Kaskas Median perustajan Annina Huhtalan mukaan suomalaiset luottavat tutkijoihin enemmän kuin poliisiin. Siksi Suomessa tutkijoilla on valtavasti potentiaalia vaikuttaa entistä suoremmin yhteiskunnassa. Sosiaalinen media tarjoaa siihen näppäriä työkaluja.

Sosiaalinen media tuo tieteen lähemmäksi kansalaista

Oulun yliopiston Tiedeviestinnän superpäivillä tutkijoita kannustettiin avoimeen vuoropuheluun suuren yleisön kanssa. Moni tutkija oli kiinnostunut keinoista, joilla tieteelle saadaan uusia yleisöjä pääministeristä tavalliseen veronmaksajaan.

Tiede  | 

Teksti Venla Tuohino

Kuvat Matti Räty

Ammattitaitoinen tutkija osaa viestiä tieteestä. Yhä useammin tieteen popularisoinnin apuna käytetään sosiaalista mediaa. Somen käyttö on yksi tapa tuoda tutkimustietoa suuren yleisön tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi. Myös tutkimusta rahoittavat tahot vaativat, että tiede tuodaan ulos akateemisista poteroistaan.

Nyt näitä tärkeitä taitoja on mahdollista oppia Tiedeviestinnän superpäivillä, jotka Oulun yliopisto järjestää yhteistyössä tiede- ja asiantuntijaviestintään erikoistuneen Kaskas Median kanssa.

Ensimmäiseen tilaisuuteen Tellus Innovation Arenalle 23.2. oli saapunut lähes 70 aiheesta kiinnostunutta tutkijaa.

Yliopiston viestintäjohtaja Marja Jokinen avasi tilaisuuden, jonka jälkeen esittely- ja inspiraatiopuheen tuli pitämään Kaskas Median Annina Huhtala. Kaikille osallistujille yhteisen avaustilaisuuden jälkeen päivä jatkui käytännönläheisesti työpajoissa.

Työpajoissa harjoiteltiin ”tiedepitchausta”, eli hiottiin lyhyttä myyntipuhetta omasta tutkimuksesta, tutustuttiin Twitterin käyttöön tiedeviestinnässä, kurkistettiin mediasuhteiden saloihin sekä kuultiin, millainen on kiinnostava blogikirjoitus.

Oulun ylioppilaslehti osallistui kahteen viimeksi mainittuun työpajaan.

 

Tutkija, inspiroidu ja uskalla kokeilla!

”Olet tutkimuksesi paras lähettiläs”, muistutti Annina Huhtala puheenvuorossaan.

Tutkijalla on uusin tieto hyppysissään, ja siitä kannattaa kertoa muillekin. Vielä parempi on, jos tutkijalla on viitseliäisyyttä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, siis mennä ja näkyä yliopistomaailman ulkopuolella.

Akateemisen uran edistäminen on itsessään kovaa työtä. Sen lisäksi tutkimuksesta pitäisi jaksaa vielä viestiä. Ei siis mikään ihme, jos tutkijan mielessä käväisee kysymys: “Mitä mä tästä hyödyn?”

Huhtala esitti neljä syytä, miksi tiedeviestintä kannattaa:

Ensinnäkin popularisoimalla tutkimusaihettasi opit tuntemaan itsesi paremmin: kuka olet ja miksi teetä tätä työtä?

Toiseksi tulet paremmaksi tutkijaksi, koska monimutkaisen tutkimustiedon seikkaperäinen avaaminen maallikolle selkeyttää itsellesikin, kuinka hyvin osaat asiasi.

Kolmantena syynä hän mainitsi rahoituksen. Sitä nimittäin tutkitusti saa paremmin, jos tutkimus on yhteiskunnallisesti merkittävää ja kansalaisten silmissä kiinnostavaa. Tutkijan oma aktiivisuus sosiaalisessa mediassa voi tässä kohtaa tulla avuksi.

Neljäs syy tehdä tiedeviestintää on Huhtalan mukaan yhteiskunnallinen. Tieteentekijät palvelevat yhteiskuntaa tuomalla tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Harvoin tiedettä tehdään vain uran vuoksi. Useammin vaakakupissa painaa se, että tieteen avulla voidaan muuttaa maailmaa vähän paremmaksi.

Lisäksi Huhtala herätteli yleisöä ajattelemaan asioita suuren yleisön näkökulmasta. Jos asiantuntijat eivät viesti, joku toinen joukko tulee ja täyttää tilan omalla agendallaan. Toistaiseksi Suomessa tilanne on sikäli hyvä, että täällä tutkijoihin luotetaan ja heidän työstään ollaan kiinnostuneita.

Nousevana trendinä Huhtala mainitsee videot, sponsoroidun tiedejournalismin sekä virtuaali- ja lisätyn todellisuuden. Sosiaalisessa mediassa toimii taiten tehdyt visuaaliset sisällöt, joista hyvänä esimerkkinä hän mainitsi Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan Antti Lipposen videografiikan ilmastonmuutoksesta. Videota on katsottu pelkästään Twitterissä yli puoli miljoonaa kertaa.

Silti perinteisemmät tavat viestiä pitävät yhä pintansa. Näkyvyyttä, ja sitä kautta vaikuttavuutta, saa edelleen bloggaamalla, twiittaamalla, Facebookissa, tekemällä tiedotteita sekä esiintymällä mediassa ja verkostoitumalla aktiivisesti.

Tutkija voi myös miettiä, mistä löytyy juuri se yleisö, joka hänen tuottamastaan tiedosta hyötyy – ja keskittyä vaikuttamaan siinä kanavassa.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.

Tiedeviestinnän superpäivä houkutteli tutkijoita kaikilta tieteenaloilta. Tutkijoita kiinnosti oppia, miten tutkimuksen vaikuttavuutta voidaan lisätä viestinnän avulla ja miten tavoittaa erilaisia yleisöjä. Myös kritiikin ja vihapuheen kohtaaminen mietitytti.

 

Mediayhteistyön hyvät ja huonot uutiset

Oulun yliopiston viestintäpäällikkö Tapio Mäkinen ja viestintäasiantuntija Tiina Pistokoski isännöivät Tutkija <3 toimittaja? Parhaat vinkit onnistuneeseen mediayhteistyöhön -työpajaa.

Työpajassa käsiteltiin median toimintalogiikkaa ja sitä, miten saada julkisuutta tutkimukselle.

Media elää uutisista 24/7 ja on kiinnostunut siitä, mikä ihmisiä liikuttaa. Melkein mistä tahansa uudesta tutkimustuloksesta voidaan tehdä juttu, kunhan näkökulma on sellainen, että se koskettaa lukijaa. Siinä mielessä yliopistoväki istuu aarrearkun päällä.

Toisaalta globaalit tapahtumat kaipaavat paikallista selittämistä. Kun maailmalla tapahtuu jotakin merkittävää, olipa kyseessä sitten luonnonkatastrofi tai terrori-isku, voi paikallisen asiantuntijan puhelin soida.

Puhelimen päässä oleva toimittaja haluaa kommentin – ja mieluiten nopeasti.

Kun juttu menee läpi yhdessä lehdessä, voi siitä seurata muutakin mediahuomiota ja näkyvyyttä. Tämä on hyvä uutinen julkisuutta kaipaavalle. Eikä tarvitse itse kirjoittaa riviäkään!

Entä ne huonot puolet?

Joskus toimittajan ja tutkijan kohtaaminen on kuin epäsuhdan parin tanssi: kumpikin tahtoisi viedä, mutta toinen parista onnistuu tallomaan toisen varpaille.

Työpajassa käytiin keskustelua tilanteista, jolloin mediayhteistyö on uhannut karahtaa kiville. Erityistä närää tutkijoissa herättää se, jos jutun virheet jäävät korjaamatta tutkijan pyynnöstä huolimatta.

Lupa lukea omat sitaatit jutusta ei tutkijalle aina riitä, sillä sitaatteja on voitu käyttää asiayhteydestä irrallaan, jolloin niiden sanoma vääristyy.

Toimittajia moitittiin myös raflaavien otsikoiden käyttämisestä, ikään kuin klikkiotsikko olisi heille jutun faktoja tärkeämpi.

Työpajassa oltiin yksimielisiä siitä, että toimittajien ja tutkijoiden välisessä suhteessa olisi parantamisen varaa. Toimittajien olisi syytä ymmärtää tieteen tekemisen prosessia, joka ei taivu yhden kaiken selittävän otsikon alle. Tutkijat toivovat myös, että media pidättäytyisi ruokkimasta tasapuolisuusharhaa (false balance).

Tasapuolisuusharhasta on kyse silloin, kun esimerkiksi ajankohtaisohjelmassa otetaan tutkija-asiantuntijan rinnalle tasapuoliseksi keskustelukumppaniksi kokemusasiantuntija. Mielipidettä, jonka vahvistamiseksi ei löydy tieteellistä näyttöä, ei voida rinnastaa tieteellisesti todistettuun aineistoon. Ei, vaikka yhteiskunnassa pitääkin voida haastaa tieteen saavutukset ja epäillä niitä.

Mediayhteistyön onnistumisen kannalta tutkijankin pitää joustaa ja tutustua journalistisiin toimintatapoihin.

Asioiden selittäminen yleistajuisesti vaatii pilkuntarkkuudesta luopumista, oikomista ja yksinkertaistamista, mutta parhaimmassa tapauksessa nämä toimivat jutun eduksi. Tekstityöläinen hioo sisällön timantit esille. Ja kas, näin on taas saatettu tietoa lähemmäksi ihmistä.

 

Sijoita herkut kärkeen

Paikoillanne, valmiit, julkaise! Miten bloggaan tutkimuksestani? -työpajassa Kaskas Median Liisa Mayow laittoi osallistujat miettimään tarinaa. Siis kertomusta, jossa on alku, keskikohta ja loppu.

”Tavoitteena on kertoa tutkimuksestasi tarina, josta lukija välittää, ja jonka hän haluaa kertoa eteenpäin”, jatkoi Mayow.

Jotta se onnistuu, tulee tutkijan asemoida aivonsa eri asentoon tutkijan työstä. Blogikirjoittaminen eroaa tieteellisestä tekstistä niin rakenteen kuin kielenkin tasolla. Hyvässä tekstissä on imua. Toimiva niksi on yllättää lukija heti alussa ja kertoa tärkein sisältö ensin.

Historian jatko-opiskelijan Kaisa Harjun mukaan historiantutkimuksessa omasta tutkimuksesta suurelle yleisölle viestiminen nähdään osana perustyötä ja siihen kannustetaan.

Blogityöpajaan Harju päätti osallistua, koska hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta bloggaamisesta, ja koska blogin perustamista on pohdittu hankkeen tutkijoiden kesken.

Harju tekee väitöskirjaa tuberkuloosikampanjasta, joka toteutettiin 1980−1990 -luvuilla Somaliassa. Tällä hetkellä hän on mukana Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa Kehitysyhteistyön mieli ja mielettömyys: Koetut merkitykset ja maailmankansalaisuuden muisti suomalaisessa kehitysavussa 1950–2020.

Hän kertoo saaneensa blogityöpajasta paljon hyviä vinkkejä tekstin suunnitteluun.

”Erityisesti mieleeni jäi blogitekstin miettiminen tarinana sekä ohjeet tekstin tuottamiseen tilanteissa, joissa pää lyö tyhjää eikä ideoita synny. Näitä aion ehdottomasti hyödyntää omassa viestinnässäni.”

 

Seuraavat Tiedeviestinnän superpäivät järjestetään 23.3. ja 19.4. Linnanmaalla sekä 20.4. Kontinkankaalla.

Julkaistu 6.3.2018

Venla Tuohino

Tiedeviestinnän maisteriohjelman kasvatti, graduntekijä ja skeptikko.

Lue seuraavaksi

Biocenter Oulun johtaja, molekyylibiologian professori Johanna Myllyharju Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtajaksi

Anni Hyypiö

Tiede

21.6.2018

Viikon 23 Tiedekysymys: Missä ovat länsi ja itä?

Heidi Niemi

Tiede

6.6.2018