Oikeita ja vääriä töitä

Henna Määtän polku kasvatustieteiden maisteriksi on ollut mutkia täynnä. Yhtäkään mutkaa hän ei suoristaisi. ”Jokainen työni on ollut merkityksellistä, jokaisessa työssä olen kerryttänyt osaamistani. Koskaan en ole kokenut tekeväni hanttihommia”, hän kirjoittaa kolumnissaan.

Kolumni  | 

Teksti Henna Määttä

Minä kuulun heihin, jotka on kasvatettu arvostamaan työtä, oli kyse sitten fyysisestä tai ajattelua vaativasta työstä. Lapsena istutettiin puita ja rämmittiin suolla keräämässä hilloja. Kun perheeseen perustettiin yritys, olin alusta lähtien mukana toiminnassa.

Sen jälkeen kun täytin 18 vuotta, ei ole ollut yhtään vuorokautta jolloin en olisi ollut työsuhteessa. Sen suhteen voin sanoa olevani onnekas – töitä on ollut aina tarjolla.

Kun puhumme tekemäni työn arvostuksesta, on tarina vallan toinen.

Olen tehnyt yhden pienen uran ravintola-alalla. Työskentelin kahdentoista vuoden ajan erilaisissa anniskeluravintoloissa ruoka- ja baaritarjoilijana sekä vuoropäällikkönä. Vaikka työ oli kuormittavaa, pidin siitä todella paljon. Mutta lähes joka viikko minulta kysyttiin: “Milloin sä lähdet oikeisiin töihin?

Vaikka kysymyksellä oli varmaan hyvä tarkoitusperä ja kysyjä oli kiinnostunut esimerkiksi siitä, olinko opiskelija, koin kysymykset kiusallisiksi. Eikö tekemäni työ ollutkaan oikeaa työtä?

 

Ravintola-alalla vietettyjen vuosien aikana opin paljon esimerkiksi asiakaspalvelusta, erilaisten ihmisten kohtaamisesta, markkinoinnista, työn organisoinnista ja johtamisesta.

Vaihdoin alaa, kun huomasin, etten enää jaksanut valvomista, ja tuntui, etten saanut irti työstäni niin paljon kuin itse sille annoin. Kyse ei siis ollut siitä, ettenkö arvostaisi ravintola-alaa. Ei todellakaan! Nostan hattua kaikille ammattitaitoisille työntekijöille, jotka tekevät pirun paljon duunia tehdäkseen juhlijoiden illoista huikeita. Kunnioitan sitä ammattitaitoa, jota tarvitaan niin eri juomalaatujen ja -sekoitusten tuntemiseen kuin poskettomien sääntökiemuroiden kanssa painimiseen.

Kuin tilauksesta sinä samana kesänä, jolloin koin pientä turhautumista silloiseen työhöni, rakkaasta ylioppilaskunnasta vapautui koulutuspoliittisen asiantuntijan paikka. Ilmoituksen nähdessäni mietin, miten mahtava tilaisuus tämä on päästä edistämään opiskelijan hyvää elämää työntekijän roolissa. 

 

Vaikka siirryin ravintola-alalta ylioppilaskuntaan, yksi asia säilyi. Myös nykyisessä työssäni minulta kysytään kirkkain silmin: “Ai se on ihan oikea työ?”

Kyllä, koulutuspoliittisen asiantuntijan työ on todella oikeaa työtä. Istun erilaisissa työryhmissä asiantuntijana, perehdyn paikalliseen, valtakunnalliseen ja kansainväliseen koulutuspolitiikkaan, valmistelen kannanottoja ja lausuntoja, toimin opiskelijoiden tukena ja autan heitä oikeusturvaan liittyvissä kysymyksissä, koulutan aktiiveja sekä teen moniulotteista sidosryhmäyhteistyötä. Työ on sopivalla tavalla haastavaa, muuttuvaa ja nopeatahtista – yksikään työpäivä ei ole samanlainen. 

Se, että toimii nuorten ja opiskelijoiden kanssa ja tekee edunvalvontaa opiskelijajärjestössä, ei tee asiantuntijatyöstä yhtään vähäpätöisempää. Silti uusia yhteistyötahoja tavattaessa usein on parasta selittää organisaatiomme rakenne ja avata muun muassa hallituslaisen ja työntekijän roolit työyhteisössämme.

Nyt viimeistelen opintojani varhaiskasvatuksen parissa. Minusta tulee kasvatustieteiden maisteri, kasvatustieteiden ammattilainen. Eräs anonyymi teekkari kysyi kerran, tarvitseeko niiden paskavaippojen vaihtamiseen ja kurahousujen pukemiseen maisterin tutkinnon. Vastasin ylpeänä, että kyllä tarvitsee.

 

Tutkimusten mukaan varhaiskasvatus on tehokkain tapa vaikuttaa lapsen koko elämään, koulumenestykseen ja sitä kautta koko yhteiskuntamme tulevaisuuteen. On osoitettu, että vain laadukkaalla varhaiskasvatuksella on merkitystä.

Yksi laadun tae on korkeasti koulutettu varhaiskasvatuksen opettaja. Hän tukee laaja-alaisesti lasten erilaisten taitojen kehittymistä, oli kyse sitten vuorovaikutus- ja tunnetaidoista, matemaattisesta ajattelusta tai motoriikasta. 

Varhaiskasvatus on siis paljon muutakin kuin kurahousujen vaihtamista. Kyseinen kommentti oli niin ala-arvoinen, etten vaivautunut vastaamaan siihen kovinkaan perusteellisesti. Näin jälkeenpäin ajateltuna ehkä olisi pitänyt.

 

Oma polkuni kasvatustieteiden maisteriksi ei ole ollut suora, vaan erilaisia mutkia täynnä. Juuri näiden mutkien vuoksi olen nyt entistä rautaisempi ammattilainen. Jokainen työni on ollut merkityksellistä, jokaisessa työssä olen kerryttänyt osaamistani. Koskaan en ole kokenut tekeväni hanttihommia.

Toivoisin, ettei kenenkään ammattia arvosteltaisi tai vähäteltäisi. Aika harva meistä todella tietää, millaisia taitoja kussakin työssä tarvitaan.

Ilman jokaista arjen raatajaa meillä ei olisi tätä yhteiskuntaa ja sen sujuvaa arkea. Moni asia tuntuu itsestäänselvyydeltä niin kauan aikaa kuin kaikki sujuu hyvin – asiat ikään kuin ilmestyvät ja tapahtuvat kuin itsestään.

Tällöin emme näe sitä kovaa työtä, mitä kulisseissa tapahtuu, oli sitten kyse teknisestä läpimurrosta, siivouksesta, opettamisesta tai edunvalvonnasta.

Julkaistu 14.5.2018

Henna Määttä

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan koulutuspoliittinen asiantuntija, joka rakastaa oppimista ja seikkailuja sekä suhtautuu intohimoisesti laadukkaaseen koulutukseen. Twitter: @HennaMaa

Lue seuraavaksi

Kun aloin pelätä kevään saapumista

Henna Määttä

Kolumni

20.6.2018

Ihmiset tekevät tuloksen – Hyvinvointi syntyy hyvästä arjesta

Aino-Kaisa Manninen

Kolumni

20.6.2018