Opiskelijat haluavat parantaa maailmaa

Vaalien alla korkeakoulupoliittinen keskustelu on käynyt kuumana ja suurin osa puolueista on luvannut eri vaalipaneeleissa opiskelijoiden kannalta loistavan asian. Koulutuksesta ei aiota seuraavalla eduskuntakaudella leikata. Näitä puheita ja lupauksia opiskelijoiden lisäksi mielellään ovat kuunnelleet varmasti myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit. Ylioppilaskunnat ympäri Suomen ovat keränneet eduskuntavaaliehdokkailta koulutuslupauksia, minkä lisäksi opiskelijat ovat päässeet kertomaan miksi he […]

Vaalien alla korkeakoulupoliittinen keskustelu on käynyt kuumana ja suurin osa puolueista on luvannut eri vaalipaneeleissa opiskelijoiden kannalta loistavan asian. Koulutuksesta ei aiota seuraavalla eduskuntakaudella leikata. Näitä puheita ja lupauksia opiskelijoiden lisäksi mielellään ovat kuunnelleet varmasti myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rehtorit. Ylioppilaskunnat ympäri Suomen ovat keränneet eduskuntavaaliehdokkailta koulutuslupauksia, minkä lisäksi opiskelijat ovat päässeet kertomaan miksi he opiskelevat #siksiopiskelen-tempauksissa.

Kun lukee oululaisten opiskelijoiden syitä opiskeluilleen, alkaa hengästyttää: haluan edistää fysiikan ymmärrystä, haluan että ihmisten kielitaito pysyy monipuolisena, haluan parantaa maailmaa, haluan edistää ihmisten terveyttä, haluan edistää yrittäjyyttä ja syventää yliopiston ja liike-elämän yhteistyötä, haluan verkostoitua ja luoda vihreämmän tulevaisuuden, opiskelen terveystieteitä jotta voin asiantuntijana kehittää Suomen sosiaali- ja terveyspalveluja, haluan viedä suomalaista teknologiaa maailmalle, haluan edistää ihmisten ymmärrystä luonnosta, haluan olla mukana luomassa parempaa tulevaisuutta…

Opiskelijoilla on selkeitä ja syvällisiä syitä kouluttautumiselleen. He haluvat edistää yhteisiä asioita ja toimia koko yhteiskunnan hyväksi. Silti turhan usein opiskelijoita vähätellään ja heitä pidetään laiskoina, bilettävinä nuorina, jotka eivät osaa ottaa vastuuta. Mutta kunnianhimoa ja tavoitteita ei ainakaan näiltä oululaisilta opiskelijoilta puutu. Se on hyvä, sillä he ovat tulevien vuosien osaajia ja asiantuntijoita.

Hyvä esimerkki opiskelijoiden oma-aloitteisuudesta ja tahdosta toimia kaikkien parhaaksi on Pauli Väisäsen ideoima Opintopistetalkoot-kampanja, jossa tarkoituksena on levittää opiskelijoiden piirissä tietoisuutta siitä, että yliopistot saavat rahoitusta kaikista niistä opiskelijoista, jotka suorittavat lukuvuoden aikana vähintään 55 opintopistettä. Väisänen on laskenut, että jos lähes 55 opintopistettä suorittavat tekisivätkin tuon Opetus- ja kulttuuriministeriön säätämän opintopistemäärän, saisi Oulun yliopisto useita miljoonia euroja lisää. Niillä rahoilla voisi koulutusta kehittää, ja kaikki hyötyisivät. Opiskelijat ovat lähteneet kampanjaan hyvin mukaan. Heidän toiveissaan on, että yliopisto lähtisi omalta osaltaan kampanjaan myös mukaan ja tarjoaisi opiskelijoille kannustimia 55 opintopisteen suorittamiseen. Olisihan se kohtuullista, jos opiskelijat ikään kuin tienaavat yliopistolle lisää rahaa.

Kohtuullista olisi myös se, ettei huhtikuun vaalien jälkeen koulutuksesta enää leikata. Tehtiinpä sitten mitä tahansa, olisi mullistavaa, jos politiikot pystyisivät lyhytnäköisyyden sijasta katsomaan asioita pidemmälle ja luomaan esimerkiksi kestävän ja toimivan opintotukijärjestelmän, jota ei tarvitsisi jatkuvasti olla muuttamassa. Taloudellinen epävarmuus ja jatkuvat uudistukset luovat stressiä, mikä ei edesauta opinnoissa etenemistä. Opintorauha tulisi turvata kaikille opiskelijoille, jotta oppiminen ja sivistyminen on mahdollista. Antakaa opiskelijoille mahdollisuus parantaa maailmaa rauhassa.

Minna Koivunen

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja, joka pyrkii ymmärtämään maailmaa pala palalta, oppii joka päivä jotain uutta ja rakastaa uimista. Twitter: @koominna

Lue lisää: