ”tieteen vapaus ja rajat”, ”kestääkö luonto, kestääkö ihminen – tuhlailutalouden aika on ohi”  ja ”sananvapaus – vihan ja valheen rajat”.

Kaikki viikonlopun tapahtumat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille ja kaikenikäisille.

 

Tieteen päivät on tiedetapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista. Helsingissä Tieteen päivät järjestetään viisipäiväisinä, muissa yliopistokaupungeissa kaksipäiväisinä.

Tutkijoiden yö järjestetään vuosittain yli 250 paikkakunnalla eri puolilla Eurooppaa. Suomessa ohjelmaa on tänä vuonna 14 paikkakunnalla. Tapahtuma on osa Suomen 100-vuotisjuhlavuotta, ja sitä rahoittaa Euroopan komission Marie Skłodowska-Curie-toimet.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: