Oulun ylioppilaslehti 2017.

Viikon 32 Tiedekysymys: Miksi kylmägeeli tuntuu kylmältä iholla?

Tällä viikolla Tiedekysymyksen kysyjää on pohdituttanut se, mistä kylmägeelin sivelyn jälkeinen kylmä tunne iholla johtuu.

TEKSTI Heli Paaso-Rantala

KUVAT Heli Paaso-Rantala

Moni lihas- tai nivelkivusta kärsinyt on saattanut hakea helpotusta kipuun kylmägeelistä. Kylmägeelin ideana on lievittää kipua ja auttaa venähdyksissä. Mutta mistä kylmä tunne iholla oikein johtuu?

Oulun yliopiston kemian professori Jouni Pursiaisen mukaan geelin jäähtyminen syntyy haihtumisjäähtymisestä. Pursiaisen mukaan kaikkien aineiden haihtumiseen tarvitaan energiaa, lämpöä.

”Jos kattilassa on vettä, joka pitää haihduttaa pois, on viisainta laittaa kattila liedelle, jolloin liedestä tuleva lämpö saa veden ensin kiehumaan ja lopulta haihtumaan kuiviin. Jos veden haihtuminen tapahtuu ilman lämpötilan nostamista, vaikkapa iholta, tarvitaan yhtä paljon energiaa, mutta nyt se energia otetaan ihosta siten, että lämpötila laskee.”

Pursiaisen mukaan energian ottaminen ihosta on helppo tuntea esimerkiksi palelemisena suihkun jälkeen, kun veden haihtuminen jäähdyttää ihoa.

Oulun yliopiston teoreettisen fysiikan professori Matti Alatalon mukaan kylmägeelissä vaikuttavat aineet ovat etanoli ja mentoli, joista mentoli imeytyy kudoksiin aktivoiden siellä kylmyydelle herkkiä reseptoreita.

Alatalo mainitsee vielä käänteisen ilmiön haihtumisen jäähdyttävälle vaikutukselle olevan löylynheitto saunassa.

”Vesihöyry tiivistyy iholle, ja tiivistyminen luovuttaa energiaa, mikä taas aiheuttaa lämmöntunteen siitä huolimatta, että ilman lämpötila saunassa pikemminkin hieman laskee löylyä heitettäessä.”

 

Mitä olet aina halunnut tietää tieteestä? Onko olemassa tiedeaiheinen kysymys, johon et löydä vastausta? Vaivaako mieltäsi tiedepulma, jonka kysyminen saisi sinut tuntemaan itsesi tyhmäksi? Nyt voit esittää sinua aina askarruttaneen tiedeaiheisen kysymyksen Oulun ylioppilaslehdelle! Tiedeuutisten jengi ottaa selvää hassuimmista ja höpsöimmistäkin kysymyksistä. Lähetä siis mieltäsi kaihertava kysymys osoitteeseen tiedeuutiset.oyl@gmail.com. Vastaukset selviävät Tiedeuutisissa.

Heli Paaso-Rantala

Oulun yliopiston tiedeviestinnän opiskelija, joka ei aina pysy mukana maailman menossa.

Lue lisää: