Tuntuuko tuhansien opiskelijoiden keskellä yksinäiseltä? Oma paikka voi löytyä järjestöstä

Vaikka yliopistoon on tultu opiskelemaan, opiskeluvuosista voi saada opintopisteiden ohella irti paljon muutakin. Parhaassa tapauksessa omasta opiskeluyhteisöstä voi tulla kuin toinen perhe, kirjoittaa Asta Salomaa.

Kolumni  | 

Teksti Asta Salomaa

Opiskeltuani viisi vuotta musiikkikasvatusta Oulun yliopistossa olen oppinut alastani paljon. Mutta mitä muuta minulle on jäänyt käteen opiskeluajoiltani? Ainakin ystäviä ja vahva yhteenkuuluvuuden tunne. 

Itse opiskelutyön lisäksi opiskeluaika on loistavaa aikaa sitoa ystävyys- ja kaverisuhteita tiedeyhteisön sisällä ja hankkia kokemuksia, joista tulevaisuuden muistot syntyvät. 

Oman paikan löytäminen on tärkeää opiskelun etenemisen ja mielekkyyden kannalta. Se voi kuitenkin olla vaikeaa, jopa ahdistavaa yli 11 000 opiskelijan korkeakoulussa: kuinka näin ison ihmismäärän keskellä voisi tuntea itsensä osaksi yhteisöä? Vuonna 2016 YTHS:n toteuttaman korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan 22 prosenttia opiskelijoista ei tunnekaan kuuluvansa mihinkään opiskeluun liittyvään ryhmään.

Olen itse erittäin pienen tutkinto-ohjelman, musiikkikasvatuksen koulutuksen kasvatti. Kanssaopiskelijoista ja musiikkikasvatuksen opettajista tuli heti opintojeni alussa minulle kuin perhe. Yhteisössäni välitettiin toisista ja kannustettiin vaikeinakin hetkinä. Jos joskus ei ilmestynyt luennolle, joku opiskeluperheestäni muisti kysellä aina perään. Tämä edisti opintojeni etenemistä ja paransi opiskelumotivaatiotani.

Ryhmäytymistä ei kuitenkaan tapahdu kaikilla automaattisesti, ja se voi olla vaikeaa varsinkin tutkinto-ohjelmissa, joiden vuosikurssit ovat suuria. Siksi ainejärjestöillä on tärkeä rooli tilaisuuksien tarjoamisessa opiskelijoille merkityksellisten suhteiden ja kokemuksien luomiseen.

 

Omalta tuntuvaa yhteisöä ei aina löydä saman alan opiskelijoiden keskuudesta – kotoisalta tuntuvan ryhmän voi tarjota myös esimerkiksi jokin yliopistolla toimivista harrastejärjestöistä. Harrastejärjestöt tarjoavat aktiviteetteja, jotka tasapainottavat opiskelua ja voivat siinä sivussa myös kehittää opiskelutaitoja. Kokeile rohkeasti sinulle uusia harrastuksia, sillä voit löytää oman yhteisösi myös yllättävästä paikasta.

Osallistuin Teekkaritorvien toimintaan toimimalla laulajana parin vuoden ajan laulajana yhdessä heidän projektissaan. Olin aluksi ennakkoluuloinen yhteenkuuluvuuden syntymisen suhteen, enhän ole teekkari enkä torvisoittaja. (Minulle myöhemmin selvisi, että nimestään huolimatta Teekkaritorvissa soittavan ei tarvitse olla teekkari.)

Saamani vastaanotto oli kuitenkin erittäin lämmin. Teekkaritorvien toiminnassa näin sitä samaa perhemäistä yhteisöllisyyttä, mitä itse olin kokenut oman alani opiskelijoiden keskuudessa. En voi kuin nostaa hattua kaikille ylioppilaskunnan harrastejärjestöille hienon ja pitkäjänteisen yhteisöllisyyden toteuttamisesta!

Toki asiassa riittää vielä tehtävää. Erityisesti toivoisin, että kansainvälisillä opiskelijoilla olisi todellinen mahdollisuus osallistua järjestöjen toimintaan. ISB-kyselyn mukaan moni kansainvälinen opiskelija kokee tutustumisen suomalaisiin opiskelijoihin olevan vaikeaa. Tähän aine- ja harrastejärjestöt voivat helposti vaikuttaa omalla toiminnallaan: viestikää rohkeasti englanniksi, tehkää tempauksia ja projekteja, joiden kautta myös kansainväliset opiskelijat löytävät toimintanne.

 

Meillä opiskelijoilla on paljon muutakin yhteistä kuin se, että suoritamme opintojamme samojen seinien sisällä. Yli 11 000 ihmisen ympäröimänä saattaa ymmärrettävästi tuntea itsensä välillä yksinäiseksi.

Onneksi isostakin joukosta voi silti löytää seuraa, jonka kanssa luoda muistoja, jotka kestävät paljon opiskeluvuosia kauemmin.

Julkaistu 6.10.2017

Asta Salomaa

Syntyjään helsinkiläinen, sittemmin oululaistunut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija ja The Irish Festival of Oulun vastaava tuottaja. Muusikko ja ännännen vuoden musiikkikasvatuksen opiskelija.

Lue seuraavaksi

Maailmanparantajan työelämätuska – pelastanko maailman tekemällä työtä?

Kaisa Vainio

Kolumni

5.12.2017

Vuoden mittainen sukukokous

Iikka Kivi

Kolumni

29.11.2017