OYY: Kiinteistöstrategian selvitystyö ei saa jäädyttää Linnanmaan alueen kehitystä

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on ottanut kantaa yliopiston suunnitelmiin kiinteistöstrategian selvitystyöstä. Kannanotossaan OYY toteaa pitävänsä hyvänä, että yliopisto selvittää mahdolliset vaihtoehdot kampustilojen osalta, koska jo nykyisin Suomen Yliopistokiinteistöjen vuokrat ovat kestämättömällä tasolla. OYY:n mukaan korkea ja todennäköisesti remonttien myötä tulevaisuudessa nouseva vuokrataso on pois yliopiston perustehtävistä: laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista. ”Tällä hetkellä monet […]

Oulun yliopiston ylioppilaskunta on ottanut kantaa yliopiston suunnitelmiin kiinteistöstrategian selvitystyöstä.

Kannanotossaan OYY toteaa pitävänsä hyvänä, että yliopisto selvittää mahdolliset vaihtoehdot kampustilojen osalta, koska jo nykyisin Suomen Yliopistokiinteistöjen vuokrat ovat kestämättömällä tasolla. OYY:n mukaan korkea ja todennäköisesti remonttien myötä tulevaisuudessa nouseva vuokrataso on pois yliopiston perustehtävistä: laadukkaasta opetuksesta ja tutkimuksesta sekä opiskelijoiden hyvinvoinnista.

”Tällä hetkellä monet yliopiston itseopiskelutilat ovat ruuhkaisia ja luentosaleista on pulaa, vaikka yliopistolta löytyy tuhansia neliöitä tyhjää tilaa ja yksin jo se kertoo liian korkeista vuokrista”, OYY:n hallituksen puheenjohtaja Miriam Putula sanoo kannanotossa.

Aloitettava selvitystyö ei ylioppilaskunnan mielestä saa jäädyttää Linnanmaan alueelle suunnitteilla olevia investointeja.

“Epävarmuus yliopiston sijainnista voi johtaa siihen, ettei kaupunki uskalla satsata esimerkiksi joukkoliikenteen parantamiseen Linnanmaalle tai että uusien opiskelija-asuntojen rakentaminen viivästyy yhdessä alueen palvelutarjonnan kehittämisen kanssa. Linnanmaalla tullaan joka tapauksessa opiskelemaan vielä seuraavat kaksikymmentä vuotta oli selvityksen lopputulos mikä tahansa ja siksi alueen kehittäminen ei voi pysähtyä”, Putula lisää.

Kannanoton mukaan opiskelijoilla on oikeus hyviin, riittäviin ja terveellisiin opiskelutiloihin, mikä pitää huomioida selvitystyössä. Ylioppilaskunta toivoo, että SYK ja yliopisto käyvät rakentavaa ja vastuullista keskustelua tilanteesta sekä osallistavat laajasti opiskelijoita keskustelussa ja selvitystyössä. Opiskelijan edun on oltava selvitystyön keskiössä.

Kannanotossa ovat mukana OYY:n lisäksi Oulun Teekkariyhdistys, Oulun yliopiston Humanistinen Kilta, Oulun Lääketieteellinen Kilta, Oulun kasvatustieteiden kilta Kaski ja Finanssi.

Oulun yliopiston hallitus käsittelee kampusten kiinteistöstrategian selvitystyön aloittamista kokouksessaan 20. marraskuuta.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: